Juuri julkaistu artikkeli taivaaseen pääsemisestä herättää muistikuvia miten aikanaan julkaistuun kirjaan suhtauduttiin. Silloin piispa kutsui kirjoittajan luokseen ja siellä tehtiin sopimus asiasta. Silloin jäi epävarmaksi kaikkien taivaaseen pääsy. Pappi säilytti luottamuksensa ja lupasi kai pidättyä enempi markkinoimasta aihetta. Silloin oli niin, mutta nyt on nyt.
Tämä näyttäisi olevan myös elämänkaari kysymys. Nuorena ja vielä keski-iässäkin voimme olla varmoja ymmärryksistämme jopa fanaatikkoja. Hengellisesti orientoitunut ihminen kykenee erottamaan hyvän pahasta ja tuomitsemaan pahan, vaikka siinä samalla tulisi tuomituksi myös joukko ihmisiä. Oma pelastus on selviö ja katsomme ketähän muita siihen onnellisten joukkoon kuuluu. Kun elämä kallistuu illaksi, niin oma näkökyky himmenee ja tarvitsee silmälaseja. Sanassa sanotaan: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden! Voinko varmistaa oman pelastukseni siten, että alan laupiaaksi toisia kohtaan vaikkapa ihan sanaa luovasti tulkiten? Uskoa tunnustaneiden kohdalla toivoisi sen, että pelastus olisi sataprosenttinen, koska uskosta jotakin tietävien väärä valinta on huolestuttavaa.
Miten sitten olisi ajateltava henkilön tulevaisuutta, joka ei ole koskaan omaksunut eikä tunnustanut hengellisyyttä kohdalleen? Joka on ajatellut olevansa niin osa luontoa, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Jos jokaiselle ei tapahdukkaan uskonsa mukaan, niin onko taivaaseen joutuminen onnettomuus vai mitä se on?
Olisikohan käynyt niin, että ryhdyttyään itse ymmärtämään asioita ihminen on tullut luoneeksi järjestelmän jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa Jumalan näkökulmasta. Kuka pelastuu ja kuka ei on aivan väärä kysymys ihmisen pohdittavaksi. Liian suuri ja liian lopullinen, koska me näemme toisistamme vain sen mitä näemme. Raamattu puhuu kyllä merkityistä otsista, mutta se ei ole mustanaamion nyrkin jälki. Se on ymmärrys, jolla ihminen hahmottaa pelastusta, hahmottaa omaa tilaansa siinä ja omalla elämällään ja esimerkillään suosittelee samaa lähimmäiselle ei pelkästään sanoina.
Sami, olen kyllä lukenut Laaton kirjan. Hän kirjoittaa perinpohjaisesti kirkkoisistä erityisesti 200-luvulta eteenpäin, mutta valitettavasti myös sivuuttaa paljon relevanttia aineistoa.
Olen lukenut myös teidän luterilaisten paljon lainaaman Joachim Jeremiaksen kirjan Lapsikaste kirkon alkuaikoina. Samoin olen lukenut Kurt Alandin (kyllä, juuri se Aland) siihen kirjoittaman vastineen, jossa hän kohta kohdalta kumosiJeremiaksen väitteet.
https://www.amazon.com/Did-Early-Church-Baptize-Infants/dp/1592445411
Aland kuitenkin pitäytyi lapsikasteeseen Lutherilta omaksumiensa teologisten näkökohtien perusteella. Hän ei vielä tuntenut New Perspective on Paul- teologian sovelluksia kasteeseen.
Suosittelisin sinulle Everett Fergusonin massiivista, liki 900-sivun selvitystä Baptism in the Early Church: History, Theology, and Liturgy in the First Five Centuries
https://www.amazon.com/Baptism-Early-Church-Theology-Centuries/dp/0802871089/ref=sr_1_1?keywords=Everett+Ferguson+Baptism&qid=1559845355&s=books&sr=1-1
Professoreilla Stander ja Louw on samanniminen kirja. He ovat perinteisten kirkkojen teologeja, joten on huomionarvoista, että hekin päätyvät siihen, että imeväiskaste ei kuulu alkuperäiseen kristillisyyteen.
https://www.amazon.com/Baptism-Early-Church-H-Stander/dp/0952791315/ref=sr_1_2?keywords=Baptism+in+the+Early+Church&qid=1559845412&s=books&sr=1-2
Itse asiassa KMN:n julkaisemassa Baptism, Eucharist an Ministry -dokumentissakin myönnetään – epäsuorasti !- että imeväiskastetta ei voida osoittaa olleen apostoliseen aikaan. Toisin siis kuin sinä sanot.
