En ollut koskaan seurakuntanuori. Nuoruudessani pelattiin jalkapalloa, kuunneltiin Pink Floydia, kokeiltiin tupakkaa, maisteltiin Vinettoa ja pussailtiinkin. Tutustuin erilaisiin nuoriin armeija-aikana Haminassa. Jouduin terapoimaan entisiä seurakuntanuoria, jotka olivat ahdistuneita nautinnoista.
Arkkipiispa John Vikström tiivisti puheenvuoronsa 30 vuotta sitten ekumeenisen neuvoston syyskokouksessa lausumalla simul iustus et peccator. Ortodoksinen arkkipiispa Johannes kommentoi lauseen osoittavan, miten kaukana ortodoksinen ja luterilainen ihmiskuva todella ovat toisistaan. Simul iustus et peccator on varmasti perusteellisesti analysoitu aksiooma. Se on kuitenkin vuoren kokoinen ero kristillisten identiteettien välillä. Antropologia ja demonologia ovat vaihtaneet perinteissämme paikkoja.
Pietismin lahja ”kaikkisyntisyys” on ekumeeninen ilmaus. Igumeni Pjotr Meštšerinov on analysoinut oivasti sitä, miten kaikkisyntisyys (всегреховности) tekee kristityistä voimattomia fatalisteja.
Kaikkisyntisyys on tuonut myös ortodoksiseen perinteeseen heresian kristitystä sairaana ja kirkosta sairaalana. Ikään kuin me kaikki olisimme jonkinlaisen henkisen tai hengellisen terapian tarpeessa. Tällaiseksi mainostettavassa yhteisössä kilpaillaan siitä, kuka on huonoin hyveissä. Terveetkin muuttuvat sairaiksi ja kaikki ovat täydellisiä syntisiä.
Kirkko ei ole sairaala. Se on tila, jossa tapaamme pyhiä, asemoimme uudelleen hybriksemme ja suitsemme arroganssiamme. Yhteisöllä on terapeuttinen merkitys vain rajojen sisällä. Hatarana vertauksena voisi käyttää näitä Kotimaan blogeja: vapautta sisällön suhteen voi toteuttaa, mutta vain blogien alimman ja korkeimman merkkimäärän rajoissa.
Tällä semanttisella akrobatialla ei olisi mitään merkitystä, ellei siihen liittyisi mielenterveydellinen ulottuvuus. Kaikkisyntisyydellä on yhteys suomalaiseen alakuloisuuteen. Onko kristinusko pessimistisen vai optimistisen elämäntavan edistäjä? Suomalaisten saarnojen ydinsanoma tuntuu ainakin olevan omien voimien väheksyminen.
Perisuomalaista asennetta juhlimiseen kuvaa hyvin Erika Vikmanin ”Syntisten pöytä”. Amerikkalainen juhlii ilman tunnontuskia: ”Girls Just Want To Have Fun”. Sanalla ”morkkis” ei ole vastinetta muissa kielissä. Onko nykyinen tekopirteä kirkonmeno tuotettu humalahakuisen juhlimisen vastapooliksi?
Kuka muistaa, että ”armo” on etymologisesti iloa, nautintoa ja viehätysvoimaa. Ihminen siis ansaitsee armon ja sen myös saa!
Luin Miika Ruokasen kirjan: MITEN USKOA KUN EI VOI USKOA ? oivalsin mikä mättää samalla kertaa syntinen ja vanhurskas jutussa. Luther tutkimus on aikojen saatossa luonut aivan vääristyneen kuvan myös Lutherin keskeisestä lauseesta. Joten ei ihme ettei se kolahda. Mantraa vain toistetaan toistamisen perään. Ikään kuin sen toistaminen saisi liikkeelle jotakin. Ruokanen nostaa esiin asian joka on miltei systemaattisesti tutkimuksissa sivuutettu. Eli tarkastelun kohteeksi on nostettu pelkät sanat. Raamattu aivan selkeästi kuitenkin opettaa, ettei Jumalan valtakunta ole sanoissa vaan voimassa. Kirkossamme puhutaan paljon Jumalasta ja Jeesuksestakin, mutta mihin on unohtunut Pyhän Hengen työ ihmisten sydämissä. Se työ jota Pyhä Henki tekee vaikuttaakseen kääntymyksen ja Jumalan armon vastaanottamisen. Oikein käsitettynä tuo tuo sama lause tuo kristityn sydämeen valtavan ilon ja riemun Pyhässä Hengessä. Vain Pyhä Henki kykenee avaamaan kuulijan korvat tajuamaan mikä suunnaton lahja noissa sanoissa meille tarjotaan. Ilman Pyhän Hengen työtä pelkät sanat eivät luo uskonelämään mitään voimaa iloa, rohkeutta ja vapautta synnin kahleista ym. ym.
