Osallistuin toimittavana pappina Musiikkiteatteri Kapsäkin Vihdoinkin vihille – tilaisuuteen 1.3.2017. Vihin tilaisuudessa kaksi ja siunasin kolme samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon. Pidin vihittäville ja siunattaville yhden yhteisen seremonian soveltaen toimitusten kirjan avioliiton vihki- ja siunauskaavoja. Kysymykset esitin jokaiselle parille erikseen. Siunasin kunkin parin ja vahvistin vihittyjen avioliitot. Allekirjoitin avioliittolomakkeet ja toimitin ne vihkimistä seuraavana päivänä Albertinkadun maistraattiin.
Koen perustellusti, että olen pappina julkisen vallan edustaja ja siten velvoitettu toteuttamaan virkamiesvelvollisuuttani myös vihkimisten osalta. Tulkintani mukaan julkisoikeudellisena yhteisönä kirkolla ei ole oikeutta olla noudattamatta lain sille asettamia velvoitteita. Vetoan perustuslain pykäliin 22 ja 107. Niiden mukaan kirkkolaki – ja järjestys ovat alisteisia perustuslaille ja kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille. Siten en voi katsoa rikkoneeni kirkkojärjestystä. Lex superior -periaatteen mukaan ylempi oikeussäännös sivuuttaa alemman, mikäli niissä on ristiriita. Mikään laki ei voi siten olla ristiriidassa perustuslain tai kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Koska kirkkolaki on ristiriidassa perustuslain 22 § ja 107 § kanssa, sen soveltaminen väistyy. Vaikka perustuslaki antaa kirkolle itsemääräämisoikeuden, ei se tarkoita, että kirkko saisi rikkoa perustuslakia muilta osin. Mitkään säädökset, myöskään kirkolliset, eivät saa olla ristiriidassa kaikkein ylempien säädösten eli kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Ne säätävät ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Tämän vuoksi päinvastoin katson noudattaneeni kirkkojärjestystä.
Kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n mukaan avioliittoon vihkimisen edellytyksinä ovat kirkon jäsenyys ja suoritettu rippikoulu. Vihittävien sukupuolista ei sanota mitään. Olennaista oikeudellisessa tulkinnassa on siten se, että kirkko ei ole omilla päätöksillään antanut ratkaisuja, jotka rajoittavat vihkimisen vain eri sukupuolta oleviin. Piispojen ohjeistuksen ei voi katsoa olevan sellainen, jonka voisi katsoa olevan riittävän tasoinen näin merkittävän ratkaisun antamiseen. Koska riittävän korkeaa, eli kirkolliskokouksen ratkaisua asiasta ei ole, siksikään samaa sukupuolta olevien vihkineeseen pappiin ei voida kohdistaa minkäänlaisia oikeudellisia seuraamuksia. Mikäli kirkolliskokous päättäisi ottaa sallivan kannan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, silloin piispojen ohjeistuksen katsottaisiin olleen kirkolliskokouksen ohjeistuksen vastainen, eikä piispojen ohjeistusta saisi vastaavasti silloin noudattaa.
Siten selvää on, että nykyinen kirkkojärjestys mahdollistaa kyseiset toimitukset. Tulkinnassa kyse on myös siitä, onko piispojen ohjeistus perustuslain mukainen, jolloin virkamies ei saa sitä soveltaa. Piispojen ohjeistusta en voinut siten noudattaa, sillä sen voi katsoa olleen paitsi perustuslain, myös kirkkojärjestyksen vastainen. En ole myöskään rikkonut pappislupaustani muiltakaan osin, vaan toteuttanut sen henkeä mitä suurimmassa määrin. Jos kirkko haluaisi, ettei vihkimisiä ja siunaamisia toimitettaisi, niin se edellyttäisi kirkolliskokouksen erillistä päätöstä olla vihkimättä. Tämän näkemyksen on esittänyt myös selvityksessään professori Urpo Kangas, jonka mukaan papilla on velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevia ja että oikeutta kieltäytyä vihkimisestä tulisi säätää lain tasolla. Siksikään kantelusta ei tule seurata minkäänlaista seuraamusta.
Tuon esille myös sen, että Kirkkohallituksen laatimaa Oikeudellista selvitystä avioliittolain muutoksista 4/2016 ei tule tulkita kritiikittä. Selvitys on vain yksi näkökulma. Selvitys antaa vaikutelman, että se pyrkii vahvistamaan kirkon opillisen ja toisaalta oikeudellisen tilanteen yhtenevyyttä. Oikeudellisesti keskeisin argumentti siinä perustuu vihkikaavan sanamuotoihin, mikä ei ole keskeinen tai relevantein seikka. Toimitusten kirja ei ole juridinen dokumentti. Kirkkohallitus ei ole myöskään antanut selkeää perustelua, miksi se ei ole yhtynyt professori Kankaan perusteltuun lausuntoon.
