Otin publikaaninvirastani virkavapaata vuodeksi. Tavoitteeni oli sen ajan hoidella fariseuksen virkaa kirkossa. Joku lähtiessäni tokaisi jotakin tähän tapaan:” sinä kun olet niihin ilmapiiriasoihin paneutunut, niin varmaan tiedät, että siellä kirkon leivissä on ne huonoimmat ilmapiirit. Joten terve menoa vain sinne.”
Päätikin samalla ryhtyä ottamaa selvää siitä, miksi kirkko on tälläisessa maineessa. Erityiseti kiinostuin selvittämään sitä, miten kirkon rakenteet aiheuttavat epäasiallista käytöstä. Jotenkin arvelin että, ei kai kirkon tehtäviin hakeudu kaikkein huonoimmilla ihmissuhdetaidoilla varustetut henkilöt.
Publikaanina olin ollut aika turvallisessa asemassa. Fariseuksena asemani oli aivan toinen. Nyt saatoin joutua syyttettyjen penkille kaikesta mitä sanoin, tai jätin sanomatta. Siitäkin, mitä joku oli käsittänyt minun sanoneen. Tunsin olevani ikääkuin akvaariossa. Työtäni ja elämääni tarkasteltiin sisältä ja ulkoa.
Ainoa mahdollisuus luoda turvallisuutta itselle oli kalenterin mahdollisimman hyvä täyttäminen. Haittapuoli siinä oli se ettei, mihinkään uuteen enää ollut aikaa. Eikä paljon ihmisten henkilökohtaiseen kohtaamiseenkaan. Kalenterihan oli täysi.
Uskoin työalani hyötyvän suuresti koko yhteisön yhteistyömahdollisuuksiata. Tämä osoittautui myöhemmin yhdeksi pahimmista virheistäni. Ulkoa tulleena en ollenkaan osannut ottaa huomioon kunkin työalan tarkkoja raja-aitoja. Niiden ylittäminen oli tabu. Sellaisesta jouduin sitten maksamaan kalliin hinnan. Kummallisen usein yhä kirkossa kuulee puhuttavan pelosta toisten varpaille astumisesta.
Yllättävää oli myös nähdä miten työntekijäkokousta voidaan kätevästi käyttää toisten nolaamiseen. Jopa työsuojelukokouksiakin voidaan kätevästi hyödyntää työntekijöiden savustamiseen ulos talosta.
Miten onkaan tyypillistä kirkon saroilla tuo toisten nokkiminen. Joku jos onnistuu kunnolla nokkaisemaan, niin hetkessä on koko lauma kimpussa. Mikäli silloin ei saa korkeimman johdon tukea, niin parasta on lähteä mahdollisimman nopeasti pois. Parempi vielä, jos voi häipyä koko paikkakunnalta. Oli onni etten asunut siellä. Joten pääsin nuolemaan havojani rauhassa.
Nokkiminen kun ei jatkossa rajoitu vain työyhteisöön, vaan jatkossa koko seurakunta on pian tietoinen asioista. Jopa niistä asioista mitä ei itsekkään tiedä. Joten nokkaisijoita tulee ihan yllättäviltäkin tahoilta.
Oudolta tuntuu tuo, että kirkon työyhteisöissä annetaan joillekin ”lupa” käyttäytyä epäasiallisesti. Eikä kukaan uskalla puuttua sihen millään tavalla. Lieneekö syynä juuri tuo työntekijän turvaton asema, vai mikä? Peältääkö oman aseman puolesta liikaa.
Ihan yksinkertaisilla pelisäännöillä voitaisiin asioita kirkossakin korjata.
Publikaanien parissa puuhaillessani olin luomassa ohjesäännön epäasillisen kohtelun varalle. Noiden sääntöjen yhdessä luominen muutti ilmapiiriämme selvästi. Vastaavan ohjeistusten luominen poistaisi kätevästi suuren osan kirkon ilmapiiriongemista. Nehän näyttävät johtuvan useimiten vain siitä että,
epäasialliseen käytökseen kirkossa ”myönnetään” lupia!
Ohjesäännöllä ne olisi kuitenkin helppo mitätöidä.
Mukava oli palata publikaanien hyvään työimapiiriin virkavapaani jälkeen.
Pekka Pesonen :”Sekoitamme herkästi oireet ja niiden takana olevat aiheuttajat.”
