.
Mikkelinpäivän evankeliumi Matt. 18: 1-10 puhuu kääntymisestä ja lapsen kaltaiseksi tulemisesta.
Jeesus käyttää ilmauksia, jotka viittaavat kasteeseen. Kasteessa olemme tulleet Jumalan lapseksi. Me olemme siirtyneet Jumalan valtakuntaan.
Rinnakkainen puhe kasteen asemasta on Joh. 3:3,5. Kasteessa meidät on otettu Jumalan valtakuntaan. Me olemme syntyneet Jumalan lapseksi.
Ari
Kukaan ei pelastu ilman kirkon läsnäoloa. Pyhä Henki käyttää kirkkoa työvälineenään. Tämänhän me tunnustamme apostolisessa uskontunnustuksessa, missä Pyhän Hengen työvälineiksi ja työtavoiksi määritellään:
1) Pyhä yhteinen kirkko
2) Pyhien yhteys
3) Syntien anteeksiantaminen
4) Ruumiin ylösnousemus
5) ja iankaikkinen elämä.
Koska kukaan ei voi uskoa ilman Pyhää Henkeä niin tästä seuraa välttämättömästi että kukaan ei voi uskoa ilman kirkkoa, joka toimii Jumalan Hengen työrukkasena. Niinpä kukaan ei voi pelastua ilman kastetta. Kastetta hyväksi käyttäen Pyhä Henki ottaa ihmisen Kristuksen ruumiin jäseneksi eli kirkon jäseneksi. Kasteessa Pyhä Henki yhdistää meidät Kristuksen uskoon. Kasteessa Pyhä Henki tulee meidän elämäämme eli saamme Pyhän Hengen lahjan.
Jo kirkkoisä Ireneus, joka oli Polykarpoksen opetuslapsi, joka Johanneksen opetuslapsi, on sanonut että niin kuin Neitsyt Maria neitsyytensä säilyttäen synnytti Jeesuksen meidän Vapahtajamme, niin kirkkokin neitseellisesti synnyttää lapsensa. Kirkkoisä siis tarkoittaa sitä että Jumala ottaa meidät lapsekseen kirkon jakaman kasteen sakramentin välityksellä. Tuo kirkon työ on alusta loppuun Jumalan työ ja kirkko on vain Jumalan työväline tuossa tapahtumassa. Vastaanottaja ei tuossa tapahtumassa ole mitenkään itse siinä aktiivinen vaan täysin passiivinen, pelkästään vastaanottava puoli ilman mitään omaa osuutta uuden syntymän synnytyksessä. Yhtä vähän kuin vauva itse työntää itseänsä ulos äidin kohdusta ajallisen syntymän yhteydessä, yhtä vähän ihminen itse myötävaikuttaa omaan uudestisyntymäänsä joka kasteen kautta hänelle annetaan.
Kyllä minusta siinä mielessä joku kastamaton pelastuu ilman kastettakin, jos hän kuulee Jumalan sanaa ja uskoo sen pohjalta Jeesuksen sovitustyön. Ja sitten vaikka esim. kuolee ennen kuin hänet ehditään kastaa. Mielestäni hän pelastuu.
Kristikunnan vanha opetus on lähtenyt siitä että Kristuksen sovitus ja syntien anteeksiantamus ojennetaan meille kasteen välityksellä.
Nikean tunnustus sanoo siitä kuinka me saamme syntimme anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseen elämään seuraavaa:
”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. ”
Näitä opetuksia voisi luetella ison joukon, mutta tyydyn tähän koska sen voi löytää virsikirjan liitteestäkin.
Mikäli vauvalla on usko mihin se usko häviää, kun kuitenkin joistakin voi tulla aivan Jumalan kieltäjiä? Missä tilassa Jumalan kieltäjän vauvana saatu usko on? Jotkut saattavat rupea uskomaan aikuisena kun kuulevat Sanaa. Joka alkaa uskomaan jossain vaiheessa elämää onko se samaa uskoa jonka vauvana sai, onko se niinkuin elpynyt? Kun kerran on yksi usko ja yksi kaste ja ne tarkoittaaa lukumäärää? Silloin myöhempi usko ei voi olla uutta uskoa, vaan sama usko jonka sai vauvana? Miksi se on näkymättömissä välillä?
