Kohti fitnesskilpailuja
Kilpailen nyt keväällä taas 2,5 vuoden jälkeen fitnesslavoilla. Kilpailudieetistä on suurin osa kulunut ja se on osunut hyvin kirkon suureen paaston aikaan. Tästä olen iloinnut. Luterilaisuudessa ei tosin yleensä paastossa korostu niin paljon niin sanottu ruokapaasto tai toisin sanoen fyysinen paasto yhtä voimakkaasti kuin joissain muissa kirkkokunnissa tai vaikkapa islamin Ramadanissa. Itsekin olen aiempina vuosina pastorina painottanut ruokapaaston sijaan mm. kärsivien auttamista esimerkiksi usein paastonaikaan sijoittuvan Yhteisvastuukeräyksen kautta tai keskittymään pohtimaan omaa Jumala-suhdetta.
Tämä kilpailudieetti on kuitenkin jossain määrin johtanut pohtimaan tarkemmin etenkin omaa suhdettani etenkin fyysiseen ruokapaastoon. Tässä blogissa pyrin hieman hahmottelemaan ajatuksiani kirkollisesta fyysisestä paastosta. Lisäksi pyrin antamaan pienen kurkistuksen vain harvoille ja valituille tarkoitettuun fitnesskilpailupaastoon.
Seuraavassa paastosta hieman kirkon näkökulmasta.
Kirkko ja paasto
Upealta ja minulle rakkaalta kirkoltani Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta löytyy virallista ohjeistusta ohjeistusta paastoon ennen kaikkea jumalanpalveluksiin liittyen. Esimerkiksi piispainkokouksen hyväksymä Jumalanpalveluksen opas (2009) kuvaa kristillistä paastoa seuraavaan tapaan:
” Kristillisessä perinteessä fyysinen paasto perustuu Kristuksen esimerkkiin ja se ymmärretään osaksi hänen seuraamistaan. Paasto avaa mahdollisuuden hengelliseen rakentumiseen ja uudistumiseen. Se kutsuu Kristuksen kärsimyksen mietiskelyyn, Jumalan sanan tutkimiseen, katumukseen ja rippiin. Se muistuttaa itsehillinnän hyveestä, joka sekä Raamatussa että antiikin filosofiassa kuuluu osaksi hyvää elämää, mutta jonka myönteinen merkitys on nykyisin jäänyt hämäräksi.
Samalla fyysinen paasto johdattaa arvioimaan omaa elämää uudelleen. Onko kaikki päivittäin käyttämäni tarpeellista? Haittaako tavaran ja ruoan paljous elämääni Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä? Estääkö yltäkylläisyys näkemästä lähimmäiseni hätää? Raamatullisella paastolla on aina diakoninen ulottuvuus. Fyysinen paasto tähtää ´toisenlaiseen paastoon´
(Jes. 58) eli köyhien ja kärsivien auttamiseen.”
Toisin sanoen luterilainen paasto on pohjimmiltaan hyvin moniulotteinen. Se voi tarkoittaa mm. perinteistä ruokapaastoa tai toisin sanoen fyysistä paastoa, hengellisten asioiden mietiskelyä, turhista asioista luopumista ja köyhien sekä kärsivien auttamista. Toisaalta esimerkiksi köyhien auttaminen ja omasta luopuminen ovat siinä myös jossain määrin sidoksissa toisiinsa.
Minusta näyttää siltä, että fyysinen paasto on seurakuntien käytännön elämässä aika marginaalisessa roolissa nykyään. Yhtenä syynä näkisin (joko perustellut tai perustelemattomat) huolet fyysisen paaston terveysriskeistä etenkin heikkokuntoisille tai vaikkapa syömishäiriöisille.
