En ollut koskaan seurakuntanuori. Nuoruudessani pelattiin jalkapalloa, kuunneltiin Pink Floydia, kokeiltiin tupakkaa, maisteltiin Vinettoa ja pussailtiinkin. Tutustuin erilaisiin nuoriin armeija-aikana Haminassa. Jouduin terapoimaan entisiä seurakuntanuoria, jotka olivat ahdistuneita nautinnoista.
Arkkipiispa John Vikström tiivisti puheenvuoronsa 30 vuotta sitten ekumeenisen neuvoston syyskokouksessa lausumalla simul iustus et peccator. Ortodoksinen arkkipiispa Johannes kommentoi lauseen osoittavan, miten kaukana ortodoksinen ja luterilainen ihmiskuva todella ovat toisistaan. Simul iustus et peccator on varmasti perusteellisesti analysoitu aksiooma. Se on kuitenkin vuoren kokoinen ero kristillisten identiteettien välillä. Antropologia ja demonologia ovat vaihtaneet perinteissämme paikkoja.
Pietismin lahja ”kaikkisyntisyys” on ekumeeninen ilmaus. Igumeni Pjotr Meštšerinov on analysoinut oivasti sitä, miten kaikkisyntisyys (всегреховности) tekee kristityistä voimattomia fatalisteja.
Kaikkisyntisyys on tuonut myös ortodoksiseen perinteeseen heresian kristitystä sairaana ja kirkosta sairaalana. Ikään kuin me kaikki olisimme jonkinlaisen henkisen tai hengellisen terapian tarpeessa. Tällaiseksi mainostettavassa yhteisössä kilpaillaan siitä, kuka on huonoin hyveissä. Terveetkin muuttuvat sairaiksi ja kaikki ovat täydellisiä syntisiä.
Kirkko ei ole sairaala. Se on tila, jossa tapaamme pyhiä, asemoimme uudelleen hybriksemme ja suitsemme arroganssiamme. Yhteisöllä on terapeuttinen merkitys vain rajojen sisällä. Hatarana vertauksena voisi käyttää näitä Kotimaan blogeja: vapautta sisällön suhteen voi toteuttaa, mutta vain blogien alimman ja korkeimman merkkimäärän rajoissa.
Tällä semanttisella akrobatialla ei olisi mitään merkitystä, ellei siihen liittyisi mielenterveydellinen ulottuvuus. Kaikkisyntisyydellä on yhteys suomalaiseen alakuloisuuteen. Onko kristinusko pessimistisen vai optimistisen elämäntavan edistäjä? Suomalaisten saarnojen ydinsanoma tuntuu ainakin olevan omien voimien väheksyminen.
Perisuomalaista asennetta juhlimiseen kuvaa hyvin Erika Vikmanin ”Syntisten pöytä”. Amerikkalainen juhlii ilman tunnontuskia: ”Girls Just Want To Have Fun”. Sanalla ”morkkis” ei ole vastinetta muissa kielissä. Onko nykyinen tekopirteä kirkonmeno tuotettu humalahakuisen juhlimisen vastapooliksi?
Kuka muistaa, että ”armo” on etymologisesti iloa, nautintoa ja viehätysvoimaa. Ihminen siis ansaitsee armon ja sen myös saa!
Pekka taitaa puhua ”omahyväisistä” ihmisistä ja Kristityistä? Paljonko heitä on?
”Omahyväinen” on hyvin kuvaava sana, kun puhutaan ihmisestä. Ihminen joka ensinnäkin kieltää ”perisynnin” ja sen syvyyden, vetoaa aina johonkin ihmisen mahdollisuuteen ja operointiin siten, että se luettaisiin ihmisen luontaiseen hyvään Jumalan edessä. Hyvää tulee kaikkien ihmisten tehdä, se on laki, mutta yleensä ihminen unohtaa sen, että jos on rikkonut yhdessä kohdin, niin on koko laki rikottu. Näin ollen ihmisen mahdollisia hyviä tekoja ja hurskautta ei lueta meidän vanhurskaudeksi koska synti estää meitä olemasta täydellisiä, vaan mahdollinen vanhurskaus (Rakkaus ja täydellinen oikeudenmukaisuus ) täytyy saada ihmisen ulkopuolelta. Ihmisessä ei ole vanhurskauteen riittävää kykyä synnin tähden. (Näin siis Raamattu opettaa meitä ihmisestä)
Omahyväinen ihminen, ei siis tunne omaa kelvottomuuttaan, koska laki ei ole tehnyt ihmistä kuolleeksi itselleen. Ihminen elää vielä omasta voimastaan ja luottaa itseensä, eikä Jumalaan. Paavali sanoo selvästi itsestään: ”Minä kuolin” ja näin Paavali myös antaa ymmärtää, jollei vanha ensin kuole, niin ei voi myöskään uusi syntyä.
”Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Room. 7:9-14
Synti ei siis ole pelkästään tekemistä ja ajattelemista, tahtomista ja tekemättä jättämistä, vaan olemista. Synti asuu ihmisessä, eli on meissä syntymästä lähtien.
Kun Jumalan Vanhurskaus luetaan ihmiselle, niin siinä ei ole mitään ihmisen omaa.
Ismo, puhutko nyt ihmisestä, ennen kristityksi tuloa, vai puhutko kristitystä.
Synti on olemista? Mikä Raamatun kohta voisi tukea tätä. Miten kristitty tunnustaa, että hänen olemisensa on syntiä? Ja kuitenkin Raamatussa sanotaan, minä ole ihme, suuri ihme. Ja vielä tekojen mukaan ihminen tuomitaan ei olemisen, olemassaolon. Ajattelen myös vastasyntyneitä, mitä syntiä he ovat tehneet, onko heidän pelkkä olemisensa syntiä.
Kuolema on synnin seurausta. Paavalin teologiassa synti asuu ihmisen sisällä…
Raamatussa synti on laaja käsite ja yksi sen merkityksistä on ”synnissä eläminen”
Myös vastasyntynyt voi kuolla synnytysvuoteelle. Kuolema on vihollinen, ei siis evoluution väline Jumalalle.
Ismo, vain luomaton voi asettua asumaan luotuun. Luotu ei voi asua luodussa. Kirjoitat, että synti asuu ihmisessä. Onko synti siis joku olio? Asuuko vastasyntyneessä joku luotu olio? Mitä syntiä vastasyntynyt on siis tehnyt? Koska kuolema on synnin seuraus, se on eri asia kuin synti. Vastaavasti jos lapsi syntyy vaikka kehitysvammaisena, ei hän ole mitään syntiä tehnyt, mutta on syntiinlankeemuksen seurauksista osallinen.
Paavalin teologiassa synti asuu ihmisen sisällä? Mikä Raamatun paikkakohta sinulla on tässä mielessä?
Jeesus sanoo esim; Ihmisen sydämestä lähtevät pahat ajatukset jne… ne lähtevät sieltä mutta se on eri asia kuin, että ne asuisivat olion kaltaisesti. Sydämestä voi myös lähteä hyvä.
Sami, keskustelitte armon ansaitsemisesta Pekan kanssa. Ainakin room.katolisessa kirkossa on voimassa meihin luterilaisiin kohdistuvat kiroukset. He ovat kironneet monia luterilaisia opin kohtia ja siis minun ymmärtääkseni samalla ihmiset, jotka niin uskovat.
