Kirjoitin viimeksi kysymyksestä: tarvitseeko tulla uskoon. Nimittäin vain uskovat voivat Lutherin mukaan, olla todellisen Kristuksen kirkon jäseniä.
Kansankirkossa jäsenyyteen vaaditaan vain kaste, mutta todellisen Kristuksen kirkon muodostavat uskovat. Nyt kirkossamme on se erhe päässyt vaikuttamaan, ettei uskoontulo, ja tarkemmin sanottuna, uskossa oleminen ole välttämätöntä. Kasteen ajatellaan olevan riittävä tae pelastuksesta ja oikeasta Vapahtajan seuraajasta. Raamattu puhuu paljon uskoon tulosta, joten sitä ei voi Raamatullisin perustein kiistää. Asian kiistäminen on mahdollista vain väitteellä, että kakki on vain Raamatun tulkintaa ja tulkinnan tulkintaa. Toisin sanoen : ei olisi olemassa mitään todellista kristillistä oppiakaan. On pelkkiä tulkintoja ja kukin voi niistä valita mieleisensä.
Näin edellinen erhe on johtanut siihen, että koko oppi kyetään helposti mitätöimään.
Kirkon jäsenyyteen tarvitaan kaste, mutta kaste ei pelasta ilman uskoa. Kastetta ja uskoa ei voi erottaa toisistaan. Ei siis ole kastetta ilman uskoa, eikä uskoa ilman kastetta. Tämä voi hämmentää järkeä, mutta näin Kristillisen opin voi ilmaista.
Kasteessamme ei ole kysymys yksin vedestä, ei yksin sanasta, vaan sanasta mikä veteen yhtyneenä yhdessä uskon kanssa saa aikaan tai vaikuttaa sakramentin. Tämä antaa näin kastetulle kertakaikkiset lupaukset kirkossamme.
Lisäksi vanhemmat ja kummit yhdessä seurakunnan kanssa lupaavat huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta. Miten sitten huolehtia kun asioita on päässyt unohtumaan eikä seurakuntaakaan kuulu apua antamaan.
Aikuisiakaan jäsenyyden harjoittamiseen ei kehoteta, kerran vuodessa kuulemma riittäisi näissäkin blogeissa mainittuna. Entä jos silloinkaan kysymys ei ole lain ja evankeliumin sanasta, ei ihmisarvoisesta katumuksen asiasta synnin asiassa, eikä Herramme Ehtoollisesta vaan kauneimmat joululaut tilaisuudesta. Riittääkö tämä.
Kun sitten Ihminen jossain tilanteessa tulee kysyneeksi ja vaikkei kysyisikään seurakuntansa pappia tavatessaan voi keskustelu pyörähtää uskomisen asiaan jolloin kirkkomme papit lupaavat ja muistuttavat aina mahdollisuudesta uskoa kasteen armolupauksiin ja viimekädessä turvautua Jumalan Armoon. Tässäkö tämä on, enempääkö ei vaadita eikä tarvita.
En huomaa edellisesä hengellistä tiennäyttöä, enkä opetusta.
Pesonen: ”Nimittäin vain uskovat voivat Lutherin mukaan, olla todellisen Kristuksen kirkon jäseniä.”
Hups, Pesonen nostaa Lutherin paaviksi ja kumoaa luterilaisen kasteopin.
Koetatko helluntailaisten tavoin käännyttää niitä, jotka pitävät luterilaisen opin mukaista vesikastetta riittävänä? Ovatko kastetut, mutta eivät uskoon tulleet matkalla helvettiin? Sinne he menevät kirkkoteologian mukaisesti, mikäli väitteesi pitää paikkansa: ”Kansankirkossa jäsenyyteen vaaditaan vain kaste, mutta todellisen Kristuksen kirkon muodostavat uskovat.”
Mikä on todellinen Kristuksen kirkko, kun luterilainen kirkko ei kerran sitä ole? Kiinnostaisi myös tietää, mikä on motiivisi työskennellä kirkossa, kun se ei voi esityksesi perusteella olla Kristuksen kirkko? Millä perusteella katsot olevasi oikeampi uskova kuin vain vesikastetut? Kuulutko Kristuksen kirkkoon, siis siihen, joka ilmeisesti on kirkko kirkon sisällä, sisäpiiri esikoislestadiolasten tapaan?
Mitä uskoa tarkoitat?
”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja?
Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?”