”Vaikka ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että lapsikasteitakin toteutettiin vielä apostolien eläessä, henkilökohtaiselle uskontunnustukselle perustuva kaste on Uuden Testamentin kirjoituksista yksiselitteisimmin luettavissa oleva käytäntö”.
Ja olisihan noita muitakin. David F Wright taisi olla kasteen historian ehkä paras asiantuntija aikanaan. Voin suositella Infant Baptism in Historical Perspective: Collected Studies (Studies in Christian History and Thought).
https://www.amazon.com/Infant-Baptism-Historical-Perspective-Collected/dp/1556353367/ref=sr_1_6?keywords=David+F.+Wright&qid=1559846245&s=books&sr=1-6
Hän oli lähinnä double practicen kannattaja, mutta ei ainakaan vaikuttanut pitävän imeväiskastetta alkuperäisenä.
Sori, Lauri Lahtinen, että meni sivuraiteelle. Jos et selvästi rohkaise jatkamaan, niin minä lopetan omalta puoleltani.
Aina välillä harkitsen itsekin blogistiksi ryhtymistä. Silloin ei tarvitsisi miettiä, että jurppiikohan aloittajaa keskustelujen kehittyminen.
Ole rauhassa ja anna mennä jokainen mielipide rikastuttaa, paitsi ilkeys suututtaa joskus.
Risto, Toisin siis kuin sinä sanot. “Vaikka ei voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että lapsikasteitakin toteutettiin vielä apostolien eläessä, henkilökohtaiselle uskontunnustukselle perustuva kaste on Uuden Testamentin kirjoituksista yksiselitteisimmin luettavissa oleva käytäntö”.
Juuri näin. Tuossahan juuri tulee esille tuo olennainen. Kasteoppilas käytäntö astui varhain kuvaan mukaan. Meillähän on juuri kyrilloksen kasteoppilaille suunnatut puheet 315 jkr. Valitettavasti kirkon pitkään traditioon uusi myöhemmin lisätty aikuiskasteessa, lähinnä 1800 luvulta alkaen tuo monia ongelmia. Mitä mielestäsi Laato sivuuttaa? Olisi mielenkiintoista kuulla hiukan perusteita.
Kuten sanoin kuvaamallasi tavalla kaste ja koko sakramentti käsitys ja koko uskon dogmi pohja muotoutuu uudeksi joten haasteeksi ja väitteesi on suurempi kuin arvaat. Samalla heität suurimman osan kristikunnassa marginaaliin ja muutat koko kirkollisen kartan. Huomautan vielä, että sinä aloitit tämän kaste keskustelun. Joten sitä minun puolesta et voi pyytää anteeksi syyllistämällä keskustelu kumppaneita. Luulen, että Lauri tämän kestää. Joten kirjoita vaikka blogi aiheesta ja vyörytä koko tietämyksesi, niin sehän oli haaste meille kaikille.
Tuo jäi, siinä katolinen teologi argumentoi asiallisesti:
https://hyviauutisia.wordpress.com/2008/09/22/suuri-kiistakysymys-lapsikaste/
Nokia Mission hyvinä päivinä järjestettiin ns Suuri kastekeskustelu. Olin silloin siellä näkemässä ja kuulemassa. Siellä oli David Pawson, pari helluntaiveljeä ja pari luterilaista sekä puheenjohtaja. En ala erittelemään, mutta osa vetosi Raamattuun ja osa kirkkoisiin. Sellainen maku jäi, että vanhaa Daavidia yritettiin siinä jotenkin mitätöidä.
Lauri, osoittaa avaramielisyyttä sinulta antaa kirjoittamislupa erilaisia näkemyksiä edustaville.
Toisaalta ei näissä asioissa päästä kovin pitkälle keskusteluforumien väittelyissä. Ei vaikka linkkejäkin jaettaisiin. Väsäilen itse kirjaa aiheesta. Käsikirjoitus on eräällä raadilla luettavana ja arvioitavana tällä hetkellä. Jos Herra suo, niin joskus argumenttini ovat paperilla. (Jos nyt puhua minun argumenteistani, koska mitään uuttahan en ole kehittänyt.)