Aikuisena parannuksen tehneen usko ei ole eri uskoa kuin se minkä ihminen jo kasteessa on saanut, vaan palaamista kasteen armoon. Kyseessä siis on jo olemassa olevan mutta syrjään heitetyn lahjan uudelleen käyttöön otto.
Aikuisille ihmisille kerrotaan evankelumia, jotka eivät sitä ole koskaan kuullut ja sitten kastetaan. Raamattuja käännetään ihmisten äidinkielelle, jotta kuulisivat sanoman. Miksi heitä ei vain pyritä kastamaan, kun siinä saa uskon?
Kaste ja opetus kuuluvat yhteen, kuten Matt. 28:1-20 sanoo.
Miten ylipäätään kaduilla tapaa ihmisiä, jotka eivät tiedä mikä evankeliumi, ilosanoma on? Miten se on mahdollista , koska ovat saaneet uskon kasteessa vauvana? Silloin kaiketi luulisi tieto olevan heissä, vai mitä se usko sisältää jonka vauvana saa? Kasteen edellytyksenä kuitenkin Sana kertoo, että tulisi tietää evankeliumi?
Matteuksen lähetyskäskyssä todetaan että kasteen kautta opetuslapseutetaan. Oppilaalle kuuluu oppia se mitä opetetaan.
Pakanuudesta kääntyvälle käytännön järjestys on se että ensiksi annetaan kasteopetusta ja kaste toimitetaan vasta sitten. Vain poikkeustapauksissa, kun olosuhteet sitä vaativat, toimitaan toisessa järjestyksessä, mistä kuitenkin seuraa että kummien tehtäväksi jää sitä suurempi vastuu huolehtia kasteopetuksesta.
Se että joku ei noudata saamaansa opetusta tai että joku ei ole edes tullut opetusta kuulemaan, ei suinkaan tee tyhjäksi sitä mikä oikeaan opetukseen kuuluu. Periaate: Väärinkäyttö ei tee tyhjäksi oikeata käyttöä.
Mitä sitten usko jonka vauvana saa jos ei sisällä uskoa pelastuksesta? Mitä vauvan usko sisältää? Voiko olla uskoa ilman sisältöä?
Lapsen usko on pelastava usko, koska kasteessa ihminen otetaan uskon yhteyteen. Tässä uskossa Kristus itse on läsnä lapsen elämässä. Sama uskon osallisuus on aikuisellakin. Ei ole olemassa kahta eri uskoa, vaan yksi ja sama usko, joka ei pane luottamustaan omaan itseensä vaan yksistään Jumalan pelastavaan työhön.
Poikkeustapauksissa toimitaan toisin? Eikö isoissa kirkoissa säännönmukaisesti toimita toisin kastetaan ja sitten vasta annetaan opetusta? Sehän on sääntö eikä poikkeus.
Puhuin aikuisten pakanoitten kastamisesta. Kun perhe kääntyy kristinuskoon, niin vanhemmille annetaan opetusta ja koko perhe kastetaan, kuten tehtiin jo vanhan kirkon aikana aivan samoin kuin jo muinaisessa juutalaisuudessa ennen Kristuksen aikaakin oli tehty kun pakana kääntyi juutalaisuuteen. Sielläkin oli sama käytäntö. Uskoon liittyvälle perheelle annettiin opetusta aikuisille ja kun rabbi oli antanut luvan ja kummit hoidettu kastettavalle perheelle, niin koko perhe kastettiin. Juutalaisuudessa toimitukseen liittyi myös ympärileikkaus, kuten juutalaisilla edelleenkin on tapana.
On huomattava että kristillisessä kasteessa ratkaisevaa on kasteen toimittaminen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.
Niin vai tarkoitetaan, ettei vauva ole pakana, mutta aikuinen on ja hän tarvitsee ensin opetusta? Mihin tämä perustuu?
Kasteessa pakanasta tulee kristitty. Kastettu ei koskaan enää ole pakana, koska kasteen voima ei milloinkaan lakkaa. Eri asia on että epäusko voi torjua tämän Jumalan lahjan, jolloin ihminen jää vaille sen antamaa hyötyä. Mutta lahja ei siitä vähene eikä heikonnu. Kun ihminen palaa uskon yhteyteen niin hän jatkaa samasta kasteen armosta osallisena, koska tuo lahja ei ole ruostunut eikä kuivettunut vaan on alati yhtä voimallinen aina ikuisuuteen asti.