Olen velvoitettu siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja, en vain juridisesti, vaan myös moraalisesti ja teologisesti. Kyse on tasa-arvosta ja kansainvälisistä ihmisoikeuksista, joihin Suomen valtio on sitoutunut. Vihkimisen kirkollinen ja kristillinen ydin on siunaamisessa. En voi kieltäytyä siunaamasta toisiaan rakastavien ja toisiinsa sitoutumaan haluavien parien liittoa. Minulla ei ole siihen oikeutta. Kristityn ja papin tehtävä on välittää Jumalan armoa ja rakkautta, ei olla niiden esteenä. Meidän on tunnustettava seksuaalivähemmistöjen täysi ihmisarvo ja vahvistettava heidän välinen rakkautensa myös institutionaalisesti.
Luterilainen teologia ei aseta esteitä samaa sukupuolta olevien avioliitolle. Sen mukaan ei ole olemassa kirkollista avioliittoa. On vain valtiollinen avioliitto, jota esivalta säätelee. Vähän katekismuksen avioliitto-liitteessä Luther selkeästi toteaa avioliiton olevan maallinen asia ja että pyydettäessä papin on vihittävä tai siunattava. Hän totesi, ettei ole pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa häistä ja avioliitosta säädöksiä ja määräyksiä. Luther kirjoittaa: ”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu…”
Luterilaisen kirkon tunnustus, Augsburgin tunnustus, on Lutherin kanssa samoilla linjoilla (18§). Avioliitto liittyy maallisen hallinnan piiriin.
”Me tunnustamme, että kaikilla ihmisillä on vapaa ratkaisuvalta, johon kuuluu järjellinen arvostelukyky, vaikkakaan sen varassa ei ilman Jumalan apua kyetä alkamaan eikä varmasti päättämään mitään, millä on merkitystä jumalasuhteessa, vaan se on voimassa ainoastaan tämän elämän toimissa, niin hyvissä kuin pahoissakin. Hyviksi sanon tällöin tekoja, jotka ovat lähtöisin luonnollisesta hyvästä, kuten työn tekeminen pellolla, halu syödä ja juoda, halu saada ystäviä, halu pukeutua, halu rakentaa talo, halu ottaa vaimo…”
Samaa sukupuolta olevien avioliitolle ei ole myöskään raamatullisia esteitä. Miehen ja naisen väliseen sopimukseen perustuva avioliitto ei ole Jumalan eikä Jeesuksen määräämä. Perheen- ja parinmuodostus on sidoksissa vallitsevaan kulttuuriin. Siksi avioliiton luonne on vaihdellut riippuen ajasta ja paikasta. Ei ole olemassa mitään Raamattuun perustuvaa yhtä oikeaa avioliiton muotoa. Jos olisimme raamatullisia, niin voisimme vaikka ostaa vaimon tai kaksi, kuten patriarkka Jaakob tai pitää seitsemääsataa vaimoa ja kolmeasataa jalkavaimoa kuten kuningas Salomo. On järjetöntä puhua näissä tapauksissa avioliitosta sen nykyisessä merkityksessä. Vaimo oli Raamatussa miehen omaisuutta, kuten karja, pelto, talo ja muu irtaimisto.
Suomessakin vielä vuoteen 1930 oli voimassa naisen edusmiehisyys, jolloin naiset eivät edes saaneet itse päättää avioliitostaan. Kirkko ei ymmärrettävästi olisi voinut elää vanhentuneen käsityksen kanssa erillään muun yhteiskunnan tulkinnasta ja jatkaa edusmiehisyyden aiempaa tulkintaa.
Samantapainen keskustelu käytiin aikoinaan myös eronneiden vihkimisestä. Kielteinen tulkinta muuttui ja eronneita alettiin vihkiä. Avioliittokäsitykset ovat siis muuttuneet kirkossa aiemminkin, joten samaa sukupuolta olevien vihkiminen ei ole ainutlaatuinen haaste kirkolle. Kyse on avioliittokäsitteen tarkentamisesta nykyistä yhteiskuntajärjestystä ja ajan tulkintaa vastaavaksi. On selvää, että kirkolla ei tule olemaan muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua yhteiskunnan muutokseen. Muutoin kirkko joutuu luopumaan vihkioikeudestaan.
