.
Mikkelinpäivän evankeliumi Matt. 18: 1-10 puhuu kääntymisestä ja lapsen kaltaiseksi tulemisesta.
Jeesus käyttää ilmauksia, jotka viittaavat kasteeseen. Kasteessa olemme tulleet Jumalan lapseksi. Me olemme siirtyneet Jumalan valtakuntaan.
Rinnakkainen puhe kasteen asemasta on Joh. 3:3,5. Kasteessa meidät on otettu Jumalan valtakuntaan. Me olemme syntyneet Jumalan lapseksi.
Kun usko ymmärretään yhteisöllisesti niin lapsen uskon ilmentymä on siinä että lapsi tuodaan mukaan yhteiseen seurakunnan kokoontumiseen. Siinä hän elää uskon yhteisössä yhtenä kastettuna jäsenenä muiden mukana. Yhtä luonnollisesti kuin lapsi oppii vanhempiensa kielen ja muitakin valmiuksia hän myös omaksuu kirkon yhteisön kun hän saa säännöllisesti jo vauvasta alkaen elää jumalanpalvelusyhteisössä.
Lapsen uskon vähättely alkoi vasta 1520 -luvulla kun Hubmeier ja hänen kannattajansa alkoivat muuttaa uskon käsittämistä järjellisen käsittämisen suuntaan niin paljon että pitivät jopa lapsen ymmärryksellisen käsityskyvyn puutetta kasteen esteenä. Tämä vanhan perinteen vastainen opetus muutti perusteissaan opetuksen siitä mitä tarkoitetaan kristillisellä uskolla Jumalaan turvautumisena ja Hänen varaansa turvautumisena ja toivonsa panemisella.
Samalla tässä ryhmässä myös hämärtyi se että kirkon usko kantaa syntistä ihmistä tämän heikkoudessa.
Kirkon yhteinen usko nimittäin tukee ihmistä ja rohkaisee häntä eteenpäin elämän tiellä. Osallisuus tähän yhteiseen uskoon antaa elämälle voiman joka ei ole omaa tekoa vaan alusta loppuun Jumalan työtä koko Jumalan kansan hyväksi ilman pienintäkään erotusta, vaan niin laajan ja avaran armon varassa elämistä että Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin hyville ja sateen siunauksen kuivana aikana niin hyville kuin huonoillekin.
Matias Roto unohdat täysin että Jeesus KUTSUU ihmisiä. Oppisi mukaan vauvat liitetään Jeesukseen, tässä opissasi joutuu ylenkatsomaan monia Jeesuksen Sanoja kuten tulee luopua kaikesta kun lähtee seuraamaan Jeesusta.
Ari
Kristuksen seuralaisina ollaan kokonaisina perheinä Kristuksen omia. Lapsi tulee seurakunnan tilaisuuteen mukaan kun hänet viedään sinne. Toisaalta myös niin päin evankeliumi menee eteenpäin että lapsi aloittaa jossain seurakunnan piirissä esimerkiksi pyhäkoulussa ja tämä toiminta vähitellen johdattaa myös vanhemmat seurakunnan yhteyteen.
Raamatun kirjoittamisen aikana perheiden merkitys oli vielä merkittävämpi kuin nykyisin. Kaikki vanhan kirkon kastetta kuvaavat tekstit kertovat siitä kuinka vanhempien kääntyessä myös lapset kastettiin. Pidettiin nimittäin täysin jumalattomana sellaista ajatusta että vain vanhemmat olisivat tulleet pelastuksen osallisuuteen mutta lapset olisi jätetty pelastuksen ulkopuolelle. Juuri tätähän kastamatta jättäminen merkitsee: pelastuksen ulkopuolelle jättämistä.
Tauno nyt sanoit liian vaatimattomasti, tuot myös esille sen , että se on kaikki paikkansapitävää ja totta Sanan kanssa aina ja kaikessa. Eli kirkon oppi on ainoa oikea. Tämä onkin ihan sivujuoni keskustelussa, mutta miten ihminen saa noin ehdollistuvan ja myötäilevän mielen, jotta aina tulee samaan tulokseen kuin katolisen kirkon oppi. Se on aika hämmästyttävää.
