Suurissa ja vaikuttavissa asioissa tuntuu mielestäni Kansalaisaloitteen kannatusmäärä pieneltä. N-liitosta olen hyväksynyt yhden periaatteen ja se on vastaan äänestäminen. Kansalaisaloitteissa pitäisi olla mahdollisuus vastustaa, niin kansan mielipide tulisi paremmin huomioiduksi. Nykyinen menetelmä antaa osin ainakin väärää kuvaa kansan mielipiteistä eri asioihin, koska se vastaehdotuksen tekeminen kuitenkin vaatii vaivannäköä ja useasti mieluummin vaikenee. Tietenkin sanotaan, että kansanedustajat sitten kuitenkin asian ratkaisevat ja heillä on siihen harkintakyky. Aloitteeseen pitää reagoida tunne ja myös järkitasolla. Nykyinen systeemi antaa signaalin kansan tahdosta ja harva edustaja haluaa toimia piittaamatta kansan tahdosta, koska vaaleissa taas veri punnitaan. Sanoisin, että avioliitto- ja identiteettiasiat ovat sen kaltaisia samoin koulujen opetusohjelmat.
Kansalaialoite on vähän kuin ”lobbaus”.
Se on mielipiteenmuokkausta, johon liittyy voimakas (!) mediavaikuttaminen, jossa osapuolet saati suuri ”rahvas” ei ole tasapuolisesti edustettuna. Olihan meillä esimerkki siitä, kun ”kilpaileva koulukunta” teki myöhemmin oman vasta-aloitteen, jossa olisi luovuttu aiemman aloitteen käytäntöönpanosta. Hirveä polemiikki siitä seurasi. ”Se tehtiin, mikä tehtiin, ei voi perua…”. Ettei jouduttaisi aloitekierteeseen.
Nopeat ja vahvat syövät hitaat ja heikot. Vaarana ”huutoäänestys”.
Ajatus voi teoriassa olla toki hurskaskin aloitemenetelmässä.
Ei siinä tarvita mitään hurskautta, jos haluaa, ettei ihan kaikkea muuteta yhdessä vaalikaudessa.Sillä juuri vältetään kierre, kun nähdään jaa/ei voimasuhteet.
Kansalaisaloite vaatii eduskuntaan edetäkseen vain 50000 kannattajaa. Vastustajia voi siis teoriassa olla vaikka loput äänestäjistä, siis 3-4 miljoonaa. Niinpä olisi syytä ainakin korottaa alllekirjoittajien vähimmäismäärää vaikkapa 100000 kannattajaan. Toiseksi tulisi eduskunnan päätöksenteon pohjaksi aina teettää luotettava ja edustavaan otokseen perustuva mielipidekysely kansan todellisen tahdon selvittämiseksi. Lainsäädäntöä ei tule laatia äänekkäiden vähemmistöjen ehdoilla.
Eikö vastustan-sarake antaisi jo melko hyvän kuvan?
> Toiseksi tulisi eduskunnan päätöksenteon pohjaksi aina teettää luotettava ja edustavaan otokseen perustuva mielipidekysely kansan todellisen tahdon selvittämiseksi.
Eduskunta ei päätä lainsäädännöstä huutoäänestyksellä. Johtamiseen kuuluu tehdä myös epäsuosittuja päätöksiä silloin kun se on oikein. Länsimaissa on järjestetty avioliittolaista erittäin vähän kansanäänestyksiä, koska ihmisoikeusajattelumme mukaan kenenkään yhdenvertaisuus ei tulisi olla alisteinen yleiselle mielipiteelle.
Eduskuntaan on jätetty 63 kansalaisaloitetta. Eduskunta on hyväksynyt niistä sellaisenaan tai muutettuna 4 aloitetta. Koska äänikynnyksen ylittäminen ei selvästikään ole tae aloitteen hyväksymiselle, näen turhana järjestelmän, jossa kansalaiset laitettaisiin äänestämään aloitteiden puolesta ja niiden vastaan.
Homous ja lesbous oli aiemmin tabu . Tabujen määrä pysyttelee ilmeisesti samana. Nyt yhteiskunta tarvitsee tilalle uusia. Sellaiseksi on muodostunut asian vastustaminen. Meistä vastustajista on tullut yhteiskunnan pohjasakkaa. Joten en enää koe olevani yhdenvertainen. Meitä saa näköjään herjata, vaikka millaisilla syytöksillä. Ainoa millä voi puolustautua on vaikeneminen.
> Sellaiseksi on muodostunut asian vastustaminen.
Miten homoja vastustetaan? Miten sinä teet sen konkreettisesti? Pohdiskelet homoja aamukahvipöydässä ja heristät nyrkkiä?