Jeesuskaan ei estä tasa-arvoista avioliittoa. Hän ei puhunut ihmisen seksuaalisuudesta sanaakaan, ja avioliitostakin vain yhden ainoan kerran, kun fariseukset panivat hänet koetukselle kysyessään saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa. Jeesus vastasi, että Jumala teki alun perin ihmisen mieheksi ja naiseksi ja siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa niin, että nämä tulevat yhdeksi lihaksi. Jeesus jatkoi, että minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Avioliiton solmineet mies ja nainen eivät enää ole kaksi, he ovat yksi.
Ei ole kysymys siitä, että Jeesus olisi vahvistanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Hän ei voinut tehdä kannanottoa homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, koska se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Se ei juolahtanut kenenkään mieleen, ei edes Jumalan pojan. Nykymuotoista, toisiaan rakastavia ja sitoutumiseen haluavia homoja ei siihen aikaan juutalaisuudessa tunnettu. Tästä kertoo se, että Raamatussa ei puhuta sanaakaan heistä.
Jeesus viittaa luomiskertomukseen (1 Moos 1:26–28), kuinka Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja kehotti heitä olemaan hedelmällisiä, täyttämään maan ja ottamaan sen valtaansa. Luomiskertomus on yksi patriarkaalisen heimouskonnollisuuden keskeisistä perusmyyteistä, jonka tarkoituksena on varmistaa ja oikeuttaa heimon olemassaolo ja sen laajeneminen. Lisääntymiseen tähtäävä miehen ja naisen välinen liitto on oleellinen osa heimon säilymistä. Seksuaaliseen identiteettiin, nykyiseen homoliittoon tai avioliittoinstituutioon kyseinen myytti ei ota mitään kantaa.
Jeesus ei siis vahvista Matteuksen evankeliumin jakeissa heteroseksuaalista avioliittoa, vaan hänen kärkensä on toisaalla. Kysymys on naisen alistetusta asemasta juutalaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja avioliitossa. Miehillä oli Mooseksen lain mukaan lupa hylätä vaimo lähes tulkoon mistä syystä tahansa. Ehdot ovat mahdollisimman epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia:
Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan (5. Moos. 24:1).
Juutalaiset kiistelivät siitä, mikä vaimossa oli riittävän epämieluista, joka olisi oikeuttanut erokirjan antamisen. Joidenkin mukaan se oli oikeutettua vain silloin, kun vaimo oli sortunut haureuteen. Vapaamielisempien mielestä vaimon sai hylätä lähes mistä syystä tahansa: jos ulkonäkö repsahti, jos mies tapasi kauniimman naisen, jos vaimo varasti rahaa, oli juovuksissa, käyttäytyi huonosti tai hänellä oli epämiellyttävä luonne, oli sairas tai anoppi ärsytti miestä. Nykyajan valossa näitäkään ei voida enää soveltaa ja perustella näkemystä Raamatun kannalta oikeana.
Jeesuksen lause, ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”, ei oikeuta ja vahvista miehen ja naisen liittoa, vaan kritisoi vallitsevaa patriarkaalista avioliittoa. Jeesus puolusti naisen tasaveroisuutta. Miehellä ei ole mitään perusteita ylemmyydelleen. Tasa-arvoisuuden takaaja ei ole enempää tai vähempää kuin itse Jumala: ”[…] minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Patriarkaalisuuden vastustaminen oli yksi Jeesuksen keskeisistä missioista. Hän horjutti kolmea keskeistä patriarkaalisen vallan läpitunkemaa instituutiota: niin kotia, uskontoa kuin isänmaatakin. Jeesus ei ollut nykyajan moralistinen konservatiivi ja valtiokirkkoaatteen lobbari, vaan Jumalan valtakunnan kapinallinen, joka asettui aina heikomman puolelle. Avioliittokohtauksessa on kyse juuri tästä. Miehisen kulttuurin alistama nainen on keskiössä. Samalla logiikalla meidän tulee edistää homojen oikeutta solmia avioliitto ja vapauttaa siten maailmaa taas himpun verran enemmän miehisestä väkivallasta. Aikansa radikaalina Jeesus olisi tänään eturintamassa puolustamassa homoja ja taistelemassa heidän oikeuksiensa ja ihmisarvonsa puolesta. Jeesus sanoi: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Tämä ”kultainen sääntö” on Raamatun tulkinnan avain, jolle koko Raamattu ja kaikki sen säädökset ovat alisteisia.
