Avaan Juhannusaamuna televisoin seuratakseni Jumalanpalvelusta, koska nukuin aika pitkään. Huomaankin seuraavani kirkkotilassa tapahtuvaa keskustelua Johanneksesta ja Jeesuksesta. Kaikki puitteet ovat kohdallaan. Niin kuin suntio ne aina kohdalleen hienosti asettelee. Teologejakin on paikalla ja keskustellaan pyhistä asioista yksinkertaisin termein.
Kuitenkin jotain hyvin olennaista puuttuu. Keskushenkilöistä puhutaan kuin kenestä tahansa Matti meikäläisistä. Tilaisuudesta on tehty osa tavallista arkea. Siinä ei ole mitään pyhyyden, tai pyhän kohtaamisen tuntua. Sulkiessani televisoin koen katsoneeni vain yhden heikkotasoisen viihdeohjelman.
Tuon vastakohtana mietin miten toisenlaista on kun, joku keskiviikko nousen natisevia portaita ystävieni maatalon vintille. Ylhäällä näen ensin talon leivinuunin palomuurin. Se on todellinen muuri ja peittää näköalan. Kierrän sen toiselle puolelle. Sillä on vanha höyläpenkki. Sen päällä pihalta kerättyjä luonnonkukkia pikku maljakossa, kynttilä ja muutama tuohus, sekä ikoni. Ylhäältä pikku ikkunasta tulee valoa. muutamia tuoleja on höyläpenkin edessä. Istun ja otan käsiini ensin siitä virsikirjan ja sen välissä olevan hartaushetken ohjelman. Joku toinenkin nousee natisevia portaita. Tulee hiljaa höyläpenkille ja sytyttää tuohuksen. Painaa sen hellästi viereisessä astiassa olevaan hiekkaan.
Lisää väkeä tulee vintille. Kukin löytää paikkansa. On reilusti aikaa katsella ympärilleen. Näen vanhan pinnasängyn. Siinä talon isäntä on pikkuisena nukkunut. Sekä vanha puutynnyrin. Seinustoilla on muutakin yhtä vanhaa ja vieläkin vanhempaa tavaraa. Juuri sellaista mitä missä tahansa vintillä voi kuvitella olevan. Ketään ei haittaa, vaikka tänään, yhtään seurakunnan hengellisen työntekijää ei ole paikalla. Olemme melko sekalainen seurakunta. Laulamme, rukoilemme ja käymme läpi hartaushetken ohjelman. Kaikki syvän hiljaisuuden ja rauhallisuuden vallitessa .
Lopussa huomaan pyhyyden kosketuksen sisimmässäni. Koko vintti on muuttunut. En huomaa enää höyläpenkkiä vaan alttaripöydän. Enkä pikku ikkunaa, vaan alttaritaulun.
Yksinkertaiset puitteet ovat muuntuneet pyhäksi tilaksi.
Hetken päästä siirrymme hiljaa alakertaan iltateelle. On yllättävää miten yksinkertaisin puittein voidaan luoda syvää pyhän kosketusta ja miten se ravitsee ja antaa voimia elämään.
Todellakin elämme pyhän ja arjen välisessä vuorovedessä. Pyhä katkaisee arjen ja nostaa ihmismielen katselemaan jotain sellaista mitä ei voi katsella,se on Pyhä Salaisuus.
Mielestäni messun yksi olennainen tekijä on juuri kosketus Pyhään,sitä varten olemme koolla. Keskustelu ja opetuksen käytäntöönpano ovat tärkeitä,mutta voimanlähde siihen kaikkeen on Pyhän kosketus.
Monien sisarkirkkojen jumalanpalvelustilat maailmalla ovat hyvin vaatimattomia, mutta siellä on tilaa Kristuksen Hengelle.