Kirjotit Matias, että ”Ei ole olemassa kahta eri uskoa, vaan yksi ja sama usko, joka ei pane luottamustaan omaan itseensä vaan yksistään Jumalan pelastavaan työhön.” Tämä varmasti on totta kaiken sen perusteella, mitä Raamatussa lukee.
Kysyin jo aiemmin sinulta käsitystäsi ”lapsenuskosta”, jolloin viittasit tuohon Psalmiin 8. Jeesuskin sitä siteerasi ja viittasi eräisiisn lapsiin Nimittäin niihin, jotka temppelin puhdistamistilanteessa olivat vakuuttuneita siitä, että ”Daavidin Poika” oli nyt liikkeellä.(Mat21:16) Kyseessä eivät missään tapauksessa olleet pienet sylilapset, kuten asiayhteys todistaa.
Mutta tuleeko ”usko, joka ei pane luottamustaan omaan itseensä vaan yksistään Jumalan pelastavaan työhön” kasteessa? Siis ikäänkuin kastetoimituksen sivutuotteena?
Raamatussa kerrotaan paljon siitä, kuinka usko syntyy. Esimerkiksi: ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.” Ja myös siitä ketjureaktiosta, joka uskoon johtaa: ”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?”
Miten tämä toteutuu sylilapsen kohdalla, Matias?
Raamattu määrittelee sen raamatullisen uskon, että ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”(Hepr11:1)
Kuinka näet tämän toimivan pienen kastettavan vauvan kohdalla?
Heprealaiskirjeen 11:1:n suomalaiset KR-käännökset ovat aika mietoja uskon määritelmiä. Alkuteksti sanoo uskon olevan laadultaan ”hy·poʹsta·sis”. ”Usko on sen saantokirja, mitä toivotaan,” määrittelee eräs sanakirja raamatullisen uskon luonteen.(Vocabulary of the Greek Testament, s. 660)
Kun silmäilee Heprealaiskirjeen jatkossa esitettyjä uskon esimerkkejä, ajatus lapsena saadusta automaattisesta ”uskon latauksesta” ei kuvaan sovi. Ja jos sitten Suomessa vuonna 2015 vedotaan tavallisen kirkkoon lapsena kastetun jälkiopetukseen ja sitä kautta saatavaan uskoon, meistä jokainen tietää sen olevan kovasti hypoteettistä.
Muuten: Miksi niin sanottu kasteopetus rippikoulussa ja erityisesti sen jälkeen saavuttaa niin kovin harvat? Ja sillä on sitten omat seurauksensa. Vai oletko Matias sinä tilanteeseen tyytyväinen?
Tuohon viimeiseen kysymykseen täsmennys. Rippikouluhan tavoittaa hyvät prosentit ikäluokasta edelleen. Mutta meneekö se opetus perille?
Rauli
1) Psalmi kahdeksan eräistä jakeista tein heprealaisten psalmien tentissä 12 sivun vastauksen kun kysymys koski niitä jakeita ja tentin koko psalttarin. (Tentistä muuten tuli täydet pinnat.)
Psalmissa itsessään on kysymys juuri siitä mitä siinä sanotaan. Lasten ja imeväisten suusta lähtevä uskon todistus on niin voimallinen että kaikki saatanan joukkojen hyökkäykset pysähtyvät tuon ylistyksen voimaan.
Jae 3 ”Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.”
Kun tämä jae otetaan todesta niin nähdään että uskon voima on jotain aivan muuta kuin meidän inhimillinen voimamme, koska sylivauvankin ylistys on saatanallisten henkivaltojen hyökkäystäkin vahvempi.
2) Pelastus ei ole kasteen ”sivutuote” vaan sen keskeisin sisältö:
1. Piet. 3:21
p e l a s t a a
k a s t e
Tämä 1. Pietarin kirjeen sana on Raamatun sana eli siis Jumalan iankaikkinen sana. Siihen ei tarvitse lisätä mitään eikä siitä tarvitse ottaa mitään pois, vaan ainoastaan uskoa sen sisältämä lupaus juuri niin kuin se on kirjoitettu.
3) Usko tulee kuulemisesta lauseen sosiologinen yhteys on yhteiseen liturgiaan osallistuminen. Jumalanpalveluksen sana puhuu koko seurakunnalle. Myös sylivauvojen paikka on osallistua yhteiseen messuun yhdessä vanhempiensa kanssa. Usko ei ole yksityisasia vaan se on osallisuutta kirkon yhteiseen uskoon. Yhdessä koko perheen kanssa osallistuminen on yhteisestä uskosta elämistä ja niin Pyhä Henki saa tehdä työnsä koko seurakunnan kanssa eikä usko ole vain joidenkin paikalla olevien erikoisjuttu.