Pekka hyvä, että luit sen, katso linkki jonka laitoin pääset syvemmälle.
Mitä tulee tähän Pyhän Hengen työhön, mitä Ruokanen tuo esille, pidän sitä keinotekoisena. Jos Saksan Luther tutkijat ovatkin sen sivuuttaneet ja sen vaikutus on heijastunut koko maailmaan, niin okei. Mutta miten se on heijastunut tavalliseen seurakuntalaiseen, joka on nyt aika irrallaan akateemisesta maailmasta. Ja sitten päädytään kuitenkin kirjassa fatalismiin.
Olen tavallinen seurakuntalainen.
Niinhän me kaikki.
En siis omaa juurikaan akateemista sivistystä. Kansakoulupohjalla täällä olen, teidän viisaampien mukana. Kansakoulussa ei ollut edes kielten opetusta, joten olen aika ummikko. Sisimpäni täyttää kuitenkin valtava ilo Jumalan armosta, jonka varassa uskoni lepää.
Olen tässä viimeaikoina herännyt tajuamaan että tämä Jumalan armo on liian suuri, jotta kukaan meistä kykenee sitä käsittämään. Vain uskolla voimme se ottaa vastaan ja vain sillä uskolla, jonka Pyhä Henki meissä vaikuttaa.
Täydellisesti synnin sitomana saan Jeesuksen uskolla omistaa täydellisen vapauden synnistä. Tätä paradoksia ei tietenkään järki koskaan pysty käsittämään. Eikä pidä edes yrittää. Silti tähän Jumalan armoon yhä syvempi tutustuminen kannattaa sillä siitä riippuu kaikki hengellinen kasvu ja elämä. Jos Jumala ottaisi armonsa pois, niin meille ei jäisi mitään.
Olen ihmetellyt Sami sinun kritiikkiäsi Lutheria kohtaan. Käsitän se nyt oikein hyvin, tuon Miikka Ruokasen kirjan luettuani. Samoin kuin ne monet muiden kirjoittamat blogit, joissa Jumala nähdään pelottavana ja julmana tyrannina. Teologia, joka ottaa vain kovat ja kylmät sanat huomioon, eikä ota Hengen työtä lukuun. Tietenkään silloin ei voi mihinkään muuhun tulokseen tulla . Emme voi käsittää viisauden avulla Jumalan armoa, eikä Hänen suurta rakkauttaan meitä jokaista kohtaan. Viisautemme saa meissä aikaan sellaisen kuvan Jumalasata, joka on täysin sen vastakohta, millainen Hän on.
Teologia on sinänsä oikein hyvä juttu, mutta se on vain ihmisen ajattelua ja se tulee jättää omaan arvoonsa ja tehtäväänsä. Teologia kykenee paljastamaan virheelliset ajatusrakennelmamme ja ohjaamaan meitä armollisen Jumalan tuntemiseen. Se ei kuitenkaan yksin ilman Pyhän Hengen työtä kykene sitä tehtävää tekemään.
Pekka, olen tavannut helluintailaisia, adventisteja, vapaakirkollisia, joilla on sama rauha ja Jumalan suuruuden ihmettely. Teologia on heille kovaa ydintä, vailla oikeastaan mitään henkeä. Onko tässä jokin virheellinen päätelmä ja kuvastaako se pakoreaktiota. Vaikeita asioita ei haluta kohdata, eikä kyetä kohtaamaan. Halutaan tuudittautua vain opittuihin opinkappaleisiin, sen kummemmin niitä arvioimatta.
Sami,
Tunnen itsekin niin ”umpiluterilaisia” kuin ”umpihelluntailaisia” kristittyjä (ja muidenkin ”poppoiden” jäseniä).
Yleensä on niin, että kun aletaan keskustella siitä kenen oppi on ”suurin tai kaunein”, alkaa todellinen käytännön kristillinen veljes- tai sisaruusrakkaus osoittaa jonkinlaista ”inhimillisyyttä” – tai pikemminkin karua ihmismäisyyttä. (vrt. imestyskirjan Laodikean seurakunnan kuvaus). Ihminen haluaisi olla suurimpien tai ainakin kauniimpien ryhmässä: kenellä on ”paras selitys”.
Toisaalta juuri aivan ruohonjuuritasolla eri ”kuppikuntien” välillä on usein syvällinen kokemus: me olemme yhtä, jossa hiukan eri käsitykset yksityiskohdista eivät ole este yhteydelle. Yhteys ei ole vain inhimillistä vaan Pyhän Hengen tuomaa yhteyttä. Organisaatiotasolla vaikuttaa aina tarve järjestykseen. Erän saarnamies tosin muistutti, että oikein hyvä järjestys on mm. hautausmailla. Kun ihmiaet ”heräävä eloont”, se aina hiukan rikkoo ”hautausmaajärjestystä”.
