KABBALA

Väärinkäsitysten oikaisemiseksi:

KABBALA, JUUTALAISTA PERIMÄTIETOA
Juutalaisen opin ydintä kabbalaa pidetään varsin yleisesti Espanjan juutalaisten ja alkemistien keskiajalla harjoittamana salatieteenä ja parhaimmillaankin se olisi vain osa rabbiinista juutalaisuutta ja pahimmillaan vain 1300-luvun uskonnollis-filosofista huuhaata. Kun sen uskottiin vielä perustuvan olennaisesti magiaan ja noituuteen, ei ole ihme, että kristillisen kirkon piirissä lähes kaikki sitä yhä tänään kavahtavat.
Kabbalistiset traditiot ovat kuitenkin olleet hyvin tuttuja juutalaisille kuten esikristillisille essealaisille jo ennen ajanlaskumme alkua, ja kaldealaisen Elämän puun juuret näyttävät tunkeutuneen jo vuosituhannet sitten syvälle muinaisen Mesopotamian multaan.
Kirjaimellisesti sana Qabalah liittyy käsitteeseen traditio, siis perimätieto, ja sanan sisältö nousee heprean verbistä lbq qibel: ottaa vastaan. Kabbalismi tarkoitti ”korvasta korvaan” vastaanotettua salaista perimätietoa maan ja maailmankaikkeuden olemuksesta ja niistä tulkinta-avaimista ja-tavoista, joilla tuo olemus saataisiin Raamatun Vanhan testamentin teksteistä esille.
Eräiden legendojen mukaan jo Edenissä oli ollut teosofis-kabbalistinen koulu, missä ’salaisuuden enkeli’ Raziel oli antanut safiirikuutioon kaiverrettuina Adamille ja Evalle syvällisiä tietoja ihmisestä, maasta ja maailmankaikkeudesta: mitkä lait maailmassa vallitsevat ja mitkä voimat meitä ohjaavat ja mikä on ihmisen osa tässä valtavassa kosmisessa näytelmässä. Tiedot kiveen oli kaivertanut salaperäinen Shamir, ja Paratiisin valistunein olento eli yllättävästi käärme oli ensin ’sihissyt’ tiedot Eevalle ja tämä edelleen pojalleen Kainille, joka saamansa jumalallisen tiedon ja taidon perusteella kykeni Sitten rakentamaan maailman ensimmäisen kaupungin, jolle – kuten Raamattukin kertoo – antoi nimen Heenok (vihitty, initioitu) ensimmäisen poikansa mukaan.

Kabbalah on siis juutalainen uskonnollisfilosofinen järjestelmä, jonka maailmankäsitys perustuu mystiseen hermeneutiikkaan myös uskoon, että pyhien kirjoitusten salaiset merkitykset avautuvat erityisesti niille vihityille, jotka kirjoitusten kätketyt avaimet tunsivat. Kabbalistit lähtivät siitä, että kirjoitusten syvemmät merkitykset oli kätketty milloin sanoihin, milloin numeroihin tai vertauskuviin ja arvoituksiin, myös symboleihin, joista tärkeimpiä ovat tietysti Elämän puu sekä kuuluisat Daavidin Tähti ja Salomonin viisikanta eli Salomonin avain.

Asiallisesti kabbalistit näyttävät olleen valovuosia aikalaisiansa edellä ja heidän traditionsa sisällöt ovat mitä syvällisemmin vaikuttaneet viimeisten vuosisatojemme henkiseen ja aineelliseen kehitykseen, tämän muinaisen viisauden (prisca sapientian) perinnöstä ovat kiistatta ammentaneet Kepler, Galilei, Newton, Voltaire, myöhemmin Einstein ja Wolfgan Pauli. Ylipäätään koko renessanssin ja valistuksen aatemaailmassa loistaa myös Zoharin, kabbalan pääteoksen, valo. Samaan aikaan kun oman älymystönsä vainoissa tuhonneet teologit vielä laskivat nuppineulan päähän mahtuvien pikkuperkeleitten lukumääriä ja pelkäsivät putoavansa pannukakkumaailmansa laidalta, istuivat kabbalistit kammioissaan ja pohtivat maan ja maailmankaikkeuden, aineen ja energian, sielun ja ruumiin olemusta. Mille periaatteille kaikki rakentuu? Mitkä lait kaikkeutta ohjaavat? Mikä on ihmisen suhde siihen? Mikä on sen menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus? Uupumattomasti he tutkivat perimätietojaan ja etsivät ympäristöstään ja Raamatusta tietoa ja järjestelmää, joka avaisi heille jumalallisen luonnon syvällisimmät salaisuudet ja näyttäisi heille ne todelliset siteet, jotka muodostavat ja yhdistävät maailman.