Anne
Asia voidaan kääntää myös toisin päin. Mistä johtuu että monet ääriprotestanttiset ryhmittyvät eivät näe Jumalan työtä maailman suurimman kirkkokunnan opetuksessa. Kaikista tunnustuskunnista juuri he ovat hoitaneet maailmanlähetyksen tehokkaammin kuin mikään muu kirkkokunta. Miksi tässä ei nähdä Jumalan suurta toimintaa.
Sitten mitä tulee meidän luterilaisten tunnustuksemme linjaukseen niin me olemme katolinen kirkko, koska uskomme apostolisen uskontunnustuksen yhteisen eli maailmanlaajan eli yleisen eli katolisen kirkon Pyhän Hengen työkentäksi.
Kirkkomme päätunnustus myös pitäytyy tähän ikivanhaan uskontunnustukseen, kun siinä sanotaan seuraavaa:
Tässä ovat esitettyinä meidän oppimme pääpiirteet. Siitä voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa Raamatun tai katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista meille tunnettua.
Tähän asti sitaatti.
Uskonpuhdistus ei pyrkinyt katolisesta kirkosta poispäin vaan päinvastoin pääsemään katolisen perinteen ytimeen eli puhtaaseen oppiin.
Tässä kaikki perinteiset kirkot ovat periaatteessa täysin samalla linjalla. Eroja tulee vain joissakin yksittäisissä sanontojen muotoiluissa ja niihin liittyvissä teologisissa ajatuksissa.
Kauniisti ajateltu, tuo kirkon yhteinen usko ja niinhän se pitäisi olla, mutta ei vain todellisuutta.
Kaste on yhteyden varsinainen merkki. Tähän Paavikin Suomessa vieraillessaan vetosi. Vaikka luterilaisuudella ja katolisuudella vielä on useampikin kysymys ratkaisematta, niin kastettuina kristittyinä me jo olemme yhtä Kristuksessa.
Mikään mahti maailmankaikkeudessa ei voi horjuttaa tätä perustavinta yhteyden todellisuutta, joka meillä jo nyt on kastettuna.
Tämä kasteen antama yhteyden todellisuus on vahvempi todellisuus kuin mikään muu yhteyden perusta maailmankaikkeudessa. Mikään muu yhteys ei ulotu kuoleman rajan yli kuin kasteen antama reaalinen yhteys keskenämme siksi että juuri tämän takia olemme yhtä Kristuksessa eikä Kristus heitä luotaan sitä joka hänen luoksensa tuodaan.
Meidän jokaisen tulisi hetken miettiä, mitä on syntymä ja pohdiskella, sitä voiko Jumal synnyttää ihmisen hengellisesti, vai tekeekö sen ihminen? Ilman Jumalan Sanaa ei nimittäin synny uskoa.
Kun mies ja nainen yhtyy, syntyy liha. Onko syntyvällä mitään osuutta omaan syntymäänsä?
Juuri tämän tähden Raamattu ja Jeesus puhuu syntymästä Veden ja Hengen kautta, että me ymmärtäisimme, Yksin Jumalan saavan meissä aikaan uskon, joka omistaa kaikki Jumalan lupaukset.
Jumalan Sana yksin saa aikaan kaiken. Me emme vain ymmärrä sitä, koska olemme eksyneet pois Totuudesta. Me emme ole itsemme omia, vaan meidät taiten valmistettu ja synnytetty. Näin on kaikkien Jumalan lasten laita. Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä.
Ismo
Kiitos puheenvuorostasi.
Matias: Koska mielestäni kohtuullisen asiallinen keskustelu tunteita herättävästä aiheesta hiukan pomppii, otan erään ajatuksesi nyt tähän tarkempaa pohdiskelua varten.
Olen ehkä jo hiukan jankuttamallakin tuonut esille sitä, että lapsi on Jeesuksen puheissa nöyryyden esimerkki, ei suinkaan uskon. Ja siksi käsitykseni on, ettei lapsella voi olla sitä uskoa, jonka Raamattu liittää pelastumiseen. Usko kun ”tulee kuulemisesta”, sanoo Raamattu.
Sinä esitit, että lasten ylistys, josta Ps8 puhuu yhdistyy nimenomaan uskoon. Ja puit sen seuraavaan lausemuotoon tuolla aiemmin: ”Ei kukaan voi ylistää Jumalaa ilman Pyhää Henkeä. Usko on Pyhän Hengen työ. Ylistys on Jumalan teko eli siis uskon teko.”