Toisaalta toki taustalla fyysisen paaston vähäisyyteen voi olla myös ajatusta siitä, että ruokapaasto on vain tuulahdus menneestä maailmasta, jossa korostettiin liikaa kieltäymystä. Elämme enemmän tai vähemmän historiallisesti tarkasteltuna yltäkylläisyyden ja hedonismin aikaa. Etenkin hedonismi taas helposti johtaa arjessa tiedostamattakin kärsimyksen välttämiseen.
Lisäksi suomalainen yhteiskuntakin on rakennettu niin toimivaksi, että voit elää kotona käymättä edes kaupassa – puhumattakaan oman ravinnon metsästämisestä, kasvattamisesta tai keräilemisestä. Helppous, hedonismi (sis. helposti saatavilla olevan viihteen) ja yltäkylläisyys taas ruokkivat tietynlaista laiskuutta. Voin itsekin tunnustaa ajatelleeni usein paastoa ennen ja sen aikana, että en nyt kyllä millään viitsi kituuttaa itseäni ruokapaastolla. Ennemmin elän mukavampaa elämää.
Tämän kilpailudieetin kautta näkökulmani on kuitenkin muuttunut – sen verran isoiksi olen kokenut mm. paaston hengelliset hyödyt. Mietin, voisinko jatkossa enemmänkin puhua myönteisesti myös ruokapaaston hyvistä puolista kirkossa – etenkin, kun minulla on siihen toisen ammattini puolesta eli fitnessvalmentajana erityisasiantuntemusta.
Toki lukijankin on tärkeää huomioida, että fitnesskilpailudieetti ja kirkollinen paasto ovat hyvin erilaisia vaativuudeltaan. Kirkollinen paasto nimittäin usein noin 4–7 kertaa lyhyempi, paljon kevyempi, vähemmän suunnittelua vaativampi, riskittömämpi ja helpompi kuin fitnesskilpailudieetti. Siksi kirkollinen paasto fiksusti toteutettuna sopii sopivasti ja yksilöllisesti sovellettuna melkein kaikille toisin kuin esimerkiksi fitnesskilpailudieetti, joka on tarkoitettu vain ammattitaitoisesti valmennetuille kilpaurheilijoille.
Tästä huolimatta haluan kuitenkin lopuksi tarjota pienen kurkistuksen uteliaalle lukijalle myös fitnesskilpailudieetin maailmaan ja sen vaikutuksiin minuun.
Kilpailudieetti äärimmäisenä paaston muotona
Kilpailudieetti fitness- ja kehonrakennuslajeissa on pohjimmiltaan paaston äärimmäinen muoto. Siinä keho pyritään viemään mahdollisimman vähärasvaiseen tilaan ilman terveyttä vaarantamatta tai lihasta menettämättä. Kyse on paljon enemmän suunnittelua, aikaa ja sitoutumista vaativasta paastoista kuin usein paljon lyhyemmästä uskonnollisesta ruokapaastosta.
Fitness onkin jossain määrin äärimmäinen laji. Se ei kilpailumuotona sovi kaikille. Sen toteuttaminen vaatii mm. yksilön omaa voimakasta halua kilpailla, ajan ja rahan panostamista, rutiineista selviytymistä ja mielellään niiden rakastamista, tasapainoista elämätilannetta, tervettä suhtautumista ruokaa ja itseen sekä ammattitaitoista valmennusta.
Ammattitaitoisesti toteutettuna kilpailudieetistä ei kuitenkaan ole tutkimusten mukaan ole yleensä vaaraa. Isoimmat fyysiset muutokset rasvan palamisen lisäksi ovat hormonaalisia. Esimerkiksi miehillä kilpailudieetti laskee etenkin loppuvaiheessa testosteronitasoja. Hormonitoiminta kuitenkin yleensä palaa normaaliksi muutaman kuukauden kuluessa kilpailujen loppumisen jälkeen, kunhan urheilija saa riittävästi ravintoa.
