Kirkolliskokouksessa marraskuussa 2016 julkaisimme 25 edustajan voimin kannanoton, jossa sitoudumme toimimaan sen hyväksi, että kirkko sopeutuu uuteen avioliittolakiin ja alkaa toimia sen mukaisesti eli vihkien ja siunaten kaikki parit, heitä mitenkään erottelematta.
Kyseessä oli sanamuodoiltaan lempeä ja asiallinen kannanotto, joka kuitenkin herätti joissakin kanssaedustajissa voimakkaita tunteina. Meitä syytettiin puhujanpöntöstä muun muassa ”kapinalipun heiluttajiksi” sekä henkilöiksi, jotka ”vetävät maton kirkolliskokouksen alta” ja ”pyyhkivät piispojen selonteolla pöytää”. Kuulimme puheita ”irtiotosta” ja ”kirkon yhteisten päätösten mitätöinnistä”.
Mitä ihmettä? Miten kirkolliskokousedustaja, kirkon ylimmän päättävän elimen jäsen, edes periaatteessa voisi kapinoida jotakuta vastaan? Kapinahan kohdistuu aina johonkuhun, jolle kapinoija on alisteinen. Kenelle ylimmän päätöksentekoelimen jäsen olisi alisteinen? Miten voi vetää mattoa itsensä alta? Miksi normaalia keskustelua puhutellaan pöydänpyyhkimiseksi? Mikä on se yhteinen päätös, jota tätä keskustelumme turhentaisi, kun kyseessä on nimenomaisesti tilanne, jossa sitä yhteistä päätöstä ei ole?
Asiassa on kyse tästä: kirkon ja valtion käsitys avioliittoon vihittävien sukupuolista on ensi maaliskuun alkuun asti yhtenevä – vihittäviksi tarvitaan nainen ja mies. Maaliskuun alusta avioliittolaki, jota myös kirkko on tähän asti sellaisenaan noudattanut, muuttuu.
Kirkko putoaa tavallaan tyhjän päälle sikäli, että sen itse säätämissä laeissa (kirkkolaki ja kirkkojärjestys) ei puhuta mitään vihittävien sukupuolista. (Alemmanasteinen säädös eli kirkkokäsikirja puhuu, mutta koska alemmanasteista säädöstä on aina tulkittava ylemmänasteisen mukaan, ei toisin päin, käsikirja on tässä tilanteessa heikoin mahdollinen juridinen peruste asettaa seurakuntalaisia eriarvoiseen asemaan. Siihen tarvittaisiin erillinen lakitasoinen säädös, joka kirkolta nyt siis puuttuu.)
Nyt monet papit ovat epävarmoja siitä, tulisiko heidän noudattaa lakia, kuten tähänkin asti, vai totella piispoja, joiden mukaan avioliittolakia ei tässä tilanteessa enää pidäkään sellaisenaan noudattaa.
Vastakkain ovat nyt valtion laki ja piispojen sekä kirkkohallituksen lainsäädännöstä tekemä tulkinta, jota voidaan hyvin perustein epäillä virheelliseksi. Voidaanko tästä virheelliseksi epäillystä tulkinnasta käydä normaalia, asiallista ja kriittistä keskustelua? Meidän mielestämme voidaan. Kyseessä ei ole kapina, irtiotto, uhoaminen eikä muu sopimaton möykkääminen, vaan aivan normaali vastuullisten päätöksentekijöiden käymä keskustelu merkityksellisestä asiasta.
Meillä Helsingin hiippakunnassa ei ole ”kapinapappeja”, ”marttyyripappeja” tai ”sankaripappeja”. (Meillä ei myöskään ole erikseen ”heteroseurakuntalaisia” ja ”homoseurakuntalaisia”.) Meillä on ainoastaan seurakuntalaisia sekä pappeja, jotka virkavastuisina toimijoina tulkitsevat avointa tilannetta kukin tavallaan. Vältämme kaikkea dramatiikkaa. Hallinnollisen keskustelun ja näkemyserojen ei pidä antaa häiritä seurakuntalaisten hääjuhlia tai muuta elämää millään tavalla.