Tutkien luontoa ja pyhiä kirjoituksia he tulivat lopulta päättelemään, että kaiken yläpuolella oleva nimetön Jumaluus Ajin Suph oli muodostanut kaiken maailmassa painon, mitan ja luvun mukaan. Seitsemän luomispäivän aikana oli Jumalan työpöydälle piirtynyt 22 pyhää kirjainta (heprean aakkosto), joiden kautta Nimetön oli uloslausunut kultaisessa leikkauksessa kaartuvan ilmenneen, alati syntyvän ja alati kuolevan ja taas uudelleen syntyvän maailman.
Tätä maailmaan kabbalistit pyrkivät myös mittaamaan. He oppivatkin laskemaan maan kehän ja halkaisijan ja sen etäisyyden aurinkoon ja kuuhun. Mutta he tunsivat myös kaukaisempien tähdistöjen kuten Aldebaranin, Siriuksen ja Orionin kierrot. He tiesivät edelleen Venus-Afroditen, kaldealaisten Istarin, salaisuudet. Istar oli Mesopotamialaisen elämänpuun keskus. Tietonsa he taltioivat samoin kuin olivat saaneet sen, he kätkivät sen pyhiä kirjoja kopioidessaan kertomusten lankoihin ja käsitteisiin. Ja he antoivat samat avaimet uusien sukupolvien ulottuville: kenellä on korvat, se kuulkoot, kenellä silmät, se nähkööt.
Mutta kabbalistit eivät hakeneet ja taltioineet tietoa sinänsä, he halasivat myös tiedon kautta avautuvaa henkistä kasvua, johon heitä mysteeriokouluissa johdatettiin. He halusivat täydellistyä eli eheytyä paratiisimaiseen ihmisen alkutilaan.

Sisällöllisesti ja käytännöllisesti kabbala voidaan jakaa kahteen ensin päälinjaan 1) luomismysteereihin ja 2) taivaan vaunujen mysteereihin, molempia edustaa neljä osaa

1) Käytännöllis-maaginen 2) Kirjoitettu
3) Kirjoittamatton ja 4) Dogmaattinen kabbala.

Käytännöllinen kabbala sisältää talismanien ja seremonioiden kautta harjoitettavaa magiaa, joka kantaa vastuun koko kabbalan leimautumisesta noituudeksi, josta siinä ei siis ollut kysymys.
Kirjallinen kabbala ilmenee qematria, tomurah ja notatrikon nimisissä salakirjoituksissa, joista tärkein on gematria. Gematria perustuu siihen tosiasiaan, että heprean, kreikan ja latinan kielissä kirjaimet ovat myös numeroita ja niin jokainen ko. kielen sana on myös sarja numeroita, joiden summaa sanotaan sanan gematriseksi lukuarvoksi. Gematriset menetelmät saivat pian paljon sovelluksia ja lopulta niitä on löydetty kabbalistisista teksteistä 72. Mutta myös Raamatun tekstit sisältävät paljon sanoja, joiden lukuarvot palvelevat gematrista informatiota, kuten itse sana kabbalakin:

Kabbalan arvo on 137, se jaetaan luvuiksi 13, 31, 137 ja 73. Kaikki ovat merkittäviä. Kun esoteerikot väittivät tuntevansa luonnon syvimpiä salaisuuksia, joita pyrkivät niin aineen kuin hengenkin alkemiassa paljastamaan ja hallitsemaan, niin on tässä yhteydessä sävähdyttävää, että luku 137, joka gematriassa vastaa juuri sanaa kabbala, on myös ’sattumalta’ ns. aineen hienorakennevakion toinen osatekijä. Vielä oudommaksi asia tulee, kun huomaamme, että sana kabbala, siis hepreaksi qblh aukeaa myös yhdyssanaksi voimamitta! Nyt vastaluvuista 37 ja 73 tulevat mm. sanat ”sydän” ja ”viisaus”. Kabbala on siis sydämen viisautta ja tietoa voimamitoista… Luku 13 on rakkaus ja vastaluku 31 Voima tai Jumala.

