Juuri julkaistu artikkeli taivaaseen pääsemisestä herättää muistikuvia miten aikanaan julkaistuun kirjaan suhtauduttiin. Silloin piispa kutsui kirjoittajan luokseen ja siellä tehtiin sopimus asiasta. Silloin jäi epävarmaksi kaikkien taivaaseen pääsy. Pappi säilytti luottamuksensa ja lupasi kai pidättyä enempi markkinoimasta aihetta. Silloin oli niin, mutta nyt on nyt.
Tämä näyttäisi olevan myös elämänkaari kysymys. Nuorena ja vielä keski-iässäkin voimme olla varmoja ymmärryksistämme jopa fanaatikkoja. Hengellisesti orientoitunut ihminen kykenee erottamaan hyvän pahasta ja tuomitsemaan pahan, vaikka siinä samalla tulisi tuomituksi myös joukko ihmisiä. Oma pelastus on selviö ja katsomme ketähän muita siihen onnellisten joukkoon kuuluu. Kun elämä kallistuu illaksi, niin oma näkökyky himmenee ja tarvitsee silmälaseja. Sanassa sanotaan: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden! Voinko varmistaa oman pelastukseni siten, että alan laupiaaksi toisia kohtaan vaikkapa ihan sanaa luovasti tulkiten? Uskoa tunnustaneiden kohdalla toivoisi sen, että pelastus olisi sataprosenttinen, koska uskosta jotakin tietävien väärä valinta on huolestuttavaa.
Miten sitten olisi ajateltava henkilön tulevaisuutta, joka ei ole koskaan omaksunut eikä tunnustanut hengellisyyttä kohdalleen? Joka on ajatellut olevansa niin osa luontoa, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Jos jokaiselle ei tapahdukkaan uskonsa mukaan, niin onko taivaaseen joutuminen onnettomuus vai mitä se on?
Olisikohan käynyt niin, että ryhdyttyään itse ymmärtämään asioita ihminen on tullut luoneeksi järjestelmän jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa Jumalan näkökulmasta. Kuka pelastuu ja kuka ei on aivan väärä kysymys ihmisen pohdittavaksi. Liian suuri ja liian lopullinen, koska me näemme toisistamme vain sen mitä näemme. Raamattu puhuu kyllä merkityistä otsista, mutta se ei ole mustanaamion nyrkin jälki. Se on ymmärrys, jolla ihminen hahmottaa pelastusta, hahmottaa omaa tilaansa siinä ja omalla elämällään ja esimerkillään suosittelee samaa lähimmäiselle ei pelkästään sanoina.
Kaanon tarkoittaa juuri meidän Raamattuamme. Kaanonin ( siis Raamatun ) syntyprosessi on pitkä ja ohjeellisten kirjojen kokelmaa hyväksyttäessä otettiin huomioon monia tekijöitä. Yksi oli se, että ne olivat tunnettuja tekstejä kristittyjen parissa. Niitä oli luettu liturgiassa ja seurakunnan kokouksissa. Tämä kokemus ja traditio oli varteenotettava kriteeri.
Vt;n kaanon on vanhoilla kirkoilla erilainen kuin protestanttisella kirkkosiivellä. Protestanttien kaanon ( Raamattu ) on suppeampi siihen kuuluu vähemmän ohjeellisia kirjoja.