Jeesus siteerasi Matteuksen 21. luvussa tuota Psalmia ja totesi sen toteutuvan siinä, että varttuneet ja puhetaitoiset lapset tunnistivat Vapahtajamme ”Daavidin Pojaksi”.
Psalmit kertovat myös sellaisista Jumalan ylistäjistä, joilla ei sitten ole tippaakaan uskoa. Vai mitä ajattelet seuraavista ylistäjistä.
”Taivas ja maa ylistäkööt häntä, meret ja kaikki, mikä niissä liikkuu.”(Ps89:34)
Jos sylivauva kasteessa saisi todellakin edes alkeellisinta laatua olevan uskon, eikö silloin voisi puhua samanaikaisesti sekä lapsikasteesta että uskovien kasteesta? Ja Raamatussahan ei ole edes ajatusta siitä, että ensin kastetaan ja sitten aletaan ottaa selvää, mihin uskoon on kasteessa liitetty. Perhekuntien kaste tai toisen vuosisadan kristillisen alamäen aikana annetut viisaiden lausunnot eivät Raamattua voi ohittaa.
Muuten: Jos vauvana kastettua lasta ei millään tavoin myöhemmin opeteta, paljonko hänellä on aikuisiässä jäljellä siitä uskosta, jonka kasteessa sai? Mitä arvelet? Onko siis kasteessa saatu uskonsisältö siis itsessään täysi nolla?
Rauli
Mielestäni historian kulku apostoleja seuranneiden sukupolvien aikana on tulkittava toisin kuin sinä teet.
Tässä on lukemattomille alkuperäisille asiakirjoille perustuva kuva tuon ajan kulttuurihistorian kulusta.
Kaste ja kulttuurihistoria
Juutalaisessa yhteisössä kaste puhutteli suoraan.
Pyhässä maassa vedestä oli pula kuivana aikana.
Kun sade tuli, niin vesi herätti kuivan maan.
Tienoot tulivat täyteen kukkaan sadekauden alettua.
Vesi merkitsi elämää aivan konkreettisesti.
Rehevyys ja kukkaloisto alkoivat nimenomaan vedestä.
Näin vesi myös sai hengellisen tehtävän.
Kaste aivan konkreettisesti ilmaisi elämän syntyä.
Tuossa yhteisössä vesi ja sen mukana kaste olivat elämä.
Meillä täällä kylmässä ja pimeässä Pohjolassa valolla ja lämmöllä on myönteinen sanomansa. Juudeassa lämpöä riitti enemmän kuin tarpeeksi. Mieluummin oltiin varjossa kuin auringon paahteessa. Varjo oli onnen viesti. Vesi vielä konkreettisempi.
Juutalainen yhteisö oli kollektiivinen. Useampi sukupolvi asui yhdessä. Tämä yhteisöllisyys ilmeni myös hengellisessä elämässä. Sekä kansa että kirkko olivat yksi yhteen.
Kansankirkko on raamatullinen. Koko Vanha testamentti puhuu koko kansasta Jumalan seurakuntana.
Suvut ja perhekunnat osallistuivat uskonnollisiin menoihin yhteisesti. Usko elettiin kollektiivisesti, yhteisöllisesti.
Kun pakanuudesta kääntyi ihmisiä juutalaisuuteen, niin nämä liittyivät kokonaisina perheinä. Perheen jäsenet kastettiin samalla kertaa. Miehet myös ympärileikattiin.
Perheen pää teki päätöksen perheen puolesta. Perheen aikuisille annettiin opetusta. Kun rabbi oli antanut luvan niin kaste voitiin toimittaa. Kummit sekä valmistivat perhettä että pitivät huolta perheen kouluttamisesta juutalaiseen elämäntapaan.
Kenellekään ei tullut edes mieleen toimia niin jumalattomasti että lapset olisi jätetty pakanuuteen elikä ilman kastetta.
Kaikki kastetiin vanhimmista isovanhemmista pienimpiin vastasyntyneihin.
Kaste puhdisti pakanuuden ja epäjumalanpalveluksen saastasta.
