Kirkko ja ammattiyhdistysliike ovat samassa veneessä ja arkkipiispa ja keskusjärjestöjohtajat ovat kohtalotovereita. Vaikka tekevät minkä voivat, tulta tulee oikealta ja vasemmalta eikä kukaan osoita ymmärrystä.
Molempia – kirkkoa ja ammattiyhdistysliikettä -syytetään siitä, että ne eivät muutu ja jos muuttuvat, ne muuttuvat väärin. Molempien sanotaan elävän mennessä maailmassa ja menettäneen otteen nykypäivän tarpeista ja ihmisten todellisuudesta. Molempien sanotaan olevane välttämättömän muutoksen jarruja. Molempiin kohdistetaan odotuksia ja vaatimuksia, joita niiden perusasiakirjat ja keskeiset toimintatavat sekä päätöksentekorakenne eivät tee mahdollisiksi. Ja kun ne yrittävät niistä puhua, kukaan ei anna selityksille arvoa, vaan ne kuitataan sanomalla, että se on teidän ongelmanne, joka teidän täytyy hoitaa itse kuntoon tai teidät jätettään sivuraiteella ja yhteiskunnan marginaaliin.
Molempien korkeat johtohenkilöt toimivat siinä ahtaassa tai vieläkin ahtaammassa raossa, jonka heille jättävät järjestelmä ja siinä toimivat muut toimijat. Ja kun he yrittävät siinä raossa viestiä, mitä viestittävissä on, tuloksena on ympäripyöreitä tai siltä vaikuttavia sanakäänteitä, joita vain asiaan vihkiytyneimmät osaavat lukea rivien välistä. Muille sanat ovat sekavaa potaskaa.
Molemmilla olisi oikeasti – ja varsinkin omasta mielestään – annettavaa koko yhteiskunnalle. Molemmilla on vahva panos siihen pohjoismais-suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään ja yhteiskuntarauhaan, jonka arvo pahimmassa tapauksessa huomataan vasta, kun niitä ei enää ole. Ja sitten kysytään miten tässä näin kävi.
Kirkko yrittää sinnitellä sille yhä penseämmäksi käyvässä yhteiskunnallisessa toiminta- ja keskusteluympäristössä, jossa sitä ei ymmärretä eikä halutakaan ymmärtää. Ei ainakaan sillä tavalla kuin se itsensä haluaa ymmärtää. Sille on tarjolla sivustakatsojan rooli pitkäksi aikaa vakka se minkä tekisi.
Nykyisen pääministerin poliittisessa, yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kasvu- ja toimintaympäristössä ei ymmärretä eikä koskaan ole ymmärrettykään työmarkkinajärjestelmää. Yhteiskuntasopimusprosessi osoittaa sen, ettei ymmärretä sitäkään, ettei ymmärretä. Hänen hallituskumppaninsa taustajoukkoineen ovat nyt uskollisia asetovereita, kunnes vastapuolella saadaan rivit vastahyökkäysasemiin. Mutta ei välttämättä kauempaa.
Luvassa on kiintoisia, muttei välttämättä kovin onnellisia aikoja.
”Nykyisen pääministerin poliittisessa, yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kasvu- ja toimintaympäristössä ei ymmärretä eikä koskaan ole ymmärrettykään työmarkkinajärjestelmää. Yhteiskuntasopimusprosessi osoittaa sen, ettei ymmärretä sitäkään, ettei ymmärretä.”
Todella osuvasti sanottu. Pääministerin kasvuympäristöön voi vielä lisätä lestadiolaisen kontekstin, jossa Ay-liikettä ei koskaan ole oikein hyväksytty kuin pitkin hampain, jos sitäkään.
”Nykyisen pääministerin poliittisessa, yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kasvu- ja toimintaympäristössä ei ymmärretä eikä koskaan ole ymmärrettykään työmarkkinajärjestelmää. Yhteiskuntasopimusprosessi osoittaa sen, ettei ymmärretä sitäkään, ettei ymmärretä.”
Olen samaa mieltä.
”— Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ei ole kysymys perinteisestä tuposta vaan maan kilpailukykyä ja työelämän rakenteita oleellisesti koskettavasta prosessista. Laajan yrittäjäkentän poisjättäminen tällaisista hallituksen vetämistä neuvotteluista on vakava puute, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen sanoo.
Lähes kaikki uudet työpaikat ovat viime vuosina syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, eniten aivan pienimpiin yrityksiin. Yli 60 prosenttia yritysten työpaikoista on pk-yrityksissä. Noin 90 000 työnantajayrityksestä yli 50 000 on Suomen Yrittäjien jäsenyrityksiä.