Tarkoittanee sitä, että vauvakastettu on tekojensa ansiosta oleva tuomioksi sille, joka uskonsa kautta asettaa itsensä vauvakastetun yläpuolelle?
Minusta erottelu oikeisiin uskoviin ja ei-uskoviin tai oikeisiin ja vääriin kirkkoihin ei kuulu sen enempää Pesoselle kuin kenellekään muullekaan. Herra erottaa vuohet ja lampaat toisistaan. Kun sekä lampaat että vuohet ovat yhtä hämmennyksissä kuullessaan tuomion, niin se ei voine tarkoittaa muuta kuin että tuomio ei heti avaudu sen enempää vuohille kuin lampaille. Kun uskovat pitävät itseään lampaina ja ateistit Herran tuomioistuimen edessä itsestään selvinä vuohina, niin kenenkään ei pitäisi ihmetellä kuullessaan tuomionsa. Oikeauskoisten laatima käsikirjoitus ei Kristuksen tuomioistuimessa näytä pitävän paikkaansa.
Koska tämä on keskustelupalsta, niin mitä mieltä ollaan siitä johtopäätöksestä, että osat vaihtuvat ihmisten, kuten laulussa sanotaan. Mutta miten ne vaihtuvat? Entä onko Pesosen suorittama erottelu linjassa Raamatun kanssa?
Laiska kun olen , niin en laittanut mukaan lähteitä. Käsittääkseni tämä on keskustelukanava, jonka avulla voi luoda paremman kuvan asioista. Onhan teitä suuria teologeja täällä useita. Keskustelukanavan tavoite ei kai ole kenenkään käännyttäminen. Jos voit Tapio Raamatulla perustella sen , että kastettu, joka ei usko Jumalaan, on kasteen tähden pelastettu, niin siitä vaan.
Tapio nostaa esiin tärkeän kysymyksen. Pietismin ongelmana on vaatimus, että uskon pitää näkyä ihmisessä, ja ne, joissa usko ei näy, eivät kuulu joukkoon.
Kirkossa lausutaan kuitenkin yhteinen tunnustus: ”Me uskomme yhteisen seurakunnan” eikä niin, että ”me näemme yhteisen seurakunnan.” Kirkko on siis uskovien yhteisö, näin on lupa uskoa. Näkemättä. ”Autuaat ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Helluntailaisilla on samanlaisia ongelmia kokemuksien ja merkkien esiin nostamista, joka johtaa niin kovin helposti lihalliseen toimintaan, vaikka puhutaan Hengestä jne.
aletaan suorittamaan ns. Hengen töitä, josta seuraa paljon sekasotkua ja synergiaa.
Eikö Luottamus Jumalaan ole juuri sitä, että uskomme Hänen tahtonsa tapahtuvan meidän kohdalla, ja siis myös koko ihmiskunnan kohdalla. Kristitty on tavallaan tietoinen Jumalan toiminnasta maailmassa, tämä tietoisuus on kuin kuluttava tuli, kun ihmiset eivät kuule, miten Jumala ON, eikä niinkuin monet uskovat, ettei Jumalaa ole.
Ja kuitenkin Jeesus tuli maailmaan merkiksi ja ihmeeksi, että uskoisimme Hänen tulleen Jumalan luota Taivaasta, ja kuoltuaan ristillä, Hän nousi ylös ja meni takaisin Isän luokse. Apostolit olivat silminnäkijöitä, he todistivat sen, minkä olivat nähneet ja käsin koskettaneet. Me uskomme heidän todistuksensa, kun luemme Uutta testamenttia. Sano vain Sana, niin me uskomme ja elämme..
”Niin hän tuli taas Galilean Kaanaan, jossa hän oli tehnyt veden viiniksi. Ja Kapernaumissa oli eräs kuninkaan virkamies, jonka poika sairasti.
Kun hän kuuli Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan, meni hän hänen luoksensa ja pyysi häntä tulemaan ja parantamaan hänen poikansa; sillä tämä oli kuolemaisillaan.
Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko”.
Kuninkaan virkamies sanoi hänelle: ”Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee”.
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, sinun poikasi elää”. Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni.
Ja jo hänen ollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa kohtasivat hänet ja sanoivat, että hänen poikansa eli.
Niin hän tiedusteli heiltä, millä hetkellä hän oli alkanut toipua. Ja he sanoivat hänelle: ”Eilen seitsemännellä hetkellä kuume lähti hänestä”.