Sami, tunnen nuo perustelut, joita Emil Anton lainaa Matti Väisäseltä. Olen lukenut Väisästä paljon ja tarkkaan analysoiden jo 1980-luvulta asti. Tässä ei pysty käsittelemään kaikkia Antonin luettelemia seitsemää kohtaa, mutta laitan ensimmäiseen liittyen copypastea muualle kirjoittamastani tekstistä. Ihan vain niin kuin näytille, että uskot minun perehtyneen noihin väitteisiin. En ehkä välitä kuitenkaan jatkaa väittelyä kovin pitkään nyt.
Loppu on kopsua. Ehkä jaksat tutkia?
Imeväiskastetta puolustavat lainaavat usein Matteuksen lähetyskäskyä (28:19-20) vuoden 1933/38 käännöksen sanamuodon mukaan.
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
Käännöksen ja monien siitä tekemän tulkinnan mukaan opetuslapseksi tekeminen tapahtuisi ”kastamalla ja opettamalla”. Muun muassa Markus Kirla toistaa sitä muotoa melko tuoreessa kirjassaan Kristillinen kaste. Monien lailla hän näkee Jeesuksen antaneen lähetyskäskyssä mallin: ensin tulee kastaa vauvat ja sitten opettaa heitä. Asia oli kuulemani mukaan tarkan tutkimuksen alla vuoden 1992 Raamatunkäännöstä tehtäessä. Lopputulos oli, että vanhasta ”instrumentaalisesta” käännöksestä luovuttiin. Luterilaiset kääntäjät olisivat kuulemani mukaan halunneet säilyttää vanhan käännöksen, mutta taipuivat asiassa. He saivat kuitenkin käännökseen mukaan kaksoispisteen, jota alkukielessä ei ole.
Koska vanhempi käännös tuntuu elävän sitkeästi, on syytä ottaa se tarkasteluun.
Kristittyjen vanhempien tärkeimpiä tehtäviä luonnollisesti on opettaa lapsilleen pelastuksesta Jeesuksessa, mutta sanooko Raamattu kuitenkaan, että heistä on tarkoitus tehdä opetuslapsia ensin kastamalla heidät vauvoina ja sen jälkeen opettamalla heitä?
Liittyykö kaste opetuslapseksi tai oppilaaksi tekemiseen?
Matt. 28:19-20 partisiipit avattuina:
Tekstissä näkyy koineen kreikan erityisominaisuus eli runsas partisiippimuotojen käyttö. Lähetyskäsky alkaa partisiipilla πορευθεντες. Sen voisi kääntää ”mennen”, mutta yleensä se käännetään imperatiiviksi ”menkää”. Huomio kiinnittyy seuraaviin imperatiivin ja kahden aktiivin partisiipin preesensin yhdistelmään.
Imperatiivi μαθητευσατε voidaan kääntää ”tehkää opetuslapsiksi” tai kankeasti ”opetuslapseuttakaa”. Sen käänsivät muun muassa Erasmus Rotterdamilainen ja Luther opettamiseksi, jolle on tiettyjä perusteita. En mene siihen nyt.
Aktiivin partisiipin preesensejä ovat βαπτιζοντες (kreikan kastaa-verbistä) ja διδασκοντες (opettaa). Niiden kääntäminen on se kysymyksenalainen asia.
Vastaavia imperatiivin ja yhden tai kahden aktiivin partisiipin preesensin yhdistelmiä on Raamatussa useita. Ja indikatiivin ja aktiivin partisiipin preesensin yhdistelmät ovat hyvinkin tavallisia. Sellaisesta käy esimerkkinä Matt. 9:35:
”Ja Jeesus vaelsi kaikki kaupungit ja kylät ja opetti heidän synagoogissaan ja saarnasi valtakunnan evankeliumia ja paransi kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.”
Vaeltaminen on indikatiivissa. Opettaminen, saarnaaminen ja parantaminen ovat kaikki samanlaisia aktiivin partisiipin preesens -muotoja kuin Matt. 28:19-20 kastaminen ja opettaminen. (Kyseessä on ns. historiallinen preesens.) Hyvä käännös olisi: ”Jeesus vaelsi opettaen… saarnaten … ja parantaen”. Kuitenkaan instrumentaalinen käännös ”opettamalla, saarnaamalla ja parantamalla” ei käy.
Matteuksen lähetyskäskyn kanssa identtinen imperatiivin ja kahden akt. part. preesensin yhdistelmä löytyy Luuk. 10:7: ”olkaa (imperatiivi) siinä talossa ja syökää (akt. part. prees.) ja juokaa (akt. part. prees.), mitä heillä on tarjota…” Tähänkin pätee, että käännös ”Olkaa siinä talossa syömällä ja juomalla…” olisi järjetön. Modaalinen käännös ”syöden ja juoden” sen sijaan olisi luonteva.