Kirkolliskokouksessa jouduimme selventämään, mikä ero on ”pöydänpyyhkimisellä” ja ”keskustelulla”. Keskustelu on sitä, että kaikki osalliset tuovat esiin näkemyksensä altistaen ne samalla asialliselle arvioinnille ja kritiikille. Keskustelun kautta haemme parhaat ratkaisut. Keskustelu on intensiivinen oppimisprosessi kaikille osapuolille.
Meillä Helsingin hiippakunnassa on tapana keskustella avoimesti ja kaikkien osallisten asiantuntemusta hyödyntäen. Argumentteja arvioidaan niiden sisällön, ei niiden esittäjän hierarkia-aseman perusteella. Tosiasioita arvostamme korkealle.
Korkeimpaan päätöksentekoelimeen kuuluvien luottamushenkilöiden (kirkolliskokousedustajien) tehtävää luonnollisesti edesauttaa se, että myös piispamme Irja Askola toimintatapa perustuu korkeaan osaamiseen, luottamukseen ja avoimeen vuorovaikutukseen (ei esimerkiksi pelotteluun, uhkailuun tai erilaisten rangaistusten sommitteluun milloin kenellekin). Olemme kaikki vapaita antamaan parhaan osaamisemme kirkon hyväksi.
Hyvähenkinen vuorovaikutus ja ajatustenvaihto jatkukoot. Lämpimästi kiitän kaikkia siihen osallistuneita ja edelleen osallistuvia.
Johanna Korhonen
kirkolliskokousedustaja
Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja
kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan puheenjohtaja
Selkeä ja informatiivinen kirjoitus. Olen yrittänyt viime päivinä muutamissa blogiketjuissa kysellä ja keskustella juuri tällaisista asioista. Monet tuntuvat lukittuneen johonkin epämääräiseen ”avioliittokäsitykseen” tai muihin iskusanoihin, eivätkä ilmeisesti edes haluaisi keskustelua käytävän.
Mielestäni kirkolle on erittäin tärkeää löytää yhteinen linja avioliittoasiassa, mieluummin hyvin pian. Tuntuisi oikealta, että kaikki kirkon jäsenet tai sellaisiksi haluavat hyväksyttäisiin tasa-arvoisina mukaan toimintaan. Toisin sanoen: ketään jäseneksi kelpaavaa ei luokiteltaisi muita vähempiarvoiseksi.
Olen maallikko ja uskonnoton. Minunkin korvaani kuulostaa silti kamalalta, että yhteisö jakaisi jäseniään eriarvoisiin luokkiin seksuaalisen suuntautumisen takia.
Risto
Kirkkomme ei jaa jäseniään eriarvoisiin luokkiin seksuaalisen suuntautumisen taikka minkään muunkaan asian mukaan. Kirkkomme ei jaa ihmisiä eriarvoisiin luokkiin myöskään sillä perusteella ovatko he kenties kirkkomme jäseniä tai eivät.
Kirkkomme konfirmoidulle jäsenelle jaetaan ehtoolista jumalanpalveluksessa. Kirkkovieraaksi saapuneelle muslimille sitä vastoin ei jaeta ehtoollista, vaan hänet henkilönä siunataan ehtoollispöydässä. Aivan samoin parisuhteensa samaa sukupuolta olevan kanssa rekisteröinyt ihminen siunataan henkilönä, vaikka hänen parisuhdettaan ei voida kirkollisena toimituksena siunata. Kyse ei ole eriarvoistamisesta, vaan siitä että asioilla on erilaiset perusteet.
”Monet tuntuvat lukittuneen johonkin epämääräiseen “avioliittokäsitykseen” tai muihin iskusanoihin, eivätkä ilmeisesti edes haluaisi keskustelua käytävän.”
-Avioliittokäsitys ei ole käsityksenä eikä käsitteenä epämääräinen. Turha on väheksyä keskustelua tältä pohjalta. Itse ainakin toivon keskustelua käytävän. Juuri tältä pohjalta.
Koska se on nimenomaan se, johon koko keskustelun tulee perustua.
”Toisin sanoen: ketään jäseneksi kelpaavaa ei luokiteltaisi muita vähempiarvoiseksi.
Olen maallikko ja uskonnoton. Minunkin korvaani kuulostaa silti kamalalta, että yhteisö jakaisi jäseniään eriarvoisiin luokkiin seksuaalisen suuntautumisen takia.”
