Otsikon lause tuli esille erään blogikirjoituksen keskusteluketjussa ja jäin pohtimaan sitä. Muistan myös ajan, jolloin vapaiden suuntien ja kirkon joidenkin herätysliikkeiden piiristä jaksettiin hieman sormea heristäen muistuttaa: Kaste ei (yksin) pelasta ketään!
Ovatko kaikki kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastetut kristittyjä? Ensimmäinen vastaus on, että tietysti ovat! Kasteen kautta tullaan kristityksi. Eri kristilliset kirkot ovat määritelleet kasteen minimiehdoiksi sen, että kaste tulee tapahtua vettä käyttäen ja kolmiyhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kasteesta on muuten sitten riittänyt erilaisia näkemyksiä näihin päiviin saakka. Perusero menee suurten kirkkojen kasteen ja vapaiden suuntien uskovien kasteen välillä. On hyvä muistaa, että myös ns. vanhoissa kirkoissa meillä on aikuiskaste eli aikuisen kaste niiden kohdalla, joita ei ole aikaisemmin kastettu. Kirkoissamme emme kuitenkaan kasta uudelleen. Myös esimerkiksi Luther oli aikanaan uudelleenkastajia ja uudelleenkastamista vastaan.
Kaikki kastetut ovat siis kristittyjä. Kaste liittää ihmisen aina myös johonkin seurakuntaan ja kirkkoon. Yleensä ihmisiä ei kasteta,ellei ole seurakuntaa, minkä jäsenyyteen ja yhteyteen kastetaan. Entäpä kun ihminen eroaa seurakunnan ja kirkkonsa jäsenyydestä. Onko hän kastettuna edelleen kristitty? Yksinkertaisin vastaus tähän on, että on ja ei ole.
Ainakin omassa ev.lut. kirkossamme ajattelemme, että kastetta ei voi peruuttaa eikä kasteen lahjaa voida ottaa pois. Ihminen itse voi sen ehkä torjua, mutta kaste pysyy voimassa. Siten kastettu on aina kastettu. Kun ihminen eroaa kirkon jäsenyydestä, hän ei ole enää ainakaan ”tilastollisesti” kristitty. Hän voi olla sitä kuitenkin sydämessään vaikka näemmekin ristiriidan siinä, että ihminen haluaa uskoa ja turvata Jumalaan – olla kristitty – mutta hän ei halua kuulua kristittyjen yhteisöön.
Laajempi ja syvempi näkökulma koskee sitten sitä, mitä ajattelemme kastetuista kirkon jäsenistä, jotka eivät kovin aktiivisesti osallistu kirkon toimintaan. Usein ajattelemme mielestäni väärin, että osallistuminen on mittari. Osallistuminen voi tietysti olla merkki sitoutumisesta ja on myös niin, että ihminen voi kadottaa kastettuna olemisen merkityksen, jos hänellä ei ole kosketusta sanaan ja sakramentteihin.
Kastettu on kuitenkin kristitty vaikka hän kävisi vaikka vain kerran vuodessa joulukirkossa. Luther opasti pitämään kaikki kastettuja sisarina ja veljinä Kristuksessa. Hän kuitenkin teki myös eron kirkon todellisten ja nimellisten jäsenien välillä. Hän ymmärsi, että kirkossa on erilaisia jäseniä. Me ihmiset emme saa kuitenkaan jaotella kastettuja vuohiin ja lampaisiin.
Herätysliikkeiden piirissä edellinen jako on merkinnyt ja merkitsee edelleen herätyspuheita ja uskoon tulemisen korostamista. Se voi olla myös oikein, mutta samalla se voi viedä kristillisyyden mallin ja mittarit väärille urille. Toki kristillisen julistuksen sisältöön kuuluu kutsu Kristuksen seuraamiseen ja armosta elämiseen, kasteen lahjan todeksi elämiseen.
Kastettujen osallistumisen korostamisen yhteydessä unohtuu myös periluterilainen virka-ajattelu. Luther opetti, että jokaisella kristityllä on virka tai useampi. Noilla viroilla hän tarkoitti ihmisen arkisen elämän eri rooleja ja tehtäviä. Niissä viroissa ihminen palvelee Jumalaa ja lähimmäisiä.
Edellisestä tullaan seurakuntakäsitykseen. Seurakunta ei ole siis vain kastettujen kristittyjen osallistumista kirkon tilaisuuksiin vaan se on yhtälailla ja enimmiltä osin elämää arjen keskellä Jumalaan ja armoon turvaten ja lähimmäisiä palvellen.
Kaikki kastetut ovat kristittyjä. Sitä kristityn virkaa meidän on jokaista kastettua rohkaistava omalla paikallaan ja tavallaan toteuttamaan.