Samanlainen yhdistelmä on myös Apt. 20:31: ”Valvokaa (imp.) sentähden ja muistakaa (akt. part. prees.) että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin” (KR 1933/1938). Kyseinen muistaminen ei ajatuksellisesti sovi valvomisen metodiksi tai välineeksi. ”Valvokaa muistamalla” ei toimi. ”Valvokaa muistaen” kelpaa. Näistä muodoista on käytetty nimitystä säestävä partisiippi.
Joissain imperatiivin ja partisiippien yhdistelmissä myös instrumentaalinen käännös kävisi logiikan puolesta. Käännös on silloin tehty muilla perusteilla. Esimerkkinä käy Ef. 5:19: ”täyttykää (imp.) Hengellä, puhuen (akt. part. prees.) keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten (akt. part. prees.) ja laulaen (akt. part. prees.) sydämessänne Herralle, kiittäen (akt. part. prees.) aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (KR 1933/1938). Loogisesti hengellä täyttyminen voisi tapahtua puhumalla psalmeilla, veisaamalla, laulamalla ja kiittämällä. Tällaisissa tapauksissa käännöksen ovat ratkaisseet muut seikat. Käännöskomitea ei ole päätynyt instrumentaaliseen käännökseen. Vuoden 1992 Raamatussa partisiipit käännetään imperatiiveiksi pääverbin mukaan, mikä vaikuttaa hyvältä periaatteelta.
Siis…
Jo tämän suppeankin kieliopillisen analyysin pohjalta ei ole perusteltua väittää, että opetuslapsia olisi Matteuksen lähetyskäskyn mukaan tarkoitus tehdä ensin kastamalla ihmiset ja sitten opettamalla heitä. Sellainen käännös on sopimaton, kun tehdään vertailua vastaaviin kielioppimuotoihin Uudessa testamentissa. Yhdistämällä kaikki lähetyskäskyt nähdään, että ensin julistetaan evankeliumia (Mark. 16:15). Paavalikin totesi, että hänet oli lähetetty julistamaan evankeliumia, eikä kastamaan (1. Kor. 1:13). Sana synnyttää joissakuissa uskon. Heistä tulee Jeesuksen oppilaita eli opetuslapsia: tapahtuu ”opetuslapseuttaminen” eli opetuslapsiksi tekeminen. Heidät kastetaan ja heitä opetetaan pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää.
Kielioppianalyysin lisäksi voi todeta, että loogisestikin kehotus, että ensin olisi tarkoitus kastaa ihmiset ja sitten opettaa heitä, olisi ollut outo siinä kontekstissa, jossa Jeesus kastekäskyn antoi. Miten pieni opetuslasten joukko olisi voinut tehdä lähetystyötä niin, että he olisivat ensin kastaneet ihmiset ja vasta sen jälkeen olisivat opettaneet heitä? Se olisi ollut mahdotonta. Evankeliumin julistus tuli ensin.
Samoin on vaikea ajatella, että Jeesus olisi siinä tilanteessa antanut oppilailleen ohjeita, joita olisi voinut toteuttaa vasta kristinuskon saatua valtauskonnon aseman vuosisatoja myöhemmin. Vuoden 1933/38 käännöksen syntyä selittää se, että tekstiä on katsottu sellaisen myöhemmän kristillisen käytännön valossa, jossa koko kansa kastettiin järjestelmällisesti. Sille on haluttu antaa teologista perustetta.
Toisaalta voi kysyä, että miten ylipäänsä käytännössäkään voisi onnistua opetuslasten tekeminen kastamalla vauvat ja opettamalla heitä myöhemmin. Luterilaisen kirkon lasten ja nuorten parissa tehtävä työ, jonka huipentaa rippikoulu, pyrkii sellaiseen opetuslapseuttamiseen. Kiistämättä rippikoulussa moni on löytänyt Jeesuksen, mikä on suuri asia. Mutta onko siinä kuitenkaan vauvana saadulla kasteella mitään muuta merkitystä kuin, että kutsu rippikouluun on tullut kasteen kautta saadun kirkon jäsenyyden perusteella? Eikö opetuslapseus ole tullut yksin vastaanotetun evankeliumin vaikutuksesta? Joka tapauksessa imeväiskaste ja pelkkä opetuksen saaminen eivät vielä tee kenestäkään opetuslasta. Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani” (Joh. 8:31). Pelkkä opetuksen kuuleminen ei siis riitä. On oltava todellinen oppilas eli sellainen, joka ottaa opetuksen vastaan ja toimii sen mukaan.