—
-Itse asiassa juuri tällaisten lukkiutuneiden käsitysten vuoksi keskustelu on mahdotonta.
On ilmeisesti kerta kaikkiaan päätetty, että jos kirkko ei vihi homopareja, se merkitsee ihmisten jakamista ”eriarvoisiin luokkiin” ja leimaamista ”vähempiarvoiseksi”.
Minkään mittainen selitys avioliiton kristillisestä ja teologisesta merkityksestä ja sisällöstä ei näytä auttavan tässä. Jokainen joka näkee avioliitolla jotain syvempää merkitystä kuin ”hyväksynnän”osoittaminen, ”mukaan toimintaan tervetulleeksi toivottaminen” ja ”samanarvoisuuden” viestittäminen, on ”syrjinnän” kannattaja.
Ehkä on hyvä, että kirjoitusoikeuteni loppuu huomenna ja lähden matkalle. Ei tätä varmaan kannata jatkaa. Ei millään pahalla.
Oikeasti, olisiko liikaa pyydetty että jos (kun, toivottavasti) edes yritetään ymmärtää vastapuolen näkökulmaa ja kantaa asiaan, ei esitettäisi noin suoria syytöksiä ”syrjinnästä” tai ”eriarvoisiin luokkiin” jakamisesta.
Että edes haluttaisiin uskoa, ettei toinen puoli ole paha ja ilkeä, ja siksi sitä mieltä kuin on.
Sama pätee toki toisinkin päin. Jos näkee avioliiton vain rakkauden osoituksena ja vihkimisen yhteiselämän siunaamisena, on johdonmukaista toivoa samaa kaikille.
Mutta itse näen vihkimisessä ja siunaamisessa muutakin kuin ”hyvän toivottamista” ja hyväksynnän osoittamista.
Avioliittoon vihkiminen on ”matkalle varustamista” tärkeää ja erityistä tehtävää varten. Jota toteutetaan nimenomaan miehenä ja naisena. Ja sukupuolten välisen erilaisuuden sisältämän erityisen rikkauden ja ainutlaatuisuuden ja myös sukupuolten erilaisuudesta nousevien erityisten haasteiden vuoksi miehen ja naisen välinen liitto on erityinen.
Samaa sukupuolta olevien suhde, oli se sitten millainen tahansa, ei näin voi olla mitenkään ”sama asia” ja siihen perustuen ”yhdenvertainen”.
Tämä edellyttäisi avioliiton riisumista kaikesta sukupuoliin ja sukupuolten väliseen erilaisuuteen liittyvistä erityismerkityksistä ja sisällöstä.
Mitä kukaan siinä lopulta voittaisi tai saavuttaisi?
Ihmisistä yksilöinä tässä ei ole kyse. Ei homoista eikä heteroista. S
iitä on kyse mikä on avioliitto. Ja siksi Vesa Hirvosen blogi nimenomaan avioliittokäsitystä koskien, lähti liikkeelle oikeasta asiasta, siitä mistä tulisi keskustella.
”Risto Kirkkomme ei jaa jäseniään eriarvoisiin luokkiin seksuaalisen suuntautumisen taikka minkään muunkaan asian mukaan.”
Allekirjoitan kyllä tuon. Opillisesti (poliittisesti) noin voidaan oikein hyvin katsoa nyt ja jatkossakin. Paine kannan muuttamiseen on kyllä kova. Miltä mahtaisi tuntua konfirmoidusta ja kenties myös Jumalaan uskovasta ihmisestä jolle sanottaisiin: ”Olet yhtä arvokas kuin muutkin, mutta homoutesi takia emme sinua vihi. Niin ja kiitos kun maksat meille veroa tasa-arvoisena muiden jäsenien kanssa.”
Kyllä noin voi kirkon (nyky)sääntöjen puitteissa tehdä, mutta pahuksen typerää se minusta olisi. Pianpa tuo nähdään.
”Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. [2. Kor. 13:4]”
Neuvotteluissa vahvimman ääni ratkaisee. Heikomman osa on alistua. Soraääni kuulostaa kuolonkorinalta. Oikeus voittaa.
Keskustellessa on mahdollista oppia. Se edellyttää kuitenkin avointa mieltä. Takinkääntö ei ole häpeä. Hopea ei ole häpeä.