Toivo Loikkanen
Blogisti: ”Kun ihminen eroaa kirkon jäsenyydestä, hän ei ole enää ainakaan ”tilastollisesti” kristitty. Hän voi olla sitä kuitenkin sydämessään vaikka näemmekin ristiriidan siinä, että ihminen haluaa uskoa ja turvata Jumalaan – olla kristitty – mutta hän ei halua kuulua kristittyjen yhteisöön.”
Kun kristittyjen yhteisöön (seurakuntaan) kuuluminen maksaisi minulle lähes 850 euroa vuodessa ja jos se olisi pelastuksen (mistä pitäisi ylipäätään pelastua) ja kristittynä olemisen ehto, voi asian mielestäni rinnastaa täydellä syyllä keskiaikaiseen anekauppaan.
Onko todella niin, että ilman kirkon jäsenyyttä – ilmaiseksi – ei voi olla harras uskovainen kristitty, jos sen aiheelliseksi katsoo?
Extra Ecclesiam nulla salus?
Kimmo, Kuulumisen kirkkoon tai 850 erioa maksavaan kristittyjen yhteisöön voi tulkita myös yhteisen vastuun kantamiseksi anekaupaksi ajattelun sijasta. Raha ja hengellinen kuuluminen eivät mitenkään kuulu sinällään yhteen. Jos taas ajattelee, että kirkkoa tarvitaan, niin silloin tarvitaan myös vastuunkantajina myös kirkollisveronmaksajia.
Loikkanen: ”Jos taas ajattelee, että kirkkoa tarvitaan, niin silloin tarvitaan myös vastuunkantajina myös kirkollisveronmaksajia.”
Väistit kommenttini pointin. Kysymys oli siitä pitääkö olla kirkon jäsen voidakseen olla harras, uskovainen kristitty ja voidakseen pelastua (mistä? Helvetistäkö?). Siis pitääkö siitä hyvästä maksaa kirkon jäsenmaksu? Eikö ilmaiseksi voi uskoa Jumalaan ja tulla pelastetuksi – mitä sillä pelastuksella nyt sitten tarkoitetaankaan?
Erosin kirkosta aikoinani osaksi siksi, etten katsonut saavani maksamalleni kirkollisverolle mitään vastineeksi. Katson rahojeni menevän monta kertaa parempaan tarkoitukseen tukemalla vuosittain Suomen Punaisen Ristin toimintaa summalla, jonka joutuisin pulittamaan kirkon seinien pystyssäpitämiseen ja pappien palkkoihin jos kirkkoon kuuluisin.
Tarkoitat kirkolla nähtävästi jotain kirkkokuntaa tai kirkkolaitosta, Kimmo Wallentin. Kun sanotaan, ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta, tarkoitetaan muuta. Vastaava käsite voisi olla kristikunta, vaikka sekin taitaa viitata enemmän kulttuuriin kuin uskoon. Kaikki kristityt kuuluvat tähän ’pyhään ja yhteiseen’ kirkkoon.
Martti, tarkoitin kyllä ihan kristillistä seurakuntaa, jollaisen jäsen minäkin aikoinani olin. Enhän minä kirkkokunnalle jäsenmaksuja ole maksanut tai joutuisi maksamaan, jos ”kirkkoon” kuuluisin.
Onko siis kirkkoon, pyhään yhteisöön, seurakuntaan kuuluminen – ja jäsenmaksun maksaminen – tarpeellista jos haluaa olla harras uskovainen kristitty ja pelastua siltä, miltä nyt kuulemma pitäisi pelastua? Vai voiko sitä vaan uskoa ilmaiseksi, ilman mitään maksuja saavuttaakseen riittävät eväät taivaallisiin iloihin pääsylle sen jälkeen kun virta viimmeisen kerran vintiltä katkeaa.
Martti Pentti vastaa hienosti Kimmo kysymykseesi. Tuo Extra ecclesiam nulla salus tarkoitti ja tarkoittaa, että kristikunnan ulkopuolella ei ole (sen tarkoittamaa) pelastusta. Voiko sitten olla kristikunnassa olematta minkään kirkon jäsen? Varmaan hengellisesti ajatellen voi. Ja on myös niin, että kristitty kuuluu yhteen uskonyhteisön kanssa hänen omiksi tarpeikseen ja toisaalta täyttämään muiden tarpeita ja palvelemaan.
”Sami” En ymmärtänyt kirjoitustasi, kun kirjoitit: ”minä nöyrryin parannukseen silloin kun minut lapsena kastettiin”. ?? ”Tappamisessa ei sinänsä ole mitään väärää, käsky älä tapa kuuluu eri katekoriaan” ??”Tietysti on paljon vääriä sotia ja vainoja”?? ”Kaikki oikeat sodat voidaan siunata”?? ”Sinäkin todennäköisesti kuulut siihen kirkkokuntaan jonka jäsenet ovat sotineet”??