Jukka, ykseyden toteutumiselle ei riitä kokemus, tai minimaalinen kristillisen opin hyväksyminen, vaan siihen vaaditaan maksimaalinen uskonperinnön hyväksyminen. Yhteinen eukaristia, ehtoollisyhteyttä on klassisesti (yli kirkkokuntarajojen) pidetty ykseyden näkyvänä muotona. Pidättäytyminen ehtoollisyhteydestä on osoitus ykseyden syvällisemmästä ymmärtämisestä. Kirkkokunnat ovat edelleen siis hajallaan, kokemus ruohonjuuri tasolta ei poista kirkkokuntien erimielisyyksiä eikä se ole avain kommuunion toteutumiselle.
Yhteyden kokemus ruohonjuuri tasolla kuvaa enemmän eskatologista ja apokalyptista tilannetta. Kun aika on loppunut. Tälläistä kokemusta Pyhä Henki jakaa.
Ei kokemus pelkästään sinällään tietenkään ole yhteyden perusta. Eiiä liian minimalistinen oppikäsitys anna tukevaa pitkäaikaista pohjaa. Olen luterilaistenkin piirissä tavannut kovin erilaista käsitystä siitä mikä oliu Lutherin ”virallinen” näkemys jostain aiheesta – saati ei-luterilaisten.
Joskus kyllä voi olla niinkin että kristillisen ryhmäidentiteetin ja traditioiden vaikutus voi olla tai tulla suuremmaksi kuin itse Kristuksen ja Pyhän Hengen vaikutus.
Tarkoitin lähinnä sitä, että ”organisaatiotasolla” ja ruohionjuuritasolla asiat näyttävät olevan hiukan eri tavoin. Eri käsityksiä on, ja saattaapi tulla yhä lisääkin. Mitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin koko oppi pyritään määrittelemään, sitä helpommin saattaa tulla myös erilaisia näkemys-, tulkinta- ja ymmärryseroja. Kristillisyys on myös käytännön elämää. Toki eri piireissä käsitysten erilaisuus toki voi olla käytännön työn estekin. Kaikki ei ole ihan niin kuin me ihmiset sen näemme, koemme tai ajattelemme olevan.
Voipi olla niinkin, että muodollisesti ja älyllisesti ollaan opista yhtä mutta toisaalta sitten taas ei. Suuret kirkkokunnat ovat myös sisäisesti jakautuneet ja/tai jakautumassa.
Jukka, kirkon hajaannus on iso kysymys ja vaikea, ehkä tässä ajassa ei se ole mahdollista. Vuoropuheluun, psykologiseen lähestymiseen, luottamuksen kasvamiseen, siihen voimme pyrkiä.
Sami. Tuossa antamassasi linkissä tulee ilmi kuitenkin se, että luterilaisuudessa opetetaan vain ennaltamääräystä pelastukseen. Armonvalitsemus Kristuksessa. Evankeliumia Sanasta, jota myös tänään kirkoissa julistetaan, koska Jumala tahtoo että kaikki pelastuisivat.
Kosti, juuri näin. Kuten kirjoitat on ennaltamääräys pelastukseen, armonvalitsemus Kristuksessa, tietylle porukalle. Sitten on yleinen Jumalan pelastustahto, joka on universaali. Näin Jumala siis hämää luterilaisen tulkinnan mukaan. Ennaltamääräys realisoituu sanassa ja sakramenteissa ennalta valituille. Luitko Ruokasen kirjan?
Osittain olen lukenut tuon Ruokasen kirjan. Kysymys lankeemuksesta ja ns. ihmisen ”paremman osan kyvystä” avautuu ongelma. Eikö tämä osa ihmisestä tarvitsekkaan Kristuksen armoa? Onko Kristus pelkästään ihmisen arvottomimman osan lunastaja? Mikäli näin on, niin silloin pyyntömme ”Herra armahda minua syntistä” joutuu hieman outoon valoon.
Kosti, koko ihminen tarvitsee Kristuksen armoa, koska koko ihminen jumalallistuu. Jumalallistumisen tarkoitus on saavuttaa synergisesti uudelleen Jumalan ja ihmisen yhteys, joka hajosi syntiinlankeemuksessa. Ihmisessä ei ole mitään parempaa ja huonompaa osaa eikä ihmistä voi hajottaa kilon irtopaloihin.
Mikäli ns. vapaa tahto ei ole ottanut mitään osumaa lankeemuksessa, niin sikäli kyllä vapaan tahdon kyvyn voidaan katsoa olevan tuo parempi osa.
