En ymmärrä Jumalaa alkuunkaan. Jumala on salattu Jumala, rajallisen käsityskykymme ulottumattomissa, ihmisjärjelle tavoittamaton mysteeri. Olen huono opillisissa keskusteluissa ja väittelyissä. Minusta kaikki opit ovat ihmisten pyrkimyksiä ymmärtää käsittämätöntä, tehdä Jumalasta jotenkin ymmärrettävä. Sellainen Jumala, jonka oppi määrittelee, ei minusta ole enää Jumala, vaan epäjumala. Minulle riittää sellainen Jumala, joka ilmaisi itsensä – ei oppilauselmissa – vaan ihmisessä, Jeesuksessa. Jeesus ei lähestynyt ihmisiä oppi edellä. Ja tuskinpa Jeesus kysyy minulta viimeisellä tuomiolla, mitä ajattelin mistäkin opinkappaleesta.
En kaipaa ilmestyksiä, jumalallisia näkyjä, ihmeparanemisia, hengellisiä kokemuksia. Kaipaan vain Jumalaa itseään, joka on elämän lähde. Kaipaan vain Jumalaa itseään, rauhaa ja lepoa Jumalassa. Kaipaan vain vapautusta kahleistani, itsekkyyden, synnin, syyllisyyden ja kuoleman otteesta.
Vierastan hengellistä herruutta, korkeita sfäärejä, hengellistä herkuttelua. Ne eivät auta pitkälle, vaan ovat kuin sokerijuoma nääntyvälle. Hetken ilo, mutta liikaa kitattuna humala.
Jos Jumala ei anna minulle uskoa yhtään lisää, se on Jumalan asia. Tyydyn siihen, mitä on. Toivon, että Jumala ilmestyisi minulle silloin, kun elämän risti käy ylivoimaiseksi. Miten Jumala silloin syntistä ja heikkoa sielua rohkaisee, sekin on hänen asiansa.
Rukoilen: Herra Jeesus Kristus, armahda minua syntistä. Pidä minut itsessäsi ja asu minussa.
Niinpäniin.
Kahden maan kansalaisina me kuitenkin täällä tallustamme (jos siihen konkreettiseen tallustamiseen vielä kykenemme – ”tallustamiseen”me tavalla tai toisella kuitenkinjoudumme osallistumaan). ”Monen ahdistuksen kautta” me lopulta pääsemme perille; ja toivottavasti mahdollisimman moni sinne ”kristallivirran rannalle”, missä taistelut (monenlaiset!) ovat ohi.
Nuorempana ehkä toivoi välillä uskon konretisoitumista eri tavoin vahvistamaankin omaa uskoakin. Ehkä pikkuhiljaa on alkanut ymmärtää, että ”risti vain jäljelle jää”. Mutta yhä edelleen olisi rukoiltava työmiehiä (ja -naisia) elonkorjuuseen (ja itsekin oltava valmiina; millaista työtä sitten kellekin olisikaan tarjolla…). Homma on vielä kesken, moni ei ole kuullut….tai ymmärtänyt.
En osaa kaivata taivaan kultakruunuja, en päärlyportteja, en taivaallista musiikkia.
Koko uskonkilvoitukseni on kuin savolaisen heimoni projekti, aloittamista vaille valmis.
Raunolle , tunnustus on varmaan rehellistä vuodatusta uskovan elämästä . Tulee mieleen että jätä vaan projekti kesken äläkä ala yrittämään mitään uskoa rakentamaan .
Minä ajattelen että Jeesus teki projektin valmiiksi ja saadaan vaan rehellisesti jättää asiamme hänen haltuun . Tunnustaa syntejä ja aamulla lähteä Isämeidän rukouksen voimin uuteen päivään tietoisena että hän pitää huolen meistä . Seurakuntayhteys on tietysti hyvä apu että saa kokea ja kuulla että Kristuksen työ riittää ja saada aina uudestaan kuulla Jumalan armosta minua kohtaan . Monesti me katsomme itseemme ja näämme juuri noita mitä kerroit .
Jumala loi meidät omaksi kuvakseen. Meidät luotiin kantamaan Jumalan kunniaa ja kirkkautta. Jumalan suurin odotus ja kaipuun on siinä että me tulisimme koko sydämestämme yhteyteen Hänen kanssaan, jotta tuosta Hänen suunnitelmastaan voisi tulla totta. Niinpä Jumala aivan valtavalla rakkaudella odottaa vain sitä, että avaamme sydämemme Jeesukselle Hänen pojalleen. Este Jumalan tuntemiseen on siis vain meissä ja meidän syntisessä olemuksessamme. Sen juuri Kristus sovitti ja ylösnousemuksellaan ansaitsi meille yhteyden häneen. Jumalan henkilökohtaiseen tuntemiseen tarvitaan ainoastaan turvautuminen Jeesuksen apuun. Hän on luvannut ettei torju ketään pois. Kaikki saa tulla takki ja sydän levällään. Kenenkään ei tarvitse valittaa sen jälkeen sitä että Jumala on salattu. Eihän paras ystävä johon voi koko luottamuksensa asettaa voi olla salattu. Näin Kristuksesta tulee elämän paras ystävä, apu ja koko elämä. Rukousyhteyden hän antaa vielä suurena lahjana ja siinä yhteydessä jakaa muitakin lahjojaan runsaasti. Jumala on meitä lähempänä kuin oma kaulavaltimomme. Hän kunnioittaa vain meidän tahtoamme, eikä vaadi avaamaan sydäntä. Meidän on tehtävä se omasta halusta. Tämä juuri tekee uskomisen vaikeaksi. Mehän haluaisimme itse saada jotain aikaan. Se kertoo meidän jokaisen loputtoman itsekkäästä olemuksesta. Tämän tähden Jeesus sovitti meidät, koska muuten meillä ei olisi mitään toivoa.
Haluaisimme saada jopa sen uskon jotenkin omasta syntisestä sydämestä pulpahtamaan pintaan. Sieltä oman sydämen sopukoista uskoa ei kannata ruveta esiin tonkimaan.