Jos vielä tarvitaan lisäperusteluja, niin voi huomioida, että Raamatussa muun muassa kahtatoista Jeesuksen lähintä seuraajaa nimitetään opetuslapsiksi jo alusta asti. Heidän kasteensa hetkeä ei tosin ole Raamattuun kirjoitettu. Joosef Arimatialaisestakin käytetään nimitystä mathetes, opetuslapsi, jo ennen kristillisen kasteen asettamista (Joh. 19:38). Hän oli opetuslapsi salassa, joten hän tuskin oli saanut kastetta. Uusi testamentti ei tunne salaisia kasteita, vaikka myöhemmin sellaisia onkin suoritettu.
Samoin voidaan todeta Joh. 4:1: ”Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes”. Ensin siis syntyi opetuslapseus ja kaste seurasi sitten. Järjestyksen merkityksen voi kiistää, mutta joka tapauksessa opetuslapseksi tekeminen ja kaste esitetään erillisinä asioina.
Yhteenvetona
voi todeta, että Raamatussa ei ole mallia tai kehotusta tehdä opetuslapsia kastamalla vauvat ja opettamalla heitä sitten. Opetuslapsia on tarkoitus tehdä julistamalla evankeliumia. Jotkut uskovat ja heistä tulee oppilaita tai opetuslapsia.
Isomman luokan kysymys on se, että ”kastamalla ja opettamalla” -malli heijastaa vanhatestamentillista koko kansan kattavaa seurakuntanäkemystä. Vanhassa liitossa Jumalan kansan jäsenyys tuli syntyperän mukaan. Poikavauvat ympärileikattiin ja kaikille tuli opettaa tooran säädökset. Kun kristinusko sai keisarillisella määräyksellä valta-aseman ja lasten kastamisesta tuli lakisääteinen, kirkon jäsenyydestä tuli samaan tapaan syntyperän mukaan välittyvää automaattisesti saadun kasteen johdosta. Lapsikastekirkoissa luonnollisesti kielletään, että syntyperä heidän opissaan ratkaisisi iankaikkisuusasioita. Jos kuitenkin oletetaan imeväiskasteella olevan osaltaankin vaikutuksensa ihmisen pelastumisessa, niin sellaisessa teologiassa syntyperällä on merkityksensä.
Uuden liiton seurakunnan jäsenyys tulee hengellisestä syntymästä, joka ei tapahdu vauvalle suoritettavassa riitissä. Seurakunnan jäsenyyden rakentaminen sen pohjalle ei ollut Jumalan alkuperäinen tarkoitus ja tahto.
Kiitos Risto ajatuksista. Valitettavasti ei ollut kovin vakuuttavaa, mutta jatka tutkimista. Niin mikä siinä Laadon kirjassa oli mielestäsi ongelma kuten sanot, ” mutta valitettavasti myös sivuuttaa paljon relevanttia aineistoa.” Mikä, mitä tämä aineisto on?
Esitä parempaa eksegetiikkaa kyseisistä jakeista, jos et luota minun tutkimusteni tuloksiin.
HY:ssa käytettävä Kiilusen & Hakolan kreikan oppikirja sanoo muuten samaa kuin minä olen tuossa esittänyt: ”Imperatiivin kanssa käytettävä partisiippi on suomennettava imperatiivina sekin”. Niin on toimittava Matteuksen lähetyskäskyssäkin, vaikka lieneekin tuskallista myöntää, että kirkkonne olisi voinut mennä vikaan.
Ja ymmärrän toki niiden seurauksien laajuuden, joita tulee, jos perinteinen sakramentalistinen kastekäsitys imeväiskasteineen todetaan vanhan kirkon erehdykseksi. Mutta meidän toivomme on aina Jeesuksen armossa.
Laaton kirja ei ole nyt hyllyssäni. Muistini mukaan hän ei ainakaan kertonut siitä, että jo ensimmäisellä vuosituhannella oli niitä, jotka totesivat, että alussa ei kastettu vauvoja. Lisäksi hän tuskin toi esille niitä monia varhaisia kirkkoisiä, jotka nimittivät vauvoja viattomiksi. Toisin siis kuin myöhemmin tehtiin. Tietyillä varauksilla kirjoitan tässä, koska kirjan lukemisesta on aikaa. Muistini voi pettää.