Isoimmat haasteet fitnesskilpailemisessa yleensä ovatkin psyykkisiä. Jos urheilijalla ei ole esimerkiksi tervettä ja rakastavaa suhdetta omaan kehoonsa ennen kilpailua, ei kilpailemista voi siinä tilanteessa suositella. Kilpailudieetin aikana ja sen jälkeen kehon ulkomuoto nimittäin kokee muutoksia ja urheilija voi huonossa tilanteessa esimerkiksi jäädä liikaa kiinni omaan kisakuntoonsa ja yrittää pitää siitä liian kauan kiinni – samalla aiheuttaen itselleen fyysisiä ja psyykkisiä terveysriskejä.
Hyvä itsearvostus sekä niin rasvaisemman kuin rasvattomankin oman kehonkuvan arvostaminen on tärkeää kaikille kilpailudieettiä harkitseville. Itse esimerkiksi pidän molemmista versioista itsestäni: kisakuntoisesta ja myös rasvaisemmasta kehityskauden kunnosta. Kehityskauden hyviä puolia on mm. parempi yleisvointi, rennompi ruokailu sekä nousujohteinen kehitys mm. toistoissa ja painoissa salilla.
Kilpailudieetillä on kuitenkin riskiensä lisäksi myös omat hyvät puolensa. Niistä seuraavassa hieman tarkemmin.
Fitnesskisadieetin hyvät puolet
Fitnessiä pidetään usein ihan ymmärrettävästi pinnallisena tai hienommin sanottuna esteettisenä lajina. Se voi kuitenkin yllättää ihmisen, joka ei ole siinä kovin sisällä. Voikin tuntua yllättävältä kuulla tätä, mutta kilpailudieetin yksi isoimmista anneista minulle ovat fyysisten puolien lisäksi sen henkinen ja ennen kaikkea hengellinen anti.
Olen mm. huomannut seuraavia myönteisiä muutoksia omassa fyysisessä, henkisessä ja hengellisessä hyvinvoinnissa:
- Näkymä omaan tulevaisuuteen ja visio oman elämän suunnasta on kirkastunut.
- Olen pystynyt parempaan keskittymiskykyyn ja tehokkuuteen.
- Somen käyttö ja etenkin kulutus on vähentynyt erittäin paljon tärkeämpien asioiden edeltä.
- Työteho, hyvä suunnittelu ja organisointikyky on parantunut huomattavasti.
- Epämukavuuden ja nälän sietokyky on lisääntynyt.
- Suhde etenkin Jumalaan ja kirkkoon on lähentynyt ja syventynyt. Kumpaakin kohtaan tuntemani rakkaus on ehkä suurinta koko elämäni aikana.
- Kiitollisuus omaa elämää ja elämäntilannetta kohtaan on lisääntynyt.
- Osaan arvostaa paljon enemmän arjen pieniä asioita, kuten lepoa ja ravintoa.
- Huomaan, miten mukavaa ja edullista on tehdä vain oikeastaan hyvistä raaka-aineista omat ruoat. Dieetti on myös herkistänyt makuaisteja. Nautin esimerkiksi erittäin paljon ravintopitoisten ruokien mausta. Toki dieetillä voi olla ns. roskaruokaakin, mutta ne eivät toimi minulla. Aionkin kisadieetin jälkeen yhä enemmän suunnitella myös kehityskaudella ruokailua hyvien raaka-aineiden pohjalta monipuolisesti.
- On helpompi samaistua muiden kärsimykseen. Fitnesskilpailudieetti toisaalta kyllä johtaa loppuvaiheessa tiettyyn apaattisuuteen, eristäytymisen tarpeeseen ja omaan itseen sekä mm. Jumalaan keskittymiseen. Siitä huolimatta sen myötä on kokemuspohjalta kuitenkin helpompaa samaistua maailmassa monin tavoin kärsiviin ihmisiin. Hieman ristiriitaista – tiedän.
- Oma ego on hyvällä tavalla hiljentynyt entisestään ja toisaalta itsearvostus lisääntynyt. Ristiriitaista tämäkin.