Esim. ”Jos joku sanoo jumalattoman tulevan vanhurskautetuksi pelkästään uskosta, niin että hän sillä tarkoittaa sitä, ettei vanhurskauttamisen armon saamiseen tarvita uskon lisäksi mitään muuta yhteistyötä ihmisen taholta ja ettei ihmisen tahtomisensa tasolla miltään osalta tarvitse valmistautua ja asettautua armon vastaanottamiseen: hän olkoon erotettu.” (DV kaanon 9)
Samoin ”Jos joku sanoo, ettei vanhurskauttava usko ole mitään muuta kuin luottamus jumalalliseen laupeuteen, joka antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, tai että vanhurskauttamisemme tapahtuu pelkästään tämän luottamuksen kautta: hän olkoon erotettu.” (DV kaanon 12)
Lainaan Olavi Peltolan artikkelia ”Miten pelastun? Pohdiskelua katolisen uskonnäkemyksen äärellä”, Ajankohtainen teologia -julkaisu:
”Toisin sanoen tarvitaan jotain muutakin kuin vain uskoa Jeesukseen Kristukseen. Avaintermi onkin ”uskonkuuliaisuus” ja vasta se sinetöi Paavalin sanoman Roomalaiskirjeessä. (KP 100). Äsken sanottiin, että usko on armon vaikuttama lahja (KP 100), mutta nyt se onkin ihmisen ymmärryksen ja tahdon yhteistyötä Jumalan armon kanssa (KP 101). Lahja vaatiikin minulta yhteistyötä, joka on tietenkin jotain enemmän kuin yksinkertainen lahjan vastaanottaminen.
”Yksi uskosta” katolisesti ymmärrettynä voi tarkoittaa ’vain uskomalla ihminen tulee vanhurskaaksi’, mutta silloin on opetettava myös, että tällainen usko on vasta pelastumisen alku ja se kelpaa vain, jos se samalla sisältää toivon ja rakkauden. ’Jos joku sanoo, että Jumala on antanut Jeesuksen Kristuksen ihmisille Vapahtajaksi johon heidän on pantava luottamuksensa, mutta ei samalla lain antajaksi, jota heidän on toteltava: hän olkoon etotettu’. (DV 21). Lahja annetaan vain ehdollisena ja ehtona on lain totteleminen.”
Pelkkä usko Kristukseen ei siis riitä. Katolisen opin mukaan en pystyisi pelastumaan. En pysty täyttämään heidän oppinsa velvoituksia. No heidän mielestään olenkin kirottu luterilainen.
Mutta minä iloitsen ja ylistän Kristusta Vapahtajaani ja Herraani!
Riitta, en tunne Roomalais-katollista oppia niin hyvin. Luterilaiset ovat yhdessä Rooman kanssa julkaisseet yhteisen näkemyksen, sopimuksen vanhuskauttamisesta. Ovatko siis sopineet riitansa?
Luterilaisuudessa myös yksin usko ei riitä, se tarvitsee rinnalle pahoista teoista pidättäytymisen, toisin sanoen hyvät teot, tämä tulee esille tunnustuskirjoissa. Luterilaisuudessa pyhitys on myös synergiaa. Ihminen on kuuliainen Jumalan käskyille, voidakseen pyhittyä.
Riitta kirjoitat; ”Katolisen opin mukaan en pystyisi pelastumaan. En pysty täyttämään heidän oppinsa velvoituksia.”
Viittaat ilmeisesti tässä tekoihin. Tässä riittää se, että teet parhaasi voimiesi mukaan. Teot ja sinun oma tahtosi suuntautuneena Jumalaan, riittävät. Kilvoitellen ja jokapäiväisessä katumuksessa eläminen, lyhyissä tiliväleissä Jumalan kanssa riittää. Jumala ei odota muuta. Kristitty turvaa uskon tekojen kautta Jumalan armoon, uskolla. Tämä on juuri se ristintie, jossa kirkko on aina elänyt alusta asti.
Sami, ei näin juuri en usko kuten minulle selität. Tähän tapaan uskovat katoliset, että uskon tekojen kautta turvataan Jumalan armoon. Ei näin! Ei todellakaan. Tuohan on juuri sitä kuuliaisuudesta elämistä, josta sitaatissani on puhetta. Joten uskot itse room.katolisittain.
Luterilainen kristitty elää Kristuksen täytetystä työstä. Armosta. Autuas vaihtokauppa. Tämä on se vaikein adia kristinuskossa. Ja tätä vaikeutta juuri Pekkakin kuvasi.
Mitä Herra odottaa? Herra odottaa, että voisi olla meille armollinen. Autuaita ovat kaikki, jotka häntä odottavat. ”Sinä kansa, joka asut Siionissa Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuulessaan hän vastaa sinulle kohta.” (Jesaja:30:18-21)
Riitta, voiko uskosta erottaa teot? Miten se tapahtuu? Jos uskon, sehän on Jumalan teko, niin kuin Raamattu sanoo. Tämä Jumalan teko tapahtuu meissä ja meille, nyt tällä Jumalan teolla, minä uskon. Näin ollen Jumala ei pelasta meitä ilman meitä. Uskoskossa on siis teot läsnä.