Itse asiassa kirkko ei ollut edes kovin kiinnostunut avioliittoon vihkimisestä yli tuhanteen vuoteen. Kirkko alkoi toimittaa avioliittoon vihkimisiä suuremmassa määrin vasta, kun niiden kautta avautui enemmän poliittista valtaa myöhäiskeskiajalta lähtien. Nykymuotoiseksi julkisesti tunnustetuksi liitoksi avioliitto muodostui syntyvien valtioiden yhteiskunnallisen kontrollin välineeksi. Kuninkaat eivät enää sallineet julkiselta vallalta piilossa tapahtuvaa yksityistä perheenmuodostusta, koska he halusivat kontrolloida sukuja, jotka olivat merkittäviä vallan ja varallisuuden haltijoita. Avioliittopolitiikalla oli niin sanotusti tilausta. Valtion hallitsema avioliitto ei liity moraaliin tai hurskauteen, vaan siihen kuka on oikeutettu tiettyihin, avioliiton mukanaan tuomiin etuihin. Homot ovat viimeisin näistä eduista ulossuljettu ryhmä. Samankaltaista keskustelua käytiin aikanaan mustien ja valkoisten välisistä liitoista. Heteroavioliitto ei ole kristillinen vaan päinvastoin epäkristillinen yhden ryhmän ulossulkevuudessaan.
Jokaisella aikakaudella on omat ihmisoikeustaistelunsa. Taistelu homoseksuaalien oikeuksien puolesta on tämän päivän maailmassa ja kirkossa yksi keskeisistä. Kysymys on jokaisen ihmisen oikeudesta saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, niin homojen kuin heteroiden, niin vammaisten kuin vanhusten. Jumalan rakkaus ilmenee maailmassa lukemattomin eri tavoin. Se ei karsinoi ja valikoi väyliä esiintulolleen ihmisten luomien rajojen ja ennakkoluulojen tai kirkolliskokouksen heteronormatiivisen ihanteen mukaan vaan räjähtää esiin missä tahtoo, kaikista sovinnaisuuksista ja kulttuurisista sopimuksista piittaamatta.
Homoseksuaalisuus on yksi jumalallisen rakkauden ilmenemismuodoista. Se on Jumalan lahja ja siunaus siinä missä heteroseksuaalisuus. Kirkon tehtävä ei ole sulkea ketään rakkauden ulkopuolelle vaan päinvastoin vaikutettava niin että mahdollisimman moni pääsisi siitä osalliseksi. Meidän on kirkkona vapauduttava ahdistuneesta seksuaalisuudesta ja moralismista ja ymmärrettävä seksuaalisuus kaikin puolin positiivisena elämän rikkautena. Kirkolla on nyt myös mahdollisuus tehdä parannusta niistä julmuuksista, joita se on vuosisatojen aikana vainojen myötä kohdistanut homoseksuaaleihin.
Kirkolla ei ole mitään perusteita olla vihkimättä ja siunaamatta samaa sukupuolta olevia ihmisiä keskenään. Siksi katson papilliseksi velvollisuudekseni jatkaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiä ja siunaamisia. Tulen luonnollisesti pitämään asiaa esillä, jotta vihkimistä ja siunaamista haluavilla pareilla on mahdollisuus ottaa minuun yhteyttä. Koska ajan myötä on selvää, että tasa-arvoiseen vihkimiseen tullaan päätymään kirkossakin, olisi toivottavaa, ettei kanteluasioissa tehdä liian radikaaleja ratkaisuja, jotka tulisivat hajottamaan kirkkoa. Toivottavaa on, että tuomiokapituli uskaltaa tehdä ratkaisun, joka on kultaisen säännön mukainen ja joka tulee osoittautumaan historiankin valossa oikeaksi.
Helsingissä 12.4.2017
Kai Sadinmaa
*
Sadinmaasta tehdyt kaksi kantelua käsitellään Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa 26.4.
Tiedostussihteeri ei ole ollenkaan huono nimike. Aika usein on viime aikoina tuntunut siltä, että ylen rakkaassa kirkossamme tarvittaiaiin useampiakin tiedostussihteereitä. Onko meidän Herrallamme mahdollisesti sormensa pelissä?
Kun lakia säädetään, tutkitaan sen perustuslainmukaisuus. Lähtökohtaisesti kaikki lait ovat perustuslain mukaisia. Tämän asian saa vapaasti kyseenalaistaa jos osaa perustella ja silloin saattaa tapahtua jotain muutoksia joko lainsäädännössä tai soveltamiskäytännössä. Perusteeksi ei riitä pelkkä väite siitä että kirkkolaki on perustuslain vastainen. Muu osa vastineesta on teologista jargonia joka ei käsittääkseni liity asiaan mitenkään.