Kirjoittamattomasta kabbalasta emme voi juurikaan saada tietoja, sillä tieto kulkee yhä tänään ’korvasta korvaan’, kuten se on ammoista ajoista tehnyt, ja nuo kuulevat korvat kuuluvat yhä tänään elossa olevien ja toimivien salaisten veljeskuntien jäsenille.
Dogmaattinen kabbala sisältää kabbalan varsinaisen tiedollisen ja eettisen opetuksen. Opetus sisälsi siis tietoja maailman rakenteista, taivaankappaleiden liikkeistä ja avaruuden mittasuhteista. Kaiken taustalla oli ykseys. Ihminen mikrokosmoksena ja universumi makrokosmoksena ovat yhtä. Kosminen mieli on matematisoinut kaikki yhden pisteen, ympyrän ja sen kehän kautta. Kabbalan perussymboli onkin piste ympyrässä. Siinä on kaiken olevaisen alku.

Kabbalistiset mystikot opettivat myös, että rajattomassa rakkaudessaan Ajin Suph oli uhrannut itsensä, vuodattanut olemuksensa pirstonut itsensä luonnon olioiden moninaisuuteen. Ne elävät, eikä Nimetön enää elä niissä. Hän lepää niissä. Samaan lepoon pääsee myös ihminen. kun hän vuodattaa ulos maallisen ruumiinsa ja pääsee viimein lepoon. Ihmisessä jumaluus kuitenkin myös elää. Ja ihminen voi kokea jumalallisen elämän itsessään: ”Niin en elä enää elä minä, vaan Christhos elää minussa”. (Paavali)

Kabbala tuntee ja myös käyttää useita erilaisia kryptisiä kirjoitusmetelmiä, joita aikojen alusta opetettiin esoteerisissa kouluissa, mutta joiden olemassaolosta saamme varmuuden vasta keskiaikaisista juutalaisista lähteistä ja jotka voi varmentaa avaamalla niitä Vt:n teksteistä.
Kabbalan tärkeimmät teokset ovat Zoharin lisäksi Luomisen kirja Zefer Jezirah ja Bahirin kirja. Myös pienempi Pyhä kokous, suurempi Pyhä kokous ja ”Salaisuuksien kirja” tulee kabbalistin tuntea.
Luomismysteerioitten keskeisin symboli on Elämän puu: se on kaavakuva jumaluuden vuodattumisesta kymmenen luovan princiipin, sefiran, ja 22: n heprean aakkoston mukaisesti nimetyn polun kautta maailmaan.
Termi sefira on luomismystiikan perustermejä. Sefira viittaa Moseksen vaimoon Sipporaan, joka merkitsee paitsi lintua, myös Sanaa, kirjoitusta tai ympyrää. Myöhemmät mystikot Sefiroista tuli luomismystiikan keskeinen symboli ja sefiralle annettiin nimet ja puun malli, joka voi kuvat myös vehnän tähkää ja rabbiinisen tiedon mukaan Paratiisin elämänpuu olikin nimenomaan vehnä, jonka Ositris oli Egyptin mytologian mukaan tuonut taivaasta. Sefirat järjestettiin hierarkisesti. Sefirat olivat luovan vuodattumisen ominaisuuksia. Elämän puun oikean puoleinen pylväs on maskuliininen, aktiivinen, ja vasemmanpuoleinen feminiininen, passiivinen ja keskimmäinen neutraali. Elämänpuun perustana ei siis ole patriarkaalinen eikä vastakohtaisuuksien näkemys maailmasta, vaan näennäiset vastakkaisuudet muodostavat jatkumon, jonka päät voidaan yhdistää kolmannessa asemassa, jossa on androgyyni paratiisimainen alkutila.

