[Simo Alastalo:] Sisäministeri Päivi Räsäsen puheesta syntyneen metelin jälkimainingeissa on tullut puhetta myös kansankirkosta. Kirjoitan aiheesta hieman itsekin. Etenen wikipedia-henkisestä määritelmästä kohti sitä mikä asiassa hiertää. Koska kyseessä on blogi, seassa saattaa olla tavanomaista raskaampia asiavirheitä. Otan kiitollisuudella vastaan korjauksia ja kommentteja.
Kirkkokuntaa, johon kuuluu kansan enemmistö tai jolla on lakiin perustuva erityisasema, tavataan kutsua kansankirkoksi. Meillä niitä on kaksi, luterilainen ja ortodoksinen, tosin termi kansankirkko mieltyy enemmistöstatuksen vuoksi lähinnä luterilaiseen kirkkoon.
Kirkko on Suomessa vanhempi ilmiö kuin yhtenäiskulttuuri. Itseasiassa kirkko on ollut luomassa yhtenäiskulttuuria, kansaa jota yhdistävät ainakin juhlapuheissa samat arvot ja päämäärät. Toinen maailmansota ja 60-luvun maaltapako, se kun pellot pantiin pakettiin ja muutettiin kaupunkien ympärille kohonneisiin lähiöihin, aloittivat yhtenäiskulttuurin auringonlaskua. Yhteisen tilalle on monilla elämänalueella tullut yhä enemmän yksityistä ja omaa. Tai ainakin yhteinen myydään meille yksilöllisinä valintoina.
Kirkko on ollut ajamassa myös yksilöllisyyden asiaa. Tästä huolimatta yksilöllisyyden vallankumous osana kuluttavan keskiluokan nousua on ollut kirkolle kriisi. Uskon Jumalaan mutta en niin kuin kirkko opettaa. Tällainen vaihtoehto on varmasti ollut totta ennenkin, mutta asian ääneen sanomista ei ole pidetty aiemmin samalla tavalla merkittävänä.
Suomalaisen kansankirkon erityispiirteinä ovat herätysliikkeet, jotka kirkko on kyennyt sulauttamaan itseensä. Tavallisten kinkerivieraiden lisäksi kirkossa ovat pitäneet majaansa erilaiset pietistiset ryhmittymät, jotka ovat tahoillaan katsoneet edustavansa alkuperäistä protestanttisuutta ja kristillisyyttä.
Kun muun Suomen suhde kirkkoon muuttuu ja etääntyy, herätyskristilliset konservatiivit toteavat ääneen sen minkä he ovat aina uskoneet todeksi. Vain herätyskristityt ovat oikeita kristittyjä. Heille kansankirkko on ristiriitainen ilmiö. Toisaalta poliittinen herätyskristillisyys, joka olennoituu muun muassa kansanlähetysläisessä Kd:n puheenjohtajassa, on ollut kiinnostunut isänmaasta ja sen yhteisistä arvoista. Toisaalta sama herätyskristillisyys on valmis jättämään sopuisat hyvästit kirkosta eronneille, koska eroajat eivät selvästikään ole mitään kristittyjä olleetkaan.
Yhteisissä arvoissa ja päämäärissä on paljon uudistamista, jos lähtökohdaksi otetaan esimerkiksi 1950-luku. Naisten asema ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat edistyneet. Kaikkia kehitys ei ole lämmittänyt, ja kirkon tapauksessa herätyskristittyjen vanhoillinen siipi on paikoin irtisanoutumassa yhteisestä projektista. Puheenjohtaja Räsänen nosti Kansanlähetyspäivien puheessaan pöydälle otsikot räjäyttäneen ajatuksensa kansalaistottelemattomuudesta. Moni on pitänyt sitä liki suorana viittauksena Suomen Lähetysseuran päätökseen vihkiä lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa elävä pari. Myös Kansanlähetys rekrytoi lähetystyöntekijöitä.
Kansankirkon konservatiivilaidan repeily on synnyttänyt myös uusia ja jännittäviä ilmiöitä. Kristillisdemokraatit, jotka olen itse mieltänyt enemmän viidesläisyyden ja vapaiden suuntien puolueeksi, ovat esiintyneet julkisuudessa tunnustuskirjaluterilaisina. Kansanlähetys ja Sley ovat lähentyneet. Sitten tuli Luther-säätiö, ja rovasti Matti Väisäsestä tuli kirkosta eroatekevän Lähetyshiippakunnan ensimmäinen piispa. Kuten eräs tuttavani ilmaisi, korkeakirkollisuutta vieroksuneen Kansanlähetyksen entisestä pääsihteeristä maalattiin paavien kuvia muistuttava muotokuva. Kuka olisi 1980-luvulla uskonut?
Ekumeenisista suhteista vastaava roomalaiskatolisen kirkon kardinaali Kurt Koch on ennustanut protestanttisten kirkkojen jatkavan pirstaloitumistaan. Jokuhan täälläkin näyttäisi olevan menossa rikki koko ajan. Lehtien perusteella kansankirkon kriisistä on tullut arkipäivää.
