Kirkkohallituksen esityksessä kirkon keskushallinon uudistamiseksi esitetään osana kokonaisuutta kansliapäällikön aseman vahvistamista. Vahvistaminen olisi osin asiallista (suhteessa toimivaltaan) ja osin suhteellista (suhteessa muihin nykyisiin kirkkoneuvoksiin). Kiinnostavaa on todeta, mitä ja miten perustellen kirkkohallitus uudistuksia ehdottaa, mutta erityisesti se, mitä se ei ehdota eikä edes pohdi.
Vain paria poikkeusta lukuunottamatta kaikki valtioneuvoston ministeriöiden kansliapäälliköt on nimitetty virkoihinsa määräajaksi, viideksi tai seitsemäksi vuodeksi. Kansliapäälliköt ovat korkeita virkamiehiä, jotka johtavat ministeriöidensä toimintaa ja osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja linjanvetoihin toimialallaan
Kirkkohallitus esittää, että kansliapäällikköä lukuunottamatta muiden nykyisten kirkkoneuvosten valinta siirtyisi kirkolliskokoukselta kirkkohallitukselle ja vain heidän virkanimikkeenään säilyisi kirkkoneuvos. Sen sijaan kirkkohallituksen kansliapäällikkö ei olisi enää nykyiseen tapaan yksi kirkkoneuvoksista ja kansliapäällikön valinta tapahtuisi kirkolliskokouksessa. Kansliapäälliön vaalitapaa kirkkohalitus perustelee vain muutamalla sanalla viittaamalla viran keskeiseen asemaan.
Kirkkohallituksen esityksessä ei sanallaakaan mainita sitä viime kesäkuun alussa voimaan tullutta kirkkolain säännöstä, että kirkkojärjestyksellä voidaan tehtävien laadun vuoksi säätää virka täytettäväksi määräaikaisesti.
Kansliapäällikön viran määräaikaisuuden mahdollisuutta olisi ollut paikallaan valmistelussa pohtia ja nyt kirkolliskokouskäsittelyssä voisi olettaa sitä vakavasti pohdittavan. Kun kansliapäälliköstä tulee ainoa kirkkohallitukseen kirkolliskokouksessa valittava viranhaltija, korostuu tuon johtavan viran kirkkopoliittinen luonne ja kirkkohallituksen toimintaan kohdistuva kirkolliskokouksen ohjausvalta virkavalinnan kautta. Kirkkohallituksen kansliapäällikön viranhoidon kokonaiskirkollinen näkyvyys on tosiasiallisesti jo nyt selkeästi lisääntynyt ja viranhoidon kirkkopoliittinen ulottuvuus on vahvistunut ja käytännön toimin hänen esikuntaansa on voimakkaasti vahvistettu (mm. erityisavustajan palkkaamisella) ja kansliapäällikön asema uudistuksessa edelleen vahvistuu.
Olisi perusteltua, että kukin kirkolliskokous saisi mahdollisuuden arvioida kirkkohallituksen johtamisen toteutumista ja ottaa kantaa kirkkohallituksen ylimmän viran hoitoon. Virkasuhteen määräaikaisuus olisi varteenotettava toimintamalli, muun ohjauksen ohella. Määräaikaisuus voitaisiin toteuttaa vaikkapa niin, että kansliapäällikön toimikausi olisi nelivuotinen ja vaali tapahtuisi aina kunkin kirkolliskokouksen viidennellä istuntokaudella. Näin virkakausi ajoittuisi aina kahden eri kirkolliskokouksen ajalle ja vaalin toimittava kirkolliskokous olisi jo voinut seurata mahdollista uutta toimikautta hakevan kanslaipäällikön toimintaa. Näin myös voitaisiin varmistaa riittävä jatkuvuus, milloin jatkuvuutta halutaan. Varmaan muitakin toteutusmalleja voidaan löytää, mutta esim. miniteriöiden kansliapäälliköiden 5-7 vuoden määräajat istuvat huonosti kirkolliskokouksen työskentelyrytmiin.
Olennaista on joka tapauksessa se, että kansliapäällikön viranhoidon määräaikaisuutta olisi tullut kirkkohallituksen esityksen valmistelussa selkeästi ja avoimesti pohtia. Mistään ei ilmene, että määräaikaisuutta kansliapäällikön aseman vahvistamisen vastapainona olisi valmistelutyössä edes tultu ajatelleeksi.