Mieti kaksi kertaa, mistä sinun (vauvana) lapsena pitää nöyrtyä (ymmärtämättömänä) parannuksen tekoon, kun et ole vielä mitään syntiä tehnytkään? Ihmisen aloittamat sodat ovat vastoin Jumalan tahtoa, joista saamme lukea päivittäin lehtien lööpeistä. Pitää erottaa puolustautuminen hyökkääjän edessä. Kysyn sinulta, mitkä sodat ovat oikeita, jotka voidaan siunata?. Raamattu kehottaa: ” Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.
Erkko, mistä pitäisi lapsena nöyrtyä parannuksen tekoon? Syntiinlankeemuksen seurauksista, joista kaikki ihmiset ovat osallisia. Ei synti ole vain tekemistä vaan se on paljon syvällisempi asia. Se on olemus ja tila. Puolustus-sota on kuin veteen piiretty viiva. Se on liian yksinkertainen tapa ratkaista konflikteja. Mitkä sodat ovat oikeita? En osaa tuohon vastata, monesti kokonaisuus on monimutkainen. Lähtökohtaisesti sota on aina valitettava ratkaisu, mutta ei poissuljettu vaihtoehto. Oli sitten kysymys puolustus tai hyökkäyssodasta. – Raamatun kehoitus on totta eläkää rauhassa.
Sami Paajanen kun kerran Jumala käskee ”älä tapa”, niin ketä uskot ja seuraat jos edes ajattelet että on oikein tappaa toinen ihminen, siis vaikka sodassa tai puolustaakseen itseään tai läheisiään?
Ari Pasanen, seuraan käsky älä tapa ja tapan, tämä on mitä parhaita Jumalan käskyjen pitämistä. En ymmärrä sinun pasifistisia ajatuksia. Lue tooran jälkeen, kun käsky älä tapa annettiin, niitä Jumalan antamia tappo käskyjä, hyökkäyssuunnitelmia joilla oli kansoja tuhottava. Ja nämä kaikki käskyt annettiin käskyn älä tapa jälkeen.
Sami Paajanen missä Jumala käskee sinun tappaa ketään?
Minulle Jumala puhuu Jeesuksen kautta ja sen ymmärrän ettei Jeesuksen Sanoista saa yhtään tukea tappamiseen, vihollisiakin tulee rakastaa.
Mitä tulee ”pasifistisiin ajatuksiin” niin minun turva on täydellisesti Jumalassa eikä omassa kädessä eikä varsinkaan miekassa tai muussa aseessa.
Kumpi on parempi totella Jumalaa ja olla tappamatta missään tilanteessa vai tappaa?
” Kumpi on parempi totella Jumalaa ja olla tappamatta missään tilanteessa vai tappaa?” Tappaa tietysti. Sodassa yleensä tullee kuolonuhreja, ei tykinpiidusta mitään kukkia lennä. Kannataa lukea raamattua tarkemmin aloita vaikka Vt; sotakäskyistä.
Sami Paajanen en väittele kanssasi, siis sinä teet uskosi mukaan ja minä myös omani.
Ei minua pelota tykinpiipusta tulevat, kyllä Jumala varjelee niistäkin, ei ne minuun osu Jumalan sallimatta.
”Sami” Onko kommenttisi mielestäsi uskovan miehen ajatuksia ?
Käsky ”älä tapa” on tulkittu universaaliksi käskyksi ja sellainen se onkin. Jeesus terävöitti käskyjen merkityksen. On hyvä kuitenkin tietää, että tappamiskielto koski alunperin vain omaan kansaan kuuluvia. Toiset olivat muukalaisia tai vihollisia.
Nykyisin voimankäyttö ja äärimmäisessä tilanteessa sota pidetään suuremman pahan vastaustamisena. Muutoin käsky koskee sitä, että toista ihmistä – olipa omaan kansaan kuuluva tai vieras – ei saa vahingoittaa eikä surmata. Luther selittää, että on autettava, tuettava ja varjeltava lähimmäistä.
”Sami” Pitää muistaa, kun aviopari uskoon tullessaan ovat saaneet syntinsä anteeksi, niin perisynnitkin kuuluu samaan syntisäkkiin. Perisyntikin katkeaa henkilökohtaisesti uskoon tulon myötä.
Onko tässä taustalla käsitys, että perisynti tarkoittaisi periytyvää syntiä? Etuliite on sama kuin sanassa periaate tai perikato. Perisynti on siis perustana oleva synti, jumalattomuus, josta ajatusten, sanojen, tekojen ja laiminlyöntien synnit nousevat.
Erkko, miksi Jeesuksen piti syntyä neitseestä. Pelkkä kristologinen ajatus kumoaa uskovan avioparin lapsen synnittömyyden. Lisäksi tuo ajatuksesi on vasta 1800 luvulla syntynyt, eikä sitä voi raamatulla perustella.