Kaste antoi Pyhän Hengen eli valtuutuksen osallistua pyhän kansan pyhiin menoihin.
Tämä juutalainen tapa siirtyi kristinuskoon melkein sellaisenaan. Vain kasteen asetussanat muuttuivat. Sillä Jeesuksen kaste oli samalla Pyhän Hengen kaste. Näinpä kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tuli kristillisen kasteen tuntomerkiksi.
Kristillisessä kasteessa nykyaikana paljon keskusteltu lasten kastaminen oli tuohon aikaan niin niin itsestään selvää, ettei tätä tarvinnut edes kirjoittaa, koska kaikki sen ymmärsivät ilman muuta. Lapset otettiin pyhään Jumalan kansaan eli kirkkoon samalla kuin muutkin pakanuudesta kääntyneet.
Kun tultiin kreikkalaisen kulttuurin alueelle, niin kastekysymyksessä riitti vetoaminen vanhaan perinteeseen.
Niinpä tyydyttiin toteamaan, että jo apostoleilla oli tapana uudestisynnyttää kaikki, koko perhe, myös vastasyntyneet pienokaiset samalla kertaa.
Tästä pari esimerkkiä:
– Lyonin piispa vuodesta 177 j.Kr. kirkkoisä Ireneus sanoo: ”Kristus tuli pelastamaan kaikkia, kaikkia, sanon minä, jotka hänen kauttaan uudestisynnytetään Jumalalle, imeväisiä lapsia, pieniä lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia.”
– Kirkkoisä Origenes sanoo: ”Kirkko on saanut apostoleilta tavan kastaa lapsetkin.”
Uusia kysymyksiä tuli kun tultiin latinalaiseen kulttuuriympäristöön. Silloin tultiin uudenlaiseen kulttuuripiiriin.
Tuli ajankohtaiseksi kertoa mitä hyötyä kasteesta oli.
Niinpä kerrottiin, miten valtaisan suuria olivat lupaukset, jotka kasteeseen liittyivät.
Alettiin puhumaan siitä miten kasteen kautta saatiin:
uudestisyntymä,
Jumalan lapseus,
valkeuden tulo ihmisen pimeyteen,
uuden elämän alku,
uusi luominen Jumalan yhteydessä elämiseen jne.
Meille on säilynyt monia ihania tekstejä, joissa kerrotaan, kuinka valtaisan suuria tekoja Jumala tekee kasteen kautta.
Kun tämä perusasia eli kasteen suloinen anti ja lahja oli saatu selväksi, niin itse kastetapaa ei enää tarvinnut selittää eikä erikseen perustella pienten lasten osallisuutta kasteeseen, koska aivan luonnollisesti haluttiin, että nämä iki-ihanat lupaukset ojennetaan myös lapsille.
Anabaptistisen kastekäsityksen mukaiset ongelmat ja niistä alkaneet kiistat olivat mahdollisia
vasta 1500 -luvulla,
kun tuon ajan filosofisessa ilmapiirissä liikkui aivan toisenlaisia kysymyksiä. Nämä anabaptistiset ilmiöt ovat kirkon historiassa myöhäsyntyinen sivuhaara vanhan kristinuskon perinteen ulkopuolelle.
Koko maailmanhistorian ensimmäiset uudelleen kasteet sillä perusteella, että lapsikastetta ei pidetty pätevänä, tehtiin kristikunnan keskuudessa vuonna 1525.
Kaikki perinteiset kirkot ovat säilyttäneet alkuperäisen kastesanoman, kun ne puhuvat kasteen suuresta lahjasta Jumalan lapseuteen tulemiseksi ja suovat kasteen armon koko perheelle ja koko kansalle.
Kiitos Matias vastauksestasi, tai oikeastaan aika monesta jo tähän mennessä. En aivan saanut kaikkeen selvitystä, mutta näkemyksemme kristillisyyden suunnasta apostolien nukahdettua kuolemaan on siis selkeästi erilainen. Nyt toiseen lausumaasi.
Painotat useita kertoja sitä, että kaste pelastaa ja viittaat 1.Pietarin kirjeen 3. lukuun, jossa todellakin lukee, että ”teidät pelastaa nyt kaste”(1.Piet3:21) Mutta millä tavoin kaste ihmisen pelastaa?
