Maanantaina 7.11.2022 alkaneessa kirkolliskokouksessa käsitellään Siunauksen signaalit tulevaisuusselontekoa. Selonteon valmistelussa on haluttu kuulla erilaisten ihmisten kokemuksia, mielipiteitä ja odotuksia kirkosta. Selonteko myös korostaa, että tulevaisuuden kirkon on entistä herkemmillä korvilla kuunneltava ihmisiä.
Tulevaisuustyönskentelyyn osallistuneilla oli selkeä toive kirkolle: pitäkää huolta yhteiskunnan heikoimmista. Kirkkoa arvostettiin seurakunnissa tehdyn merkittävän auttamistyön vuoksi. Myös tulevaisuuden seurakuntavaikuttajat, nuoret, näkivät merkittävänä kirkon roolin heikoimmassa asemassa olevien puolustajana.
Luvussa ”Meitä tarvitaan enemmän kuin aikoihin” tulevaisuusselontekoa valmistellut työryhmä kirjoittaa, että on tärkeää kuulla apua tarvitsevien ihmisten ääni seurakuntien ja kirkon päätöksenteossa. Luvun loppupuolella visioidaan: ”Diakoniatyöntekijöiden ääntä ja vaikutusvaltaa vahvistetaan kaikilla rakenteiden tasoilla, niin paikallisseurakunnissa kuin kirkolliskokouksessa. Diakoniatyöntekijöiden edustajalle annetaan läsnäolo- ja puheoikeus myös piispainkokouksessa, samalla tavalla kuin kenttäpiispalle.”
Viisaita ajatuksia työryhmältä. Diakoniatyöntekijät kohtaavat päivittäin apua tarvitsevia ihmisiä, elävät heidän arjessaan ja ovat tietoisia millaisia vaikeuksia paikkakuntansa ihmiset kohtaavat elämässään. Diakoniatyöntekijät ovat verkostoituneet laajasti sote-sektorilla ja tietävät myös ne haasteet, joita sote-organisaatioilla on. Diakoniatyöntekijöiden äänen vahvistaminen kirkon eri rakenteissa varmistaisi, että kentältä saatu tieto olisi parhaalla tavalla käytettävissä päätöksenteon perustana.
Mutta.
Keskusteleeko kirkolliskokous tällaisesta selonteosta? Ei keskustele, sillä kirkkohallituksen täysistunnon 20.9.2022 pöytäkirjan mukaan ”Esittelijä poisti otsikon ”Meitä tarvitaan enemmän kuin aikoihin” alta diakoniatyöntekijöitä koskevan kappaleen.” Tämä oli selonteon ainoa poistettu kappale.
Kansliapäällikkö Huokuna deletoi työryhmän tekstiä, joka olisi antanut kirkolliskokoukselle yhden mahdollisuuden keskustella siitä, miten ”köyhän ääni” kuultaisiin paremmin kirkollisessa päätöksenteossa.
Valtaan viittaava puhe näyttää olevan mahdotonta kirkossa. Edes tulevaisuusselonteon visioinnissa ei sallita ajatuksia, jotka voitaisiin tulkita uhaksi vanhoille valta-asetelmille.
Tulevaisuuselonteon esipuhe päättyy sanoihin ”Pohjimmiltaan kysymys on kirkon aidosta kiinnostuksesta ihmisiä kohtaan. Sekin on signaali — merkki kuuntelevasta kirkosta.”
Avoimesti keskusteleva kirkko jäänee seuraavan selonteon aiheeksi.
”Edes tulevaisuusselonteon visioinnissa ei sallita ajatuksia, jotka voitaisiin tulkita uhaksi vanhoille valta-asetelmille.” Siltähän tämä näyttää. Kovin on surullista.
Surulliselta näyttää. Jos kappaleessa jokin asia otti kovasti henkeen, niin ehkä sen olisi voinut sitten vähän stilisoida mieleisemmäksi. Nyt deletoitu kappale vie selonteosta kokonaan pois idean yhteisöjemme heikoimmassa asemassa olevien äänten kuulemisesta päätöksenteossa.