Sefiroita yhdistää toisiinsa kaksikymmentäkaksi polkua, jotka kuvaavat sefiroiden suhdetta. Kullakin kymmenestä sefirasta on oma hepreankielinen nimensä ja numeronsa ja ne edustavat siis Jumalan eri ominaisuuksia. Kuten kaikilla heprean kielen nimillä ja numeroilla myös sefiroilla on lukuisia vastaavuuksia, joihin ne voidaan yhdistää, alkaen väreistä, symboleista ja kuvista aina jumaliin, jumalattariin, eläimiin, kasveihin ja mineraaleihin. Itse asiassa kaikki mikä on olemassa voidaan liittää elämänpuun johonkin osaan. Sefiroita opiskelemalla ja mietiskelemällä voidaan oppia arvostamaan jumaluuden ominaisuuksia ja lopulta kokea niitä kaikilla olemassaolon tasoilla. Pylväsrakennelman takana piilossa on Daat, korkea tieto, joka näyttää tien salaiseen tietoon näkyvän takana.
Tämä jumaluus on siis nimetön, kaiken yläpuolella oleva Ajn Suph eli ei mikään. Äärettömyydestä se virtaa ihmiseksi, mutta myös ihmisen luo. Ihmisen tulee puolestaan pyrkiä kehityksen vastaavia polkuja ylös kohti jumaluuden ensimmäistä sefiraa, Ketheriä eli kruunua. ”Minä Annan teille Elämän kruunun!” Lupaa Jeesus, aikansa ehkä eettisesti Korkein kabbalisti.
Elämän puu sisältää useita aatteita, eikä se ole yksin heprealaisten idea. Kuten jo sanottu, tuon puun juuret johtuvat jo muinaisessa Mesopotamiasta, missä se kuvana omistettiin Assurille, kuninkaalle ja täydelliselle, jona kuningasta pidettiin, ihmiselle. Mutta myös juutalaisille Elämän puu oli eräs täydellisyyden ja siihen pyrkimisen vertauskuvista. Elämän puu on maa ja maailmankaikkeus. Ihminen ja jumaluus. Se on Jumalan valtakunta ihmisen muodossa ja auringon valtakunta Salomonin temppelinä. Se on kehityksen polkuina Tiedon puu, joka kasvaessaan ihmisessä ja ihmiseksi kruunaa Hänet kohti eheyttä, oman kuningaskuntansa, todellisen itsensä hallintaa. Tien alussa ihminen on lapsi, poluilla kokelas ja lopussa täydellinen. Muistamme Jeesuksen:
”Olkaa siis täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne täydellinen on!
Ensimmäisen kerran tapaamme tämän loistavan Elämän puun idean kabbalismin ehkä vanhimmassa ja tärkeimmässä erillisessä Teoksessa Zefer ha Jezirahissa eli Luomisen kirjassa. Kirjan mukaan heprean 22 kirjaimesta selviää 1) jumalallisen maailman, 2) luomisen maailman, 3) muotoutumisen maailman ja 4) toiminnan maailman salaisuudet.
Sefer Yetzirah kertoo, että paratiisiin muurissa on 22 porttia, ja sinne johtaa 231 käytävää. Kun siis heprean 22 aakkosta asetetaan ympyrän kehälle, ne voidaan ja yhdistää toisiinsa 231 janalla, jotka ovat samalla ympyrän 22 halkaisijaa. Tähän asetelmaan sisältyy myös yksi Raamatun kymmenistä piin arvoista, sillä ympyrän, jonka kehä on 22 halkaisija on kokonaislukuna 7. Näin heprean 22 kirjainta yhdistyy luomisen ympyrään ja seitsemään päivään, sillä luovan jumaluuden elohim- lukuarvo luettuna ympyrän kehältä vastapäivään on 3,1415.
Kabbalan toinen päälinja on ns. Merkaba-eli taivaanvaunujen mystiikassa. Merkaba-mystiikassa on kyse kabbalistin sielun meditaatiivisista taivasmatkoista, joiden avulla mystikko pyrki nousemaan ja yhdistymään jumalalliseen itseensä. Hän tavoittee kunnian valtaistuimella istuvaa Jumalaa joka lopulta on hänen oma ydinitsensä. Merkaba-mystiikka on kehittynyt luonteeltaan meditatiivikseksi, mutta se ei estä sitä, etteikö mystiikan alkuna ole saattanut olla kokemus todellisten vaunujen laskeutumisesta maan päälle. Tähän viittaa paitsi mystiikan kuvauksiin liittyvä tekninen runsas myös sanasto merkaba-meditaation asento, joka muistuttaa suuresti kuuluisan Palenquen hautalaatan Maya-hallitsijan asentoa: mahdollinen lentäjä istuu polvet koukussa ja pää polvissa, asennossa, johon nykyajan lentoemännät kehottavat matkustajia vaaratilanteissa asettumaan.
Mutta tähän otan kuvauksen merkaba-meditaatiosta (Encyglobedia Judaica):