Kosti, ottihan se osumaa, ainakin ortodoksien mielestä, mutta ei niin raskaasti ja totaalisesti kuin luterilaisuudessa ajatellaan.
Tuo ennaltamäärääminen on yksi noista erheistä joka tulee esiin tässä. Jos pääpano laitetaan tässä sanalle ”meidät”, niin heti syntyy väärä käsitys. Pääpaino tulee asettaa sanalle: ” Kristuksessa”. Jolloin koko asia muuttuu aivan toiseksi. Meidät kun on valittu ainoastaan Kristuksessa pelastukseen. Siihen pelastukseen on kaikki kutsuttu.. Eikä siinä ole kyse mistään etukäteen tehdystä erottelusta; toiset oikealle ja toiset vasemmalle.
Jos Jumala on määrännyt toiset kadotukseen, niin silloin Jumala ei voisi olla se, mitä Hän meille itse on kertonut itsestään.
Eikä voisi olla edes Jumala.
Pekka, valitut ovat Kristuksessa valittuja, miten muuten voisi ollakkaan. Kaikkia kuitenkaan ei ole valittu, vaan tietty joukko. On ennaltamäärätty porukka, tämä tulee hyvin esille luterilaisissa tunnustuskirjoissakin. Kaikkia ei ole tietysti kutsuttu koska ennaltamääräys ei edellytä tätä.
Luterilaisuudessa ei ole virallisesta määräystä kadotukseen. Tosin tämäkin on huijausta.
Olen aina ajatellut, että ennalta ”määrääminen” = ennalta tietäminen.
Kari, luterilainen tunnustus erittelevät nämä kaksi käsitystä ja ne ovat eri asia.
Kritisoimasi Martti velikään ei ole voinut olla niin hoopo, että olisi opettanut ettei Jumala ole se joka hän Sanassaan sanoo olevansa. Jos Jumala olisi määrännyt toiset kadotukseen, niin mitä hyötyä oli Jeesuksen tulosta maailmaan ja Hänen työstään. Mitään Jumalan armoakaan ei tarvita, jos jo edeltä olisi toiset määrätty taivaaseen ja toiset kadotukseen.
Pekka, Luther oli niin hoopo, että hän yritti salata tämä, puhumalla vain valinnasta autuuteen valituille.
Sami ei ole ottanut huomioon, että Jumala on salannut meiltä tahtonsa jota emme voi tutkia, mutta sen sijaan Hän on ilmaissut Rakkautensa ihmistä kohtaan Pojassaan, (Sanassa) Kristityn elämä ei siis ole fataali, kuten väität, vaan Rakkaan Isän käsissä!
Luther muuten opetti vahvasti, että Jumalaa ei voi lähestyä muuten kuin Kristuksen Rakkauden kautta, muuten Jumala näyttäytyy meille julmalta Kaikkivaltiaalta.
”Armo käy oikeuden edeltä.” Tämän viisauden oppimiseen meni vuosia, koska se ei asetu ihmisen mielenmaisemaan, jossa teoilla on seurauksensa. Jumala toimii Kristuksen kautta vastoin syyn ja seurauksen lakia.
Jumalaan luottaminen avaa oven (Kristus), jota kukaan ei sulje.
”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.’ Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” Ilm.3:6-8
Ismo, tuo salaamis ajatus on vain retoriikkaa, se on tapa ratkaista filisofinen ansa jonka itse on itselleen luonut.
Sami Paajaselle; https://www.youtube.com/watch?v=6EKWaJEv76c, on hyvä huomata tälläinen kooste väitöskirjatasoa katsovalle esitykselle.
Ei ole ihme ettei näitä Teologisessa Tiedekunnassa haluta nähdä.
Syy voi olla siinäkin ettei Teologinen Tiedekunta ota kantaa kirkkomme missioon statuksensa säilyttääkseen.
Miten on sitten rehti ilmaisuvapaus hyvästä asiasta.
”Ennalta on siis määrätty se, että me ihmiset emme voi pelastua muuten kuin Jeesuksen tähden eli uskomalla Herraan Jeesukseen. Tässä mielessä ennaltamääräämis- eli predestinaatio-oppi on täysin Raamatun mukainen.”
Tämä on lainaus Jukka Norvannolta Raamatun lukijain liiton sivulta. Mielenkiintoista…
Jukka, opettaa juuri näin. Itse olin useita vuosia Raamatun lukijanliiton hallituksessa. Jukka seuraa tyypillistä viidesläisyydessä olevaa tulkintaa. Luterilainen tulkinta se ei ole. Siinä mielessä sitä voidaan pitää oikeana jos puhutaan ennaltavalituista, sillä vain valitut pelastuvat, ja jos se koskee vain heitä.