Enkelit lentää sun uniin ja tekee sinusta kauniin, laulaa Mikko Kuustonen. Virressä taas Enkeli taivaan lausui näin… Mitä enkelit sinulle merkitsevät, lukija?
Kirja-arvio:
Serafim Seppälä: Taivaalliset voimat. Enkelit varhaiskristillisyydessä ja juutalaisuudessa. (Kirjapaja 2016).
Luterilaisena olen näihin asti selvinnyt enkeleistä melko vähällä. Minulle on riittänyt tieto, että enkelit ovat toimineet viestintuojina pelastushistorian keskeisissä vaiheissa, niitä ei luotuina pidä palvoa ja että ne ovat pyhien kanssa mukana ehtoollisella . Pyhäkoulussa minulle kerrottiin myös suojelusenkeleistä. Näistä lähtökohdista käsin tutustuminen Serafim Seppälän enkelikirjaan hämmensi tämän kirjoittajaa suuresti. Amerikkalaisen New Age-tyyppisen enkelihössötyksen olen pystynyt torjumaan kokonaan tietoisuudestani Raamattuun perustumattomana touhuna. Serafim Seppälä houkutteli minut varsinaiseen Jaakobin painiin, jossa hieman epäselväksi jäi, oliko painikaveri tässä enkeli vai itse Jumala.
Seppälä toteaa itsekin kirjansa esipuheessa, että enkeli-aiheella spekulointia on usein pidetty yhtenä teennäisimmistä ja turhimmista kysymyksistä, joihin teologit voivat aikaansa tuhlata. Kirja kertoo seikkaperäisesti valtaisista enkelioppikehitelmistä, joita ilmankin kristillinen usko tulisi vallan hyvin toimeen. Missä ihmeen tutkijainkammioissa ja luostareissa näitä oppirakennelmia onkaan mahdettu vuosisatojen aikana kehitellä? Voiko kansanhurskaudella olla vaikutusta asiaan? Miten tällaiset asiat ovat muuttuneet perimätiedoksi, joka pyrkii kilpailemaan Raamatun opetuksen kanssa?
Seppälän mukaan kiinnostus enkeleihin oli juutalaisissa piireissä ylimmillään kristinuskon syntyaikoina. Aikakauden kirjallisuudessa käsiteltiin paljon sellaisia enkeleihin liittyviä kysymyksiä, jotka Raamatun kirjoissa olivat nousseet esiin, mutta jääneet perimmältään varsin hämäriksi. Tällaisia olivat erityisesti enkelien alkuperä, toiminta taivaassa sekä enkelien lankeemus ja langenneiden enkelien rooli.
Suojeleviin henkiolentoihin uskominen oli yleistä koko Lähi-idässä. Suojelusenkelit ovat tehtävästään huolimatta koko ajan Jumalan läheisyydessä. ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja” (Matt. 18:10). Lapset ovat Jumalan silmäterä. Jos jokaisella lapsella on oma suojelusenkeli, niin eivät nekään aina joka paikkaan ehdi. Toisaalta voidaan varmasti ajatella niinkin, että ilman enkeleitä ihmiselämä voisi olla ihan pelkkää katastrofia katastrofin perään.
On aivan pakko tuoda tähän Lutherinkin ajatus suojelemisesta ja huolenpidosta: ”Jumala on elämän Jumala. Hän pelastaa ja auttaa, kun me apua tarvitsemme. Mutta jos häädymme häijyiksi, emme välitä hänen sanastaan emmekä kiitä häntä hänen isällisestä suojeluksestaan ja huolenpidostaan, niin hän vihastuu, pitää enkelinsä kotona ja antaa tilaa perkeleelle hillitä häijyjä heittiöitä taudeilla ja muilla onnettomuuksilla, he kun eivät muutoin tahdo tehdä mitään hyvää.”
Jumalan kommunikointi ihmisten kanssa enkelten välityksellä on nähty juutalaisuudessa luonteeltaan väliaikaisena asiaintilana. Ensimmäisen temppelin rakentamisesta lähtien enkeleitä ei enää tarvittu viestintuojina, sillä yhteydenpito Jumalan ja hänen omaisuuskansansa Israelin välillä hoitui suoraan. Enkelten tehtävien vähenemisen myötä Jerusalemin temppelin merkitys korostui.
Kirjansa epilogissa Seppälä tulee taas ymmärrettävämmäksi: ”Olemme päättäneet kirjallisen matkamme enkelien seurassa. Ilmassa saattaa edelleenkin olla kysymys: mitä merkitystä tällä kaikella on? Onko maailmamme todella täynnä enkeleitä? Vai onko kaikki vain ihmismielen kuvitelmaa? Monille vastaus jompaankumpaan kysymykseen on itsestään selvästi myöntävä. Vähintään yhtä moni on agnostinen arkirealisti: emme voi tietää.”
Seppälän mukaan enkeleihin kannattaa perehtyä, vaikka asiassa ei olisi totuutta nimeksikään – jo siksi, että enkeli-idean avulla moni ajattelija on onnistunut mallintamaan korkeimpia ja puhtaimpia olemisen muotoja, mitä ihmismielen tavoitettavissa on. Enkelit sijansa saakoot, kunhan muistetaan, että ne eivät toimi välittäjinä ihmisten ja Jumalan välisissä suhteissa, vaan välimiehemme on Jeesus.