Vaunujen nousu (Heikaloth Rabbatissa vaunujen lasku) saavutetaan monien luonnossa saavutettujen askeettisten kokemusten jälkeen. Meditoija asettaa päänsä polvien väliin, fyysiseen asentoon, joka helpottaa tietoisuuden muutoksia ja pääsyä itsehypnoosiin. Samalla hän resitoi (puhelaulaa) ekstaasin luonteista hymniä, joita on vielä olemassa erityisesti Heikaloth Rabbatissa.
Merkaba-mystikkoja kiinnostavatkin kaikkinaiset ylemmän maailman yksityiskohdat, jotka kohoavat 7 palatsin kautta ylimpään taivaaseen aravotiin, jota sen täyttävät enkelit hallitsevat. (heikalot = temppeli, Palatsi). Siellä on tulisia virtoja, jotka vuotavat vaunujen edestä (valo?) Ja siltoja, jotka ylittävät ne (laskuportaat?), yksityiskohtia vaunuissa ovat ofaanit (pyörät?) Ja hasmalin (sähkö?) hehku. Mutta pääasiallinen pyrkimys mystikolla on saada näky hänestä, joka istuu kunnian valtaistuimella: ”ja sen yläpuolella oli ikään kuin ihmisen hahmo. (Hes.1: 26)
Muuan rabbiininen kertomus antaa vielä ymmärtää, että mystikko saavutti helpommin ekstaasin, jos hän polviasennossa kykeni vielä yhdistymään omaan orgaaniinsa; tulemaan kokonaiseksi gilguliksi eli ympyräksi.

Kirjassaan Kabbalah Professori Gerschom Scholem yhdistää myös kabbalan ja Jeesuksen ajan gnostisismin monin osin. Hän puhuu juutalaisesta gnosiksesta, joka eräitä tekstejä olisi jäljitettävissä ajalle ennen Kristusta. Näin ei ole enää syytä ilman muuta luulla, että gnostilaisuus oli vain ”oikean” kristinuskon vierellä vasta 100-200 jKr. syntynyt harhaoppinen ajatussuunta.

Kabbala jakaantuu myös moneen eri haaraan, ja mystiikka magiikasta puhumattakaan on vain sen yksi ja usein ylikorostettu osa. Mystikko pyrkii syvää itsetuntemukseen transsin, askeesin ja mietiskelyn avulla. Kun ihminen tuntee piilotajuntaansa, voi hän myös päästä maailmankaikkeuden mysteerioon, sillä kabbala pitää ihmistä mikrokosmoksena ja maailmaa makrokosmoksena, jotka vastaavat toisiaan. Tämän vuoksi ihminen Jumalan kuvana voi päästä osalliseksi jumaluudesta osana itseään. Kabbalistinen monimerkityksellinen elämänpuu on siis myös kuvaus Ihmisen kollektiivisesta piilotajunnasta. Se on kuvaus Ihmisen sielullisesta geometriasta ja kuvaus maailmankaikkeuden rakenteesta. Se on myös kuvaus Korkeimman Jumalan (El Elyon) olemuksesta joka on Ajin Suph eli kirjaimellisesti EI-mitään. Jumala on ääretön absoluutti eikä häntä voi kuvata millään kuvalla, rajallisella sanalla tai teolla. Kabbalisteille kaikki vaikutti kaikkeen ja erityinen ns. Pyhä geometria todisti, että kaikki maailmassa tapahtuu viime kädessä tiettyjen sääntöjen mukaan, jotka joku oli erikseen määrännyt. Tämä on keskeistä kun haluamme Raamatun kabbalistista lukutapaa ja kabbalistien maailmankuvaa ymmärtää.