Fitnesskisadieetin haittapuolet
Toki haittapuoliakin on:
- Olen ollut vetäytyneempi sosiaalisista suhteista.
- Tavoitteellinen kilpaurheilu on aina jossain määrin itsekästä hommaa. Se vie paljon omaa huomiota, energiaa ja aikaa. Siksi esimerkiksi läheisille ja ystäville on jäänyt vähän vähemmän energiaa – etenkin, kun työt pitää myös samalla luonnollisesti hoitaa. Toisaalta uskon, että pitkällä tähtäimellä kilpaurheiluni on koitunut myös muiden hyväksi – olen kilpaurheilun ansiosta mm. paljon vahvempi, tehokkaampi, fiksumpi, toimintakykyisempi, terveempi ja iloisempi kuin ilman sitä.
- Ajoittaista väsymystä tai ärtyneisyyttä en ole 100% pystynyt peittämään ainakaan ilmeiden tasolla, vaikka yritys onkin ollut kova.
Mitä sinä, arvoisa lukija, ajattelet ruokapaastosta?
Moi!
Anteeksi ja pahoittelut. Oli jäänyt kommentointi vahingossa pois päältä. Kiitos vinkistä ystävälliselle lukijalle. Voit nyt kommentoida. Fitnesskisamatkaani ja myös pappeuteen sekä hengellisyyteen liittyviä julkaisujani myös Instagramissa: @fitsisu
Itse tunnen näitä fitness urheilijoita, laji on aika sairas. Minä keskeinen, jossa ihmisen ruumista muokataan luonnottomaan tilaan. Lisäksi henkinen puoli joutuu kovaan hyllyyn. Uskonnollisesti lajia voisi verrata johonkin äärikarismaattiseen pyhitysliikkeen moodiin.
Paaston linkittäminen tähän yhteyteen on jotenkin erilaista ja samalla samaa. Luterilainen paasto on jäänne alkuperäisestä, eikä meillä ole mitään systemaatista paasto-opetusta. Kirkollinen paasto sen traditionaalisessa kontekstissa on paljon vaativampi kuin fitnespaasto, kirkollinen paasto on aivan eri levelillä. Fitnespaastojat jäävät tässä suhteessa materiaaliselle tasolle.
Kiitos Sami kommentista. Itsekin tunnen paljon urheilijoita, olen fitnessvalmentaja toiselta ammatiltani jne. Meillä on selkeästi hyvin erilainen näkökulma lajiin, mutta on toki kiva kuulla erilaisia näkökulmia.
Tässä pari omaa huomiota kommenttiisi:
– Laji on kyllä äärimmäinen, eikä sovi kaikille. Meille joille se sopii, se usein tuo paljon merkityksellisyyttä, sisältöä elämään. Toki on niitäkin, jotka kilpailevat ja pettyvät eri syistä. Yleensä heillä kisa jää yhteen ja taustalla voi olla huonoa valmennusta tai epärealistiset kuvitelmat lajista tai itsestä. Monelle tulee yllätyksenä sen vaativuus ja monipuolisuus. Kyse on elämäntavasta ennen kaikkea.
– Kirkolla on kyllä virallinen paasto-ohjeistus, johon viittaankin. Se samoin kuin Jumalanpalvelusten opas – samoin kuin luterilaisuus Lutherin johdolla – ammentaa paljon traditiosta: Raamatusta, varhaisesta keskiajasta ja kirkkoisiltä.
Kiitos vielä kommentista ja aurinkoista viikkoa!
Jussi, sinulla on varmasti valmentajan näkökulma fitness urheiluun, joka voi olla syvällisempi, kokemuspohjaisempi. Ulkopuolisena näen asiat äärimäisenä kehonmuokkauksena, luonnottomana laajoine lieveilmiöineen. Myönnän tämän ehkä liiankin kapeaksi näkökulmaksi, silti pidän tämän.
