Kanalan puolustus

Kari Kanalan elämäkerta on synnyttänyt tyrmistystä. Mies on järjestänyt spektaakkeleita, puhunut rumia ja pettänyt naisia. Tässä meillä syntisen kirkon koko kuva.

Tunsin Karin kerran. Olimme nuorukaisina samalla sotilaspastorikurssilla Santahaminassa. Kari oli järkevä ja asiallinen, joskin hauska huuliveikko, kuten muutkin alalla olevat.

Sen jälkeen emme liene tavanneet. Kiinnostuksemme on suuntautunut eri suuntiin. Itse olen vetäytyvämpi, Kari virkansa hoidossa ulospäin suuntautuvampi.

En ole pitänyt useistakaan Karin tempauksista.

Hannu Kuosmanen on kuitenkin kiinnittänyt huomiotani siihen, että Kanala on tuonut kirkkoa esille ja tehnyt sen omasta näkökulmastaan taiten. Kuka uskaltaisi mennä johonkin Big Brothersiin ja olla tasavertainen siihen osallistuvien seurassa? Kuka enää uskaltaisi osallistua median omaksumaan maailmaan, joka on henkinen kaatopaikka?

Elämäkerran julkaisun jälkeen on laadittu kirjoituksia, joissa on suurta paheksuntaa. Niissä mainitaan, miten Kanalan toiminta manifestoi kirkollisen mädännäisyyden kaikessa komeudessaan.

Asiaan on olemassa myös toinen näkökohta. On Jumalan hullujen perinne. Ken siihen tutustuu, saa kohdata yhä irvokkaampia kuvauksia myöhemmin pyhimyksiksi julistetuista ihmisistä, jotka mitä vastenmielisimmin tavoin ovat kyseenalaistaneet vallitsevan uskonnollisen menon ja yhteiskunnallisen totuuden. Yksi tausta on kyynikkojen perinteessä. Diogenes onanoi julkisesti.

Jumalan hullujen perinne on niin sanottua traditiota, pyhää ja kumoamatonta, ynnä esimerkillistä. Se kyseenalaistaa näkyvän hurskauden.

Se on taidokkaimmillaan sellaista, jota edusti Dmitri Shostakovits. Hän sai Stalinilta  palkinnon siitä, että muka kuvasi Leningrad-sinfoniassaan Leningradin hätää vaikka kuvaus koskikin Stalinin vainoja. Ja yhdeksännessä sinfoniassaan, sävelletty Neuvostoliiton voiton kunniaksi, hän latasi sävelkielensä täyteen epävireistä katusoittoa.

Kun sketsi viedään äärimmilleen, se kumoaa sketsin. Siitä tulee ajan hirveyden kuvaus. Kun kaikki muuttuu viihteeksi, mitä pappi voi tehdä?. Virittää viihteen sellaisiin mittoihin, että tulee jo korvistakin oksennus?

Omalta kannaltani nämä Alttariohjelmat ovat ensisijaisesti ällöttäviä. Mutta en voi väittää, etten voisi tavoittaa Kari Kanalan ajatuksia juridivyi-perinteen näkökulmasta. Lehdistä lukemani perusteella hänen elämäkertansakin on kohtuullisen vauhdikas, mutta kukas tässä olisi ailahtelematon tai synnitön ollut? Yksi ihminen julkaisee häpeänsä, jota hän ilmaisee katuvansa. Onko tuossa nyt sitten niin erityisen paljon spektaakkeliksi ihmisten kesken. Kuka on toiminut paremmin?

En tiedä, onko tämä oikea linja. En kannata sitä kannaltani, henkilökohtaisista syistä. Mutta jollain tavoin käsitän, millaisia perusteita sen taustalla on. Siksi en pahemmin pahennu.  On se kuitenkin yksi hätähuuto sellaisessa maailmassa, jossa tuulet kuuli, kun koira haukkui.

On ajateltu, että pappeja lähetetään pahaan maailmaan. On vankilapappeja ja sotilaspappeja, kaiken hurskauden ulkopuolisessa maailmassa. Jos on yksi pappi julkisuuden peräreiässä, kai siihenkin on tottuminen. Ei se kovin kaukana kirkollisista sektoritehtävistä sinänsä ole.

19 KOMMENTIT

  1. Kiitos blogista! Erityisesti viimeinen kappale oli mainio ja koko blogi muutoinkin. Voisi kirkolla olla huonompiakin koko kansan julkiksia kuin Kanala ketään nyt erityisesti nimeämättä. Minusta jotkin Kanalan välihuudot, mitä tuotu julkisuuteen, ovat pikemminkin olleet hauskoja, joskin saattaisi nykyisinä uusmoralistisina aikoina olla tarpeen suurempi varovaisuus.

  2. ”Kristuksen tähden he elivät kurjuudessa ja köyhyydessä, kieltäytyen kaikesta maallisesta ja rikkauksista. He jakoivat omaisuutensa köyhille ja olivat usein aluksi erittäin hyljeksittyjä ja pilkattuja, mutta myöhemmin hyväksyttyjä ja arvostettuja.” ( https://www.ortodoksi.net/index.php/Kristuksen_t%C3%A4hden_houkka )

    En ole pahemmin seurannut kyseessä oleva henkilöä, mutta muistaakseni on hän on kirkkoherra ja siis arvostettu ja ehkä taloudellisestikin varsin menestyvä, ja poikkeaa näin perinteisestä pyhän houkan mallista. En ole myöskään havainnut hänen kyseenalaistavan yhteiskuntamme valtavirran ajattelua. Ehkäpä ev.lut uskonto luo näin uutta houkka-perinnettä omista lähtökohdistaan.