Mitä mieltä olet tästä ajatuksesta.
Sami, juurihan sanot että se on Jumalan teko. Niin on. Mutta ei meidän teko. Uskon teot ovat seurausta uskosta ja uskossa tehtyjä, jos ihminen elää Kristuksessa. Ne ovat lähimmäiselle ne teot. Niillä me kunnioitamme Jumalaa ja osoitamme rakkautta lähimmäistä kohtaan.
En ole opetellut lut. Tunnustuskirjoja ulkoa. Olen niitä kyllä lukenut. Ei oppi pelasta eikä vanhurskauta eikä synnytä uskoa Kristukseen. Mutta se pitää oikealla tiellä ja on siis välinearvossa. Tärkeintä on, että tunnen Raamatun, Jumalan sanan ja kasvan Kristuksen tuntemisessa.
En ehdi enempää. Hyvää päivän jatkoa!
Riitta, eli uskossa on teot läsnä, eikä uskosta voi tekoja erottaa. Pelkkä usko, ei ole kristillistä vaan kuollutta uskoa ja epäaitoa. Uskon teoissa kristityn on kasvettava ja näistä teoista mitä kristitty on tehnyt hän saa myös palkan.
Hyviä tekoja tehdään hebrealaiskirjeen mukaan myös Jumalalle. Joten teot eivät rajoitu pelkästään lähimmäiseen.
Sami, uskossa Kristus on läsnä, ei teot. Kristus kaikki kaikessa.
Riitta, jos usko on Jumalan teko niin onhan se teko, joka on läsnä meissä. Paavali ei erittele ensin usko, sitten teot, vaan nämä ovat yhdessä.
En puhu omahyväisistä kristityistä vaan kaikista kristityistä. Kaikki me olemme omahyväisiä ja armon varassa siinäkin.
Mielestäni ei voi yleistää. Emmehän kaikki ole pankkirosvojakaan. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa.
Näin juuri, Pekka. Armosta me olemme pelastetut –ettei kukaan kerskaisi.
Sami, kysyit Ismolta synnin asumisesta ihmisessä ja Raamatun paikkaa: ”Niinpä en enää teekään sitä itse vaan synti, joka minussa asuu.” Room. 7:17 RK
Etkö ymmärrä kuvainnollista kieltä?
Riitta, mitä tarkoitat kuvaannollisena kielellä.
Tarkoitin tuota sanaa ”asua”. Teillä oli Ismon kanssa siitä puhetta. Sanoit jotenkin että onko se joku olio joka asuu ihmisessä. Minusta voisi myös sanoa että synti on piintynyt ihmiseen.
Ok, piintynyt. Tosin ihmiset ja eri kirkkokunnat voivat käsittää tuo monella tavalla.
Miksi Riitta innostat Samia väittelyyn? Siitä kun on vain vahinkoa, niille jotka ulkopuolisina seuraa keskustelua.
Pekka, luterilaisuuteen on aina kuulunut keskustelu, dialogi ja depatti. Luterilaisuus ei ole mikään monoliitto. Jos haluat vaientaa keskustelun tärkeistä asioista, ehdotan että aloitat sen itsestäsi. Jos sen sijaan, et osaa keskustella, tuollaiset heitot eivät rakenna. Jos sinulle kaikki on selvää onnittelen sinua, sitten varmasti osaat selittää asiat niille joille asiat ovat monimutkaisempia. Selitäthän tämän luterilaisen tunnustuksen mukaan.
Pekka, minusta tämä on keskustelua. Miksi pitäisi olla samaa mieltä, jos ei ole?
Miksi pitäisi livetä kannoistaan mielistelyn takia? Siihen en rupea.
Luther sanoi että uskon asiassa ei anneta piiruakaan periksi. Evankeliumista on pidettävä kiinni sellaisena kuin se on meille ilmoitettu.