Herramme Jeesus Kristus sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää (Matt. 28:19-20); joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:16)
Pyhä tohtori Martti Luther kirjoittaa katekismuksessa kasteessa: ”Kasteen voima, vaikutus, hyöty, hedelmä ja päämäärä on siinä, että se pelastaa. Kaste ei ole mitään muuta kuin vapautumista synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, pääsy Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkinen elämä hänen kanssaan. Yksin usko tekee ihmisen kelvolliseksi ottamaan vastaan tämän pelastavan, jumalallisen veden niin, että siitä on hyötyä.”
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/4osa.html
Miksi kaste on (tai ei ole) välttämätön pelastukseen?
Mitä pyhässä kasteessa lahjoitetaan?
Kuka on ainoa oikea suorittamaan pyhän kasteen?
Miten kaste ja usko liittyvät yhteen?
Mitä tarkoittaa Kristuksen päälle pukeminen?
Miten luopumus ja eksyminen vaikuttaa kasteen armoon?
Jumalaluusopin kunnioitettu tohtori Martti Luther sanoi: ”Olen kastettu, olen pelastuva”; miksi tämä on totta, myös meidän kohdalla?
Kaikki julkaistut blogini:
Tuntuu siltä, että Jari ja Risto kokonaan ohittavat kysymyksen uskosta, miten se syntyy.
Johtunee siitä, että uskonkastajat vetoavat ihmisen omaan tekemiseen.
Se tulee esiin agumenteissa, kuten Herran nimen avuksi huutaminen, tunnustaminen, parannus ja kasteelle meneminen. Perusta on koko ajan siinä, mitä itse tekee.
Luterilainen opetuksemme korostaa koko ajan Jumalan tekoa ihmisessä. Kasteessa, katumuksessa, evankeliumin sanan kuulemisessa ja uskomisessa. Kaikki on sellaista, että Jumala toimii.
Ilman Jumalan toimintaa ja valintaa ihminen on kuollut ja jämähtää siihen.
Myönnän toki, että ääriluterilaisuus saattaa yksipuolistua ja unohtaa eräitä asioita. Se ei kuitenkaan muuta tätä perusjakoa.
Koko kasteliike lähti tuosta ihmisen tekemisen korostamisesta.
Sanon vielä, että pietistiset herätysliikkeet ovat tuoneet sen vastauksen, jota luterrilainen kirkko on tarvinnut, samoin evankelinen liike. Se on myös ollut kasvatuskristillisyyttä, kuten on alunperin ollut tarkoituskin.
Kun katsomme esim. tuhlaajapojan vertausta, näkyy siinä koko ajan Jumalan ohjaava rakkaus ja
Jumalan vaikutus.
Meillä jokaisella on tutkimista itsessämme siinä, ettemme ole myöskään suhteessa muihin niin kuin
tuo vanhin veli, joka ei koskaan ollut rikkonut yhtään isänsä käskyä. Niin hän jäi iloa paitsi.
Ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Huorat ja varkaat ja publikaanit pääsevät
eka luokkaan, pyhät jäävät synnittöminä laiturille.
Muistan vanhojen tuumailleen: Joka pahana uskoo, se pyhänä pysyy.
”Usko tulee kuulemisesta.” Kuten Jari kirjoitti. Siitä se syntyy Room.10 luvun mukaan. Emme me ole sitä ohittaneet. Usko ei synny siis kastettaessa lasta kuten Martti Luther ensimmäisenä 1500 -luvulla lausui.
Aito usko ja teot ovat sellaisia, että ne kulkevat käsi kädessä. Niitä ei oikein voi edes erotella. Kun pysytään viinipuussa, tulee hedelmää. Kun on aito usko, se näkyy elämässä. Uskon tien alussa se näkyy vähintään uskon tunnustuksena.
Harri edellä korosti uskonvanhurskautta. Kertaakaan hän ei minulle vastannut, kun esitin kysymyksiä ja kommentteja hänen ajatuksiinsa.
Olisin halunnut kysyä Harrilta, missä vaiheessa Pietarin saarnaa Apt.2 luvussa kuunnelleet pelastuivat. Silloinko kun he kuulivat evankeliumin ja uskoivat sen olevan totta? Sola Fide -linjalla vastattaisiin tietysti ”kyllä”.
