Virastomestarina tuotti suurta iloa, kun sai haltuunsa uuden virastotalon avaimet. Tietäen ettei vastaavia ole kenelläkään muulla. Ensimmäisenä iltana uudessa virastotalossa laitoin ovia lukkoon. Sitten yhtäkkiä tajusin ,etten pääse itse ulos. Yritin pyörittää avainta lukossa, mutta en keksinyt ratkaisua. Samassa talossa oli myös poliisin virasto ja yksi sieltä kävi oven takana kertomassa, että huoltomiehet on jo lähteneet. Eikä kukaan osaa nyt antaa neuvoja. Lisäksi yläpuolella olevassa virastossa on muutamia naisia samassa tilanteessa. Joten kun keksit miten lukko toimii, niin käy vapauttamassa myös heidät. Sitten hänkin lähti kotiin. Siihen jäin avainta pyörittämään. Lopulta olin jo polvilleni ja siinä jatkoin tutustumista lukon saloihin. Kunnes oivalsin ratkaisun ja sain oven auki. Oli kiva käydä pelastamassa naiset. Nuo lämpimät muistot avaimista tulvahtavat mieleeni, kun saan vaikkapa, jonkun yleisavaimen kouraani. Tuntuu mukavalta, kun tietää pääsevänsä kaikista ovista ja on samalla vastuussa avainten tuomasta vallasta.
Nyt viimepäivinä olen alkanut ihmettelemään sitä, miten valtavan vastuun Jumala on antanut, kun hallintaani on annettu ne samat avaimet, jotka Pietari sai Kenetsaretin rannalla.
On jotenkin ihan mahdotonta käsittää, että minulla on käsissäni Jumalan valtakunnan avaimet.
Voin näillä avaimilla avata oven valtakuntaan, johon monet haluisivat päästä sisälle. Voin myös harkintani mukaan olla ovea avaamatta. Mikä tuntuu vielä sitäkin ihmeellisemmältä. Miten valtavan vallan ja vastuun olenkaan saanut osakseni. Avaimilla voin siis avata, tai olla avaamatta. Se miten toimin kussakin tilanteessa hyväksytään siinä valtakunnassa täydellisesti.
Onneksi en ole tässä asemassa yksin. Seuranani on suuri valkopukuisten joukko, jotka laulavat virttä, jota kukaan muu ei voi oppia. Juuri sitä karisan virttä. Virttä ei voi oppia, jollei ole saanut käsiinsä Jumalan valtakunnan avaimia. Virren oppiminen on sidoksissa myös siihen taitoon heittää lakkaamatta kruunuaan alttarille. Ei kai sitä voi heittää, jollei se tule samatien takaisin. Käsittämättömän ihmeellisiä ovat nämä Jumalan suuret salaisuudet, jotka avautuvat, vain jos on uskon avaimet hallussa. Muille se kaikki on sulaa hulluutta ja järjettömyyttä ja sellaisina pysyykin..
Pekka, kiitos hyvästä blogista. Todellakin on suuri vastuu avainten haltialla. Avaimilla sekä sidotaan, että päästetään. Avainten haltian on tunnettava seurakuntalaiset niin nykyiset kuin tulevat. Ilman tätä tuntemusta ei voi hoitaa virkaa hyvin.
Niin se vain on. Kiitos Juha rohkaisusta. Käsittämätöntä on tuo, että Jumala perusti oman valtakuntansa ja antoi avaimet siihen meille.
Ehkä vähän helpottaisi, kun muistamme Jeesuksen sanat läheteilleen: kuhunka huoneeseen te käytte, sanokaat: Rauha olkoon tälle huoneelle! Jos siellä on rauhan lapsia se jää heille, mutta jos ei ole, se palaa teille takaisin. Vapaa muistelu Biblian pohjalta. Ehkä kuitenkin jokaisen ihmisen pitäisi saada kuulla, etteivät armonvälineet suoritettuna tekona auta, jos niihin ja niiden valmistajaan ei uskota. Jos ei ole armon tarvetta.
Nykyisin aika harvoin käydään kenenkään kotiin. Eikä vastaantulijoitakaan tervehditä. Uskovat pyörii uskovien tapahtumissa ja muut muissa. Joten avaimet jää helposti käyttämättä kokonaan. Kristittyjen tulisi herätä tähän aikaan. Tämä on kuitenkin oikein vastenmielinen puheen aihe monille. Koska nautimme niin suuresti muiden uskovien seurasta, ettemme edes kaipaa muita mukaan.
Ajattelin lähinnä sitä, että rauhaa Kristuksen ristinveren tähden voidaan julistaa, mutta vain lahjoitettu usko voi sen vastaanottaa.