”Sosiaalisen median keskusteluissa törmää usein syvään vihaan tai vähintäänkin epäluuloon niin kutsuttua perinteistä, journalistin ohjeisiin ja yhteisiin eettisiin pelisääntöihin sitoutunutta valtamediaa kohtaan”, kirjoittaa Emilia Karhu Uskontojournalismi-blogissa:
Uskontojournalistin empatiajumppa
”Epäluulo tuntuisi nousevan siitä, että vastuulliset mediat nostavat esiin ilmiöitä joka laidalta, eli erilaisten kuplien näkökulmasta aina myös väärältä laidalta. Kokonaisuuden hahmottaminen ei ole nykyään muodissa, vielä vähemmän sillanrakennus.”
Niinpä.
Ja siinä median murroksen ja somen nälvivän kritiikin keskellä tekee työtään journalisti. Pitkäjänteisesti, rauhallisesti & provosoitumatta.
– Olli Seppälä –
Kullakin journalistilla on ideologinen taustansa. Hyvä journalisti on se, joka pystyy suhtautumaan kriittisesti myös niihin tahoihin, jotka hän kokee ”meikäläisiksi”, ja joka pystyy eläytymään myös aivan toisenlaisen ideologian kannattajien ajatusmaailmaan. Valitettavasti on yleistynyt se, että toimittajan ideologia paistaa hyvinkin selvästi läpi hänen tekstistään. Näin on luonnollisesti, ja joskus toki oikeutetustikin silloin, kun kirjoitetaan kantaaottavaa kolumnia, mutta huolestuttavinta on se, että ideologia pääsee vaikuttamaan myös uutisvalintoihin ja uutisen esitystapaan ja painotuksiin. Tiedotusväline voi tietysti varmistella tasapuolisuuttaan siten, että palkataan eri tavoin ajattelevia toimittajia. Tässä Kotimaa on kohtuullisesti onnistunutkin, toisin kuin esim. Yleisradio.
Emilia Karhun kirjoitus on hyvä. Myös tämä hänen mainitsemansa näkökohta tulisi median yleensäkin pitää mielessä.
”Omat mielipiteet eivät saa estää kuulemasta ketään tai pyrkimästä mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Kaikki ilmiöt ja näkökulmat pitäisi tehdä näkyviksi. ”
Kaikki mediathan siinä eivät onnistu, kuten Yrjö Sahamakin kirjoittaa.