(Johanna Korhonen & Sari Roman-Lagerspetz) Kirkkoneuvos Kimmo Kääriäinen vastasi (Kotimaa24 1.11.) kritiikkiin, jota olemme esittäneet Kirkkohallituksen toiminnasta suhteessa lähetysjärjestöihin.
Oli surullista saada tietää, että naisten ja seksuaalivähemmistöjen syrjintä on kirkossa ja lähetystyön kokonaisuudessa toisarvoinen asia, vain ”yksi kymmenien joukossa”, eikä siihen sen tähden ole syytä kiinnittää ainakaan vakavaa huomiota.
Oli huolestuttavaa kuulla, ettei Kirkkohallituksessa ilmeisesti pidetä tärkeänä allekirjoitettujen sopimusten yksityiskohtaista noudattamista. Ymmärsimme Kääriäisen vastauksista, että järjestöjen ilmaisemat syrjivät toimintaperiaatteet eivät ole kokonaistarkastelussa merkityksellisiä, kun järjestöt kuitenkin samaan aikaan tekevät myös hyvää, ja huomio pitäisi Kääriäisen mielestä kiinnittää mieluummin tähän hyvään.
Erikoisena pidämme Kääriäisen tapaa ottaa virkamiehenä kantaa siihen, mistä asioista luottamushenkilöt saavat ja eivät saa olla kiinnostuneita, sekä millaisin sanoin meidän on sopivaa havaintojamme kuvailla.
Hänen kehotuksensa ”tutustua huolellisesti esimerkiksi kirkolliskokouksen päätöksiin” emme tulkitse koskevan meitä, koska juuri niihin olemme huolellisesti tutustuneet. Niiden noudattamista edellytämme myös lähetysjärjestöiltä, jotka ovat sopimuksessa vakuuttaneet näin tekevänsä. Kääriäiselle huomautamme, että nyt ei ole lainkaan puhe avioliitoista, vaan työsyrjintä-nimisestä rikollisuuden alalajista.
Surullisinta Kääriäisen asennoitumisessa oli, että haastattelunsa perusteella hän tuntuu kantavan enemmän huolta syrjivien järjestöjen taloudesta kuin syrjittyjen ihmisten kohtalosta kirkossa ja maailmassa. Odotamme kiinnostuneina tietoja järjestöjen Kirkkohallitukselle antamista vastauksista.
Johanna Korhonen
Sari Roman-Lagerspetz
Luottamushenkilöitä, Vantaa
On tietysti aiheellista huolestua ”tämän blogin allekirjoittaneiden naisten näkemyksistä”, vasitenkin jos tahdotaan ilmaista, että syrjintä edes jossakin pikkupirumaisessa muodossa tahdotaan säilyttää kristillisen uskon praxisessa ja teoreettisessa arsenaalissa, noin niinkuin varmuuden varalta. Olen ollut terveyteni vieneellä paikalla kirkkomme kentän keskiössä, kun on edes jollain tavalla yritetty ratkaista naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeutta olla kokematta syrjintää ihmisenä, kristittynä, pappina jne… Aina on ollut joku raakkumassa, että jeesus, paavali, paavi, lutheri, hedbergi, lähetyshpk:n oikeaoppinen jne on sanonut että naiset ja homot kuuluvat joko keittiöön tai helvettiin. Mutta minäraukka kun olen todistanut ylösnousseesta Kristuksesta yhdessä naisten ja homojen kaa – ja katso, seurakunta on saanut evankeliumin ja sakramentit ihan Kristuksen käskyjen mukaisesti. Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää ja USKOA?
Ihailen Johanna Korhosen ja Sari Roman-Lagerpetzin työtä ja taistelua!
Johanna Korhonen & Sari Roman-Lagerspetz ovat oikeassa siinä suhtessa, ettei lähetysjärjestöiltä voida hyväksyä työsyrjintää.
Lähetysjärjestöjen ohella tämä pätee myös, paitsi Suomen ev.lut. kirkoon itseensä, myös kirkkomme herätysliikkeisiin ja esimerkiksi kristillisiin kansanopistoihin. Niiden on työntekijävalinnoissaan noudatettava tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia siinä määrin, kun ei ole voimassa näiden lakien tarkoittamaa Suomen ev.lut. kirkkoa koskevaa poikkeusta. Uskonnon harjoitamisessa toki oppi on ensisijainen.
Koska kyse on tunnustuksellisista yhteisöistä, voivat ne edellyttää opetustehtävissään kristillistä vakaumusta. Sitävastoin mielipide esimerkiksi kirkon virkakysymyksestä ei voi olla valintaperuste puolesta eikä vastaan. Esimerkiksi kansanopisto, jonka taustayhteisö suhtautuu torjuvasti naisten pappisvirkaan, ei voi opettajavalinnassaan sivuuttaa naista, joka aikaisemman työuransa aikana on työskennellyt vaikkapa papinvirassa, Sitävastoin se voi kyllä jättää hakemasta kyseiselle henkilölle uutta vokaatiota tuomiokapitulilta. Opettajan työhän ei edellytä pappisvirkaa.
Tämä on siis asian toinen puoli. Asian toinen puoli ja nimenomaan lähetysjärjestöjen kohdalla on siinä, ettei järjestö voi lähettää henkilöä tehtävään, johon häntä ei oteta vastaan. Sley ei voi lähettää naispappeja Keniaan, Kansanlähetys ei voi lähettää rekisteröidyssä parisuhteessa olevia henkilöitä Etiopiaan, eikä Suomen lähetysseura Kambodžan kirkkoon. Jos yrittää lähettää, niin kyseinen henkilö tulee helposti maitojunalla takaisin. Tämän kaltaisen seikan huomioon ottamien ei ole työsyrjintää.
