Kuunteleminen – ah, tuo jalo hyve ja taito. Tälle kullanarvoiselle hyveelle on aina kysyntää. Eikä nykyaika tee siihen lainkaan poikkeusta. Sosiaalinen mediakin kun näyttäytyy ennemmin epäsosiaalisena mediana. Aito kuunteleminen ja siihen liittyvä rakentava keskustelu on niin kasvotusten tai sosiaalisessa mediassa kuin raikas tuulahdus tai virkistävä aamukaste.
Aitoon kuuntelemiseen nimittäin sisältyy syvä salaisuus: halu aidosti pyrkiä ymmärtämään toista ihmistä. Halu ymmärtää toista ihmistä taas tulee lähelle lähimmäisen rakkautta. Tai paremmin sanottuna on sen yksi muoto.
Uskoisinkin, että maailmassa olisi paljon enemmän onnellisuutta ja vähemmän pahuutta sekä konflikteja, jos aitoa kuuntelua pyrittäisiin lisäämään. Monet riidat ja konfliktit nimittäin rakentuvat väärinymmärrykselle. Siksi aito halu kuunnella ja ymmärtää voisi sammuttaa konfliktien kipinät jo alkuunsa.
Lisäksi jo pelkästään kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen voi olla toiselle ihmiselle äärimmäisen myönteinen ja vapauttava kokemus. Hän saattaa esimerkiksi saada omat ajatukset ja tunteensa paremmin hahmotettua. Tai sitten hän vaikkapa löytää tai oivaltaa rakentavassa vuorovaikutuksessa jotain täysin uutta ja ihmeellistä. Kuuntelemisen lahjat ovat monet. Pohjimmiltaan kuunteleminen on siten myös lahjaa.
Aito kuuntelu on kuitenkin haasteellista, koska se vaatii ensinnäkin nöyryyttä. Kuuntelijan on annettava tilaa toiselle ihmiselle olla valokeilassa. Aito kuuntelu onkin kovin itsekeskeiselle ihmiselle lähes mahdotonta.
Toiseksi aito kuuntelu vaatii itsekuria. On pystyttävä kaiken ärsyketulvan keskellä (esim. älypuhelimet) kiinnittämään kaikki huomio toiseen ihmiseen sekä hänen tuntemuksiinsa ja ajatuksiinsa.
Kolmanneksi aito ja hyvä kuuntelu vaatii myös jonkin verran älykkyyttä tai viisautta. On osattava esittää hyviä tarkentavia kysymyksiä ja yritettävä yhdessä kertojan kanssa pyrkiä löytämään totuus.
Neljäs ja kaikkein tärkein ominaisuus hyvässä kuuntelussa on aidosti toisesta välittävä rakkaus. Lähimmäisen rakkauden tulisikin aina ikään kuin värittää koko keskustelua. Ilman rakkautta kuuntelu ja tarkentavien kysymysten esittäminen uhkavat muuttua kuulusteluksi – huonossa mielessä.
Täytyy rehellisesti toki myöntää, että en itsekään ole ollut tai ole aina paras kuuntelija. Oma kyky kuunnella on etenkin väsyneenä tai nälkäisenä alentunut. Toki omaan kuuntelukykyyn vaikuttaa myös toisen ihmisen pärstäkerroin. Toisia on helpompi kuunnella ja rakastaa kuin toisia, vaikka ehkä juuri ne vaikeimmin kuunneltavat tarvitsisivat sitä eniten. Näin ollen on teoriassa helppoa esittää yleviä periaatteita ja hyveitä – niiden käytännön toteutus omassa elämässä taas on varsinainen tulikoe.
Jos oma kykysi on kuitenkin minun tavoin joskus vähintäänkin rajoittunut, meidän on hyvä muistaa, että kuunteluun sisältyy myös upeita lahjoja kuuntelijalle itselleen. Ensinnäkin on upeaa sukeltaa toisen ihmisen ajatusmaailmaan. Se on parahimmillaan kuin uuden todellisuuden löytyminen. Hyvä kuuntelija saattaa nimittäin saada aavistuksen siitä, kuinka jokaisen meistä sisälle kätkeytyy ikään kuin moniulotteinen ja kiehtova pieni universumi.
Toinen kuunteluun kuuluva lahja on luonnollisesti uuden oppiminen. Aidosti kuuntelemalla voi oppia paljon hyödyllisiä ja tärkeitä asioita.