4) Hepr. 11:1 on erinomainen esimerkki siitä miten syvästi Vanhan testamentin sana elää koko Uuden testamentin sanomassa. Taustalla on aamen -sanan ikivanha perusajatus. Se on ”luja perustus”. Tämä vakaalla perustalla oleminen on luotettavaa ja totta. Siksi tuo lujalla perustalla oleminen on ”totta”, ”toden totta”, ”totisesti”, ”se on varmasti totta”, ”totisesti, totisesti, näin on tapahtuva” jne. Tuosta ”lujasta perustasta” johtuu myös uskoa -sana niin totena pitämisenä kuin sellaisena jonka varaan voi panna koko luottamuksensa. Näin heprean uskoa -sana ”’amuna” on samaa juurta oleva sana. Samaten uskoa jonkun haltuun on samaa sanan sisältöä. Se omaisuus joka jollekin on uskottu on ”mammona”. Kun tuo lahja sitten syrjäyttää lahjan antajan, eli jos jonkun elämässä Jumalan uskoma omaisuus irtoaa Jumalasta ja kääntyy antajaansa vastaan niin omaisuudesta eli mammonasta tulee epäjumala ”Mammona”.
Olen pitänyt aiheesta monestikin luentoja käyttäen lähtökohtana 1. Moos 15:6 jaetta: ”Abram uskoi Herran lupaukseen”, joka on keskeisimpiä jakeita koko Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa.
Tuon luja perusta -ajatuksen suoria kiinnekohtia on juuri Hepr. 11:1 mainitsema ”luja luottamus”.
Kirje heprealaisille 11. 1. ”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.”
5) Koska yllä pidät uskoa kovin ”hypoteettisena”, niin otan tuosta edellisen kohdan esityksestä yhden kohdan erilleen ja tuon sen tässä erillisenä kohtanaan esille.
Kuulemme usein arkikielessä puhuttavan ajatuksesta: ”Minä en tiedä, mutta minä uskon, että —”, ikään kuin tieto olisi varmempaa kuin usko.
Tuossa heprealaisessa aamen -sanan perusmerkityksen pohjan lujuudessa asiain tila on aivan päinvastainen. Paavalikin toteaa 1. Kor. 13 että tietomme on vajavaista, mutta aamen -sanan valossa usko on varmalla pohjalla joka kestää ja on niin voimallinen että se voittaa maailman.
1. Joh. 5:4
” Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.”
Usko siis on varmemmalla pohjalla kuin mikään inhimillinen tietomme. Usko siis ei alistu joiden ”hypoteesien” tasolle, vaan sen lujana perustana on Raamatun erehtymätön sana. Kysymys siis on siitä ottaako Raamatun sanan tosissaan vai alkaako vääntämään sitä omien mielihalujensa varassa minne sattuu.
Pienenä selvennyksenä sihen, missä merkityksessä ”pidän uskoa kovin ’hypoteettisena’ ”.Siis kohta 5
Tarkoitin sitä, että olen tavannut ja tapaan edelleenkin ”vaikka kuinka paljon” rippikoulun käyneitä nuoria, joiden kasteopetus ei ole saanut aikaan uskoa edes Jumalan olemassaoloon. Raamatun muista opetuksista nyt puhumattakaan.
Eräs kirkkoherratuttuni kertoi taannoin murheellisena, kuinka rippikoulussa ”lujassa uskossakin” oleva tulee muutaman vuoden kuluttua vastaan ja kertoo kertoen iloisesta kirkosta eroamisesta opiskelupaikkakunnallaan. Ja juuri sen vuoksi, ”koska ei usko mihinkään”.
Vaikka itse olen eronnut kirkosta jo melkoisen kauan sitten, en millään muotoa iloitse siitä, että usko Raamattuun heikentyy varhaisaikuisuudessa tuolla tavoin. Onhan meillä sentään sama Raamattu, vaikka uskossamme onkin melkoisesti eroja. Olisiko kirkolla tässä rutkasti parantamisen varaa, jos kerran uskotaan kasteen olevan ensin ja opetuksen sitten?