Raamatun teksti rinnastaa kaksi asiaa, Nooan hengissä säilymisen ja vesikasteen. Näin KR38: ” Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa”. Ja millainen oli referenssi, joka kuvaa kasteen pelastavaa piirrettä?
Näin Raamattu kuvailee Nooan pelastumista: ” Silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.”(jae20) Vedellä ei ollut mitään ”taikavoimaa” Nooan hengissä säilyttämiseksi, tavallista nestettähän se oli. Mutta Nooa oli Jumalan uskollinen palvelija, joka totteli Jehovaa rakentamalla arkin Juuri tästä syystä hän oli ainut elossa säilynyt perheineen ”veden kautta”.
Vastaavalla tavalla kasteelle meno on kristitylle välttämätöntä. Jatkossa kasteesta todetaankin mielenkiintoisesti: ”joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta.”(jae 21a)
Syntimme eivät siis ole vesiliukoisia, mutta kaste merkitsee hyvää omaatuntoa. On tehty ratkaisu, joka on Kristuksen antaman mallin mukainen. Ymmärrät varmasti kuinka huonosti tämä ”hyvän omantunnon pyytäminen” soveltuu sylilapseen. Minun mielestäni ei mitenkään.
Ihmisen pelastuminenkin näissä raamatunjakeissa tulee esille. Hyvä omatunto kun pyydetään Jumalalta ”Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta”.(jae 21b) Jeesuksen veri meidät siis pelastaa, ei kaste. Siitäkin huolimatta, että kaste on siis Jeesuksen askeleiden välttämätöntä seuraamista.
Ja sitten tietysti herää kysymys: Miksi Jeesus sitten meni kasteelle? Ei kai nyt hänen ainakaan tarvinnut saada syntejään anteeksi, eihän sellaisia ollut!
Jeesus ei koskaan sanonut mitään siihen viittaavaa, että jokin yksittäinen askel hänen seuraajanaan olisi pelastuksen tae. Hän sanoi: ”Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.”(Mat24:13) Olisiko sinun mielestäsi mahdollista pelastua pelkän kasteen armon varassa, vaikkei loppuun kestäisikään? Oletko eri mieltä asiasta Vapahtajamme kanssa?
Ja sitten vielä henkilökohtainen kysymys. Koska minut on aikanaan kastettu luterilaiseen kirkkoon, takaako se mielestäsi pelastumiseni? Vaikka olenkin kastettu sitten prikulleen Jeesuksen mallin mukaisesti ja sattumoisin melkein tasan saman ikäisenä kuin Herrani.
Kaikki kolme lastani on kastettu vasta ymmärrysiässä, sitten kun heillä oli mahdollisuus ”pyytää hyvää omaatuntoa” Pietarinkirjeen antaman ohjeistuksen mukaan. Oletko sitä mieltä, etteivät he voi pelastua, kun on väärä kaste?
Aikanaan kastetta pidettiin niin pelastavana toimituksena, että sellainen suoritettiin jopa nokkakannulla kohtuun. Millaisena sinä näet hätäkasteen merkityksen Raamatun valossa?
Väkisinkin kysymyksistäni tulee kärkeviä, mutta tunnen sinut jo sen verran hyvin, ettet ole ensimmäisenä loukkaantumassa minuun ja tiedusteluihini. Samaa Raamattuahan tässä tutkitaan.
Rauli
KIitos selkeästä oman näkökantasi esittelystä.
Milestäni jakeessa 1. Piet. 3:21 esiintyvä kasteen antama pelastus on täysin linjassa kaiken vanhan kirkon julistuksen kanssa: Kaste pelastaa. Tämä siis tarkoittaa että Pyhä Henki ottaa ihmisen Jeesuksen pelastuksen yhteyteen kasteen vedessä. Kun vesi yhdistyy Jumalan sanaan niin se on taivaallista vettä, pelastuksen antavaa vettä, taivaan perilliseksi tekevää vettä. Silloin ihmisen pesu ei enää ole aamuista kasvojen pesua vaan koko ihmiselle koko Jeesuksen antaman pelastuksen antava vesi. Pietarin kirjeen teksti viittaa Jeesuksen pelastustyöstä hänen kuolleista nousemisensa. Tämän kuolleista ylösnousemisen voiton Pyhä Henki ojentaa kasteen veden välitityksellä.
