Ajokortin uusinnan aika lähestyy. Aloin miettiä elämääni. Jos kolmannen osan vuorokaudesta olen nukkumassa, niin nyt olen sitten nukkunut nuo mainitut vuodet. Onhan se pitkä aika olla niinkuin automaattiohjauksella. Ehkä se sana on sopiva: Jos emme ole varmoja, niin olettakaamme, että kaikki käy hyvin. Me siis joka kerta nukkumaan mennessämme heitämme oman kontrollimme vapaalle ja annamme itsemme, niin minkä tai kenen hallintaan ja hoivaan? Nukkumatti olisi mukava! Hän, joka heittää unihiekkaa silmiin ja sulkee ne uneen.
Joskus kyselin itseltäni: Pelkäänkö kuolemaa ja pakko oli tunnustaa, että pelkään! Aikaa on kulunut niistä ajoista ja nyt olen ymmärtänyt se olevan osa elämää. Elämä alkaa, kestää aikansa ja päättyy aikanaan. Elämän todellisuus tulee vastaan silloin viimeistään, kun kuoleman majesteetti vierailee omassa sisarusparvessa. Nuorena katsomme elämää avautuvien mahdollisuuksien näkökulmasta. Me odotimme jotakin mopoikä on nykyisin tärkeä. Aikuisuus, miten mahtava asia! Saan itse määrätä asioistani. Kun se tuli niin huomasin, etten ollutkaan niin valmis siihen kuin luulin. Useasti halusi toisen ja kolmannen mielipiteen. Näinhän me useasti teemme, kun lääkäri ilmoittaa jotain huolestuttavaa.
Paavali kirjoittaa jossakin kohdassa majan purkamisesta. Se on vielä keksi-iässä kaukainen asia, kun suorituskykyä on vielä runsaasti jä’ljellä. Kun rakensimme kirkkoa Kelttoon, niin tutustuin siellä paljon kokeneeseen mummoon. Hän kertoi elämäntarinaansa. Meillä oli samanaikaista elämää, vaikkakin toisistamme tietämättä ja niin perin erilaisissa oloissa. Me keskustelimme myös näistä perimmäisistä kysymyksistä. Hän sai ilokseen kuulla Kelton kirkon kellon taas soivan, joka oli vaiennut 1938. Kun työ aikanaan loppui ja hyvästelimme hänen kanssaan, toivotin hänelle Jumalan siunausta. Siunausta niin, että majan purkamisen lopulla kuoleman majesteetti tulee ystävänä ja johdattaa väsyneen vaeltajan Isän kotiin.
Joskus nukkumaan mennessäni ja jotain kolotusta tuntien siunaan itseni ja sanon Jeesukselleni: Jos aamulla herään, niin kuljetaan yhdessä taas se päivä, mutta ellen herää, niin kohtaamme kasvoista kasvoihin.
Kauniisti kuvaat ajan kulkua, jota ei nuorena ymmärrä ja huomaa, koska tuntuu, että aikaa on rajattomasti, vähän sama kuin rikkaan ei tarvitse huolehtia leivän hinnasta, koska sillä ei ole merkitystä.
Kun todellisuus saa ihmisestä otteen, niin alkaa merkittävä aika ihmisen elämässä. Mitä aikaisemmin se alkaa sen parempi… Nykyisin aikuisuus on vain kirosana, vaikka aikuisuuteen ihmisen tulisi juuri kasvaa. Vastuulliseen aikuisuuteen.
David sanoi: ”Minä pidän vaelluksestani vaarin, etten kielelläni syntiä tekisi. Minä pidän suustani vaarin ja suistan sen, niin kauan kuin jumalaton on minun edessäni.”
Minä olin vaiti, olin ääneti, en puhunut siitä, mikä hyvä on; mutta minun tuskani yltyi.
Minun sydämeni hehkui minun rinnassani; kun minä huokailin, syttyi minussa tuli, ja niin minä kielelläni puhuin.
Herra, opeta minua ajattelemaan loppuani, ja mikä minun päivieni mitta on, että ymmärtäisin, kuinka katoavainen minä olen.
Katso, kämmenen leveydeksi sinä teit minun päiväni, ja minun elämäni on sinun edessäsi niinkuin ei mitään. Vain tuulen henkäys ovat kaikki ihmiset, kuinka lujina seisokootkin. Sela.
Varjona vain ihminen vaeltaa, turhaan vain he touhuavat, kokoavat, eivätkä tiedä, kuka ne saa.
Ja nyt, mitä minä odotan, Herra? Sinuun minä panen toivoni. PS.39:1-7
”Osani on olla, Herraa lähellä,” sanotaan laulussa ja se on hyvä osa jokaiselle ihmiselle, mutta kuka sen löytää?
Kiitos Lauri! Monia samankaltaisia ajatuksia on tullut tämänkin mummon mieleen.
Kiitos kommenteista! Ne ovat aina tervetulleita, koska siitä huomaa, että on luettu ja joku on koskettanut. Siunausta elämäänne ja elämäämme.