Niin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut sillä hetkellä, jolloin Jeesus oli sanonut hänelle: ”Sinun poikasi elää”. Ja hän uskoi, hän ja koko hänen huonekuntansa.
Joh.4:46-53
Hirn. ” Kyseessä ei ole vain uskon kohde ,Kristus, vaan Kristus-kokemus. Tämä kokemus on tunne”.
Kristus-kokemus ei ole pelkkä tunne, vaan Jumalan koettava läsnäolo, so. Pyhä Henki. Ja pelkkä sieluumme kuuluva tunne on eri asia kuin Henki.
Silloin kun on kyse sellaisesta uskosta joka on olennainen osa persoonan identiteettiä niin henkilö elää usko-tunteen kanssa. Kyseessä ei ole vain uskon kohde ,Kristus, vaan Kristus-kokemus. Tämä kokemus on tunne. Tämäkin tunne on välillä vahvempi ja välillä poissaoleva. Poissaoleva tunne on yksi voimakkaampia lähteitä kristilliseen musiikkiin, runoiluun ja muuhun eksistentiaalisesti värittyneeseen kirjoittamiseen ja keskusteluihin. On halu uskoa ja entinen kokemus siitä, mutta nyt on jälleen kerran etsijän, ”parannuksen tekijän”, paikalla.
Koska tunteet , eivät edes uskon tunteet, ole pysyviä vaan vahtelevat, niin ei ole ihme että teologiassa etsitään objektiivisiä kriteerejä uskolle, sellaisia jotka ovat tunteesta riippumattomia.
Sellainen henkilö joka joskus on kokenut jotakin uskosta, tulee aina ihmettelemään sen kosketuksen merkitystä itselleen. Hän tuskin on huolissaan ”pelastumisestaan”, mitä se sitten merkitseekin. Mutta hän huolissaan siitä ,että hän on vaarassa menettää jotain oleellista elämänsä kokonasikuvasta.
Usko on pohjimmiltaan mysteeri. Salaperäinen vaikuttaja kantajansa elämässä. Kiusauksena on lähteä analysoimaan sellaista mikä pitäisi jättää rauhaan . Rauhaan siksi, että uskoon liittyvä Hengen työ voi tehdä työtään rauhassa, muokaten uskonkantajaa jo hänen maallisessa vaelluksessaan.
Hirn. ” Kyseessä ei ole vain uskon kohde ,Kristus, vaan Kristus-kokemus. Tämä kokemus on tunne”. Kristus-kokemus ei ole pelkkä tunne, vaan Jumalan koettava läsnäolo, so. Pyhä Henki. Ja pelkkä sieluumme kuuluva tunne on eri asia kuin Henki.
Hirn. ” Rauhaan siksi, että uskoon liittyvä Hengen työ voi tehdä työtään rauhassa, muokaten uskonkantajaa jo hänen maallisessa vaelluksessaan”.
Minä en näe mitään vastakkaisuutta sillä että ymmärtää jotain hengen työstä ja sillä että kaikkea ei ymmärrä. Meillä on kuitenkin mahdollista kasvaa hengellisen todellisuuden käsittämisessä ja myös sen ymmärtämisessä, miten Pyhä Henki tekee työtään meissä. Tämä Kristuksen tuntemisessa kasvaminenhan on hengellistä kasvua, jota Jumala meissä tahtoo aikaansaada, vrt Ef 4:13. Kol 1:28b puhuu samasta asiasta, uskovien kypsymisestä Kristuksessa. Miten tämä voi olla vain jotain mistä emme tiedä mitään? Hengelliseen kypsyyteen kasvaminenhan päinvastoin voi olla tavoitteemme elämässä. Kyllä ymmärryksemme hengellisistä asioista voi kasvaa kun elämme Jumalaa kuuliaisuudessa palvellen. Minulle ainakin juuri tämä asia on erittäin tärkeä ja arvokas. Ymmärrän kyllä, että lopultakaan emme nyt voi hengellisestä ulottuvuudesta käsittää kovinkaan paljon, mutta tämä vähäkin on parempi, kuin ei mitään.
Jos kerran kristillistä uskoa ei tarvita , niin mihin perustatte kasteen merkityksen. Jos kerran on niin, että kakki on vain tulkintaa, niin sehän merkitsee käytännössä sitä, ettei lopulta ole olemassa mitään kristillistä oppia. On vain hyvin erilaista opin tulkintaa.
