Hengellinen kansa tuntee keskimmäisen ristin melkein jo liiankin hyvin. Sitten on sanat usko ja rakkaus laajassa ja ahkerassa käytössä. On siis kaksi kolmen asian sarjaa Raamatussa. Kolme ristiä Golgatalla. 1.Kor 13. lopussa: Usko, toivo ja rakkaus. Tässä on siis kolme ahkerasti käytettyä asiaa, mutta samalla kolme unohdettua, miksiköhän?
Jos seuraavat parisataa vuotta puhuttaisikin niistä unohdetuista kolmesta, no parikymmentä vuotta voisi riittää, niin voisi asiat joutua uuteen valoon. Mitä Jeesus sanoi ryövärille, oli merkittävää, mutta onko se meille merkityksellistä? Rosvo sai rosvon kohtalon, mutta mitä olisi se paratiisi, jonne Jeesus lupasi mennä ryövärin kanssa. Eikö Jeesuksen lupaus tehnyt ryöväristä merkityksellisen? Tätä lupausta eivät opetuslapset saaneet kuulla!
Usko ja uskon varmuus on samaa kuin pelastusvarmuus. Sehän pitäisi olla nyt luja jokaisella ja se on helposti saatavilla. Tai sitten toivotaan lähes olemattomalla uskolla, kun siitä ei kuulu trossata. Usko ollakseen elävä, perustuu toivoon, toivotaan sitä mitä ei voi nähdä vaikka ikäänkuin nähdään. Jumala on rakkaus. Näin meille vakuutetaan. Ja tottahan se on. Mutta rakkauskaan ei sallisi ihmiselle ihan kaikkea. Niin kauan, kun loukkaantunut ja rähjäänytynyt lapsi tulee kotiin, niin kauan häntä hoidetaan. Kun lapsi lähtee kuin tuhlaaja, ei Isä juossut perässä, vaan antoi mennä! Sekin kuuluu rakkauteen! Vasta paluu sai aikaan liikettä isässä! Silloin hän juoksi. Hän valmisti kaiken ja toivoo rakkaudessaan, että Jeesus tulisi rakkaaksi jokaiselle maailman rakastamisen sijaan. Valinta on vapaa mutta pakollinen.
En tiä, mutta kotiinsa tuhlaajapoika näytti palaavan, mistä oli lähtenyt.
Lauri Lahtinen. Kun tutkit Raamattua. Luuk. 15: 11–32 Lopputulos on kuitenkin tuhlaajapojalle hyvä.
Vertauskuva kertoo Isän rakkaudesta poikaansa, joka voi olla tuttua monille jotka ovat lähteneet uhman vallassa maailmalle. Maailma houkutteli poikaa monin houkutuksiin, jonka seurauksena isän antama perintö hävisi kuin tuhka tuuleen.
Vertaus kertoo Isän rakkaudesta poikaa pohtaan, vakka poika oli sössinyt elämänsä. Kaiken menettäneenä, poika tunnusti syntinsä, jolloin isä otti pojan avosylin vastaan, Kun me tunnustamme syntimme Jumalalle, niin sanan mukaan Jumalakaan ei meitä hylkää.