Seppällän laaja ja koristeellinen opus ei ole mikään lukuromaani, vaan vankka hakuteos, enkelitietopankki, jonka varmasti voisi julkaista myös CD-muodossa tai pakattuna muistitikkuun. Se kertoo enkeleistä paljon enemmän kuin mitä suurin osa meistä ikinä tahtoo asiasta tietääkään. Kirja kertoo kiinnostuneille mm. sen, mitä kieltä enkelit puhuvat, mitä ovat taivasmatkat, paljonko enkeleitä on ja minkälaisia enkelten hierarkkisia luokkia on olemassa. Paljon palstatilaa saa myös Vanhan testamentin enkelinäkyjen tulkinta varhaiskristillisyyden näkökulmasta.
Kirjan loppuosassa käsitellään enkeleitten suhdetta jumalalliseen liturgiaan. ”Enkelit ovat läsnä kaikkialla mutta vaivan erityisesti kirkossa ja jumalanpalveluksessa”. Olisi aivan erityinen ansio, jos mahdolliseen seuraavaan painokseen voisi liittää myös lyhyen kuvauksen katolisen ja luterilaisen kirkon vastaavista käsityksistä. Jumalanpalveluksen nimi voi olla sekä liturgia että messu, enkelit tuskin tekevät osallistumispäätöstään kirkkokuntien nimien perusteella. Kun palvotaan, palvotaan kunnolla ja annetaan kaikki kunnia Pyhälle Kolmiyhteiselle Jumalalle.
Mielestäni tämän kirjan erityinen anti on siinä, jos ja kun se saa lukijansa muistamaan, että siinä, mitä ympärillämme näemme, ei ole kaikki, ei koko totuus. Jumala on ennen meitä luonut kokonaisen näkymättömän maailman. Ei kaikkea elämässä ja maailmassa tapahtuvaa voi psykologialla tai tieteellä selittää. Jokaisen meistä kannattaa tutustua omaan enkeliinsä ja demoniinsa! E.C. Burne-Jones totesi hyvin Oscar Wildelle: ”Mitä materialistisemmaksi tiede tulee, sitä enemmän enkeleitä minä maalaan”.
* * * * * * * * *
Tämä teksti on aiemmin julkaistu Hiljaisuuden ystävien lehdessä 3/2016. Syyskuussa pidettyjen pappien synodaalikokousten yhteydessä tutuksi tulleenortodoksimunkki-professori Seppälän (epilogi synodaalikirjassa ja synodaaliesitelmä Espoon hiippakunnassa) enkelikirja on syytä esitellä tälläkin foorumilla. Ajankohtaiseksi enkeliaiheen tekee paitsi mikkelinpäivän läheisyys myös Helsingin sanomien enkeliaiheinen artikkeli:
Serafim Seppälä KotimaaPro:ssa:
Enkelit Hesarissa – tutkija kertoo, miksi enkeleihin uskoville ei kannata naureskella:
http://www.hs.fi/paivanlehti/13102016/a1476242819951
” Lapset ovat Jumalan silmäterä. Jos jokaisella lapsella on oma suojelusenkeli, niin eivät nekään aina joka paikkaan ehdi.”
Kun nuorimaisemme joskus alle kouluikäisenä joutui tilanteeseen, jossa hänen elämänsä oli fyysisesti uhattu, ja esitin epäilyn, että jos tilanteen olikin aiheuttanut hänen suojelusenkelinsä, hän vastasi tuohtuneena, että ”no eikä ollut, kai minä nyt suojelusenkelini tunnen”. Lapset tuntevat enkelinsä, joita me aikuiset emme käsitteellisen ajattelun omaavina enaa tunne. Emmehän me tunne ”pieniä vihreitä leipämiehiäkään”, joita lapset saattavat nähdä vilistelevän nurkissa.
Enkeleistä kuten keijuista, peikoista, maahisista ja Joulupukistakin on tehty valtava määrä kertomuksia. Mielestäni olisi todella hyvä, jos kirkko pystyisi olemaan se auktoriteetti, joka sanoo mikä näissä asioissa on totta ja mikä ei, mutta se edellyttäisi, että kirkko ei sitoudu myöskään vallankäyttäjien ”liturgiaan” ja se taitaa olla ihan liikaa pyydetty.
Heekok: ”Ja siellä minä näin Hänet, joka on Kaiken Alku, ja Hänen päänsä oli valkoinen kuin villa, ja Hänen kanssaan oli toinen olento, joka oli kasvoiltaan kuin ihminen, ja hänen kasvonsa olivat täynnä kunniaa, kuin pyhillä enkeleillä. Ja minä kysyin enkeliltä, joka kulki kanssani ja näytti minulle kaikki salatut asiat, tästä Ihmisen Pojasta, kuka Hän oli, ja mistä Hän on, ja miksi Hän kulkee Kaiken Alun kanssa?
On syytä kiittää Ruttopuiston Rovastia hyvästä kirjoituksesta.