Tulevaisuusselonteon tarkoitus on nähdäkseni myös esittää vaihtoehtoisia malleja uusista käytännöistä. Lienee myös asiallista suositella niistä toimivimmaksi nähtyä. Jos nämä ehdotukset siivotaan pois, selonteko ei taida kelvata kuin keskustelun jälkeen mappi ööhön.
Marko
Kiitos hyvästä blogistasi
Kansliapäällikön tehtäviin näyttää kuuluvan myös kirjallisena hygienistinä toimiminen.
Onkohan tässä miten puhettu pidetty Piispojen suuntaan ennenkuin manoveeri on tullut suoritetuksi.
Huikeaa suorittamista pakko sanoa.
Tietysti katsoen kirkon budjettia voi huomata mitä liikenee suoraan diakoniaan.
Seurakunnat hoitavat lisäksi mitä on varaa.
Olisihan kyllä hyvä yhden diakonin istuvan Piispojen pöydässä mutta vertaisuudessa sanan painossa voisi epämiellyttävyyttä tunteiden tasolla, jopa asiaa tiedostamatta, nousta uuden tulokkaan palkkakuopasta.
Tätä ei ole valmiutta kohdata vaikka diakonit varhaiskirkossa olivat presbyteerien ohella tärkein sananjulistajien ryhmä työssänsä.
Diakoni voisi mielestäni toimia myös Piispana. Kyvykkäitä on varmasti, ja pärjäävät hyvin väitöstyönsä kirjallisuusviitteistä tehneiden nykyisten kanssa.
Täysistunto ja esittelijä varmasti voivat tehdä fiksauksia käsittelemiinsä asioihin ja uskoisin esimerkiksi puheena olevalle tapaukselle löytyvän myös jonkun perustelun – joka ainakin sillä hetkellä tuntui validilta. Mutta onko aina fiksua tehdä jotain vain koska voi ja saa? Nyt on puututtu monijäsenisen työryhmän tuotokseen, jota muutettiin niin, että asiasisältö muuttui jo toisenlaiseksi.
”Uskoisin esimerkiksi puheena olevalle tapaukselle löytyvän myös jonkun perustelun.” Sellaista ei siis ole esitetty. Olisi hyvä, jos sitä riittävän tiukasti kysyttäisiin.
Kansliapäällikkö on esittänyt perustelunsa. Lainaan siitä kohdan: ”Selonteossa painotetaan diakonian merkitystä. Painopiste oli siinä, että keskitytään vähäosaisten auttamiseen eikä työntekijäryhmien tilanteeseen. Jos tuo kappale olisi jäänyt kokonaisuuteen, se olisi esittänyt koko järjestelmän muutosta. Tällöin huomio olisi keskittynyt tähän hallinnolliseen murrokseen.” Joskus vähäosaisten auttaminen edllyttää järjestelmien muutosta. Sellaisten kutsuminen hallinnolliseksi murrokseksi on liioittelua. Jos vähäosaisia auttavien työntekijöiden tilanne estää työn kehittämisen, on siihenkin kiinnitetävä huomiota.
Kansliapäällikkö esittää hyvin desinfioimansa asian pääkohdan.
Ei tähän ole mitään sanomista.
Samoin Hän halutessaan puhdistaa muutakin esittelyyn tulevaa, aina toimikuntatöistä, eli Ne ovat turhia.
Kannattaako enää uskoa Kirkkolliskokouksen päättävään asemaan. Itse en usko.
Toki lounastamisen ja kaffittelun arvomäärään en usko kajottavan.
Kun olen lukenut Siunauksen signaalit ja muutakin aiheeseen liittyvää aineistoja ja keskusteluja, enkä näe asiassa suurta konfliktia. Viittaus yhden työntekijäryhmän merkitykselliseen profiilinnostoon olisi tosiaankin vienyt keskustelun helposti sivuraiteille. Entä nuorisotyöntekijät, kirkkomuusikot ja muut? Kirkon sisäinen ”valtataistelu” vie muutenkin liikaa huomiota oennaisesta.