Käymme yhdessä ain’, käymme aina rinnakkain.
Vaikka esteitä on joskus Taivaan tiellä.
Johanna Korhonen :”Kirkolliskokouksessa marraskuussa 2016 julkaisimme 25 edustajan voimin kannanoton, jossa sitoudumme toimimaan sen hyväksi, että kirkko sopeutuu uuteen avioliittolakiin ja alkaa toimia sen mukaisesti eli vihkien ja siunaten kaikki parit, heitä mitenkään erottelematta.”
Kun eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain, jota itsekin olin kannattanut, meille valheellisesti kerrottiin, että avioliittolaki ei vaikuta kirkon käytänteisiin. Väite ei pitänyt paikkaansa, joten jatkakaa vaan kaikessa rauhassa seksualiteettia lähtökohtana pitävän kirkkonne ”brändäystä” ja mitätöikää piispojenne mielipiteet ja työnjohto-oikeus kirkossanne jatkossakin.
Me jatkamme uskoamme antiikin filosofien ”Eros (=seksualiteetti) ei ole Jumala” hengen mukaisesti ja ehkä lopulta eroamme evl.kirkostakin, jonka jumalasta olette tehneet aivan muuta kuin mihin olemme uskoneet.
Tuula Höltälle: Eduskunta on ilmaissut tahtonsa olevan, että kirkko voi itse päättää, keitä se vihkii ja siunaa. Kirkko voi siis säätää itselleen poikkeuksen avioliittolaista. Tätä se ei ole ainakaan toistaiseksi tehnyt, joten nyt mennään eduskunnan säätämän avioliittolain mukaan.
Piispoilla ei ole kirkolliskokouksessa työnjohtotehtäviä. He kuuluvat kirkolliskokoukseen kirkolliskokousedustajina, joilla on yksi ääni kullakin, niin kuin meillä kaikilla muullakin.
Kuten useasti todettua, nyt puhutaan avioliitosta, ei esim. uskontunnustuksen sisällöstä.
Johanna Korhonen :”Eduskunta on ilmaissut tahtonsa olevan, että kirkko voi itse päättää, ”
Kyllä, mutta miksi meille valehdellaan siitä, mitä päätöksillä halutaan? Miksi tuhlata kirkollisverovaroja kirkolliskokouksiin, jos eduskunnan päätösten on oltava myös kirkon oppia koskevia päätöksiä?
Tuula Hölttä: nyt en ymmärrä, mihin ”valehteluun” viittaat. Voisitko tarkentaa? Kirkolliskokous on kirkon lainsäädäntöelin, jolla on kaikki valta (ja myös valtion puolelta valtuutus) säätää mainitsemani laki. Aloitteen voi tehdä kuka tahansa kirkolliskokousedustaja tai esim. hiippakuntavaltuusto.
Kirkko ei säädä lakeja. Vain eduskunta säätää.
Tuula hyvä. Sinulle on jostain syystä syntynyt käsitys, että avioliittolailla muutettaisiin kirkon käytänteitä. Se on täysin väärä käsitys.
”… meille valheellisesti kerrottiin, että avioliittolaki ei vaikuta kirkon käytänteisiin …”
Ei tuo ole valheellista. Avioliittolaki ei ota, eikä tietääkseni edes voisi ottaa kantaa kirkon käytänteisiin. Kysymyshän on siitä, että kirkko itse (todennäköisesti) muuttaa niitä.
Auttaisiko tämä hahmottamaan syy-seuraussuhteen oikein: Laki ei velvoita kirkkoa muuttumaan. Mielipiteiden muuttuminen tasa-arvolle myonteisemmiksi asettaa kirkolle paineita muutokseen. Nämä ovat kaksi täysin erillistä asiaa.
Kirkolla on täysi vapaus asettua edelleen tasa-arvoa vastaan avioliittoasiassa. Se miellyttäisi (tietääkseni kohtalaisen) pientä joukkoa ns. perinteisen aviolittokäsityksen kannattajia. Samalla se antaisi kirkosta äärimmäisen kielteisen viestin ulospäin. Riski vahingoittaa kirkkoa merkittävästi on niin suuri, että uskon kirkon virallisen kannan muuttuvan hyvin pian.