Kansalaialoite suosii internetin ja media käyttäjiä. Muiden ääni jää hankalammin kerättävänä pimentoon. Netin kautta on ylivoimaisen helppo kerätä ja kalastaa kannatusääniä.
”Kansalaialoite suosii internetin ja media käyttäjiä.”
Vaikka näin olisikin, ei kuulosta erityisen epäreilulta. Tilastokeskuksen mukaan nettiä käyttää 93 % alle 90-vuotiaista suomalaisista.
Internetin käyttäminen kansalaisten keskuudessa on hyvin erilaista. Pelkkä prosenttiluku on vain yksi mittari. Tiedän paljon ihmisiä, jotka kyllä käyttävät nettiä mutta hyvin ”varovaisesti” ja rajoitetusti, eivätkö ole tottuneet läheskään kaikkeen aktiivikäyttöön saati ”seuraamiseen”. ”Nettiaktivismi” suosii tietynlaista ”populaatiota”. Tässä en viittaa mihinkäön tiettyyn kansalaisaloitteeseen.
Lauri: ”Nykyinen systeemi antaa signaalin kansan tahdosta ja harva edustaja haluaa toimia piittaamatta kansan tahdosta, koska vaaleissa taas veri punnitaan. Sanoisin, että avioliitto- ja identiteettiasiat ovat sen kaltaisia samoin koulujen opetusohjelmat.”
Niinhän se on. Liberaalimpaa vihkimispolitiikkaa kannattaa enemmistö suomalaisista, kun konservatiiviset ovat vähemmistössä.
Voisitko koittaa selittää, miksi liberaalista tsunamista huolimatta väki kirkossa vähenee?
Juuri siksi. Kirkon ja uskonnon merkitys vähenee kaiken aikaa.
Mielenkiintoista sinänsä, että jos kiinnostus kirkkoa kohtaan yleisesti vähenee, kiinnostus kirkollisten toimenpiteiden muuttamiseen kasvaa. Siitä voisi päätellä monenkin laista valtapoliittista intressiä olevan. Kirkko ja uskonto on politisoitunut ja politisoituu. Se pirstaloi kirkkoakin.
Uskonnollisuus ei taida sinänsä heiketä, se saa uudenlaisia muotoja, kaikenlasia uskomuksia tulee entisten tilalle. Niitä vaan ei heti huomaa tai tunnista. Totta lienee sekin että kirkko on ollut ja nyt on monelle vain traditiota ja ”häämessuja” ym.. Tulevat tutkijat sitten saavat tutkia millaista traditiota ja uskonnollisuutta tai uskomuksellisuutta ja siihen liittyvää valkankäyttöä tuleva aikamme edustaa. Uskontojen merkitys sinänsä näyttää globaalisti kasvavan, ihmisille ei tunnu olevan lajityyppistä elää pitkään ilman jonkinkaltaista uskonnollisuutta – laajasti ymmärrettynä.
Se lienee totta, että nykymuotoinen kirkollisuus on muutoksessa. Syitä on monia kuten historiassa tuppaa olemaan. Kirkkollisuustrendit ja sisällöllinen köyhtyminen lienee yksi yksi niistä.
Mitäs me sanomme, jospa Jumala ei ole muuttunut tahtonsa ja rakkautensa puolesta?
Eduskuntaa ja hallitusta lobataan monin eri tavoin. erilaiset lähetystöt käyvät tuomassa mielipiteensä. Kaikista emme edes tiedä.
Suuri osa kansalaisaloitteista ei koskaan saavuta vaadittavaa (50000) allekirjoittajien määrää, vaan raukeaa. Eduskunnnan käsittelyyn on (Mikko Niemisen mukaan) päätynyt 63 kansalaisaloitetta, joista eduskunta on hyväksynyt neljä (4) sellaisenaan tai muutettuna. Eduskunta on siis käyttänyt sille perustuslaissa säädettyä valtaa.
Mistä moinen tyytymättömyys kansalaisaloitetta kohtaan?
Kansalaisaloite ei ole samaa kuin lobbaus. Lobbaus tapahtuu pääosin julkisuudelta piilossa. Mihinkään ei kirjata, ketkä ja missä asiassa ovat lobanneet kansanedustajia tai ministereitä.
Kansalaisaloite on julkinen. Tiedetään, keitä on sen takana ja ketkä tukevat sitä.
Luulisi, että juuri nurkan takana tapahtuva lobbaus herättäisi närää. Mutta ei. Miksi?
Lobbaus on herättänyt närää yleisesti. Sitä on muuallakin. Mutta ainakin EU:ssa se on niin ”sisäänrakennettua”, että se lobbaus ei saa ”ansaitsemaansa” julkisuutta.