– Simo Alastalo –
”Ainoastaan Saatanan seuraajat haluavat Kristuksen kirkon hajoavan.” Minä tarkoitin Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Onko se osa Kristuksen kirkkoa vai pelkkä maallinen laitos, jonka nurkissa Lähetyshiippakunta majailee? Pyrkiikö Lähetyshiippakunta loppujen lopuksi hajoittamaan vai kaappaamaan sen, joa ei kerran halua erota siitä?
Martti Pentti, turhaa pelkäät. Lähetyshiippakunta on niin pieni, ettei se koskaan mitään kaappaa tai edes nurkkaa valtaa. Toki Lähetyshiippakunta on terve oksa viinipuussa, joka saa kaiken voimansa viinipuusta ja voi hyvin.
”Lähetyshiippakunta on terve oksa viinipuussa, joka saa kaiken voimansa viinipuusta ja voi hyvin.” Miksi Lähetyshiippakunta on perustettu? Miksi entiset seura- ja hiippakunnat eivät kelvanneet? Onko se ainoa terve oksa kirkkomme sairaiden karahkojen joukossa?
Juha Heinilä
Mutta miksi he kapinoivat ja tuomitsevat? Tiedät kyllä mitä. Että onko muka ev.lut.kirkko ei-terve oksa? No, näitä äärejähän on ja saa olla, mutta ei pidä/tule/saa/ ym. tehdä siitä ylimielistä oikeassa olemisen positiota. Se rikkoo sekä meidän kirkkoamme että koko Kristuksen ruumista.
Sonja ja Martti Pentti, te varmaan tunnette omat seurakunnat ja hiippakunnat minua paremmin. Miksi arvioisin sellaista, jota en tunne? Jokainen Kristukseen kirkkoon kuuluva on tärkeä, eikä ketään heistä saa väheksyä. Kristuksen kirkkoon kuuluu jäseniä kaikista kristillisistä kirkoista ja seurakunnista. Ilmestyskirjassa on Jeesuksen kirjeitä eri seurakunnille (2. ja 3. luku), jotka kuvaavat myös meidän seurakuntiamme. Vaikka kuinka haukkuisimme toistemme seurakuntia, niin se ei koskaan puhdista omaamme, vaan puheemme kertoo vain omastamme.
Juha Heinilä
Monimerkityksellisesti sanot tuon. Viittaatko LHPK:aan vai Suomen ev.lut.kirkkoon? On hienoa jos joku joskus ymmärtääkin projisioneen. Mutta jos ihmisellä on tiukka defenssi, niin ei siinä ole mitään tehtävissä. Tai tosi harvoin. Jobinkin Jumala murskasi täysin, että syntyi uutta teologiaa.
Sonja, meidän sanamme muista, kertoo aina paljon enemmän meistä itsestämme. Jos olen ilkeä ja pahasanainen, niin se kertoo ainoastaan minusta itsestäni ei muista. Monesti etsimme tikkua toisen silmästä vaikka omassamme on iso petäjä.
Niinpä niin, Juha. En viitsi olla yhtä törkeä kuin tietyt konsut, koska minut/meidät on opettu sivistyneisyyteen, mutt ymmärrän täysin tiettyjen hlöiden kannanottoja.
Mutta otsikossa pysyäkseni, niin oon aina ollu ev.lut.kirkossa, en koskaan missään liikkeessä. Ett mulle ihan sama, mutt naispappeuden vastustajia Jumala kieltää minut hyväksymästä. Samoin homoseksuaaleiden tuomitsemisen ym. Ja se että en oo ollu missään liikkeessä, ni johtuu siitä, etten ole tarvinnut. Ehkä Luoja lienee varjellut etten edes tiennyt niitä olevankaan. Mulle evl.srk. on ollut ja on ja on tuleva olemaan Kristuksen kirkko.
Mutta en ole myöskään ymmärtänyt ennen tätä foorumia, että se olisi joku ongelma. No, ymmärtää täytynee, ett joillain elämä on niin riittävää, että siitä vielä riittää tuomitsemaan muita.
”No, ymmärtää täytynee, ett joillain elämä on niin riittävää, että siitä vielä riittää tuomitsemaan muita.” kirjoitti Sonja.
Sonja, kun luet kaikki tänne kirjoittamasi omat kommenttisi, niin voitko sanoa puhtaalla sydämellä, että niissä ei tuomita ketään?
Samaa tekisi minunkin mieleni kysyä Sonja Ottavaiselta. Sonjan mainitsemista konsuista osa on eittämättä tuomitsevia, niinkuin kaikista meistä löytyy se puoli. Nämä konsut ovat kuitenkin usein niitä, jotka rakastavat kirkkoaan, käyvät messuissa ja ovat aktiivisia seurakunnissa. Heidän kriittiset äänensä eivät mielestäni kohdistu useinkaan yksittäisiin ihmisiiin, vaan siihen, mitä ratkaisuja kirkko on tekemässä. Pian saamme kuulla arkkipiispan kannanoton, tulisiko kirkon tehdä pesäero näihin kirkkoa kannatteleviin ihmisiin.