Löysin itseni ja ystäväni miesten adventtitapahtumasta.
Vaikka tässä hormonitoiminta on lakannut ja kogniitivinen kyky heikentynyt, oli aika todeta, että aika lailla tässä keski-ikää kuitenkin tuli alennettua.
Päivän mittaan katselin MZ Prostatan niskoja, paikalla oli joku 60-70 ukkoa. Koko ajan veisattiin virsiä. Ja kun tämä päivän veisuu oli päättynyt, julistettiin, että nyt pidetään seurat.
Aika liikuttavaa ja tärkeätäkin tuollainen meno moinen.
Syy osallistumiseen oli se, että kasvattajani eli rippikouluisoseni ovat vuosikymmenten jälkeen olleet yhteydessä ja olemme panneet merkille, että tästä taas jatketaan. Kun ihmiseen tutustuu lapsuuden ja nuoruuden rajamailla, elämän tuomat asiat eivät ole esteenä alkuperäisen tilan suhteen.
Olipa mukavaa, vaikka Siionin virsiä oli esillä siinä laajuudessa, että taikajuomaa tuskin aivan heti tarjotaan.
Päivän mittaan esillä oli teema, miten moralismi, suvaitsevaisuus ja armo suhteutuvat toisiinsa.
Kuunneltuani emerituksen esitelmän, jossa ensin oli Soisalon-Soinisen kirjassa oleva kaavio Israelin kansan historiasta, sotaäänellä luettuja Joonaan kirjan kohtia, vakuutus, että teillä on armolahjoja, koska voitte laulaa, opettaa ja profetoida ja juttu siitä, kuinka jostakin tyypistä oli tullut onnellinen, kun firma oli mennyt konkurssiin, vaimo jättänyt ja lapset hylänneet, mutta syntynyt kyky puhua Jeesuksesta Teboililla, muistui mieleen Wilhelmi Malmivaaran kirjoittama kirja Kaita tie Joonaan kirjan valossa.
Luin sen 40 vuotta sitten, joten kaikkea en muista. Mutta yksi juttu jäi mieleen.
Malmivaaran ajankohtana oli tyypillistä ajatella, että on kolmenlaisia ihmisiä.
Suruttomilla ei ole ongelmia ja he pärjäävät itse.
Heränneillä on ongelmia ja he eivät pärjää itse.
Kääntyneet ovat löytäneet moraalin, josta Jumala pitää ja josta käsin he voivat arvostella suruttomien moraalia, jota Jumala vihaa.
Malmivaaran tulkinnassa Joonaan kirjasta on kiinnostavaa se, että hän eroaa tulkinnassaan tästä kolmijakoisuudesta. Hänen mielestään kääntyneitä ei ole. On vain heränneitä ja suruttomia.
Heränneet operoivat suruttomassa maailmassa samojen sääntöjen alaisena kuin nämä. Ei ole kristillistä etiikkaa. Mutta heillä on totaalisesti erilainen näkökulma asioihin kuin suruttomilla. He näkevät maailman toisenlaisessa valossa.
Tulkinta on kiinnostava. Sekä moralismi että suvaitsevaisuus ovat sen näkökulmasta kääntyneiden maailmaan sijoittuvia. Nämä vaihtoehdot Malmivaara hylkää.
Sen sijaan hän asettaa esille heränneiden näkökulman armosta.
Se ei ole, kuten Dietrich Bonhoeffer sanoisi, ”halpaa armoa”, moralismia tai suvaitsevaisuutta, vaan ”kallista armoa”, lempeää, ongelmia myöntävää ja oman riittämättömyyden tunnustamista suruttomassa maailmassa, jossa ei ole ongelmia ja jossa kyllä pärjää ihan ominkin avuin.