— Talouskasvu ja työllisyys ovat jatkossakin oleellisesti yrittäjien varassa. Siksi laajan yrittäjäkentän mukaan kutsuminen olisi ollut neuvottelujen sisällön kannalta tärkeää, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.” (Suomen Yrittäjät 31.7.2015)
Suomen taloudellinen tilanne on todella tiukka. Tätä eivät kaikki näytä ymmärtävän. Alkuvuoden Kyproksen jälkeen Euroopan toiseksi kehnoin talouden kehityssuunta. Tulot pienevät ja menot kasvavat samaan aikaan kun työttömyys kirii Euroopan johtoon. Todella kunniakkaita eka ja toka sijoja maanosamme kärkipaikoilla.
Tällaisista lähtökuopista nykyinen hallitus on lähtenyt liikkeelle.
Tuo yhteiskuntasopimus pyrki siihen että eräänlaista sisäistä devalvaatiota käyttäen saadaan vientimme kilpailukykyisemmäksi ja sitä kautta maa saadaan jälleen jaloilleen.
Maamme kilpailukykyä on jarruttanut myös ylisuuri julkinen talous kansamme taloudelliseen kantokykyyn nähden. Meillä julkisen talouden osuus koko kansantaloudesta on noin kuusi kymmenestä, Ruotsi porskuttaa kymmenen prosenttia pienemmällä julkisella taloudella ja Viron kansantaloudessa julkisen osuus on noin neljä kymmenestä.
Järjestetäänpä maantiejunien vetokilpailu kolmen kilpailijan välillä. Yhden vedettäväksi annetaan kuusi, toisen viisi ja kolmannen neljä vaunua. Reilun kilpailun henkeen kuuluu että nämä kilpailevat samassa sarjassa ja samalla radalla.
On täysin ymmärrettävää miksi moni yritys on siirtämässä virtuaalisen päätoimistonsa Viroon päästäkseen paljon vähemmällä byrokratialla ja muutoinkin saadakseen helpotusta kilpailutilanteeseensa. Onhan verotuskin selväpiirteisempi Virossa kuin Suomessa. Siinä vaiheessa kun yritys kasvattaa pääomaansa sen ei tarvitse maksaa veroa, vaan vasta silloin kun näitä pääomia tuloutetaan omistajilleen. Elikä he antavat lehmän kasvaa rauhassa ja veroa maksetaan vasta sitten kun lehmä pannaan lihoiksi.
Kun tuota sopimusta ei saatu aikaan niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät rajut leikkaukset. Sillä jollei niitä tehdä niin ulkopuoliset voimat vievät kaiken kilpailukykymme ja sen lopputuloksena on reaalinen miinusmerkkinen tulokehitys valtaosalle kansaa.
Tunnettu tosiasiahan on että kukaan ei voi kovin pitkään elää yli varojensa.
Neuvottelujen kariutuminen oli mielestäni valitettavaa.
Ammattiyhdistysliikettä edunvalvonta organisationa ei kuitenkaan uhkaa jäsenkato sillä perusteella, että se toimii sääntöjensä mukaan ja pitäytyy sääntöjensä mukaisessa tehtävässä.
JUkka Kivimäki :”Ammattiyhdistysliikettä edunvalvonta organisationa ei kuitenkaan uhkaa jäsenkato sillä perusteella, että se toimii sääntöjensä mukaan ja pitäytyy sääntöjensä mukaisessa tehtävässä.”
Valtion ei mielestäni kuitenkaan tule olla ”edunvalvontajärjestöjen” etujen ajaja kuten nytkyisin, vaan .”valtio pyrkii tasoittamaan taloudellisia vastakohtia ja hillitsemään etuyhteisöjen taistelua, jakaen näiden kesken oikeutta.” (Isänmaan kirja, WSOY Porvoo 1950).
Olen samaa mieltä kuin Esko Seppänen kirjassa Punapääoman romahdus: ”Sinne, missä ay-väki on valvonut omien ja muiden rahojen käyttöä, on jäänyt vain savuavia raunoita.”
Jukka Kivimäelle:
Alla yksi esimerkki ay-liikkeen yhteiskuntaan tunkemasta ideologiasta, jonka voimalla päätöksenteosta on voitu vuosikymmenien ajan syrjäyttää mm. suorittavaa työtä tekevät pienyrittäjät ja tehdä heistä ay-liikkeen ”saavutettujen etujen” pakkomaksajia heidän ansioitaan pienentämällä, omaa työaikaansa pidentämällä ja omasta terveydenhoidostaan luopumalla.