Luterilaisesta paastosta löytyy kyllä ohjeita, vaikka kirkon sivuilta. Se on kuitenkin jäänne ”kuin lantrattu viini josta tulee huono humala”. Mitään systemaatista ei ole, jos vertaamme sitä vaikka vanhaan kristikuntaan. Tai tapaan mitä meille seurakunnissamme opetetaan.
Luther ja traditio? Mikä ihmeen traditio. Kirjoitappa siitä, ei tästä enempää.
Kiitos tästäkin kommentista. Samaa mieltä ole siitä, että luterilaisuutta tai traditiota ei opeteta seurakunnissa. En kuitenkaan ymmärrä oikein tuota systemaattisesti opettamista enne vs. nyt. Joka tapauksessa olen jonkin verran kirjoittanutkin Lutherin suhteesta traditioon. Olen kirjoittanut mm. STKS:n julkaiseman laajan tutkimuksen Lutherin ehtoollisooista ja vanhan kirkon käytänteistä. Myös pahuutta käsittelevä väitöskirjani käsittelee Lutherin vanhakirkollisia juuria. Löytyy netistä open access -julkaisuna: https://researchportal.helsinki.fi/en/publications/is-evil-inevitable-for-creation-and-human-life-studies-on-martin-
Vastaan tähän lyhyesti; paaston merkitykseen voit hyvin tutustua seuraamalla ortodoksisen kirkon käytänteitä, jotka olivat olemassa ennen kuin luterilaisuutta oli.
Vastaavasti tradition ” juuria” löydät myös sieltä mitä putsatussa luterilaisuudessa ei ole.
Blogin tuosta hyvin saisi, vertailevan.
Hyvää viikkoa.
Kiitos kommentista. Vielä kysymyksenä: Mitä tarkoitat traditiosta putsatulla luterilaisuudella? Luterilaisuuden ideahan oli juuri päinvastainen. Lännen kirkko jakaantui 1500-luvulla useaan osaan samoin kuin vaikkapa idän ja lännen kirkko 1054 tai juutalaisuus Jeesuksen aikaan. Luterilaisuudessa haluttiin eroon nimenomaan sellaisista keskiajan vaikutteista (jotka olivat Saksassa monelta osin eurooppalaisittain poikkeuksellisen voimakkaita), jotka hämärsivät Raamatun ja kirkkoisien sanomaa. Siksi esim. luterilaiset tunnustuskirjat sisältävät Todisteiden luettelon kirkkoisien opetuksista, jossa todetaan mm. seuraavaa: ”Kirja nojaa kuitenkin vanhan kirkon ja sen isien teksteistä löytyviin todistuksiin.” Eikö ortodoksisuudessa nimenomaan ole sama pyrkimys? Onkin ollut hämmentävää huomata, miten paljon luterilaisilla ja ortodokseilla on yhteistä oppiperustaa ja ajatusmaailmaa, jotka juontavat juurensa nähdäkseni nimenomaan juuri vanhan kirkon isien ja opetusten arvostamisesta. Myös nykyään luterilaisuudessa ja ekumeenisessa liikkeessä tehdään eri kirkkokuntien kanssa paljon yhteistyötä yhteisten tekijöiden löytämiseksi. Esim. Suomessa siirtyminen luterilaisuuden aikaan kävi luontevammin kuin Keski-Euroopassa, jossa homma uhkasi välillä mennä aika kaaokseksi. Täällä moni asia muuttui ulkoisesti paljon vähemmän, mikä vastasi Lutherinkin ideaalia jossain määrin. Vanhan kirkon juurista Pohjoismaissa muistuttaa myös mm. apostolinen suksessio, jota haluttiin varjella toisin kuin Keski-Euroopassa. Miksi siis luoda turhaa vastakkainasettelua eri kirkkokuntien välille, eikä ennemmin pyrkiä näkemään toinen arvokkaana ja jopa veljinä sekä sisarina Jeesuksessa, Kristuksessa?