Lait muuttuvat ja uusia säädetään. Ei liene mahdotonta, että laki voisi sisältää perustuslain vastaisia osia. En kyllä ymmärrä, miten kirkkolaki voisi olla ristiriidassa perustuslain kanssa, kuten Sadinmaa mainitsee. Vihittävien sukupuoleen ei kirkkolaissa kaiketi oteta kantaa?
Juhani, miten Sadinmaan sinun mielestäsi pitäisi kanteluihin vastata, ellei ”teologisella jargonilla”? Sitä tarvitaan, koska kyse on (myös) teologisesta asiasta. Ja käyttäväthän homoliittojen vastustajatkin samaista jargonia oman kantansa perustelemiseen.
Asiassa kannattaa huomata, ettei avioliittolain muutoksella ole ollut lainsäädännöllistä voimaa muuttaa kirkkolain soveltamista. Kirkkolain soveltamista voidaan muuttaa vai perustuslain taikka kirkkolain säätämisjärjestyksessä.
Ellei tavallista lakia ole säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, kirkon pitää siis aina erikseen päättää , mikäli lakimuutoksella on vaikutusta kirkkolain soveltamisalueella. Kirkollisen vihkimisen erityiset ehdot kuuluvat kirkkolain soveltamisalaan, eikä niiden tulkintaa voida tavallisella lailla muuttaa. Näin ollen oikeus kirkolliseen vihkimiseen on niillä samoilla pareilla joilla se oli jo 28.2.2017. Muussa tapauksessa kyse olisi lainsäädäntöjärjestykseen liittyvästä perustuslaillisesta ongelmasta.
Aivan, Jukka. Mutta onko kirkkolailla ylipäätään merkitystä tässä, koska siinä ei (tietääkseni) oteta kantaa vihittävien sukupuoleen?
Kirkkolaissa itsessään ei oteta kantaa vihittävien sukupuoleen, mutta kirkkolain perusteella säädetyissä asiakirjoissa otetaan. Nämä asiakirjat ovat kirkkolakiin nähden alempiarvoisia, mutta eivät avioliittolakiin nähden. Avioliittolain muutoksella ei voi eikä saa olla merkitystä kirkkolain perusteella säädettyjen asiakirjojen tulkintaan. Tässä tapauksessa kyse on siis avioliittoon vihkimisestä kirkollisena toimituksena.
Oikeustoimena avioliittoon vihkimisen ehdot määräytyy avioliittolaita, eikä niitä voida muuttaa kirkkolain perusteella.
Kannattaa huomata sekin, että asiassa on kaksi puolta. Ensiksi se, onko ”kapinapappien” toiminta laitonta ja/tai kirkon omien sääntojen vastaista. Toiseksi se, että kirkon on joka tapauksessa pian päätettävä, hyväksyykö se homoparien kirkollisen vihkimisen vai ei.
Olen melko varma siitä, että homoparin vihkivä pappi ei riko mitään lakia. Kirkon omia sääntöjä hän kaiketi rikkoo, ainakin tällä hetkellä. Olen melko varma siitäkin, että kyseiset säännöt muuttuvat melko nopeasti niin, että sekä homoparien vihkiminen että sen paheksuminen ovat kirkossa hyväksyttäviä.
Krkkolakia tai kirkkojärjestystä ei tarvitse muuttaa, jotta kirkko voi ryhtyä vihkimään sateenkaaripareja avioliittoon. Jos oikein muistan, vihittävien sukupuolet tulevat esille vain toimitustenkirjan malliteksteissä vihkimistoimitusta varten. Mallitekstit eivät ole velvoittavaa lainsäädäntöä.
”Kun lakia säädetään, tutkitaan sen perustuslainmukaisuus. Lähtökohtaisesti kaikki lait ovat perustuslain mukaisia.”
Näin lähtökohtaisesti muta ei aina lopputelemaissa. Todetussa ristiriidassa perustuslaki ajaa alemman lain yli, tämän ns. prioriteettijärjestyksen Ketomäkikin hyvin tietää.
Ottanet Seppo Heinola huomioon, että perustuslaki määrittelee myös lainsäädäntöjärjestyksen.
Sellainen asiaan liittyvä yleishuomio, ettei kysymyksessä samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä ole enää pitkään aikaan ollut kyse seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisesta kohtaamisesta.