Sehän tässä hämmästyttävää on, että he jotka ovat tämän uskon saaneet vauvana eivät kuitenkaan tiedä evankeliumia? Kuitenkin Matiaksen mielestä usko on samaa kuin aikuisella? Sitten vielä Sana sanoo; että usko ilman tekoja on kuollut. Sekin sopii vauvaan hyvin huonosti, minkälaisia uskon tekoja hän tekee? Matiaksen kanssa olen niin paljon keskustellut tästä, eikä vain ole selvinnyt.
Jeesus asetti pienen lapsen uskon esikuvaksi. Voisi siis sanoa, että aikuisilla pitäisi olla sama usko kuin lapsella, ei toisinpäin. Mitä se lapsen usko sitten on? Vilhelmi Malmivaara näki asian näin: ”Lapsen etevyys ei ole siis hänen omassa hyvyydessään eikä jaloudessaan, vaan siinä, että hän alentaa itsensä. Ei tämä alentuminenkaan ole lapselle ansioksi tuleva, sillä hän ei ole sitä tietoisesti tehnyt, vaan siihen on hänen omassa olemuksessaan pakko. Elämä hänellä kyllä on ja kaikki omintakeisen toimeentulemisen ehdot, mutta hän ei vielä voi niitä itsenäisesti hyväksensä käyttää ja sen tähden hänessä on kaikkessa alentuminen muiden autettavaksi.” Uskon teot eivät taida olla mitään hämmästyttäviä sankaritöitä, vaan sitä, että ottaa kiitollisena vastaan Jumalan hyvyyden ja jakaa sitä edelleen. Osaahan lapsikin sen. Osaammeko me?
”Jeesus asetti pienen lapsen uskon esikuvaksi.”
Eikös Jeesus asettanut lapsen nöyryyden esikuvaksi eikä uskon. Hänhän sanoi Matiaksen esille ottamassa raamatunkohdassa: ”Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.”
Vai miten sinä Martti asian näet?
Pelastus on armosta ilman tekoja. Pelastus annetaan kasteessa, kuten 1. Piet. 3:21 sanoo: ” Kaste pelastaa.” Jumalan teko on täydellinen. Siihen ei tarvitse lisätä mitään sen lisäksi. Usko on tähän Jumalan tekoon tarttumista ei mitään ihmisen omaa venkoilua.
Rauli
Koska tekstisi koskettaa ketjun alussa ollutta lausetta, niin käsittelen sen vähän perusteellisemmin.
Arameassa ei ole kielellisesti täsmälleen samaa ilmaisua kuin mitä nykyaikana käytämme parannuksen tekemisestä. Siksi vastaava asia pitää sanoa kääntymistä ilmaisevalla sanalla. Se tarkoittaa sitä että aletaan kulkea takaisin tulosuuntaan päin. Kyseessä siis on täyskäännös. Tähän sitten liittyy sanonta lapsen kaltaisuudesta. Taustalla on ajatus että takaisin päin ei mennä vain muutamaa askelta vaan niin paljon että tullaan lapseksi vieläpä vauvaksi ja aina syntymään saakka. Kyseessä siis tässä Jeesuksen sanassa on se että palataan elämän alkuun. Siihen pisteeseen missä koko elämä otetaan uusiksi alusta alkaen.
Tähän puolestaan liittyy juutalaisessa kasteessa oleva ajatus siitä että kun pakana kääntyy juutalaisuuteen niin hänen elämänsä alkaa kokoaan alusta kokonaan uudelleen. Niinpä juutalaisuuteen kääntyneestä käytettiin ilmausta ”yhden päivän ikäinen” mikä tarkoittaa ”äsken syntynyt” koska tuon aikaisessa matematiikassa ei vielä tunnettu nollia. Kasteen saanut ihminen siis oli uudesti syntynyt, uudelleen elämänsä nollasta aloittanut. Jumalan kansan yhteydessä elämän aloittanut eli siis oli aloittanut Jumalan yhteydessä uuden elämän kasteen hetkestä alkaen.
Jeesus siis panee tässä kohdassa painon siihen että kasteessa on alkanut kokonaan uusi elämä joka on Jumalan lapsen elämää. Tässä elämässä lapsen usko on siis kokonaan uuden elämän alusta alkanut usko.
Jotta parannus siis olisi aito parannus niin sen on mentävä aina uudelleen ja uudelleen kasteen antamaan elämän uudistuksen osallisuuteen.