Pienellä tutkimuksella voisin tarkistaa useita juttuja, jos kirjan jostain taas hankkisin. Mutta joka tapauksessa sinun tulee ymmärtää, että Laatokin on ihminen ja häneenkin vaikuttaa hänen taustansa.
Risto, kannattaa ottaa laajasti huomioon koko patristinen aika, kirkkojen elämä ja syke.
Laaton kirjaan tuomasi näkökulma on laajasti tiedossa kirkkohistoriassa, tuossa ei minulle ainakaan ole mitään uutta. Viattomuus oppi liittyy teologiseen depattiin, olihan näitä kaikia. Jotku piispoista ottivat vasta vanhuudessa kasteen, siinäkin on tietty ajatus takana.
En ole samaa mieltä, että lasten nimittäminen viattomiksi olisi liittynyt teologiseen debattiin. Se oli linja varhaisimmassa kirkossa ja se jatkui itäisessä kirkossa, vaikka roomalaiskatolisen oppikehitys meni toiseen suuntaan. Imeväisten viattommuuden mainitsivat mm. Barnabaan kirjeen kirjoittaja, Papias, Irenaeus, Klement Aleksandrialainen, Gregorius Nazianzilainen, Gregorius Nyssalainen, Johannes Krysostomos ja monet muut.
Mutta ennen kaikkea on kysymys Raamatusta.
Jos imeväiset kantaisivat perisynnin syyllisyyttä ja olisivat kastamattomina kadotuksen tilassa kuten kirkkonne perustaja Luther ainakin jossain vaiheessa opetti, niin eikö voisi olettaa, että se olisi selkeästi Raamatussa ilmaistu. Ja eikö silloin Apostolien tekoihinkin selvästi olisi kirjoitettu, että apostolit kastoivat imeväisiä?
Väitit aiemmin, että olen väärin informoitu lapsikasteen suhteen ja kirjoitit : ”Lapsi kaste oli olemassa jo alusta asti. ”
Ehkä perustelet tarkemmin? Mitä alkua tarkoitit? Helluntaita Apt. 2:ssa? Uuden testamentin syntyaikaa? Mistä tiedät, että silloin kastettiin imeväisiä?
Risto, imeväisten viattomuus ei tarkoita itäisessä perinteessä lankeemuksen seuraukista vapautumista. Läntisessä perinteessa perisynnin käsite on toisenlaisen. Itäinen ja läntisen teologinen ”fokus” on erilainen. Läntisessä perinteessä Augustinus kehitteli tästä oman lajin. Idässä ja lännessä kummassakin tunnustetaan perisynti, mutta se ymmärretään sisällöllisesti eri tavalla.
Raamatussa ei ilmaista kaikkea selvästi. Se on myös suljettu kirja ja avautuu Pyhän Hengen ohjauksessa. Toisaalta kirkot eivät ole ikinä tukeutuneet pelkästään Raamattuun se on uskonpuhdistuksen myötä tullut näkemys joka puhtaaksi viljeltynä johtaa kuolemaan.
Raamatussa kaste on aivan selvä: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” ( Mt 28).
Minusta tuntuu siltä, että kastekeskustelussa kaikki argumentit ovat käytetyt ainakin kertaalleen. Ei ole siis löydettävissä sitä viimeistä niittiä mikä on oikea ja mikä on väärä tapa. Jos tämä asia olisi niin jyrkkäreunainen ja ehdoton, niin olisi kai Jeesus sanonut jotain lopullista. Minäkin olen koittanut lukea Raamattua mitä näistä asioista on kirjoitettu. Minulle on avautunut raamatun sana niin, että kastaminen on kutsu opetuslapseuteen ja ehtoollinen kutsua Elämiseen Kristuksen yhteydessä Hänen verenvoimansa avulla muistaen aina Hänen uhriaan. Ettemme sallisi itsellemme sellaisia harrastuksia, jotka veivät Hänet ristille.
Mikä on sitten tie sellaiseen yhteyteen, josta Jeesus itse puhui? Se alkaa alamaisuudesta eli toisen kunnioittamisesta. Kukin kunnioittakoon omaa kastettaan ja yhtä paljon sen toisen kastetta. koska molempiin löytyy Raamatusta riittävä peruste, että skismaa on voitu pitää yllä suurella hartaudella satoja vuosia.