Kaikkien kansojen toivo – Vauva valon tuoja


Kävimme katsomassa äskensyntynyttä lasta 7.3.2006 Kamerunissa.
Itämaan tietäjät tulivat katsomaan Jeesus vauvaa Beetlehemiin.
He toivat tullessaan lahjoja lapsen kunnioittamiseksi.

Sunnuntai 06.01.2019
Loppiainen eli Epifania
Jeesus, maailman valo
1. lukukappale: Jes. 60:1-6

Loppiainen syntyi toisen vuosisadan puolivälissä. Se vastasi haasteeseen Egyptin kansan evankeliointiin. Tulos oli valtava. Kansa kääntyi kristinuskoon, kun heidän suuri juhlansa sai uuden sisällön.

Aikaisemmin pakanallisen jumaluuden kunniaa julistanut juhla käännytettiin julistamaan Kristusta maailman valkeutena. Juhlasta tuli Jeesuksen kirkkauden ilmestymisen juhla.

Loppiaisen kuusi vanhaa merkitystä

Jumalan kirkkauden ilmestymisen näkökulmiksi kehittyi vanhana aikana kuusi teemaa.

1) Vanhin oli Jeesuksen kaste. Se on nykyisin loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina.

2) Jeesuksen syntymä. Nykyisin sitä vietetään jouluna.

3) Viinin ihme. Vanhan testamentin yltäkylläisyyden ajatuksista Jumalan valtakunnan ilmestymiseen viinin ihmeessä. Nykyisin tämä aihe on toisena sunnuntaina loppiaisen jälkeen.

4) Leivän ihme. Nykyisin se on keskellä paastonaikaa ja aihe on muuttunut leipäihmeestä eli Jumalan valtakunnan kirkkauden ilmestymisestä Jeesuksen kärsimyksen ennakointiin: Jeesus antaa ruumiinsa ristille meidän edestämme.

5) Beetlehemin tähti. Taivaat julistavat Jumalan kunniaa. Tähti johdatti Jeesuksen luo. Loppiaisen evankeliumi keskittyy tähän aiheeseen.

6) Itämaan tietäjät ovat mukana loppiaisen sanomassa. Vanhana aikana on esiintynyt hyvin vanha perinne siitä, että nämä tietäjät ovat olleet toisten kansojen edustajia ja että heidän mukanaan jo Jeesuksen syntymä julistaa, että Jeesus on tullut kaikkien kansojen yhteisöön, jotta hänen pelastustyönsä koko maailman Vapahtajana tulisi esille. Näin lähetystyö on tullut loppiaisen sanomaan mukaan jo vanhana aikana.

Valon koitto Vapahtajamme ilmestymisessä

Loppiaisen ensimmäinen lukukappale Jesajan kirjasta puhuu Jeesuksesta maailman valona.
Jo luomisessa Pyhä Henki liikkui vetten päällä aution ja tyhjän maan yllä. Profeatan sana kuvaa tuota kautta pimeydeksi ja johtaa siitä ajatuksen eteenpäin syntiinlankeemuksen jälkeiseen ihmiskuntaan. Kansat kulkevat pimeydessä.

Katso, pimeys peittää maan,
yön synkkyys kansat.

Tähän pimeyteen luo säteitään Jumalan valo. Jeesus vauvassa profetia toteutui. Jumalan valo on tullut maailmaan.

Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem,
sillä sinun valosi saapuu
ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi.

Loppiaisen sanoma epifaniana eli Jumalan kirkkauden ilmestymisenä on tuotu esiin jo profeetan runossa.

Tietäjien lahjat koko maailman yhteyden korostajina.

Lukukappaleessa puhutaan rikkauksien tulosta Pyhälle maalle.

Lahjat ovat yhteyden merkkinä. Jumala saa kunnian noiden antien välityksellä.

Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta,
rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu,
kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi
ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus,
kun sinut peittää kamelien paljous,
Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry.
Koko Saban väki saapuu
kultaa ja suitsuketta kantaen,
ja kaikki he ylistävät Herraa.

Tämä profetia puhuu monellakin tasolla.

Ensinnäkin se tuo esille, että kansainvälistä kauppaa on käyty kautta aikojen. Se ei ole vain meidän aikamme erikoisuus, vaan jokaisen aikakauden elämään kuulunut ilmiö.

Toiseksi Jesajan kirjan lukujen 60-62 yhteydessä tällä on myös tulevaisuuteen eli eskatologiaan viittaava näkökulma. Kerran täyttymyksen ajan koittaessa, Jumalan antaa koko maailman uudestisyntyä. Uudistuneessa paratiisissa eli tulevan maailman elämässä kaikkien kansojen yhteys tulee esille ja koko ihmiskunta elää Jumalan antamassa yltäkylläisyydessä.
Taivasnäkymät avautuvat eteemme.

Kolmantena kohtana voimme nähdä, että profeetan sana toteutui aivan erityisessä mielessä itämaan tietäjien tullessa Jeesus vauvan luo.

Loppiaisen evankelimissa sanotaan:

He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

Jumala sai kunnian, kun kansojen edustajat tulivat Jeesus lapsen luo ja toivat hänelle lahjansa.

Ovi koko maailman laajuiseen evankeliumin julistukseen oli aukaistu. Evankeliumi kuuluu erotuksetta kaikille kansoille.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25