Luterilaisena uskomme, että kastavan papin ei tarvitse uskoa. Silti kaste on pätevä. Sama koskee vanhempia ja kummeja. Uskomatonta kasteeseen luottamista on , jos kastetultakaan, ei jatkossa uskoa odoteta.
Aivan, näinhän koko uskominen olisi turhaa, kun oltaisiin kaikki pelastuneita muutenkin. Minulle uskossa oleminen, uskossa eläminen ja uskossa vaeltaminen ovat olleet elämäni pääsisältö uskoon tulostani lähtien. Kovin helposti en usko, että tämä olisi jotenkin tyhjää tai pelkkää huuhaata tms.
Päinvastoin, tuntuu oudolta, että joku edes ehdottaa, että voisi olla uudestisyntynyt/pelastunut ilman että tietää sitä.
Pekka ja Antti. Kristus kohtaa meidät sanassa ja me otamme Hänet vastaan uskolla. Vanhat käyttivät tästä ilmaisua ”käsittää Kristus” eli: uskossa oivalletaan, kuka Kristus on & tartutaan Häneen ja saadaan Kristuksen mukana koko se pelastus, jonka Hän on valmistanut. Kaste on sanaa ja vettä. Siksi se, joka on kastettu ja uskoo, ts. käsittää kasteessa luokseen tulleen Kristuksen, pelastuu. Se, joka ei usko, joutuu kadotukseen.
Sana sekä antaa meille Kristuksen ja synnyttää meissä uskoa. Markku Hirn on tässä ihan oikeassa puhuessaan uskosta salaisuutena. Perinteinen 1600-luvun terminologia puhui siitä, kuinka usko on tietoa, suostumista ja luottamista ja ihmisen sielulla on kolme peruskykyä: järki/ymmärrys, tahto ja tunne. Ei aseteta näitä vastakkain, kyse on todellakin yrityksestä sanoittaa yli ymmärryksemme meneviä asioita.
Usko , toivo ja rakkaus ovat saman asian eri puolia ja riippuvaisia toistaan. ilman yhtä ei ole muita. Kyse on ikään kuin saman kolmion kulmista. Usein näitä kolmea käsitellään erillisinä, jolloin mennään herkästi syrjäpoluille.
Usko Vapahtajaan ja sovitukseen saa aikaan rakkauden Herraan ja myös hänen omiinsa. Usko saa aikaan rakkauden myös Jumalan sanaan, rukoukseen ja hengelliseen kasvuun. Rakkaus vaikuttaa myös halun palvella Herraa ja noudattaa Hänen tahtoaan kaikessa.
Jumalan rakkauden keskipisteessä ei tarvitse jäädä koskaan toivottomuuteen. Usko vaikuttaa toivon siitä, että taas kerran apu tulee jotain kautta. Jumalan rakkauden kohteena saa kokea sitä, miten hyvällä ja rakkauden täyteisellä tavalla Jumala johtaa kakki asiat hyvällä tavalla. Tämän näkeminen vahvistaa uskoa ja toivoa. Toivo ei suuntaudu ainoastaan tuonpuoleiseen, vaan myös huomiseen päivään. Jos joku tapaamasi henkilö elää tässä todellisuudessa
, niin on hyvin todennäköistä, että olet tavannut uskovan ihmisen.
”tuntuu oudolta, että joku edes ehdottaa, että voisi olla uudestisyntynyt/pelastunut ilman että tietää sitä.” Antti Hämäläinen
Tuo on mielenkiintoinen lause. Tulisiko ihmisen saada kuulla tuo Kristukseen kastetuksi tuleminen jo heti lapsuudessa vanhempien välityksellä, vai olisko parempi antaa lapsen itse lukea tuo Raamatusta vasta aikuisena?
Kristinusko on poikkeuksellinen siinä määrin, että muissa uskonnoissa ihmisestä pyritään etsimään vanhurskautta joka tosi autuuden, kun taas Kristinusko opettaa, että Jumala Lahjoittaa Vanhurskauden ihmiselle, juuri kasteen ja uskon kautta.
Kun lapselle kertoo, Kristukseen kastamisen merkityksen, niin lapsi uskoo sen.
Lapsikin saa siis tietoisuuden ja uskon Evankeliumin kautta.
Kaste ja uudestisyntymä ovat teologisesti sama asia. Jos kokemuksellista havatumista Kristukseen ja Jumalan Armoon kutsutaan uudelleensyntymäksi, niin ajaudutaan helposti ohi Raamatun oman ilmoituksen.