Tarttukaamme siis armoon ja älkäämme enää epäuskon narreina totelko turmeltunutta järkeämme, ja rientäkäämme autuuden ja elämän lähteille lapsenmielisellä uskalluksella ottamaan vastaan syntien anteeksiantamusta Kristuksen veressä.
F. G. Hedberg
”Sami Paajanen”. Tiedustelet seuraavaa. ”Miksi Jeesuksen piti syntyä neitseestä”?
Jumala tuli keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus oli yhtäaikaisesti Jumala ja ihminen.
Uskon, että tämä oli ainut mahdollinen tapa pelastaa ihmiskunta. Tarvittiin ihminen, joka kuolee ihmisten puolesta, mutta hänen on oltava samalla myös Jumala, koska syntinen ihminen ei olisi voinut sovittaa syntisiä ihmisiä. Molemmat ihminen ja Jumala olivat Jeesuksessa yhtä tärkeitä.
Jeesus avaa syntiselle ihmiselle mahdollisuuden saada takaisin sen, minkä Aadam menetti.
Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen ?
”Pelkkä Kristologinen ajatus kumoaa uskovan avioparin lapsen synnittömyyden” En maininnut tuossa yhteydessä lapsesta mitään, joten ajatus tuli sinulta. Kirjoitin vahingossa perisynnistä, tarkoitukseni oli kirjoittaa periytyvästä synnistä, joka on aivan eri asia kuin ”perisynti”.
Kirjoitit : ” minä nöyrryin parannukseen silloin kun minut lapsena kastettiin”
Kysymykseni oli: ”mistä pitäisi lapsen nöyrtyä parannuksen tekoon”, vastasit :”Syntiinlankeemuksen seuraamuksista, josta kaikki ihmiset ovat osallisia”. Epäilen noita ajatuksia olleen kastetilaisuudessa.
Nuorella (aikuisella) ihmisellä voi vain olla ymmärrys käsitellä tämän tason kysymyksiä.
”Kirjoitin vahingossa perisynnistä, tarkoitukseni oli kirjoittaa periytyvästä synnistä, joka on aivan eri asia kuin perisynti.” Ei ole. Se on yksi tulkinta perisynnistä.
Vaikka perisynti tai periytyvä synti on sama asia. Jos puhut ortodoksisesta näkemyksestä perisynnin suhteen silloin emme voi puhua perisynnistä. Silloin perisynnin käsite on erilainen. Joka tapauksessa lankeemuksen seuraukset tulevat kaikkien osaksi uskoontulo ei poista tai kumoa näitä seuraamuksia.
Kristologia liittyy Jeesuksen vanhempiin jos perisynti olisi pois Jeesus olisi voinut syntyä normaalilla tavalla, epänormaali tapa vahvistaa ihmiskunnan turmeltuneisuuden.
Ymmärrät uskon tiedoksi, kun puhut nuoresta. Usko ei ole ensisijaisesti tietoa. Vaan olemus todellisuus. Siksi lapsi saa kasteessa tämän todellisuuden omaksi, vaikka hän ei tiedä Jumalasta tiedollisesti mitään kuten ei muustakaan.
”Kristologia liittyy Jeesuksen vanhempiin. Jos perisynti olisi pois, Jeesus olisi voinut syntyä normaalilla tavalla. Epänormaali tapa vahvistaa ihmiskunnan turmeltuneisuuden.” Jeesus syntyi aivan normaalilla tavalla. Sen perusteella uskomme hänen ihmisyyteensä. Neitseellinen sikiäminen on eri asia eikä liity ihmiskunnan turmeltuneisuuteen, vaan Jeesuksen jumaluuteen. Hän on Jumalan Poika. Inhimillinen sikiäminen ei ole mikään perisynnin ilmentymä. Se on luomiskertomuksen mukaan Luojalta saatu tehtävä.
”Jeesus syntyi aivan normaalilla tavalla.” En tiedä mitä tarkoitat normaalilla, kukaan ei ole puhunut normaalista – sikisi Pyhästä Hengestä. Inhimillinen luonto omaksuttiin neitsyt Marialta. Neitseellinen sikiäminen liittyy tietysti syntiinlankeemukseen. Jumalallinen luonto on luomaton, paitsi Isästä iankaikkisuudesta syntynyt, silti luomaton. Perisynti periytyy luonnollisen syntymän kautta, siinä onkin tehtävää karsia sen ilmenemismuotoja. Tehtävää on siis paljon jotta tulisimme jumalallisesta luonnosta osalliseksi, kuten Paavali kirjoittaa.
Sikiäminen ja syntymä ovat eri asioita. Niiden välissä on yhdeksän kuukautta.