Isoja ja laajoja kysymyksiä pohdittavana. Muutamia ajatuksia nopeasti;
Luther valikoi tradition aineksia, hyljäten tietyt tradition ainekset ja näin muodosti uuden tradition. Tästä johtuen luterilainen traditio on erilainen kuin yhtenäisen kirkon traditio. Onko traditio hyvä? Joidenkin mielestä kyllä, toisten mielestä ei. Lutheria raskautti monet asiat, joista hän pyrki eroon velvoittaen muitakin seuraamaan tulkintaansa. Ortodoksista traditiota ei sellaisenaan luterilainen allekirjoita. Jos näin olisi, luterilainen traditio olisi toisenlainen. Luterilaisuuden määräävä prinsiippi on yksin Raamattu jonka kautta peilataan traditiota. Yhtenäinen kirkko ei ole ikinä arvottanut traditiota näin.
Luterilaisuutta hallitsee monergistinen Jumala kuva ja ihmisen antropologinen tulkinta poikkeaa jakamattoman kirkon teologiasta. Jo nämä kaksi ovat niin isoja linjoja teologisessa horisontissa, eivätkä ne ole keinotekoista vastakkainasettelua.
Ekumenia on tärkeä asia ja siihen tulee pyrkiä, mutta ei keinoilla millä hyvänsä. Ortodoksit ovat vaikuttaneet hyvin voimakkaasti ekumeenisessa liikkeessä. Tiedostaen, että tehtävä voi olla mahdoton.
Jussi K,
Oikein kirjoitit, paasto ei ole vain ruokailun säätöä vaan mielentila ja kilvoittelua. Kirkko (ortodoksinen) on määrittänyt ruokapaaston, jota muidenkin yhteisöjen jäsenten on varsin helppo noudattaa. Ei tarvitse alkaa itse keksiä paastosääntöjä vaan Kirkko on ne luonut. Suosittelen, tässä linkki: https://www.ortodoksi.net/index.php/Paastos%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t_ortodoksisessa_kirkossa
Paaston terveysvaikutuksia on jonkin verran tutkittu tieteellisesti. Alla muutama viite.
Paasto ei vaikuttanut verestä mitattujen vitamiinien tai antioksidanttien pitoisuuksiin.
Sarri, K., Bertsias, G., Linardakis, M., Tsibinos, G., Tzanakis, N., & Kafatos, A. (2009). The effect of periodic vegetarianism on serum retinol and alpha-tocopherol levels. International Journal for Vitamin and Nutrition Research. Internationale Zeitschrift Fur Vitamin- Und Ernahrungsforschung. Journal International De Vitaminologie Et De Nutrition, 79(5–6), 271–280. https://doi.org/10.1024/0300-9831.79.56.271
Paasto ei vaikuttanut verenpaineeseen.
Sarri, K., Linardakis, M., Codrington, C., & Kafatos, A. (2007). Does the periodic vegetarianism of Greek Orthodox Christians benefit blood pressure? Preventive Medicine, 44(4), 341–348. https://doi.org/10.1016/j.ypmed.2006.11.009
Paasto vaikutti ravinnosta saadun energian saantiin alentavasti ja ruoka-. ja ravintoaineiden suhteisiin.
Sarri, K. O., Linardakis, M. K., Bervanaki, F. N., Tzanakis, N. E., & Kafatos, A. G. (2004). Greek Orthodox fasting rituals: A hidden characteristic of the Mediterranean diet of Crete. The British Journal of Nutrition, 92(2), 277–284. https://doi.org/10.1079/BJN20041197
Paasto vaikutti veren lipideihin edullisesti.
Sarri, K. O., Tzanakis, N. E., Linardakis, M. K., Mamalakis, G. D., & Kafatos, A. G. (2003). Effects of Greek Orthodox Christian Church fasting on serum lipids and obesity. BMC Public Health, 3, 16. https://doi.org/10.1186/1471-2458-3-16
Kiitos kommentista. Anteeksi, että huomasin sen vasta nyt.