Jos vaikkapa kylväjä edellyttää kaikilta läheteiltään yhteistyön tekemistä lähettäjäseurakuntiensa kaikkien viranhaltijoiden kanssa, niin mitä muuta siltä enää voidaan vaatia?
Kivimäki: Jos yrittää lähettää, niin henkilö tulee helposti maitojunalla takaisin. Tämän kaltaisen seikan huomioon ottamien ei ole työsyrjintää.
Mikisi ei ole? Mitä se sitten on? Vastaus: se on kristinuskon sanoman levittämistä – lähetystyötä. Jos jossain maailmankolkassa ymmärretään ihmisarvo ja jumalallekelpaavuus sukupuoliseen tai seksuaalisen suuntautumiseen suuntautumisen sitoutuvaisuudeksi, on lähetystyöntekijöiden tehtävä auttaa näitä kirkkoja ymmärtämään evankeliumin vapauttava sanoma ja armon osallisuus koskemaan KAIKKIA ihmisiä. Maitojunalla takaisin tulevat ne, jotka eivät tätä sanomaa ole julistaneet. Ei evankeliumi ole erilainen kansanllähetykseläiselle tai sleyläiselle tai etiopialaiselle tai kambodzalaiselle tai suomenevlutkirkkolaiselle. Kaikki muu on työ- ja jumalansyrjintää.
Osmo Tiililä :”Liberaalit ovat usein olleet liberaaleja vain liberaaleille, niin että todellista tasapuolista suvaitsevaisuutta on heidän otteistaan jouduttu kaipaamaan.”
Tuo oli kirjoitettu jo 1944, mutta sopii hyvin meidänkin aikaamme.
Minäkin luin se Kääräisen lausunnon ja minulle tuli paha mieli, kun ymmärsin sen niin, että hän väheksyi virkasisarteni osakseen saamaa kohtelua eräitten kirkon virallisten lähetysjärjestöjen taholta. Toivottavasti niin ei sentään ole laita.
Komppaan täysin tämän blogin allekirjoittaneita naisia, Hannu Kilpeläistä ja Osmo Kauppista.
Arvon kirjoittajat. Kritisoin teitä aiemmin suhteellisuudentajun puutteesta. Kirjoituksessanne se näkyy nyt erityisen hyvin. Mikäli olette lukeneet kritioimanne tekstin huolella niin huomannette sen, että sorrutte ylilyönteihin tässäkin vain yhden asian liikkeenä. Näin ei kuitenkaan ole viisasta saati älykästä toimia. Johdatte koko lähetystyön ytimen harhapoluille, jonka seurauksia voi vain arvailla.
Lähetystyön ydimenä on julistaa syntiemme vuoksi kuollutta ja ylösnoussutta Kristusta – ei ajaa ihmisoikeuksia. Toki ne kyllä seuraavat evankeliumia mutta pelkästään ihmisoikeuksien julistus johtaa hyllyvälle suolle. Se ei ole lähetystyön tarkoitus.
Mika Turunen,
minä ja Johanna Korhonen emme aja ”vain ihmisoikeuksia”. Kannatamme kristillistä lähetystyötä, evankeliumin sanoman julistamista, mutta niin, ettei syrjitä ketään. Syrjintä ei myöskään mielestämme ole ”vain yksi asia kymmenien muiden joukossa” josta kirkkojen ei tulisi kantaa huolta.
Sari, niinhän sinä sanot. Osoita sanasi todeksi myös käytännössä. Nyt käytäntö osoittaa, että sinä ja troikkanne tai duonne toimitte narunukkejen tapaan toistaen vain yhtä iskulausetta. Kumpaa siis pitää uskoa? Sitä mitä sanot tai sanotte vai sitä miten toimitaan? Minä näen tässä ristiriidan.
Nyt kun on todettu, että lipiraalit ovat pahiksia ja konsut kilttejä ja osaavia (oho!), voisimme ryhtyä keskustelemaan kolumnistien viestistäkin. Esimerkiksi: ”Ymmärsimme Kääriäisen vastauksista, että järjestöjen ilmaisemat syrjivät toimintaperiaatteet eivät ole kokonaistarkastelussa merkityksellisiä, kun järjestöt kuitenkin samaan aikaan tekevät myös hyvää, ja huomio pitäisi Kääriäisen mielestä kiinnittää mieluummin tähän hyvään. ”
Sitä minä vaan, että jos joku järjestö tekee hotain hyvää (mitä?), niin miksi se oikeuttaa sitä mättämään moninkertaista pahaa. Ymmärrän, että Korhonen ja Lagerspetz tarkoittavat tällä pahalla sukupuolista ja sukupuoliseen suuntautuneisuuteen liittyvää sortoa ja diskriminointia. Siis: jos jotkut lähetysjärjestöjen edustajat sanovat että Jeesus pelastaa (=hyvää), mutta myös että homous on syntiä ja nainen ei voi olla pappi (=pahaa), niin edellisen hyvän ilmaus oikeuttaa jälkimmäisen pahan totena pitämisen. Ja meidän tavisten on siksi kunnioitettava näitä totuudentorvia. Tätäkö kirkkoneuvos, teol.tri Kääriäinen tarkoittaa?