Kannattaako kohta kenenkään kirkossa käydä kuvettansa kaivamaan?

kolehti

Tuli kirkkoon mies ja lapsi. He eteeni istuivat. Kovin kauan saarna kesti. Saarnan jälkeen isä päättikin, että nyt olisi sopiva hetki lähteä kotiin. Johon pieni tyttö: ”Isä, ei mennä vielä pois. Ootetaan, että se rahastaja tulee!”

* * * * * * * *

Suuri purjealus oli karilleajon seurauksena ruvennut uppoamaan. Onneksi paikalla oli paljon kirkollista väkeä, jotta voitaisiin pitää jumalanpalvelus. Läsnä olevaa piispaa pyydettiin toimittamaan, mutta tämä oli niin kauhuissaan, ettei kyennyt saamaan sanaa suustaan. Samoin kävi tuomiorovastille ja parillekin kirkkoherralle. Laivan päällystö alkoi muistella jumalanpalveluksen osia, mutta mitään ei tullut mieleen. Lopulta muuan nuori puosu muisti sentään yhden kirkonmenojen kohdan ja huudahti: ”Kerätään kolehti!”

* * * * * * * *

Kuten yllä olevat esimerkit varmaan kertovatkin, kolehdin keruu livenä suoraan seurakuntalaisten kukkarosta on varsin perusteltu, keskeinen, perinteinen ja kaunis toimenpide. Siksi muutamat sisaret ja veljet keskuudestamme ovat saaneet aikaan hämmennystä Suomen Siionissa väittämällä, että pitkällisestä uhrilahjakäytännöstä tulisi messuissa kokonaan luopua. On kuulemma niin hävettävän pienikin se saalis, joka saadaan haaveilla pyydystetyksi kirkkoväeltä.  Vaivaiset kahdeksan miljoonaa euroa, sehän on alle 50 miljoonaa mummon markkaa!

Enemmästä kolehtirahasta ei tarvitse vain haaveilla, jos ryhdytään keräämään kolehti kaksi kertaa kirkonmenojen aikana: Heti saarnan jälkeen ja toisen kerran ehtoollisen jälkeen. Näin saataisiin selville sekin seikka, kumpaako  ohjelmanumeroa seurakuntalaiset pitävät tärkeämpänä. Tässä kisassa saatttaisi saarnojen taso nousta…

* * * * * * * *

Samoilla kriteereillä, joilla kolehdin lopettamista perustellaan, voisi lakkauttaa myös messut: Aikansa elänyt kokoontumismuoto sunnuntaiaamuisin klo 10. Kokouksiin tulee aivan liian vähän kokousedustajia, liian paljon henkilökuntaa. Ei kannata.

* * * * * * * *

Kerran eräs mies jakoi viisi leipää ja kaksi kalaa 5000 miehelle. Ja se riitti! Samaa tyyppiä me sunnuntaista toiseen pyydämme siunaamaan keräämämme kolehdin, sen viisi kolikkoa ja kaksi paperirahaa.

 

En tiedä, miksi kolehti YLEä kiinnostaa, mutta ohessa linkki juttuun, joka toimi tämän blogin inspiraation lähteenä:

http://yle.fi/uutiset/pappi_kolehtikeraykset_voisi_lopettaa_kokonaan/8179814

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Sillai kai! Esittämäsi ajatus on kuitenkin muunnelma katolisen kirkon ane-kaupasta ja siten täysin vieras ev.lut. kirkossa. Kuten tiedämme, häikäilemättömät kauppiaat markkinoivat aneita lauseella ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa!”

  1. Hmm. Olen joissain paikoissa törmännyt siihen, että järjestöissä/seurakuntien työmuodoissa puhutaan ”kolehtitilistä”, vaikka sinne tulisi suurin osa rahasta muuta kautta kuin kolehtien kautta. Esim. myyjäisien tai talkookorvausten rahat on ollut tapana tilittää samalle tilille kuin kolehtitulot. Kolehtitilin käyttö ei siis sinänsä vielä kerro mitään itse jumiksissa tapahtuvan haavinkierrättämisen tarpeellisuudesta. Vaikea ja byrokraattinen systeemihän se on, varsinkin suhteessa saatuihin rahamääriin. Silti kolehdin symbolinen ulottuvuus on todennäköisesti niin suuri, että en lähtisi sitä ihan tältä istumalta poistamaankaan, enkä edes korvaamaan kännykkä- tai maksuautomaattikolehdilla.

  2. Hannuserkku, samaan asiaan törmäsimme taas vaihteeksi.. Ehdotin, että 8 miljoonan pieni summa annettaisiin vaikka Punaiselle Ristille. Arvaa kelpaisiko? Toinen vaihtoehto olisi se, että vuorosunnuntaisin kolehdin keräisivät vapaaehtoisjärjestöt, MLL:n paikallisosasto sairaiden lasten virkistystoimintaan ja AA päihdeterapeuttien koulutukseen jne. Järjestöt kokoontuisivat jakamaan sunnuntait. Papit siunaisivat saaliin, kuten nytkin ja kirkon ei tarvitsisi miettiä mitä niin pienellä summalla saisi aikaan..