Johanna Korhonen :”nyt en ymmärrä, mihin “valehteluun” viittaat. Voisitko tarkentaa? ”
Nykyisessä ”kirkkopoliittisessa tilanteessa” valehtelua oli mielestäni se, että eduskunnassa hyväksytty avioliittolaki ei vaikuta kirkon käytänteisiin. Nythän se vaikuttaa, vai mitä?
Lisätarkennus Johanna Korhoselle evl.fi -sivustolta:
” Presidentti Sauli Niinistö vahvisti tasa-arvoisen avioliittolain 8.4.2016. Uusi laki tulee voimaan 1. maaliskuuta 2017.
Kirkon avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Näin todettiin kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan mietinnössä marraskuussa 2015.”
Olette muuttamassa kirkon opin mukaista avioliittokäsitystä ja asiasta käytyjä keskusteluja seuranneena puheet siitä, etteikö kirkossa meneteltäisi 1.3.2017 ”uuden oppinne” muakisesti, ovat mielestäni valehtelemista.
Tuula Höltälle: Nyt ymmärrän – olet ilmeisesti ymmärtänyt asian niin, että kirkko olisi kollektiivina luvannut olla muuttamatta toimintaansa avioliittolain muutoksen takia? Viittaat yleisvaliokunnan mietintöön ja tekstiin evl.fi-sivulla.
Jos olet näin ajatellut, kyseessä on väärinkäsitys. Millään kirkon toimijalla ei ole ollut valtuuksia luvata tällaista kirkolliskokouksen puolesta tai nimissä. Kirkolliskokous itse ei ole tehnyt mitään päätöksiä avioliittolain muuttumiseen liittyen (lukuun ottamatta eräiden selvitysten tilaamista). Olemme asiasta kyllä keskustelleet, viimeksi kuluneella viikolla.
Kirkon monenlaisissa papereissa esiintyy kyllä erilaisia kantoja ja näkemyksiä aiheesta. Esimerkiksi mainitsemasi yleisvaliokunnan mietintö on toki olemassa, mutta se ei ole kirkolliskokouksen päätös. Olemme kyllä käsitelleet po. mietinnön ja merkinneet sen yksimielisesti tiedoksi. Tiedoksi merkitseminen ei sisällä kannanottoa asiakirjan sisältöön; emme siis ole päättäneet kirkon olevan asiasta samaa tai eri mieltä kuin mietinnön perustelutekstissä sanotaan.
Kyseisen asiakirjan yhteydessä hyväksyttiin kyllä neljä päätösesitystä (kirkon hallinnon kielellä päätöspontta). Niissä päätimme tilata eräitä selvityksiä. Ne selvitykset olemme nyt saaneet ja merkinneet tiedoksi viime keskiviikkona. Mitään varsinaisia sisällöllisiä päätöksiä asiassa ei edelleenkään tehty.
Mitä lupausten pitämiseen tulee, jokainen vastaa antamistaan lupauksista. Esimerkiksi minä olen luvannut edistää yhdenvertaisuutta kirkossa, ja tämän lupauksen pyrin kaikessa toiminnassani pitämään. Yhdenvertaisuuteen sisältyy jäsenten yhdenvertainen kohtelu avioliittoon vihittäessä ja siunattaessa.
Sana ”valta” on noussut esiin aiemminkin kirkkoa koskevissa keskusteluissa. Esim. silloin kun joidenkin seurakuntien kirkkovaltuustot vähensivät/lopettivat muutamien kirkon virallisten lähetysjärjestöjen määrärahoja. Täälläkin toistettiin hyvin usein, että ”meillä on valta”.
Kirkolliskokouksellakin on valta määritellyissä määräenemmistöpuitteissa päättää asioista. Kenelläkään yksityisellä ihmisellä sellaista valtaa ei sielläkään ole.
Kukaan ei ole kiistänyt, etteikö valtaa olisi. Kysymys on siitä, miten valtaa käytetään.
Jumala on kaikkivaltias ja hänellä on kaikki valta niin taivaassa kuin maan päällä. Jokainen ihminen on vallankäytöstään vastuussa kaikkivaltialle Jumalalle. Tämä on aina hyvä muistaa, ettemme aivan sokaistu omaan vallankäyttöömme.