Pietari kuitenkin sanoi: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen syntienne anteeksisaamiseksi.” Aivan kuten Jeesuskin sanoi: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”. Näiden tekstien mukaan sellainen ei olisi pelastunut, joka olisi kävellyt pois ja jättänyt kasteen ottamatta pelätessään vaikka suututtavansa läheisensä. Hän olisi ollut vain siinä Jaakobin kuvaamassa totenapitämisuskossa, jota on riivaajillakin. Ei todellisessa uskossa, johon sisältyy kuuliaisuus ja joka näkyy elämässä.
Olen kirjoittanut, että muullakin tunnustuksella voi Raamatun mukaan pelastua kuin kasteella. Se on niin. Voi kysyä sitten, että miksi pitäisi enää ottaakaan kastetta, kun on jo pelastunut. No, Jeesus halusi ja otti kasteen Johannekselta. Tämä esteli ensin tunnistaessaan Jeesuksen. Mutta Herramme vetosi: ”Salli nyt sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Mekin täytämme Jumalan vanhurskauden kun otamme kasteen. (Sana toteutamme voi olla parempi käännös.)
Jeesus täysin synnittömänä halusi ottaa parannuksen kasteen ja oikein vetosi Johannekseen, että saa sen. Eikö siinä olisi meille esimerkkiä. Nykyään henki on päinvastainen. Ei missään nimessä haluta tunnustaa Jeesusta kasteessa. Oman kirkon traditio on niin paljon tärkeämpi. Ja mikä häpeä, jos joutuisikin myöntämään olleensa väärässä! Sehän olisi aivan kauheaa
Koko ajan kirjoituksissa voi lukea: ”meidän luterilaisessa opetuksessamme” tms. Raamattu on kuitenkin se ainoa auktoriteetti, jota kannattaa tutkia.
Olisin toivonut muiltakin kuin Harrilta vastinetta argumentteihini esijm. koskien tekstejä Room.6:3-5, Gal.3:27, Kol.2:12 (eli ne hautaamiset ja herättämiset Kristuksen kanssa ja Kristuksen päällepukemiset) mutta kun ei tullut, niin täytyy kai lähteä siitä, että vaikeneminen on myöntymisen merkki.
Ehkä tämä ei ole lainkaan oikea paikka teologiselle dialogille?
Risto, kasteen sakramentissa Jumalan sana saa uskon aikaan.
Usko syntyy sanan kuulemisen kautta. Sana on se ”sakramentti”, joka synnyttää uskon.Usko on lahja, jonka Jumala synnyttää meissä sanansa kautta.
Jumalan sana on voimallinen. Kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaisesti. Sanalla Jumala loi maailmankaikkeuden. Sanalla Jumala antaa elämän. Sanalla Jumala antaa uskon.
Kasteen sakramentissa on Jumalan sana voimallisesti läsnä.
Sanan voimasta:
Jeesus sanoi:”Lasarus, tule ulos!” Ja kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä. (Joh. 11:43-44)
Riston oma selitys kertoi sen tosiasian, josta hän pahasti loukkaantui.
Asia on nimittäin kuten jo sanoin, Riston esittämä uskonvarmuus perustuu tekoihin.
Uskosta seuraa toki tekoja, mutta teoista ei seuraa uskoa.
Tekoja, ei edes parannusta, saa sekoittaa vanhurskaaksi tuloon, kuten ymmärrän Riston tekevän.
kommenteeratessaan tuota Pietarin saarnaa.
Ettei nyt vaan olisi niin, että olet Risto lain alla?
Parannus on Jumalan tekoa ihmisessä – se syntyy vasta uskosta. Epäuskoinen ja lain tai omavanhurskauden pauloissa oleva ihminen ei pysty tekemään Jeesuksen sanomaa parannusta.
Paavali sanoo selvästi, ettei liha voi olla kuuliainen Jumalan tahdolle.
Jari, aivan oikein, se sana on sakramentissa, ja siksi se on sakramentissa.