    • Joo, lähtökohta on se, että kolehtikohteitten on oltava sellaisia, että ihmiset mieltävät ne tarpeellisiksi, merkittäviksi. Eivät taitaisi ihmiset ilahtua esim. siitä, että kolehti kannettaisiin oman seurakunnan työntekijöitten asuntolainakorkojen maksuun?

  3. Kun olin nuori pappi, niin minulle oltiin silloin tällöin tarjoamassa kasuaaleista kiitokseksi rahakirjekuorta. Sanoin aina tomerasti, etten saa ottaa vastaan rahaa, kun olen kuukausipalkalla. Jotkut suorastaan pakottivat ottamaan vastaan tarjotun kuoren. Silloin olen ääneen sanonut, että hyvä on, otan rahat, mutta annan ne tulevan sunnuntain kolehtiin. Näin tapahtuikin. Kirjekuori avattiin sakastissa. Rahat laitettiin pesämunan tavoin kolehtihaavien pohjalle.

  4. Tuli kirkkoon mies ja lapsi. He eteeni istuivat. Kovin kauan saarna kesti. Saarnan jälkeen isä päättikin, että nyt olisi sopiva hetki lähteä kotiin. Johon pieni tyttö: ”Isä, ei mennä vielä pois. Ootetaan, että se rahastaja tulee!”

    Taisi olla poika, joka sanoi kotona: ”eikä maksanut paljon”. Myöhemmin paikka s-ryhmän tv-mainoksessa oli taattu.

  5. Onhan kolehdinkeruu perinne, joka kuuluu jumalanpalvelukseen, mutta en käyttäisi siitä sanaa kaunis. Eikä kolehtia ja messua voi mielestäni mitenkään verrata toisiinsa. Messu on kirkkomme tärkein tapahtuma ja olisi sitä, vaikka kolehti lopetettaisiinkin. Rahan keräämättä jättäminen ei muuta ehtoollisen sakramenttia.

    Minulle ei olisi mitään haittaa, jos kolehti jäisi pois, mutta messun ja Herran pöydän lopettaminen jättäisi elämääni valtavan aukon.

    • Merja: Kauniilla tavalla tarkoitin tässä ruman tavan vastakohtaa.
      Kolehdista luopumista PERUSTELTIIN tässä samalla tavalla kuin voisi perustella monesta muustakin kirkollisesta toiminnasta luopumista: Liian vanha juttu, ei toimi, ei tavoita. Onneksi messusta luopumista ei voi tehdä pelkän Musta tuntuu-periaatteen mukaan…

      Naapuriseurakunnan kappalaisen vastaukset ovat YLEn haastattelussa sangen ristiriitaiset. Olisi kiva tietää, MITÄ häneltä alunperin tivattiin. Ja mitä hän tosiasiallisesti VASTASI.

  6. En poistaisi minäkään kolehtia, varsinkin kun samaan aikaan elvytetään vaivaisukko perinnettä, siitä taisi olla juttua äskettäin.
    Kolehdinkeruu antaa ”kasvot” diakonialle, tai ehkä vain toisen posken tai kädenheilautuksen, diakonia kun tahtoo usein jäädä varjoon kirkon tiedotuksessa.
    Sitä paitsi monta herkullista tarinaa liittyy kolehdinkeruuseen, tätä sanailun hanaa ei kannattaisi sulkea. Itse muistan aina sen jouluaamun kirkon, jossa kotiseurakuntani kirkkoherra ilmoitti, että tänään kerätään kolehti jumalattomille jumaluusopin ylioppilaille. Olin juuri aloittanut teologisessa tiedekunnassa.

    • Liisa: Joo, diakoniaan minäkin tämän uhrilahja-ajatuksen liitän.

      Taidettiinpa muuten vielä minunkin opiskeluaikoinani puhua siitä, että kolehti tulee ”varattomille teologian opiskelijoille”. Toisaalta: Yksikin omavarainen teologian opiskelija saattaisi olla suoranainen kauhistus!

    • Tämä sama asia toistuu nykyään yhtenään: Luovutaan siitä tai tästä perinteestä, mutta tilalle ei tule mitään. Tilalle täytyisi ehdottomasti tulla jotakin muuta, toimivampaa.

  7. Kolehdissa ei ole mitään vikaa. Tympäisee edes moisen pohdiskelu. Minun mielestä hyvä perinne. Siihen antaa kukin mitä kykenee tai on antamatta.

    Vai on kahdeksan miljoonaa euroa jonninjoutava pikkuraha. Missähän maailmassa senkin väheksyjät elävät?

    On muuten hellyyttävä kuva pikkumiehestä. Liekö erittäin nuori Hannu Kiuru :)?

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (69 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121