Kysymys on luomisuskosta ja siihen liittyvästä käsityksestä miehestä ja naisesta. Kyse on syntiin lankeamisesta, johon ovat osallisia mies ja nainen yhdessä ja jonka syntiin lankeamisen seurauksena kaikki lapset syntyvät synnistä osallisina. Kaikki paitsi yksi, Jeesus Kristus, joka vailla syntiä kuoli meidän syntisten sijasta ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jeesus Kristus, jonka kautta me kaikki voimme päästä lapsiksi Isän kaikkivaltiaan yhteyteen ja jota ilman meistä kukaan ei voi pelastua.
Kyse on siitä, annammeko Raamatulle täyden totuusarvon evankeliumin ytimeen liittyvissä asioissa, Kyse on siitä uskommeko niihin järjellä selittämättömiin ihmeisiin, joista Raamattu meille kertoo.
Kaikki yrityksen perustella samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihkimistä, jotka eivät perustu Raamatun ilmoitukselle annettuun täydelliseen auktoriteettiin, luomisessa, syntiin lankeamisessa, Kristuksen sovituskuolemassa ja ylösnousemuksessa, ovat kertakaikkisen turhia.
Jukka K.,
ymmärränkö oikein, että katsot samaa sukupuolta olevien parisuhteessa elämisen olevan syntiä?
”… ettei kysymyksessä samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä ole enää pitkään aikaan ollut kyse seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisesta kohtaamisesta.”
Jukka, olen eri mieltä. Tasa-arvoinen kohtaaminen on kirkon jäsenyyden ja myös julkisuuskuvan kannalta asian ydin. Minusta näyttää siltä, että kirkon on valittava puolensa pian. Vaihtoehdot ovat joko kaikkien jäsenien tasa-arvoinen kohtelu tai luokittelu seksuaalisuuden perusteella eriarvoisiksi.
Ymmärrän hyvin, että haluat pitää kiinni teologisesta näkemyksestäsi. Kirkkosi sisällä on kuitenkin monia muitakin, keskenään monin tavoin poikkeavia näkemyksiä. Myös sellaisia, joiden mukaan samaa sukupuolta olevat parit voisi ja pitäisi vihkiä kirkollisin menoin.
Vaikuttaisiko vihkimiskäytännön muuttaminen erilaisiin näkemyksiin? Mielestäni ei. Mutta se osoittaisi, että kirkossa puhe tasa-arvosta ei ole tyhjää sanahelinää. Minä uskon, että kirkolle olisi pitkällä tähtäimellä kannattavaa olla yhteisö, jonka jäsenet ovat aidosti tasa-arvoisia.
Ruotsissa luterilainen kirkko vihkii samaa sukupuolta olevat parit. Käsittääkseni se silti jatkaa normaalisti toimintaansa osana luterilaista yhteisöä, eikä päätöksestä muutenkaan ole koitunut vahinkoa. Monien muidenkin maiden kirkoissa lienee sama tilanne. Miksi Suomi olisi tässä poikkeus?
Kivimäki: ”Kaikki yrityksen perustella samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoon vihkimistä, jotka eivät perustu Raamatun ilmoitukselle annettuun täydelliseen auktoriteettiin”
SADINMAA: ”Ei ole olemassa mitään Raamattuun perustuvaa yhtä oikeaa avioliiton muotoa. Jos olisimme raamatullisia, niin voisimme vaikka ostaa vaimon tai kaksi, kuten patriarkka Jaakob tai pitää seitsemääsataa vaimoa ja kolmeasataa jalkavaimoa kuten kuningas Salomo. On järjetöntä puhua näissä tapauksissa avioliitosta sen nykyisessä merkityksessä. Vaimo oli Raamatussa miehen omaisuutta, kuten karja, pelto, talo ja muu irtaimisto.”
Jorma H.
Kyse ei ole siitä mitä mieltä itse olen, vaan siitä mitä asiasta on kirjoitettu Raamattuun. Raamatun ulkopuolella koko syntikäsitys jää hämäräksi.
Risto Korhonen, kyse on viimekädessä siitä mitä kirkko on.
Kyse ei ole siitä kaatuuko kirkko samaa sukupuolta olevien välisiin avioliittoihin. vaan siitä muuttuuko kirkon olemus jos muutosta ei perustella Raamatulla. Ei aukkopaikoilla, vaan sillä mitä on kirjoitettu.
Kirkkoa ei luomiskertomuksen narraation aikaan ole ollut edes olemassa, joten ko kertomus ei auktorisoi perin myöhäsyntyisen kirkon suhteen mitään.