Kansalaisaloitteella on hyvät ja huonot puolet.
Kannatusten keräämisessä netti ja sähköinen media on tehokas taustalobbauksessa. Se suosii ja on suosinut nettiaktiiveja (ja -aktivisteja). Se tarkoittaa, että tietynlaiset asiat ja näkökulmat nousevat korostetust esille. Vähän nettiä käyttäviltä on vaikeampi ja työläämpi saada ” tykkäyksiä” ja kannatusilmoituksia
5% suomen kansasta on 250 000. Netti ei ole kaikkia varten. Toki ” ei sota yhtä miestä/naista/muuta taida kaivata. Kuka heidän puolta pitää?
Jukka Mikkola, kirjoitat, ettei netti ole kaikkia varten, ja jos oikein ymmärrän antamasi luvut, kansasta 250000 on ulkopuolella. Kysyt, ”kuka heistä huolta pitää?”.
Minusta sekoitat kaksi asiaa, allekirjoitusten keräämisen kansalaisaloitteeseen ja huolen niistä lähimmäisistämme, jotka eri syistä eivät käytä/voi käyttää nettiä. Kansalaisaloitteen allekirjoittaminen on vapaaehtoista – osaltani olen tehnyt sen kolme tai neljä kertaa. Sen sijaan yhteiskunnan palvelujen on oltava kaikkien ulottuvilla. Niiden siirtyminen yhä enemmän nettiin on todellinen huolenaihe.
Jorma,
En kirjoittanut, että netti ei olisi kaikkia varten sinänsä.
Viestini oli että osalle netti on osin vieras toimintaympäristö, vaikka sitä jonkin verran käyttäisivätkin. Kansalaialoite ei toki ole sidottu nettiin mutta ilman nettiä kannatusten kerääminen on erittäin työlästä ja hidasta. Näin ovat minulle tuskaillen kertoneet ne, jotka ovat myös vähän nettiä käyttävien osallistumista kansalaialotteisiin koittaneet tukea.Netin avulla on huomattavan helppoa saada tarvittavat kansalaialoitteen allekirjoitukset nopeasti kootuksi, somelobbauksen tukemana. Nettiin tottumattomilla kansalaialoitteen teko- ja allekirjoituskynnys konkretisoituna on huomattavan korkea, joten heidän vaikuttamismahdollisuudet jäävät vähäisemmiksi, tosiasiallisesti. ”Nettiaktivistien” ajatukset ja pyrkimykset vahvistuvat suhteessa nettiin vähän tottuneihin nähden. Näin on moni kokenut. Heidän osallisuus jää helposti varjoon.
Huoli yhteiskunnan ja pankkien ym. Yhdenvertaisesta saatavuutettavuudesta on toki hyvin aiheellinen. Tiedän kohtaloita.
Niinkuin sanoin N-liiton monissa vaaleissa puolueeen henkilövaaleissa oli mahdollisuus äänestää vastaan ja minusta se on reilu peli.
Suuri enemmistö pitää suunsa kiinni erimielisyyksien välttämiseksi. Suun avaamisesta joutuu maksamaan. Pieni vähemmistö, joka pitää kovaa ääntä, voittaa silloin. Ei se oikein reilulta kuulosta.
Ei sekään, että pääkaupukiseudun seurakunnat saavat päättää sen miten Susirajan takaisissa seurakunnissa tulee asiat olla.
Elikkä lyhyen tähtäyksen rauhan nimissä on todellinen rauha ollut kaupan! Raamattu opettaa rauhaan pyrkimisestä, mutta sen hintana ei pitäisi anttaa kaikkia periaatteitaan.
Pekka Veli Pesonen, minulla on täyttämässä kahdeksas vuosi Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostossa. Olen osallistunut kaikkiin kokouksiin. Yhdessäkään ei ole käsitelty ”Susirajan takaisten” seurakuntien asioita. Ei siihen olisi edes valtuuksiakaan.
Minusta – anteeksi vain – haksahdat kommentissasi populismiin.
Voi tietysti ”asia”- sanan noinkin käsittää. Kyseistä asiaa se ei silti tee populismiksi. Tämän palstan innokkaat keskustelut homoliitoista eivät kosketa koko suomea. Ne ovat katoavien seurakuntien kuolon korahduksia. Täällä periferiassa pohdimme ihan muita asioita. En edes muista milloin homosasiaan olisin törmännyt seurakunnassani.
Pekka Veli Pesonen, taisit olla sinä, joka nostit ”homouden ja lesbouden” tähän keskusteluun (17.8. 11:28). Miksi?