Karmea ja opettava paljastus Irlannista

YLE raportoi kylmäävän, mutta opiksi otettavan tositarinan (https://yle.fi/uutiset/3-10271503) tämän päivän uutisissaan. Kannattaa lukea.

Siinä kerrotaan, miten Irlannissa on viime vuosina paljastunut hirveitä nunnien 1925 – 1961 luvuilla pitämän ”lastenkodin” alueelta Tuamin kaupungissa. Noin 800 huonon ruuan, hoidon ja rakkaudettomuuden takia kuollutta, aviottomista äideistään heti syntymän jälkeen eristettyä lasta oli heitetty kirjaimellisesti roskiin kaikessa hiljaisuudessa kenenkään puuttumatta.
Nunnien asennetta kuvasi se, että lapsia halveksittiin ja paheksuttiin. Hedän kenkiinsä laitettiin kopinaa aiheuttavat nastat, jotta jokainen voi kuulla näiden ”paholaisesta syntyneiden” lasten lähestymisen. Lapsen synnyttäneen äidin piti palkatta työskennellä vuosi tässä ”rangaistussiirtolassa” ilmaisena työvoimana.

Koululuokassa lapset istuivat eristettynä, eikä heiltä koskaan kysytty mitään. Rangaistuksena toisia lapsia pakotettiin istumaan näiden ”helvetin kakaroiden” viereen. Tämä järkyttävä suhtautuminen tietysti raa-asti tuhosi näiden ihmisten ihmisarvon, tulevaisuuden ja ihmisarvon muiden ja heidän itsensäkin silmissä. Tuona aikana katolinen kirkko oli Irlannissa vielä ehdoton auktoriteetti, jonka tekemisiä tai arvoja ei kyseenalaistettu.

Epäilemättä nunnat itse olivat hyvin ravittuja, kun kasvattivat kasviksia, juureksia ja sikojakin luostarin alueella.  Halveksittujen ja kaikella tavalla häväistyjen ja laiminlyötyjen lasten kuolleisuus sen sijaan oli suuri kylmyyden, ahtauden, epähygieenisyyden, rakkaudettomuuden ja ravinnon puutteen takia. Näitä syvästi traumatisoituneita rassukoita on vielä elossa kertomassa kokemistaan hirveyksistä.

Jos kyseessä olisi Pohjois-Korean keskitysleirit tai Kiinan vankilat, emme ihmettelisi, mutta että meidän aikanamme on ollut voimassa tällaiset arvot kristillisessä yhteisössä, tuntuu käsittämättömältä.

Toisaalta koko ajan nytkin hiljaisesti hyväksymme maailmassa kristillisten yhteisöjen sisällä monenlaista epä-tasa-arvoisuutta, julmuutta, eriarvoisuutta ja kovasydämisyyttä edelleenkin. Näihin kuuluu mm. edelleenkin yksinäiset äidit, sukupuolivähemmistöt, naiset, ulkomaalaiset, pakolaiset ja ne, jotka kyseenalaistavat lahkojen tiukkoja kirjoitettuja tai kirjoittamattomia sääntöjä tai vähänkin eri lailla ajattelevat tai raamattua tulkitsevat.

Uskonnollisissa yhteisöissä tyypillisten vanhojen ukkojen miehittämät ”vanhemmistot” ym. hallinto- ja vallankäyttöelimet jatkavat menneen ”sääty – maailman” epäkristillisten arvojen soveltamista ja arvojen ylläpitämistä monissa yhteisöissä, myöskin Suomessa. Suomen kirkko ja lähetysjärjestötkin tukevat monia kirkkoja kehitysmaissa, joissa monenlaiset eriarvoistavat käytännöt ovat arkipäivää.
Vaikka kristinuskon pitäisi olla armon ja rakkauden uskonto, vallankäyttö ja henkinen väkivalta on eri muodoissaan voimissaan monissa uskonnollisissa yhteisöissä ja demokratia on olematonta tai näennäistä epätasa-arvosta ja vanhoista valtarakennelmista johtuen.

Vanhan julman maailman patriarkaalisen vallankäytön viehtymykseen kuuluu, mm. että Jeesuksen edelleenkin radikaaleja armollisuutta ja rakkaudellisuutta painottavia opetuksia ja niiden soveltamista kuulee ani harvoin, mutta että juutalaisuuteen kuuluvaa vanhaa testamenttia raakoine ja eriarvoistavine epäkristillisine arvoineen ja käytäntöineen tuputetaan kristillisissäkin medioissa käytännössä lähes päivittäin.

Suomenkin kristityille on häpeäksi, että vieläkään emme ole ole saaneet aikaan kunnolla tasa-arvoisia, avoimia, välittömiä, lämminhenkisiä, yhteisöllisiä, rakkaudellisia Jeesuksen opettamien arvojen mukaisesti toimivia yhteisöjä ja paikallisseurakuntia.
Jo se, että niissä ei ole mukana työikäisiä tai nuoria aikuisia kuin nimeksi ja että toiminta on kautta linjan rituaalikeskeisenä näivettymässä, on selvä osoitus epäonnistumisesta, johon EL – kirkon pitäisi saada muutos pikimmiten ja mielellään kristillisten medioiden aktiivisella tuella.