Jeesus täysin synnittömänä halusi ottaa parannuksen kasteen ja oikein vetosi Johannekseen, että saa sen. Eikö siinä olisi meille esimerkkiä. (Risto)
Mitä Risto mahtaa nyt ajatella suositellessaan parannuksen kastetta?
“Myönnän toki, että ääriluterilaisuus saattaa yksipuolistua ja unohtaa eräitä asioita”.
Jorma, kiitos hyvistä kommenteista. Mitä on ääriluterilaisuus? Missä on ääriluterilaisuutta? Oletko sinä ääriluterilainen?
Minä en ole ääriluterilainen.
Luterilainen ortodoksia, sitä voi tutkia kirkkohistoriasta.
Ääriluterilainen unohtaa sen, että usko on elämää Kristuksen läheisyydessä.
Usko on vain opillisuutta.
Ortodoksinen luterilaisuus ajoi kirkon kriisiin ja unohtamaan kristillisen elämän.
Monia minulle rakkaita ihmisiä opetetaan väärin, luulemaan, että
käsite armonjärjestys on jotain epäluterilaista ja epäraamatullista.
Kun luemme Raamattua Helluntain tapahtumista. näemme, mitä armonjärjestys on
Apostolien teoissa mainittu:
HERÄÄMINEN
”Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat
Pietarille ja muille apostoleille:
”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
USKO
Niin Pietari sanoi heille, tehkää parannus…. ja ottakoon kukin teistä kasteen
Ja jotka nyt ottivat sanan vastaan, ne kastettiin
KIITOS JA UUSI ELÄMÄ KRISTUKSESSA
Ja niin he pysyivät apostolien opetuksessa…..
HERÄÄMINEN JA KATUMUS
SANAN VASTAANOTTAMINEN JA USKO
PARANNUS
KIITOS JA UUSI ELÄMÄ KRISTUKSESSA
Kaikki tämä kuvaa armonjärjestystä.
Ei usko ole mikään tiedostamaton asia
Jos tätä ei löydy Lutherin kirjoituksista, löytyy se kuitenkin Uudesta testamentista (kuten näimme)
ja myös Tunnustuskirjoista.
Kun valisemme itsellemme opettajia, kannattaa varmistua, ovatko he itse kokeneet sen, mistä he
muita opettavat.
Mitähän Paavali ja kumppanit tuumaisivat, kun heille esiteltäisiin tätä luterilaista kastekonstruktiota?
Jari, kiitos hyvistä kommenteista.
Uskontunnustuksessa : “Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon. Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää”.
Apostolisen kirkon kaste on pätevä, koska Kristus on sen asettanut. Uskon, että pojat olisivat tästä samaa mieltä, kuin me luterilaiset. Muista kuin apostolisen kirkon kasteista en osaa kuvitella mitä mieltä he olisivat.
Ei se Paavalilla kuitenkaan perustunut matkimiseen ja oikeaan menetelmään, vaan sanaan ja Jumlalan tekoon syntisessä ihmisessä. Ikähän on sivuasia.
Hei, Jorma, vielä. Jos se tuo sinulle iloa nimittää minua lainalaiseksi, niin ole hyvä. 🙂 En minä siitä pahennu. En kyllä tuossa edellisessä viestissäni kirjoittanut kasteesta siinä mielessä, että esim. sinä ansaitsisit jotain ottamalla sen – varsinkaan en puhunut pelastuksen ansaitsemisesta. Kirjoitin vanhurskauden täyttämisestä tai toteuttamisesta. Ymmärrän, että teologiaani voi olla vaikea hahmottaa, koska asiassa on niin monta muuttujaa. Tietyt asiat pitää katsoa alkuseurakunnan silmin ja toisaalta pitää ottaa huomioon myös historian tuomat ”värittyneet lasit” ja painolastit.
Olen korostanut tunnustuksen perustavaa laatua olevaa erityismerkitystä uskossa ja sen alussa. Ja esittänyt kastetta alkuperäisessä kontekstissaan Jeesuksen asettamana tapana tunnustautua häneen. Haluni on ollut ikään kuin testauttaa niitä ajatuksiani. En tiedä, onko monikaan tai kukaan päässyt jyvälle teologiastani. Voi olla ettei. Yksittäisen palasen tutkimisella ei pitkälle pääse.