Jukka Kivimäki jo vastasi erittäin hyvin enkä puutu juridiseen puoleen tämän enempää. Risto Korhonen kysyi minulta teologisesta jargonista. On totta että kaikki sitä käyttävät. Yritin sanoa etteivät Sadinmaan käsitykset liity tähän asiaan. Ratkaisevaa on se mikä on kirkon kanta.
Jään mielenkiinnolla odottamaan miten kapituli ratkaisee asian. Laki säätää miten asiassa menetelläån. Kylliäisen tapauksessa lain muotomäåräykset ohitettiin täysin minkä vuoksi lakimiesasessori jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Kiitos vastauksesta, Juhani. Olen samaa mieltä siitä, että Sadinmaan käsitykset eivät itsessään ole välttämättä olennaisia. Mutta se varmaan on, että hyvin monet kirkon jäsenet ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Kirkon kanta ei tällä hetkellä tunnu lainkaan selvältä. Minäkin odotan mielenkiinnolla tuomiokapitulin päätöstä.
Ihan hyvä harhautus yritys: Puhutaan yleensä avioliiton muodoista Raamatussa ja sivuutetaan täysin homoseksuaalisuuden selkeä kielto.
Oikeuksien poisto olisi ihan linjassa edellisten pappisoikeuksien poistojen kanssa. Mikäli tämmöistä kapinointia katsotaan läpi sormien , niin seurauksena on lisää ”Sadimaita”.
Pekka: ”Puhutaan yleensä avioliiton muodoista Raamatussa ja sivuutetaan täysin homoseksuaalisuuden selkeä kielto.”
Nyt on vain niin, että nuo muut raamatulliset avioliiton muodot – vaimojen ostaminen, omistaminen ja rajoittamaton lukumäärä – ovat Suomen lain mukaan niitä kiellettyjä asioita, kun taas homoavioliitot ovat sallittuja.
Niin, että jos Raamatun mukaan (edelleen) elämää elettäisiin, niin herrat voisivat ihan laillisesti ostaa itselleen frouvia niin paljon kuin kunto ja kukkaro kestävät.
Oliko jollain kristityllä Raamatussa useampi vaimo? En kyllä muista hänestä lukeneeni.
”Oliko jollain kristityllä Raamatussa useampi vaimo? ”
Oliko yksikään Vanhan testamentin ihminen kristitty? No ei ,joten mikään Vt:n teksti ei siis koske kristittyjä, Vt:n voi huoletta poista Raamatusta…Logiikkaa peliin Pekka 🙂
Kyllä kristityillä on ihan oma arvomaailmansa ja siinä on logiikkaakin. Turha veivata niistä kuninkaiden haaremeista. Ei ne kuulu kristilliseen kulttuuriin. Minusta koko eipä juupas keskustelu on uponnut sinne VT:n suohon. Luomisella, kun yritetään asiaa perustella, ni ei sillä pitkälle pötkitä. Eikä tietysti muutoinkaan. Monet perustelut puolin ja toisin on ihan pehmeellä pohjalla. Eli suolle rakennettuja. En yleensä ole enää viitsinyt koko keskusteluihin osallistua. Ei nämä mihinkään johda.
Pekka: ”Luomisella, kun yritetään asiaa perustella, ni ei sillä pitkälle pötkitä.”
Olen samaa mieltä. Luomisteorialla ei ole mitään tekemistä avioliittoinstituution kanssa.
Pekka: ”Oliko jollain kristityllä Raamatussa useampi vaimo?”
Tosiasia lienee, että ennen Jeesusta ei ollut kristittyjä, mutta Raamatun tarujen mukaan ainakin noilla Jumalan suosikkikunkuilla tuppasi olemaan frouvia yhdelle äijälle melko runsaanlaisestikin. Sai siinä olla melkoinen ”Ompelukone-Olli”, jos aikoi kaikki tyytyväisinä pitää.
Vaikkei kristillistä, niin raamatullista ja Jumalan hyväksymää menoa kuitenkin.
Niille, joille Raamattu on tarua, ei pitäisi olla minkäänlaista tekemistä kirkoksi kutsutun kanssa. Ja tämä koskee myös kansankirkon viranhaltijoita.
Näin Pääsiäisen aikaankin muiden Luterilaisten yhteisöjen kävijämääristä huomaa, että kansankirkon helmoista muualle muuttaneita…meitä on paljon!
Tarut ovat tärkeitä. Niiden avulla on kerrottu tärkeitä totuuksia. Raamattukin olisi köyhä ja pinnallinen, ellei sen kirjojen joukossa olisi myös taruja. Tarut eivät ole valhetta. Pelkkiin tosiasioihin pitäytyvä raportointi voi ollakin sikäli, että se ei pysty näkemään pintaa syvemmälle.