Totta. Oikeastaan en ihmettele sitä, että yksi suurimmista ihailemistani persoonista viihtyi parituhatta vuotta sitten niin hyvin syntisten ja publikaanien parissa.
Oli masentavaa seurata eilen Arkadianmäen stand-up –koomikkojenkin esiintymisiä puhujapöntössä, kun todellisuudessa he perinteisten tapojen mukaisesti viisveisaavat muista kuin ”palkansaajista ja työnantajista” ja rahasta.
“Maybe in order to understand mankind we have to look at that word
itself. MANKIND. Basically, it’s made up of two separate words ”mank”
and ”ind.” What do these words mean? It’s a mystery and so is mankind.”
(Deep thoughts)
Joissakin menestyvissä seurakuntarakenteissa on osattu sanoittaa selkeästi näky ja missio. Ne otetaan mukaan, jotka sitoutuvat näihin. Muut saa mennä muualle. Kirkossamme on se ongelma, ettei tälläisiä rajauksia voi tehdä. Nyt työntekijöillä saattaa olla
(ihan heidän tietämättään) aivan vastakkaisia kutsumustietoisuuksia.
Ehkäpä näiden omien kutsumusnäkyjen yhtein jakamainen voisi edesauttaa yhteen hiileen tekemisen meinikiä. Tämä teitysti vaatisi jonkinlaista avautumista, mikä tulehtuneessa ilmapiirissä on miltei mahdoton ajatus.
Yhteinen näky ja visio yhdistää organisaation yhteiseen missioon, mutta nyt moniääniset missiot ovat kovin eri suuntiin vetäviä.
Tämä työyhteisön ilmapiiri innostaa minua jatkuvasti. Päivällä pidin juuri ilmapiirin hoitamisesta luennon gollegoille arvoisille publikaaneille. Olisipa kirkoossakin yhtä toimiva työyhteisö, kuin se mistä me saamme nauttia. Toki parennettavaa on paljon ja eteenpäin pitää jatkuvasti pyrkiä. Olemme kuitenkin kirkkoa paljoa edellä monessa, monessa asiassa. Parikymmentä vuotta sitten paneuduin kiusaamiskysymyksiin ja minulle selkeni kiusaamisprosessin rakenne. Prosessiin tarvitaan aina tiettyjä aineksia, joita yhdistämällä saadaan prosessi käyntiin. On pelottavaa nähdä miten kirkon rakenteissa on paljon juuri näitä elementtejä, jotka mahdollistavat epäasiallisen käytöksen. Ne vain ikäänkuin odottavat sopivaa tilaisuutta.
Hengellisten tavoitteiden ja päämäärien sekä arvopohjan ristiriita nostaa riitaa!
Onpa iso ilo, että plogini on saanut näin suuren huomion. Vielä suuremoisempi ilo seuraisi siitä, mikäli tästä keskustelusta löytisi uusia ideoita ilmapiirin hoitamiseen kirkossa. Todelliset ongelmat pitäisi jotenkin saada ensi esiin. Muutoin niihin on vaikea, tai jopa mahdoton tarttua.
Kirkon rakenteissa on vain harmillisuia elementtejä. Mistä aiemmin mainitsin. Yksi niistä on yhteistyön vähäisyys. Moni kokee tekevänsä työtä yksin. Aivan niin kuin yksinäisen suden ympärille voidaa vetää lippusiima. Samoin yksinäisen työntekijän liikkumavapautta voidaan rajata. Voidaan pienentää aluetta yhä vain enemmän. Hän ei tiedä mitä oikein tapahtuu. Epämmäräinen tietoisuus jostakin kummallisesta ja uhkaavasta on ilmassa. Toiset vain leimaavat ja kyräilevät selän takana. Reilusti ei asioita selvitetä. Yhä enemmän ja enemmän keksitää ja myös kaivetaan esiin syitä miksi tämä yksinäinen ”susi” olisi parasta saada pois koko työyhtisöstä. Suden pakoyritykset lippusiimasta vain pahentavavat sen tilannetta. Sillä metsästäjät käyttävät ne tilanteet hyödykseen. Kiusatulle käy samoin. Paineen käytyä sietämättömäksi hänen reaktionsa ovat ylimitoitettuja. Näitä tilanteita muiden on helppo käyttää hyväkseen osoittamaan kaikille kuinka oikeassa he ovat tämän henkilön sopimattomuudesta tehtävään. Näin työntekijöiden yksinäisyys toimii yhtenä kiusaamisen mahdollistavana elementtinä.