Valitettavasti täällä ajanlasku alkaa siten, että saapumispäivä on nr0, kun ensimmäinen koronatesti tehdään päivänä nr3, jonka jälkeen joen rannassa on käytettävissä relax alue kävelyyn ja toivottavasti siellä pääsee juoksemaankin. Ongelmana on se, että jaloissa pitää kenkien päällä olla muovipussit ja mitenkähän niille käy juostessa. No pieniähän nämä ongelmat ovat. Päivän11 jälkeen laajenee reviiri, kun pääsee käprehtimään allasalueelle, vaikka altaat ovatkin suljettuina.
Laitostuminen seuraavaksi. Muistan kun kolmekymppisenä olin 11 kuukautta armeijassa. Siellä kaikkien puhetapa ja käytös muuttui samankaltaiseksi aika nopeasti. Viimeksi, kun oltiin laitoksessa Bangkok Hospitalissa toista viikkoa tiputuksessa denguen takia eikä petistä päässyt liikkumaan ilman sitä tiputushärveliä, tapahtui sama.
Nyt se iski jo kahdessa päivässä. Päivään on muodostunut tietty kaavamainen rutiini. Herätys klo 7, aamiainen ovelle, kahvit, roskat ovelle, edellisen illan kymppiuutiset telkkarista, klo 9 kuumemittarit kävelevät ovelle. Nyt oli vain yksi. Ilmeisesti olivat todenneet meidät harmittomiksi ja luopuivat toisesta, 5000 askelta parvekkeen juoksuradalla, lukemista, lounas ovelle klo 12, ruokailu, roskat oven eteen, seuraavan päivän ruokatilaukset appiin, toinen 5000 askelta, kävelevä kuumemittari ovelle, ja nyt se tapahtui. Laitostunut mieleni pimahti. Kello 14 odotin ovikellon soivan. Tuli mieleen lapsuuden joulu, kun joulupukki oli jäänyt ryyppäämään jonnekin eikä tullutkaan ajallaan. 14.30 ei vieläkään ketään. Aloin jo kiipeilemään seinille, kunnes juuri ennen kolmea helpotti, kun kello kilahti ja kuuntelin sujuvasti thaikielistä totamista, että 36,5, normaali.
Kymmenentuhatta askelta juostu, joten laitoksessa ei saa ylittää rutiineja ja pitää pysyä aloillaan. Radio nova, Jussi Halla-Ahon epävirallista elämänkertaa ja alitajuntaista hänen mielipiteidensä vertaamista natsien vastaaviin kristalliyönä.
Seuraavaksi iltapäiväkahvit ja aloin katsomaan vanhaa klassikkodikkaria, kummisetäni thaimorsianta televisiosta. sitten aletaan vilkuilemaan kelloa ja odotellaan illallista, jonka tuloaika on klo 18. Jos sekin myöhästyy, menetän varmaan yöuneni totaalisesti. Kun ruoka on tuotu oven taakse, pääse kurkkaamaan taas käytäväänkin, sitten syödään ja sen jälkeen roskat punaisessa pussissa ovelle.
Mullistava muutos tähänkin tulee, kun kuulemma päivänä4 saadaan käyttöön chinat ja silverit eli siis oikeat ruokailuvälineet nykyisten kloongien tilalle.
Ilta meneekin sitten katsellessa telkkarista joku elokuva ja sitten onkin jo ihan puhki, kun on niin niin raskasta ohjelmaa.
Huomista pelkään oikeasti. Silloin maailma mullistuu, kun tulee varmaan leegio kaapuväkeä hakemaan testiin. Yritin sovittaa ajanvarauksen niin, ettei minun vakiintunut päivärutiinini järkkyisi eli testi on heti aamiaisen jälkeen. Ensi yö menee varmaan valvoessa ja miettiessä, tuleeko aamiainen ajoissa, että ehdin sen nauttimaan ennenkuin miestä viedään testiin.
Tämä oli nyt vähän kevyempi tarina karanteeniajasta. Seuraavassa palataan sitten taas miettimään aikaa, kun pääsen vapaasti matkustamaan muihinkin thaimaan lomakohteisiin.
Jossakin välissä aina yritän opiskella kieltäkin, kun harmitti niin vietävästi, kun puhelias kumppanini ja päällikköni sujuvasti keskusteli lentokoneessa kahden henkilökuntaan kuuluvan kanssa seurauksella, että hänen lentolaukkunsakin kannettiin raput alas ja cha-atin hän puhelimella tilasi khun Tumilta eli talo on siivottu, kun pääsemme kotiin. Siivoojan kanssa pitää kommunikoida thaiksi.