Johanna Korhonen: ”Kapinahan kohdistuu aina johonkuhun, jolle kapinoija on alisteinen. Kenelle ylimmän päätöksentekoelimen jäsen olisi alisteinen? Miten voi vetää mattoa itsensä alta? ”
Oho! Eikö kirkon ”ylimmän päätöksentekoelimen jäsen” olekaan alisteinen kirkn todelliselle Johtajalle, Jumalalle?
Eikä sitä mattoa Johannan itse tarvitse kiskoa pois. Jumalan myllyt jauhavat hitasti, mutta takuuvarmasti! Ei tarvitse meidän kenenkään, eikä edes Jumalan, muuta kuin antaa ajan kulua, niin me ravistumme kaikki, j a lopuksi kuolemme pois.
Ennen sitä saattaa jopa käydä niin jos emme ajoissa kuuntele Ylimmän Esimiehemme omaa mielipidettä, vaan tuputamme omaamme, että meidän oma lampunjalkamme Jumalan toimesta lykätään pois paikoiltaan, koska meille on niin tärkeätä pitää omassa tuijjussamme omaa vierasta valoa eikä ylimmän Esimiehemme, Jumalan ilmoitustahdon valoa!
Siinä vaiheessa ei taideta kysyä, kuinka isot kengät ao:lla on. Siinä vaiheessa jopa arkkipiispatkin omassa valossaan pistetään pihalle ja tilalle asetetaan joku muu!
Jumalan vinkit omista mielipiteistään löytyvät kaikki Raamatusta. Näitä mielipiteitä tulisi tietenkin kirkon johtajat, niin piispat kuin kirkolliskokokousedustajatkin pitää esillä ja viedä eteenpäin!
Ja lopuksi. Jeesuksen lampaat eivät taida tunnistaa Johannan ja kumppanien ”sitotunutta” ääntä Hyvän Paimenen ääneksi?
Asiallinen, järkevä kirjoitus Johanna Korhoselta!
Politiikan tutkijana olen jotenkin oppinut ajattelemaa, että termit ”kapinointi” jne. liittyvät yleensä epädemokraattisiin, autoritäärisesti johdettuihin yhteisöihin tai valtioihin. Tällaiset systeemit horjuvat jos autoritäärisyyden ytimeen menevistä asioista puhutaan. Puhuminen nimittäin avaa oven uudenlaisille näkökulmille ja saattaa johtaa muutokseen. On asioita joita ei vaan voi sanoa ja joista ei voi keskustella, vaarantamatta autoritäärisesti johdetun systeemin perusteita. Martti Luther ”kapinoi”, koska hän sanoi julkisesti asioita, jotka horjuttivat silloisen katolisen kirkon perusteita. Luther puhui esimerkisi papeista seksuaalisina olentoina ja heidän oikeudestaan avioliittoon. Luther puhui kirkon tekopyhyydestä. Sekin oli asia josta ei vaan voinut keskustella. Samoin kysymys naisten yhteiskunnallisesta tai kirkollisesta tasavertaisuudesta (naisten tasavertaisesta johtajuudesta miesten rinnalla) on ollut asia, josta puhuminen on (esim. vanhaluterilaisuudessa) käsitetty asiaksi, joka on keskustelun ulkopuolella. Naisten ja miesten tasavertaisen johtajuuden on aktsottu uhkaavan luonnonjärjestystä, Jumalan tahtoa, ikuista avioliittojärjestystä ja edustavan turmeltuneisuutta jne.
Nyt ollaan taas yhden asian äärellä josta ”ei voi puhua”, jotta ei kyseenalaistettaisi jotain perustavaa asiaa. Mikä neuvoksi? Ei kai mikään muu auta kun vain keskustella, kapinointi-syytöksistä huolimatta.
Luin vähän ylläolevaa keskustelua.
Sari Weckroth kirjoittaa:
”Oikeasti, olisiko liikaa pyydetty että jos (kun, toivottavasti) edes yritetään ymmärtää vastapuolen näkökulmaa ja kantaa asiaan, ei esitettäisi noin suoria syytöksiä “syrjinnästä” tai “eriarvoisiin luokkiin” jakamisesta.”