Uskon syntymä ihmisessä on siinä määrin salaisuus, ettei siihen voi, eikä kannata jäädä kiinni, Kristitty tunnustaa Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi. Miksi kaikki kastetut eivät näin tee, johtuu yleensä siitä, ettei heitä ole opetettu.
Jos Jumalan Sanaa ja Evankeliumia ei julisteta, niin kukaan ei voi uskoa, tämä tosiasia sitoo uskon alkajan Jumalan Sanaan. Kasteessa ihminen liitetään Jumalan Sanaan ja tämä pitää myös kertoa ja opettaa lapselle.
Ismo. ”Kaste ja uudestisyntymä ovat teologisesti sama asia. Jos kokemuksellista havatumista Kristukseen ja Jumalan Armoon kutsutaan uudelleensyntymäksi, niin ajaudutaan helposti ohi Raamatun oman ilmoituksen”.
Minä olen näillä palstoilla moneen kertaan antanut todistusta uskoon tulostani, jota siis olen kutsunut uudestisyntymiseksi, koska sitä se minusta nimenomaan oli. Kristuksen vastaanottaminen muutti koko elämäni pysyvästi ja antoi myös minulle kustumuksen ja kyvyn palvella Herraa.
Tästä asiasta en kuitenkaan kinaa kenenkään kanssa vaan jos joku ajattelee, että minulla kasteen armo tuli voimaan, tai että itse asiassa vain jotenkin uudistuin koska jo kasteessa aikanaan olin uudestisyntynyt mutta jotenkin poispoikennut tms. niin minä en väitä vastaan. Olen varmasti taivastiellä ja koen syvää ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” jatkuvasti sekä elän edelleen päivittäin Sanaa ymmärrykselläni tutkien. Minulle sekä uudestisyntyminen että siitä seurannjt uskon vaellus ovat onneksi olleet myös syvästi elämyksellisiä, ja sanonkin olevani elävässä uskossa elävään Jumalaan. Hänessä on salattu puolensa ja salattu työnsä mutta on kyllä onnellista kokea Hänen tuntuvaa ilmestymistäänkin.
Antti, kiitos asiallisesta kommentista, itselläni on sama kokemus kuin sinulla. Pitkään olin tuon oman kuolleista eläväksi tulemisen siunaama ja puhuin myös ”uudestisyntymästä” (olin vasta kääntynyt), kunnes ajansaatossa ja Raamatun kirjoituksiin syventyen olen oppinut näkemään Jumalan työn valtavan paljon laajemmin. Jumala on toiminut minun ja kaikkien ihmisten pelastukseksi jo heti Alussa, kun antoi lupauksen tulevasta Pelastuksesta. (Kristuksen tuleminen maailmaan on alussa Luvattu Siemen.) Vanhempani ovat uskonsa tähden vieneet minut kasteelle jo vauvana, kuin sen halvatun miehen, jonka synnit Jeesus antoi anteeksi.(Luuk.5:19-20) tai kun syntymä sokea sai näkönsä. (Joh.9)
Ytimessä on uskon kautta lahjoitettu vanhurskaus myös minulle, mutta yhtälailla Jumala vaikuttaa maailmassa, myös koko maailman vanhurskauttamista, kunnes synti ja kuolema on kokonaan hävitetty. (tämä tulee selkeästi esiin Raamatun kirjoituksista) Tämä tulee hyvin esiin myös siinä, että uskosta osattomatkin elävät Jumalan maailmassa ja saavat elää Jumala pitkämielisyyden ja Armon tähden. Jeesuhan ei tullut tuomitsemaan, vaan Pelastamaan. Tänään on Pelastuksen päivä, kunnes tulee loppu.
Me, joille Jumalan tahto on auennut henkilökohtaisesti ja saamme tuntea Pelastajamme ja näin ollen saamme myös olla todistamassa Jumalan suuria tekoja, ikään kuin Jumalan Valtakunnan sisällä, olemme Jumalan Perhe väkeä ja perillisiä. Emme vielä tiedä, mitä meistä tulee, kun lihamme lopullisesti riisutaan, mutta saavutamme uskon päämäärän, sielun Pelastuksen, kunhan pysymme Hänessä loppuun. Nyt elämme toivossa, joka on vahva, koska Jumalan Lupaus on vahva.
Niille jotka eivät tunne Kristusta, me kerromme Evankeliumin ja uskomme, että myös heille koittaisi se Ilo ja Rauha, jonka olemme itse saaneet.