Kuittinen: ”Niille, joille Raamattu on tarua, ei pitäisi olla minkäänlaista tekemistä kirkoksi kutsutun kanssa.”
Juu, ei olekaan, ainakaan minulla, mutta se ei estä minua tilaajana kritisoimasta täällä kirkkoa, kirkon rituaaleja ja oppeja ihan vapaasti.
Raamattu – totta vai tarua? Se jää nähtäväksi.
Pentti: ”Tarut eivät ole valhetta.”
Jaa, meinaatkos, että noitten Raamatun suurten kunkkujen runsaslukuiset frouvakatraat olivat totisinta totta?
Mielestäni on tosikkomaista edellyttää ’totisinta totta’. Raamattu on uskoa synnyttävä kirja eikä usko ole totena pitämistä vaan sanoman ottamista todesta ja uskaltautumista sen varaan.
Viittaatko tässä suoraan Kai Sadinmaahan?
Hänhän totesi Radio Dein viikon depatissa mm. kolminaisuusopin olevan pelkästään metafora, siis kielikuva.
Kristinuskon keskeisten opinkappaleiden selittäminen kielikuviksi hämärtää mielikuvaa kirkosta tunnustuksellisena yhteisönä.
Raamattu kertoo meille Ihmisen luomisesta ja syntiin lankeamisesta sekä molempien sukupuolten osallisuudesta niihin. Tätä on väitetty pelkästään kielikuvaksi. Samoin on kielikuvaksi väitetty Jeesuksen sikiämistä Pyhästä Hengestä ja neitseellistä syntymää.
Myös Kristuksen ylösnousemusta väitetty pelkästään kertomukseksi taikka esimerkiksi Kristuksen ensimmäisten seuraajien uskonnolliseksi kokemukseksi vailla todellisuuspohjaa reaalimaailmassa. Kristinopin näkökulmasta ylösnousemuksen uskotaan kuitenkin olevan yliluonnollinen tapahtuma, joka on luonnontieteellisesti totta olematta luonnontieteellisesti selitettävissä. Tämän historiallisen tapahtuman vuoksi vietämme Kristuksen ylösnousemuksen juhlana pääsiäistä.
Olen ainakin jossain määrin eri mieltä Jukan kanssa. Mielestäni ”kristinopin näkökulma” on hyvin epämääräinen ja täysin yksilöistä ja oppisuunnista riippuva käsite.
Pari miljardia ihmistä voidaan laskea kristityiksi, ja näistä jonkinmoinen osa myös pitää itseään kristittyinä. Heidän henkilökohtaiset käsityksensä kristinuskon opista ovat äärimmmäisen monimuotoisia, ja sama koskee lukuisia kristillisiä kirkkoja.
Sadinmaan tavoin hyvin moni kristityksi itsensä mieltävä ei usko konkreettisesti Jeesuksen ihmetekotarinoihin tai neitseelliseen sikiämiseen. Tämä ei varmaankaan yhtään haittaa heidän uskonnollisuuttaan.
Uskonnollisuus muuttuu koko ajan, ja samalla väistämättä muuttuvat pyhien kirjoitusten tulkinnat. Nykypäivän ihmisiä ei ole kovin helppoa opettaa uskomaan yliluonnolliseen, ellei heitä samalla eristetä muusta tiedonsaannista.
Jotta kirkot pysyisivät elinvoimaisina Suomen kaltaisissa maissa, niiden on muutettava ”tuotteensa” painopistettä. Ennen ihmiset saatiin pysymään kirkossa sillä, että kirkon hylkäävä ihminen saarnattiin ikuisiksi ajoiksi helvetin kauhuihin. Enää ei saarnastuoleista lennä tulta ja tulikiveä, vaan paljon pehmeämpää puhetta.
Nykysuomalainen hakee kirkosta (myös) aivan toisenlaisia asioita kuin suomalaiset vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Koska pakottaminen ei enää ole vaihtoehto, kirkon on tarjottava uudenlaisia palveluita ja elämyksiä. Ajan mittaan tämä näkyy myös opin (soveltamisen) mukautumisena jäsenkunnan tarpeisiin.
Kivimäki: ”Kristinopin näkökulmasta ylösnousemuksen uskotaan kuitenkin olevan yliluonnollinen tapahtuma, joka on luonnontieteellisesti totta olematta luonnontieteellisesti selitettävissä.”
Kristinopin näkökulmasta uskotaan niin paljon muutakin pöhköä.