Tämä on minusta ongelmallinen ajatus. Jäin miettimään tätä. Monet kirkossamme ovat tosiaan sitä mieltä, että syrjintä-sanan käyttäminen on loukkaavaa. Jos pyrkii kunnioittamaan ja ymmärtämään itsensä kanssa eri mieltä olevia, ei saisi kutsua joitain heidän näkemyksiään syrjiviksi. Onko asia tosiaan näin?
Pitäisikö lakata käyttämästä syrjintä-sanaa, vaan puhua sen sijaan erilaisista näkemyksistä koskien seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä, naispappeja, mustia, vammaisia, juutalaisia jne.?
Esimerkiksi minä ymmärrän oikein hyvin miksi jotkut ihmiset vastustavat naispappeutta tai samaa sukupuolta olevien avioliittoja tai juutalaisten tasavertaisia kansalaisoikeuksia tai kristittyjen tasavertaisia oikeuksia (niissä maissa joissa kristittyjen oikeuksia arvioidaan ei-kristillisestä ja ei-demokraattisesta näkökulmasta käsin), tai mustien tasavertaisia oikeuksia esimerkiksi pappeuteen (niissä yhteisöissä joissa mustien oikeuksia arvioidaan määrätynlaisista luonnonjärjestysteologioista käsin, ja joissa ollaan sitä mieltä, että mustat ovat ehdottoman tasavertaisia valkoisten kanssa, mutta Jumala on luonut heidät erilaisiksi, ja tämän takia mustat on luotu eri tehtäviin kuin valkoiset).
Jos haluan ymmärtää ja kunnioittaa ihmisiä, jotka aivan vilpittömästi – ja haluamatta kenellekään mitään pahaa – edustavat joitain edellä mainitsemistani kannoista, niin eikö minun pidä kutsua näitä näkemyksiä syrjiviksi? Jos kutsun niitä syrjiviksi, syyllistynkö loukkaavaan ja epäkunnoittavaan asennoitumiseen näitä kantoja edustavia ihmisiä kohtaan?
Mikäli muistan oikein, niin case ”Kapinaa vai keskustelua?” alkoi heti alla olevan piispojen selonteon jälkeen kun muutamat papit ilmoittivat joka tapauksessa vihkivänsä spn-pareja avioliittoon 1.3.2017 jälkeen. Ilmoitusta ei edeltänyt minkäänlainen keskustelu, vain suora ilmoitus toimia piispain antaman selonteon vastaisesti. Tuolloin alettiin puhua ilmiöstä ”kapinapapit”. On aivan luonnollista, että jotkut kirkon jäsenet ovat kokeneet, että piispain antamalla selonteolla ”pyyhittiin pöytää” tai ko. pappeja kutsuttiin ”kapinalipun heiluttajiksi” kuten Johanna asian ilmaisee.
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/30A5F4438A693A33C22580200044A7CE?OpenDocument&lang=FI
Kirkolliskokouksessa enemmistä on edelleen sillä kannalla, että kirkossa avioliittoon vihitään vain mies-nais-pareja. Kirkolliskokousedustajat voivat tehdä toista kantaa edustavia aloitteita, siihen heillä on oikeus ja valta. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta eikä valtaa mitätöidä nyt vallalla olevan enemmistön mielipidettä.
” On aivan luonnollista, että jotkut kirkon jäsenet ovat kokeneet, että piispain antamalla selonteolla “pyyhittiin pöytää” tai ko. pappeja kutsuttiin “kapinalipun heiluttajiksi” kuten Johanna asian ilmaisee.”
Ymmärrän, että on kaikille osapuolille ikävää, kun asia on näin kärjistynyt. Ymmärrän myös, miksi näin on käynyt. Näyttäisi siltä, että kirkossa on vain tuudittauduttu siihen, että hiljaa pysyttelemällä mitään ikävää ei tapahdu. Uskon, että tämä ei kuitenkaan ole asiain todellinen laita, vaan pinnan alla tapahtuu koko ajan paljonkin.