Väitän, että tunnustautumisen raamatullista merkitystä ei juurikaan olla tajuttu. Kun sitä ei ymmärretä, heitetään noita lainalaisuussyytöksiä. Tunnustaminen on kuitenkin jotain muuta kuin lain teko.
Minulla on paraikaa myös toisaalla meneillä keskustelua, joissa mennään syvemmälle Raamatun teksteihin ja tutkitaan kasteen todellista merkitystä. Ylipäänsä juuri näitä asioita, joita olen pohtinut ja tutkinut. Siellä on mukana mm. eräs todella fiksu ja asiaan hyvin perehtynyt lapsena kastettu teologian opiskelija, joka sattumoisin ilmoitti harkitsevansa uskovien kastetta nähdessään sen raamatullisemmaksi kuin lapsi kasteen. Tämä tietysti murehduttaa sinua. Ei hän muuten minun vaikutuksestani siihen päätynyt… Joka tapauksessa olen saanut häneltä ja muista kyseisessä paikassa käymistäni keskusteluista sen verran paljon kaikenlaista uuttakin, että keskityn sinne. Se on juuri sellaista Raamatun tutkimista, jota kaipaan.
Joten lainalaisen leima otsassani toivotan siunausta sinulle, Jorma ja muillekin.
Eväät eivät ole suinkaan loppuneet. Keskityn vain niiden pureskelemiseen muiden kanssa muualla. Varmaan joskus piipahdan. Saat sanoa viimeisen sanan. 😉
Tunnistan omavanhurskauden.
Ei muuta kuin pidä siitä kiinni niin kauan kuin mahdollista!
Tästä kaikesta huomaa, että on olemassa kaksi suuntaa, kuten hengellisten asioiden äärellä useasti on, toisaalla on niitä, jotka eivät vetoa järkeen ja toisaalla ne jotka vetoavat järkeen. Kerran jouduin erään suunnan edustajan kanssa keskusteluun ja lopulta sanoi: ”Ei ole mitenkään mahdollista ja järkeen käypää, että Jumala olisi voinut kuolla ristillä, ei Jumala voi kuolla” Niinpä sanoin, mutta tuohon käsitykseen et tarvitse uskoa… Onko ihmisellä valtaa? Vai eikö ole valtaa? kaksi puolta kulkee rinnan, puhuu samoilla raamatun kohdilla, mutta ikään kuin toistensa ohi.
Olen aina pitänyt ajatuksesta, että ihminen on pimeydessä niin kauan, kunnes verhot vedetään syrjään. Kuka nuo verhot vetää syrjään? Ihminenkö? Vai Jumala?
Tuossa on kaksi vaihtoehtoa. Vai onko? Onko Kaikkivaltias kysynyt ihmiseltä neuvoa, kun teki ihmisen?
Ismo, kiitos hyvistä kommenteista. Ihmisviisaus muotoilee harhaopit. Ainoastaan Kristuksen oppi on oikeaa.
Minkäänlaista yhteistä käsitystä ei voi olla, kun suhde pelastukseen kulkee koko ajan tätä rajalinjaa myöten:
ihminen tekee sitä ja sitä ja sen vuoksi….
Risto kirjoitti huolella varsin monipolvisen selostuksen, mutta koko ajan sekottuvat toisiinsa
vanhurskaaksi tuleminen ja vanhurskaana ihmisenä eläminen.
Kukaan meistä ei kuitenkaan pääse kehumaan, sillä jotkut tämän palstan luterilaisista kirjoittajistakin ovat
usein sekoittaneet samalla tavalla nämä kaksi asiaa: vanhurskautumisen ja vanhurskaana elämisen.
Se tulee ilmi niistä ”vihaisista” kommenteista, joita saan, kun kirjoitan esim. lain asemasta seurakunnassa tai
laista herättämässä synnin tuntoa.
Minä uskon, että Jumala suorastaan sallii ihmisen joutuvan itsevanhurskauteen, jotta tämä
tulisi ymmärtämään, mitä armo on. Ei se selviä dogmilauseita hokemalla, vaan kokemalla.
Juuri niin.