Ay-liike ei ole koskaan hyväksynyt todellista yrittäjävastuuta kantavia yrittäjiä tupo-neuvotteluihin, jota demari-opetusministeri perusteli viime vuosikymmenellä sillä, että ”yrittäjät eivät kanna yhteiskuntavastuuta”. Mitä on ”demareiden” yhteiskuntavastuu? Ilmeisesti ei ainakaan sitä, että suorittavaa työtä tekevä ja yrityksensä jatkuvuudesta vastuussa oleva pienyrittäjä käy oman toimensa ohella vuosikaudet hoitamassa ”ilman liksaa” 1918 punaorvoksi jäänyttä äitiään verovaroilla ylläpidetyssä sairaalassa, jonka resurssit oli ”juustohöylätty” niin, että kroonikko-osastolla olleita potilaita ei edes ruokittu.
https://www.youtube.com/watch?v=xshAd3Nitfw
Tämä nyt vain, ettei totuus unohtuisi eikä jäisi väärää todistusta tälle palstalle. Suomen Yrittäjät ei ole työmarkkinapartti, koska järjestö ei tee työehtosopimuksia jäsenyrityksiään sitovasti eikä sen jäseninä ole sen ohjauksessa olevia järjestöjä, jotka työnantajien puolesta tekisivät työehtosopimuksia. Se ei myöskään voi sitoutua jäsenyritystensä puolesta toimenpiteisiin, jotka toteutettaisiin osana tulopoliittista sopimusta. Ei vain ay-liike vaan myös elinkeinoelämän keskusliitto ja sen edeltäjät ovat olleet torjumassa SY:tä työmarkkinapöytiin. Se tekee edunvalvontaansa muissa pöydissä, niin kuin oikein onkin.
Risto Voipio :”Suomen Yrittäjät ei ole työmarkkinapartti, koska järjestö ei tee työehtosopimuksia jäsenyrityksiään sitovasti eikä sen jäseninä ole sen ohjauksessa olevia järjestöjä, jotka työnantajien puolesta tekisivät työehtosopimuksia.”
Ei niin, kun Suomen Yrittäjät tukee sitä, että ”Tärkeintä on antaa laajemmat mahdollisuudet sopia asioista työpaikoilla työntekijöiden ja työnantajien kesken työehdoista, kuten palkoista ja työajoista, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus sanoo.”
Myös Suomen Yrittäjät -järjestöön kuulunut edesmennyt isämme oli itsekin suorittavaa työtä tehnyt pienyrittäjä, jolla oli palkattua työvoimaa, ja sekin ihme nähtiin, että työntekijät halusivat itse alentaa palkkaansa, kun eivät hyväksyneet sitä, että kaikki ”revittiin” yrittäjän selkänahasta.
Yksin markkinatalouteen perustuva talousjärjestelmä tarvitsee mekanismin, jolla yritysten tuloista jaetaan niille, joilla ei ole mahdollisuuksia itse yrittää ja saavat leipänsä myymällä osaamisensa työnantajille. Yhteiskuntaa ei voi myöskään hoitaa kuin yritystä, koska yhteiskunnassa on paljon tuottamatonta ainesta, on lapsia ja sairaita jne.
Ay liikkeet ovat syntyneet aikoinaan tarpeeseen, ja ovat edelleenkin tarpeellisia, mutta vastakkain asettelun aika lienee takanapäin toivottavasti.
On myös kiistaton tosiasia, että kohtuus on pystyttävä mittaamaan
niin työnantajan, kuin työntekijän puolesta puolueettoman tahon toimesta. Miten se määritellään, on koko kysymyksen ydin.
Millaisen yhteiskunnan me haluamme? Kirkkoa ja yhteiskunnan järjestelmiä en näkisi rinnakkaisina, sillä ne toimivat kuitenkin eri pohjalta. Tosin soisin senkin että yhteiskunta lakkautettaisiin ja kirkko ottaisi kansasta kokonaisvastuun -:)
Julkinen talous on todella liian suuri ja näin tulisikin karsia turhat menot ja yksi kohde olisi lakkauttaa esim. kirkon taloudelliset privilegiot ja panna myös kaikki näennäisyleishyödylliset yhteisöt bisneksistään verolle siinä kuin muutkin.