Kirkolliskokous on toivottoman hidas elin tekemään ratkaisuja. Siksi nyt mietitään, miten ongelma hoidettaisiin nopeasti, sillä kiire on kova. Yksi mahdollinen tapa näyttäisi olevan avoin ”kapina”, eli vihitään kaikki parit joka tapauksessa ja katsotaan mitä seuraa (onnellisia aviopareja, tuskin muuta). Ei kirkko oikein voi uuden lain aikana enää sanoa ainakaan: ”Emme vihi homoja, piste.” Jos kysyntää on, pappeja löytyy vihkitoimituksiin, ja kaiketi kirkkojakin.
Kirkon on myös pian löydettävä keino hyväksyä homojen avioliitot tasavertaisiksi muiden kanssa. Epäilemättä tätä mietitään parhaillaan kiivaasti. Odotan mielenkiinnolla, millainen muotoilu hyväksyvälle kannalle lopulta laaditaan. Hauska se varmaan ainakin tulee olemaan;)
Tulkaa kaikki-liikkeen nimissä on viikon sisällä julkaistu neljä spn-avioliittoa kannattavaa blogia, joissa halutaan kirkonkin alkavan vihkiä ko. pareja.
Onko K24 suuntautunut Tulkaa kaikki-liikkeen lobbariksi?
Kotimaa24 ei ole kenenkään lobbari, miksi olisi? Tulkaa kaikki -liike bloggaa siinä missä muutkin yhteisöt (kuten esim. Lähetysseura tai Herättäjä-Yhdistys) Joskus useammin joskus harvemmin.
Asiasta on keskusteltu etukäteen ylläpidon kanssa. Monet ja kaikenlaiset muutkin yhteisöblogit (teologiseen näkemykseen katsomatta) ovat tervetulleita. Ottakaa yhteys ylläpitoon.
Blogikaista on vapaa.
Salme: Ymmärtääkseni kaikki maksavat asiakkaat saavat tälle alustalle kirjoittaa blogeja. Jotkut ovat aktiivisempia, jotkut passiivisempia. Ei se ole K24:n vika tai ansio.
Seija,
yhteisöillä taitaa kuitenkin olla hieman erilaiset kuviot, koska Olli sanoo ”Asiasta on keskusteltu etukäteen ylläpidon kanssa. Monet ja kaikenlaiset muutkin yhteisöblogit (teologiseen näkemykseen katsomatta) ovat tervetulleita. Ottakaa yhteys ylläpitoon.”
Voi olla muut kirkolliset yhteisöt eivät katso tarpeelliseksi olla jatkuvasti esillä kertomassa mielipidettään vaan ne keskittyvät perustehtäväänsä, evankeliumin sanoman julistamiseen ja todeksi elämiseen kotimaassa ja lähetyskentillä.
”Ei sovi peiliä syyttää, jos naama on vino”, sanottiin minun nuoruudessani.
Salme: ”Voi olla muut kirkolliset yhteisöt eivät katso tarpeelliseksi olla jatkuvasti esillä kertomassa mielipidettään”
Sehän on sitten niitten asia, jos ovat passiivisia, eivätkä katso tarpeelliseksi olla jatkuvasti esillä. Mutta sitä en ymmärrä miksi kritisoit niitä tahoja jatkuvasta esillä olosta, jotka ovat aktiivisia ja käyttävät mahdollisuuden tuoda oman kantansa esille. – Vaikka jatkuvastikin.
Seija,
tarkoitatko, että minulla on vino naama? 🙂
Voihan se jo tässä iässä vähän vino jo ollakin. Muorempana se oli oikein kaunis.
Täällähän keskustellaan asioista, ei kritisoida. Täällä tehdään huomioita vaikkapa siitä kuka on mielipiteineen paljon esillä ja kuka ei. Yleensä lobbaamiseksi kutsutaan sitä kun jotain asiaa toistetaan hyvin usein. Lobbaaminen on ihan sallittua. Lobbaathan sinäkin omaa näkemystäsi esim. kristinuskosta.
EU:ssa on kuulema ihan riesaksi asti lobbareita, kerrottiin yksi ilta.
Edellinen on siis vastaus Kimmolle.
Salme: En tokikaan halunnut sinusta mitään sanoa. Tuo vanha sanonta tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, ettei sovi K24-palstaa syyttää, jos toisen ovat aktiivisempia blogialustan käyttäjiä kuin toiset.
Seija,
näinhän asia on kuten sanot. Kunhan hassuttelin.