Luin peräkkäin kahden piispan elämäkerrat. Ensin Olavi Rimpiläisen, sitten Irja Askolan. Arvaa, kumman elämänkulkuun minun on helpompi samaistua?
Olavi Rimpiläisen tausta on körttiläisyydessä, mutta vaikutteita hän on saanut myös lestadiolaisuudesta. Ei siis ihme, että hän myöhemminkin arvosti lestadiolaisuutta ja oli antamassa sen toiminnalle tukensa. Rimpiläisen työuraan kuuluu seurakuntapappina toimiminen, opettajan ura Joensuussa ja Kirkon koulutuskeskuksen johtajuus. Oulun piispana Olavi Rimpiläinen oli mukana toteuttamassa jumalanpalvelusuudistusta ja yrittämässä diakonaattiuudistusta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Rimpiläinen rakasti pohjoisen ihmisiä ja nämä rakastivat Rimpiläistä ja luottivat häneen. Olavi Rimpiläisen huumori oli vertaansa vailla. Hän myös toteutti käytännön ekumeniaa ja hänellä oli erityisen hyvät välit ortodoksisen ja katolisen kirkon virkaveljiinsä. Olavi Rimpiläinen oli jo varhain saanut luottamuksen Raamattuun, jonka mukaan kristityn tulee ojentautua. Jokapyhäinen jumalanpalvelus oli tullut rakkaaksi jo kansakouluaikana. Jätän sanomatta, mistä Rimpiläinen parhaiten tunnetaan.
Irja Askolan tausta on lappenrantalaisessa työläisperheessä. Perheen elämää varjostivat isän päihdeongelma ja äkillinen poismeno sekä äidin työnarkomania ja sukulaisten mielenterveysongelmat. Turvaa Irja sai seurakunnasta. Kun oli aika valmistua teologisesta tiedekunnasta, Askola alkoi empiä kutsumusta seurakuntalehtorina. Nousujohteisesti alkanut akateeminen ura vaihtui puolestaan kansainvälisiin tehtäviin ekumenian parissa. Siihen oli syynä seksuaalinen häirintä, jota Askola sai kokea tiedekunnassa. Siinä, missä muut laativat ekumeenisia asiakirjoja, Askola toi eri tavoin ajattelevat yhteisen pöydän ääreen jakamaan kokemuksiaan. Suomeen paluu DIAK:n palveluksessa ei ollut helppo työilmapiirin vuoksi, jonka vuoksi Askola siirtyi Alppilan vs.kappalaiseksi. Helsingin piispaksi Askola nousi Mikko Heikan ”oikean käden” tehtävästä. Piispana Askola koki olevansa outo lintu ja jäävänsä vaille tukea. Siksi eläkkeelle jääminen toikin mukanaan melkoisen kuiluun putoamisen ensi alkuun.
Kysymys alussa kuului, kumman elämänkulkuun minun on helpompi samaistua. Arvasit luultavasti väärin. Oikea vastaus on Irja Askola. Hänen elämässään tunnistan monia samankaltaisia elementtejä oman elämänkulkuni kanssa. Teologiassani (ja toivottavasti huumorissani) olen puolestaan Rimpiläisen kannalla.
Ihmisen elämänhistorian tunteminen on paitsi mielenkiintoista myös hyödyllistä. Se auttaa arvostamaan ainutlaatuista tehtävää ja elämänuraa. Opin näistäkin molemmista elämäkerroista paljon hyvää – molemmista.
Kimmo
Kiitos persoonallisesta blogistasi
Jep, kiitos. Ja arvasin väärin kymysyksen, niin kuin arvasit. ?
Blogisti kysyi mistä Emeritus Rimpiläinen hyvin voitaisiin muistaa. En kehtaa laittaa mutta kysyn oliko Hän tupakki·ihmisiä. Sitten voisin jotakin ehdottaa.
Lue Pekka tuo Rimpiläisen elämäkerta. Sieltä mm. kysymäsi tupakka-asia selviää.