En pysty arvioimaan kansliapäällikön asemaa. Huomionikiinnittyi siihen että muut kirkkoneuvokset nimitettäisiin hyvä veli -periaatteella, joukko täydentäisi itsensä. Muistuttaa kovasti systeemiä jossa paavi nimittää kardinaalit jotka keskuudestaan valitsevat paavin. Näin hävitetään demokratia kirkosta. Kuitenkin demokratia on ainoa vaihtehto diktatuurille. Diktatuuriako irkkohallitus hamuaa.
Diktatuurin hengellinen vastine on teokratia. Sanana se ehkäpä tarjoaa kalpean muistuman Jumalasta, jota nykykulttuuri mieluusti piilottelee.
Diktatuurin hengellinen vastine on teokratia.
Tässä kohtaa onkin kysyttävä että kun valta on Jumalalla, kuka sitä valtaa käyttää.
Kirkkohallitus?
herätysliikeiden johtokunnat?
Tuo edellä kuvattu hyväveli -järjestelmä?
Kirkolliskokous?
Kun valta aina turmelee, kuka noista instansseista joutaa mennä ??
Erittäin kiinnostava kysymys. Jos ajattelemme, että kaikki mainitsemasi instanssit yhdessä luisumme demokraattiseen vallankäyttöön, mutta Jumalassa on sen verran yksinvaltaisia piirteitä, että en voi uskoa. että hän kokosydämisesti suosisi demokratiaa valtansa käytön välineenä. Joskus peräänkuulutettiin hurskaita ja Jumalaa pelääviä henkilöitä kirkolliseen vallankäyttöön, mutta mitä se ihan konkreettisesti tarkoittaa?
En muista sanatarkasti mutta Luther sanoi että hallitsijana on parempi viisas jumalankieltäjä(?) kuin hurskas hölmö. Ihan konkreettisesti se tarkoittaa ettei niistä ole vallan käyttäjikisi.
Ei kirkossa eikä edes herätysliikeiden johtajina.
Tuota Lutherin ilmausta käytetään liian usein vaillinaisesti. Siitähän on toki luettavissa, että paras vaihtoehto: viisas ja hurskas (jumalaapelkäävä) ja huonoin on ateisti ja tyhmä/hölmö.
Muistelen piispa emeritus Eero Huovisen erään presidentinvaalin yhteydessä käyttäneen muotoa viisas ja jumalaton, joka on parempi kuin hurskas ja tyhmä hallitsija. Ateisti voi nimittäin olla ja usein onkin erittäin viisas. Vastakkaisia näkemyksiä ei pitäisi käyttää leimaamiseen eikä halventamiseen vaan puolin ja toisin etsijäin pohdiskeluaineistona viisauden ja ymmärtäväisyyden kasvualustaksi omassa itsessä ja ihmisten keskinäisissä suhteissa.
Mitä muuten Jumalan tavasta/tavoista vallankäyttäjänä kertoo se, että ”Hän (Jeesus) opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.”
Lueskelin tuossa matkalla, isänpäivän aattoiltana, uutta lahjakirjaani Johannes Virolaisesta – karjalaissyntyisestä Vironperän isännästä, jota poliittinen johto, puolueväristä riippumatta, tunnetusti arvosti.
Viime aikoina emeritusneuvos Risto Voipiolla, hänkin karjalaistaustainen, on ollut merkittäviä kirkollisia virnistyksiä. Niitä on ja olisi passanut lukea laajemminkin. Kun nyt matkalta palatessa lueskelin tätä emeritusneuvoksen viimeistä kirkkokritiikkiä, suorastaan kolahti. Hänhän ainakin hipaisee aiempaa täälläkin esittämääni kritiikkiä mm. riippuvuussuhteesta joka kansliapäällikön ja kirkolliskokouksen välille rakennetaan, jos hänen vaalinsa jätetään KK:lle. Näin kuitenkin todella harkitsemattomasti nyt tehtiin. Olen käyttänyt ilmaisua, että jos k.päällikön valinnassa näin toimitaan, hän selkeästi asemoituu tai vähintään julkisuudessa asemoidaan väärin mm. suhteessa lainsäätäjäelimeen l. kirkolliskokoukseen. Olen verrannut tilannetta mm. Arkadianmäelle, missä oikeuskanslerin valinta on ainut viranhaltijavaali, jossa sitten seuraa myös aitoja toimivaltuuksia hallituksen ja eduskuntatyön suhteen. Kp:llä saisi olla KK:ssa selkeästi vain tiedoksiantajan rooli eikä tietenkään hänen tehtävänä ole esim. kirkolliskokouksen kyselytunnilla arvioida, onko jonkun herätysliikkeen nettitiedottaminen kirkon opetuksen ja tunnustuksen mukaista.