Tässä blogikirjoituksessa ei ole kyse vain huushollin siivouksen elämänmullistavasta taiasta eli konmarituksesta, siis Marie Kondon metodista, jossa jokainen tavara käydään kotona läpi, pidetään sitä kädessä ja pohditaan, tuottaako tavara iloa eli ei.
Toki kaikki lähtee liikkeelle kondomaisesta havainnosta, että meillä itse kullakin on yllin kyllin tavaraa, rojua, liikaa painolastia elämässämme. Tiedämme, että siivoaminen ja turhan tavaran pois heittäminen ensin vie voimia ja sitten antaa lisää energiaa. Ja vaikka onkin jaloa lahjoittaa toisille ja antaa pois itselle tarpeetonta, niin syyni puhua turhan pois heittämisestä on syvemmällä kuin pelkässä antamisen ilossa. Peräti näin syvällä:
Kun annat pois, niin luovu samalla myös menneistä saavutuksista, turhista ajatuksista, tarpeettomiksi käyneistä tavoista ja omasta turhantärkeydestäsi. Älä salli entisten asioiden ja tapahtumien määrittää tätä päivääsi, saati sitten kirjoittaa huomisen käsikirjoitusta puolestasi. Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistaa.
On viisaampaa antaa pois vapaaehtoisesti kuin joutua pakon edessä luopumaan omastaan. Näin paaston aikana on oikein ja autuaallista kysellä itseltään, mitä aineellista voisin antaa pois, jotta jotakin uutta, henkistä tai hengellistä, voi tulla tilalle. Mistä pidän kiinni vain siksi, että en uskalla astua uuteen vaiheeseen?
Alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo, tietää sananlasku. Vaan miten ihmeessä sitä malttaisi lakata juoksemasta ympäriinsä ja istua vain yksinkertaisesti hetkeksi alas ja sanoa itselleen: ”Nyt istun tässä, en lähde mihinkään, rauhoitun, maailma pyöriköön niin kuin pyörii, minä istun tässä.”
Tätä kaikkea voi ja pitääkin treenata. Elämähän on jatkuvaa luopumista. Lepo ja rauha ovat lähtöisin Jumalasta, kiire taas perkeleestä.
Hengelliset harjoitukset (askesis) merkitsevät rajojen asettamista omalle elämälle. Luopuminen ei tapahdu luopumisen itsensä takia eikä edes siksi, että se, mistä luovutaan, olisi pahaa. Kaikki tehdään ja tapahtuu todellisen vapauden varjelemiseksi. Opettelemme näin keskittymään.
Kun ihminen keskittyy johonkin, hän näkee ainoastaan keskittymisensä kohteen ja kaikki muu unohtuu. Ja kristitty ihminen keskittyy Jumalaan.
Espanjalainen mystikko Ristin Johannes kirjoitti 1500-luvulla: ”Kaikki saa kernaasti muuttua, Herra Jumala, kunhan vain saamme asettua taloksi sinuun”. Meidän kotimme on Jumalassa. Kun asetumme taloksi häneen, rauhoitumme emmekä enää elä alituisessa muutoksessa. Meillä on kosketus johonkin, joka pysyy ja on ikuisesti sama.
Mitä siis löytää ihminen, joka suostuu asettumaan alas, kiireestä rauhaan, liikkeestä lepoon, hallinnasta irti päästämiseen, kaiken tietämisestä autuaalliseen tietämättömyyteen ja avautumaan Jumalan todellisuudelle? Well, ei enempää eikä vähempää kuin rajattoman armon tilan, jossa hän saa olla ääneti Jumalan sanattomassa läsnäolossa.
Kuvateksti: Liikaa kaikkea on liikaa kaikille
Suuri kiitos rovastille tästä tärkeästä muistutuksesta!
Kiitos, Seija. Koen olevani sellaisessa vaiheessa elämässäni, että hamstraushuuma on ohi ja tyhjennyspäivät pysyvästi edessä.
Samoissa tunnelmissa! Olemme keskustelleet vaimon knssa juuri siitä, että kannattaisi eläessä poistaa kotoaan kaikki mikä ei ole välttämätöntä. Kun aika meiltä hippuu ja lapset kokoontuvat kotiamme purkamaan, niin monet kerrat ihmettelevät, miksi jotain esinettä tai asiaa on säilytetty. Esineiden ja asioiden taiikavoima häviää, kun ei omista niihin liittyvää tarinaa. Me voimme ikäänkuin alkaa luopua siitä elämästä, joka antoi niin paljon. Lasten ja lastenlasten ensimmäiset piirustukset, jotka ääretöntä luomisvoimaa uhkuen on meille annettu, kun lapsi menettää lapsuutensa, sillä ei ole enää samaa arvoa.