Mukava blogi ja lyhyet referaatit. Yllätit, arvasin väärin. Mukava erehtyminen kruunasi iltani.
Kimmo,
Askola toimi kaikessa niin, että nostetta riitti. Pidän sitä taitona.
Toisaalta, pelkistettynä voidaan ilmaista, että hän edusti tahoa, minkä kaiken tekeminen edustaa Apt. 1:8 ”.. te tulette olemaan minun todistajani ..”.
Tämä koskee jokaista uskovaa, ei siis uskonnollista. Noste viittaa ihmisten suosioon, jota voidaan nauttia vaikka se olisi ristiriidassa Jumalan suosion kanssa. Tätä ihmisten, ”..ollen kaiken kansan suosiossa” toteutui ensimmäisen kristillisen seurakunnan alussa. Se kuitenkin loppui ja heidät ajettiin ja ajautuivat, pois jokaiselle juutalaiselle kuuluvalta temppelin alueelta. Se ei ollut tappio maineelle, tai Alkuseurakunnan tehtävälle. Sen toteaa Paavali, 2.Tim.3:
12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
Mielestäni Askolan hienot lausumat tasa-arvoisen avioliiton puolesta ei aiheuta vainoa oikealta taholta. Myös hänen erittäin hieno ilmaisunsa virkaanastujaissaarnassaan, missä hän kehoitti ”viipyilemään Vapahtajan lähellä” kuulosti hyvältä ja sopii kaikkiin niihin, eli kaikkiin evlut kirkon jäseniin, jotka eivät ole Jeesuksessa ja Jeesus heissä.
Kummatkin esimerkkini edustaa rokottautumista todellista, Kristuksen sisäistä tuntemista” vastaan. Rauhoittaa viipyilemään esimerkiksi Ahtaan portin edustalla.
Minulle kyllä Vapahtajan lähellä viipyileminen edustaa samaa kuin Herran edessä oleminen.
Ns. tasa-arvoista avioliittoa en minäkään kannata.
Ilmaisu ”viipyillä” voi myönteisyydessään ikäänkuin yltää Jeesuksen sydämelle asti.
Halusin tuoda esile Askolan halun tai, että hän ikäänkuin huomaamattaan muodostaa vastakohdan sille, minkä Jeesus itsensä seuraamisesta toi esille, Luuk. 9:
23 Ja hän sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
jakeet 24, 25 ja 26 vielä painottavat sitä, että ristin, oman uskon jokapäiväinen mukaan ottaminen ei ilmennä helppoutta. Se ei ole lihalle helppoa, niinkuin ”viipyily”-lataus mielummin on.
Jeesus painottaa ehdottomuutta, vihkiytyneisyyttä ja maksoi-mitä-maksoi- asennetta. Tällainen asenne karkottaa puolisydämiset ja ne, jotka ikäänkuin seurailevat minnepäin pallo pyörii.
”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” Näyttää siltä, että tällä ajatuksella on tapumus aiheuttaa vääristymän. Ärsytetään tahallaan yleistä mielipidettä, jotta voitaisiin todistaa oman uskon aitous sillä, että joutu ’vainotuksi’.
Minä en yllättynyt.
Tutustuin Irja Askolaan, kun hän oli opettajana DIAKissa. Alppikadun henkilökunnasta osalla oli työtilat meillä Kirstinkadulla. Eihän sitä matkaakaan ollut kuin muutama sata metriä.
Askola oli mukava ihminen, ja tulimme hyvin juttuun keskenämme. Piispaksi tullessaan hän joutui Huovisen suuriin saappaisiin, joissa olisi ollut täyttämistä kenelle tahansa.
Ensimmäisenä naisena piispan virassa hän joutui ukkosenjohdattimeksi vihalle, joka Suomessa ja sen kirkossa on ehtymätön luonnonvara.
Kiitoksia hyvästä kirjoituksesta Kimmo.