  3. Toimimme Karin kanssa 80-luvulla samaan aikaan Evankelisissa Opiskelijoissa. Olemme myös aloittaneet samana vuonna 1986 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Kari oli jo silloin teologisesti liberaalimpi kuin minä. Meillä oli siis erimielisyyksiä esim. siitä, keitä kutsutaan puhumaan opiskelijailtoihin. Yksi hauska muisto tulee mieleen. Hänen nimensä eräässä ohjelmassa oli vääntynyt muistaakseni muotoon Kari Kaanaala.

    • Puolustavat kommentoijat näkevät/kokevat kyseisen toimijan jättämän jäljen ylen diplomaattisesti ja optimaalisesti? Evlut pastoraalinen kollegiaalisuus taustalla?

  4. Hannu,
    juu. Katsoin näitä päätoimittaja Meriläisen kriittisiä kommentteja, joita siteeraat jutussasi. Ehkä ne eivät ole aivan kaukana siitäkään, joita olen kirjaillut. Siitä huolimatta ajattelisin, että jutussa on oma ns. pointsinsa, jonka myös olet tuonut esille. En heti lähtisi kirveellä hakkaamaan Ukkolan tapaisesti.

    Ilmari Karimies kysyi minulta, mikä ihme siinä on, että vanhempi teologisukupolvi puolustaa kavereitaan. No, Olin Karin kanssa tekemissä noin kuukauden 30 vuotta sitten mainitsemassani yhteydessä, joten en ehkä voisi luonnehtia itseäni kaveriksi, mutta tahdoin nyt senkin tuoda julki, että ihan järki-ihminenhän tuo oli.

    Vastasin Ilmarille näin:

    Ihmetykseesi on vaikea keksiä hyvää vastausta. Ehkä Aristoteleen (Rhet. II, 12) on oikeansuuntainen:

    Nuoret ihmiset ovat voimakashaluisia ja erityisesti seksuaalisuuteen kiinnittyneitä. Heidän tahtonsa on nopealiikkeinen, mutta ei voimakas. He ovat suuttuvia ja äkkipikaisia ja kunnianhimoisina he eivät siedä loukkauksia. He ovat hyväuskoisia ja toivekkaita ja he häpeävät rikkoa sääntöjä, koska heidät on kasvatettu noudattamaan sovinnaisia tapoja. He arvostavat enemmän hyvää kuin hyötyä. He ovat suurisieluisia, koska heitä ei ole vielä petetty.

    Vanhat ovat edellisten vastakohtia. Heitä on petetty usein ja he ovat itse tehneet paljon virheitä. He eivät rakasta eivätkä vihaa paljon. He eivät ole varmoja eivätkä puhu suoraan mistään. He ovat palelevia ja pelkääväisiä. He rakastavat elämää, sillä ihminen rakastaa sitä, mikä häneltä puuttuu. He eivät toivo, koska uskovat, että kaikki kääntyy pahempaan suuntaan. He elävät muistoissa. He puhuvat koko ajan vanhoista asioista, koska muisteleminen tuottaa heille laimeaa iloa. Heidän halunsa ovat sammuneet ja siksi he eivät toimi halujen ohjaamina.He tuntevat sääliä oman heikkoutensa takia.
    Jne. jne.

    • Petri,
      vähän olen ihmetellyt, mistä Kari Kanalan yhteydessä oikein tulee puhe hänestä nuorena miehenä. Ei hän mikään nuori enää ole, ikää 56 vuotta – siis vajaa 10 vuotta eläkeikään. Ehkä mielikuva hänestä on Hyvin säilynyt.

      Maallikkona olen samaa mieltä kuin toinen maallikko eli Reetta Meriläinen: teologiaa saisi olla enemmän. Minua jatkuvasti hämmentää kirkon edustajien pelko puhua teologiaa – siis ammentaa näkemyksiä siitä vuosituhantisesta ajattelusta, jossa elämän ja kuoleman ajatuksia on ajateltu hyvinkin perusteellisesti ja viisaasti.

      Piispat puhuvat ympäripyöreitä, jos ylipäätään puhuvat, teologisten tiedekuntien proffat näyttävät lähinnä varjelevan omia reviirejään olemalla vielä enemmän hiljaa, kirkkoneuvokset ovat enemmän teknokraatteja kuin kansan villitsijöitä.

      Muutama päivystävä dosentti kyllä yrittää, kiitos teille – ja niihin lasken myös sinut Petri.

      Mikä sitten on seuraus. Ihan viime viikkoina kirkollisen ja teologisen keskustelun yleistä ilmatilaa ovat Kanalan lisäksi hallinneet jo tutuksi tullut Päivi Räsänen. Uusia kasvoja näkyy myös: räppäri Paleface saarnaa jo TV-jumalanpalveluksessa, mediahahmo Tuomas Enbuske julistaa omaa etsintäänsä Kirkossa ja kaupungissa, samoin sanataituri Jari Sarasvuo. Noin esimerkkeinä.

      Jos kärjistän, niin kysyn, miksi kirkko tarvitsee megajulkkis Jari Sarasvuon muistuttamaan esimerkiksi armosta ja kuolemansynneistä: koska olet kuullut teologista analyysiä siitä, mitä oikeasti tarkoittaa ylpeys, ahneus, himo, kateus, vihanpito, ylensyönti ja laiskuus. Siis meille, juuri tänään, tässä maassa, tässä maailmassa.

      Sitä siis kysyn, miksi kirkko luovuttaa sananselittämisen eli ydinosaamisensa ilmatilan meille kaiken sortin maallikoilla. Kun osaamista kuitenkin on. Mediassa tila on otettava, ei sitä kukaan tule tyrkyttämään.

      Kanala kuitenkin yrittää. Siitä kunnia hänelle.