Rovasti Hannu.”Mitä siis löytää ihminen, joka suostuu asettumaan alas, kiireestä rauhaan, liikkeestä lepoon, hallinnasta irti päästämiseen, kaiken tietämisestä autuaalliseen tietämättömyyteen ja avautumaan Jumalan todellisuudelle? Well, ei enempää eikä vähempää kuin rajattoman armon tilan, jossa hän saa olla ääneti Jumalan sanattomassa läsnäolossa”.
Tämä on hyvää puhetta. Kun kodista putsataan turha krääsä pois, voi jonkun nurkan tai kenties kokonaisen huoneen erottaa rukouskammioksi, jossa voi näin viettää laatuaikaa Herran kanssa, ks Matt6:6.
Tämä on aivan ilmaista touhua, mahdollista kaikille ja parasta mitä voimme tehdä. Kun näin opimme odottamaan Herraa, se parhaimmillaan johtaa siihen, että Hän avaa meille Sanansa Raamatusta tai sanoo meille jotain muuten vaan rohkaisevaa ja mieltä ylentävää.
Näin olemme tulleet ennalleenasetetuksi suhteessa Luojaamme ja opimme elämään Jumalan yhteydessä..
Väitän että se mistä emme voi luopua ilman menettämisen tuskaa on toistaiseksi välttämätöntä. Esineet joilla ympäröimme itsemme on ladattu tunteilla ja toimivat elämämme rekvisiittana , luoden sen miljöön jonka tunnemme kodiksemme.
Kotia ei sovi mennä romuttamaan . On odotettava että ympäröivät esineet menettävät latauksensa jolloin ne vain katoavat tavalla tai toisella jättämättä aukkoa jälkeensä.
Askeessissa eläminen ei ole sen jalompaa elämää kuin arkieläminen kodissaan. Omastaan jakaminen on helpompaa jos itsellä on turvallinen koti johon voi palata keräämään voimia.
Onneksi voi rukoilla missä vain. Työtä tehdessään, ulkoillessaan jne. Minulla on pieni keskustelun poikanen menossa kaiken aikaa Meidän Herramme kanssa. Vakavuus lisääntyy. Hömpän katseleminen, lukeminen ja kuuleminen ei anna mitään.
Olen myös miettinyt mitä on kodin krääsä. 55 vuotta sitten ennen naimisiinmenoa minulla oli muutama vaatekappale, suuri vanha matka-arkku, jonka maalasin siniseksi, se hoiti kaapin ja pöydän virkaa. Sitten aloin rakentaa omaa kotia vähitellen, ei kerralla räväyttäen kuten tänään on tapana. Joka kuukausi hankittiin jotain ja harkiten. En sanoisi mitään krääsäksi. Kirjoja on kyllä valtavasti, mutta toivon niiden elävän, koska lapsillani ja lapsenlapsillanikin niitä on.
Ihmiset viihtyvät kodissani. Murretaan samaa leipää. Jutellaan syntyjä syviä ja välillä touhutaan vaatekasojen keskellä. kun lajitellaan tavaroita tarvitseville. Jos ystävätär ihastuu vaatteeseeni, annan sen hänelle. Lapsenlapset ovat jo valinneet tuoleja ja mattoja itselleen. Mutta kaikki maallinen on katoavaista. Mitään en saa mukaani ja tiedän ja hyväksyn sen Omnia mea mecum porto.
Minusta hyvä kysymys on: Mitä on materialismi?
Sehän ei ole kristillisessä mielessä mikään yleisnegaatiivinen asenne materiaalisiin asioihin tai edes omaisuuteen sinänsä. Juutalais-kristillinen maailmankuvahan ei ole mitään gnostilaisuutta, jossa materiaalinen maailma on jotenkin huonompi tai jopa pahempi kuin ylevä hengen maailma. Materialalinen maailmakin uuluu lunastuksen piirrin.
Raamatullinen asenne omaisuuteen ja omistamiseen on terve. Ongelma tulee siitä, että sydän kiinnittyy omaisuuksiin Jumalan sijaan niin että hengellinen elämä tukahtuu kokonaan.Matt 13:22″Mutta mikä orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahduttavat sanan ja se jää hedelmättömäksi”. Nyt tässä ei ole kyse krääsän määrästä, tai siitä, olemmeko rikkaita tai köyhiä,vaan siitä, mikä asema omaisuuksilla on sydämessämme. Kyllä tässä on pähkinänkuoressa länsimaisen ihmisen ongelma ja minusta myös pääsyy kirkon hengelliseen
voimattomuuteen. Ei unettomuudesta, liikakiloista, stressistä ja psyykisestä tasapainottomuudesta kärsivä työelämän ja elämän vaatimusten uuvuttama ihminen välttämättä osaa ajatella muuta kuin oma ahdistustaan. Tässä mielessä nyky-yhteiskunta on varsin antikristillinen. Jos emme itse erityisesti hakeudu Jumalaa etsimään hiljaisuuteen, ei yhteiskuntamme siihen mitenkään ohjaa.Paremminkin päinvastoin.