Jumalan Lupauksen Kristuksessa ovat koko maailmalle, mutta vain Uskon kautta saamme levon omista töistä. Jumala on puhdistanut (Vapauttanut syyllisyydestä)) meidän Kristuksen Sanan ja anteeksiannon kautta.
Kaste taas on vala Jumalan puolelta, ettei Hän enää hukuta meitä, vaan antaa Elämän Kristuksessa, kun uskomme Häneen. Kaste ja usko pitävät yhtä.
Jeesus sanoi: ”Olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka olen teille puhunut.” Valtava lupaus.
”Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Joh.15:1-4
Ismo. ”Pitkään olin tuon oman kuolleista eläväksi tulemisen siunaama ja puhuin myös “uudestisyntymästä” (olin vasta kääntynyt), kunnes ajansaatossa ja Raamatun kirjoituksiin syventyen olen oppinut näkemään Jumalan työn valtavan paljon laajemmin. Jumala on toiminut minun ja kaikkien ihmisten pelastukseksi jo heti Alussa, kun antoi lupauksen tulevasta Pelastuksesta”.
Juuri näinhän asia on, enkä minäkään anna oman kokemukseni mitenkään rajoittaa näkemyksiäni vaikkapa luomisesta, sovituksesta ja eskatologiasta. Minunkin perusopinnot elämässä olivat teologian opinnot, joista käteen jäi lähinnä itse teologinen ”aparaatti”, jolla voin tarkastella erilaisia opetuksia ja oppeja. Teologia on siis minulle lähinnä väline, jolla voin tutkia erilaisten opetusten taustalla olevia näkemyksiä. Muuten en ole mikään hyvä teologi. Koska olen toiminut saarnaajana painopiste on ollut käytännöllisessä eksegetiikassa. Olen etupäässä toiminut herätyskristillisissä kuvioissa ja tämä tietysti on vaikuttanut siihen, että olen itsekin pysynyt myös elämyksellisesti uskossa. En ole enää ihan nuori, mutta uudestisyntymiskokemukseni merkitys on edelleen minulle tärkeä ja itse määritän sitä tästä okemuksesta käsin, koska se ei ole spekulatiivinen, teoreettinen tai jonkunlainen unelma, vaan jotain mitä minulle oikeasti tapahtui ja joka määritti lopun elämäni sisällön ja suunnan. Tässä mielessä tämä on minulle henkilökohtaisesti paljon tärkeämpi asia kuin lapsi-tai aikuiskaste, joiden vaikutuksesta en ole täysin perillä. Uskonkin, että jos kasteissa on siunauksia, olen varmasti saanut nekin.
Keskustelussa toistuu vähättelevä sana ’vain’. Ehkä on kuitenkin väärin vähätellä ’vain tulkintaa’, ’vain tunnetta’, ’vain vertauskuva’ tai muuta vastaavaa. Ne voi nähdä myös arvokkaina asioina, Pyhän Hengen erilaisina kanavina olla yhteydessä seurakuntaansa ja sen yksittäisiin jäseniin.
Pentti. ” Ehkä on kuitenkin väärin vähätellä ’vain tulkintaa’, ’vain tunnetta’, ’vain vertauskuva’ tai muuta vastaavaa”.
Minulle lainalaisuuden tunnusmerkki on aina liiat pohdinnat oikeasta ja väärästä. Lainalainen hminen taas ei yleensä ole kovin elämyksellinen uskossaan, koska uskon tyunteet ovat kuivuneet påois ja jäljellä uskon tunnusmerkkinä on alituiset moraaliset oikein -väärin-pohdinnat. Kaikki pisteytetään.
Antti, siunausta sinulle, olemme kokemuksien kautta saaneet kohdata Vapahtajan, se on meille tärkeä juttu, sitä ei voi unohtaa. Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa.
Ismo. ”Antti, siunausta sinulle, olemme kokemuksien kautta saaneet kohdata Vapahtajan, se on meille tärkeä juttu, sitä ei voi unohtaa”.
Aivan, tämä on kuin peltoon kätketty aarre, minkä saamiseksi kannattaa ostaa koko pelto, vrt Matt 13:44 tai kallisarvoinen helmi, jonka saamiseksi kannattaa luopua kakesta muusta, Matt 13:45-46. On siis ihmeellistä omistaa jotain mitä ei arvonsa puolesta voi verrata mihinkään muuhun. Miten kukaan voisi olla onnellisempi kuin tällaisen aarteen tai helmen omistaja?