Kolmanneksi aidossa kuuntelussa on jotain maagista. On upeaa esimerkiksi rakentavassa ja kunnioittavassa hengessä yhdessä yrittää löytää totuus ja uusia näkökulmia.
Neljänneksi hyvä kuuntelija tekee itsestään mielenkiintoisen. Hän on kuunnellessaan usein paljon mielenkiintoisempi kuin itsestään puhuessaan.
Avioparitoiminnassa havaitsin juuri kuuntelemisen taidon olevan usein aivan ratkaiseva tekijä ristiriitojen ratkaisemisessa. Pelkästään tämän taidon opettaminen on korjannut monien avioliiton.
Jospa kuuntelemisen taito kuuluisi jokaisen avioparin perusopetukseen, niin näkisimme paljon enemmän onnellisia pareja. Kuuntelemisen taidot meidän tulee oppia ja jopa opiskella niitä koko ajan lisään. Ne ovat hyvin yksinkertaisia. Jopa niin yksikertaisia, että moni ei halua niitä ryhtyä edes kokeilemaan. Kummallisesti avioliiton kriisitilanteissa toimimme juuri päinvastoin, kuin meidän tulisi. Silloin kun pitäisi olla hiljaa ja kuunnella alamme huutaa naama punaisena. Juuri kriisi, joita jokainen pari joutuu kohtaamaan on testi, joka paljastaa millaiset kuuntelemisen taidot kullakin on.
Avioehtosopimus ennen kirkollisia menettelyitä, myös Maistraatissa, ehkäisee kummasti jo avioon menemistä.
Voimaantulosta voidaan klausuulein päättää vaikka papin Aamenen jälkeen.
Kirkkohallitus pohjan tekisi kahdessa viikossa kun lounastamiset antavat myöten, ja kyse olisi jatkuvasti uudistuvasta pohjasta, mikä saataisiin viimeistään aina uutena painoksena kirkkoherranvirastosta.
Viitsimisestä on kyse saattaa kahta herkässä tilassa olevaa Ihmistä usein ilman ensimmäistäkään harkinnan paikkaa usein haastavalle kuin hetkittäin iloa tuovalle taipaleelle.
Eikö kirkko voisi kantaa edes hitusen elämän tärkeimpiin kuuluvalla hetkellä.
Miten helppo sanallisesti on myötä ja vastamäkikuvaukseen lisätä tunnustus parille allekirjoitetusta sopimuksesta missä voimaantulo katsotaan sopimuksen mukaisesti.
Kirkossa tämäkin lisäys tarvitsisi toimikunnan, vuoden rauhan työhön, jolloin saataisiin väliaikaisraportti, sitten lisää kokoontumisia, ja ehkä toisen vuoden lopulla saataisiin päätös.
Toki siinä todettaisiin ettei tässä ajassa syntynyt sopivuutta puolisoiksi julistamisen asiassa kun aviokeskustelu muutenkin on kesken.
Pekka Pesonen, kiitos erinomaisesta kommentista
Jussi Koivisto, kiitos rohkaisusta. Olisikohan syytä asiasta kirjoittaa enemmän?
Ole hyvä ja kiitos sinulle. Hyvä idea ja pitää omalta osalta katsoa, josko tähän palaisi. Mielestäni kunnioittava ja rakentava kuuntelu sekä keskustelu on aina tarpeen – eikä vähiten nykyaikana.
Kiitos Jussi erinomaisesta kirjoituksesta! Ihana lukea kuuntelemisen taitoa ylistävää tekstiä. Pidän nimittäin kuuntelemista nykyään hyvinkin aliarvostettuna asiana.
Ainakin itsellä sellainen kuva että kun puhutaan hyvistä vuorovaikutustaidoista, painotetaan lähinnä sitä että tulee puhuu paljon. Ja usein jos ihminen puhuu paljon, hänet mielletään sosiaaliseksi ja jos taas ihminen kuuntelee enemmän, hänet mielletään epäsosiaalisemmaksi kuin se joka puhuu lähinnä.
Vastaani tuli muuten Eero Huovisen Pappi? Kirjaa lukiessani Demokritoksen puhutteleva mietelause:
”Joka puhuu aina eikä kuuntele yhtään on ahne.”