Otan tähän lähempään tarkasteluun tuon miten kaste merkitsee Jumalan ja ihmisen välisen liiton ojentamista ihmiselle kasteen välityksellä. Käsittelen tuota liitto -sanaa kreikaksi.
Pietarin kirjeessä sanotaan, että kaste pelastaa.
1. Piet. 3: 21-22.
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.
Tämä on suloinen lupauksen sana, joka todellakin vakuuttaa meille Jumalan hyvyyden suuremmoisuutta.
Sulasta hyvyydestään Jumala on antanut meille pelastuksen osallisuuden kasteen välityksellä.
Olen elämäni aikana kuitenkin tavannut muutamia, jotka eivät halua hyväksyä tätä, vaan tämän kohdan selkeä sana kasteen antamasta pelastuksesta pyritään selittämään pois.
Muutamat näistä tarttuvat yhteen kreikan kieliseen sanaan eperōtēma, ἐπερώτημα.
Tämän sanan varaan he rakentavat järjestelmänsä.
He väittävät että ensiksi ihmisen pitää pyytää Jumalalta pelastusta, jotta tämän kohdan anti voisi tulla todeksi.
Otetaanpa muutama näkökulma, jotta nähdään mitä sana todella sanoo:
1
Vanhassa kreikassa sana eperōtēma, ἐπερώτημα, on myöhäisempään kauteen kuuluva sana. Sitä ei esim. esiinnyt Homeroksella.
Myöhempänä aikana sitä käytettiin monissa sopimuksiin tai liittoihin liittyvissä käytöissä: testamenteissa, kauppasopimuksissa, armeijaan liittymisissä, ihmisten välisissä sopimuksissa tai liitoissa jne.
Se takana on verbi eperōtáō , ἐπερωταω, jolla on useita merkityksiä:
– jotakin vastaan, edelleen, laajemmin tai uudestaan kysyä
– yleisesti ottaen kysyä
– pyytää neuvoa
– ottaa selkoa, selvää,
– kysyä mielipidettä tai ajatusta
– antaa kansan äänestää
– kysyä neuvoa oraakkelilta tai jumala/ilta
– kysyä neuvoa Jumalalta
– haluta
– vaatia
– kaivata
– toivoa itselleen
– pyytää itselleen
– kutsua luokseen
– rukoilla
2
Lauseenjäsennyksessä sana eperōtēma, ἐπερώτημα on appositio, ilmaus joka tulee lauseen pääilmauksen täydennykseksi.
Koska sana on appositio kaste -sanalle, niin se täydentää kasteen sanomaa, Se antaa lisäväriä lauseen perussanomalle, että kaste pelastaa.
Se kuvaa mitä kaste on ja mitä se antaa.
Tämä eperōtēma, ἐπερώτημα on siis nimenomaan kasteen merkitystä selvittävä ilmaus.
Siinä kerrotaan mitä kaste tekee tai vaikuttaa vastaanottajassaan juuri ”tässä ja nyt” juuri sillä hetkeällä kun kaste annetaan eli mitä siis kasteessa varsinaisesti tapahtuu.
Lauseenjäsennyksellisesti eperōtēma, ἐπερώτημα -sanan vastakohtana ulkonainen saunominen, kasvojen pesu tai muu kropan putsaus. Tällä osalla lausetta halutaan sulkea pois arkinen vartalon hoidon takia tehtävä puhdistautuminen.
3
Kasteen ja eperōtēma, ἐπερώτημα sanan looginen järjestys seuraa lauseenjäsennyksestä.
Tekstissämme eperōtēma, ἐπερώτημα ei ole kasteen edellä esiintyvä suure. Näin se ei voi esiintyä kasteen ehtona.
Tekstissämme tämä eperōtēma, ἐπερώτημα ei myöskään ole ajallisesti kasteen jälkeen joskus tulevaisuudessa tapahtuva ”rukous” tai muu uskonnollinen toiminto ikäänkuin kaste olisi vain ohimenevä irrallinen saareke pelastuksen välittämisessä..
Loogisesti eperōtēma, ἐπερώτημα liittyy kasteeseen niin läheisesti, että kaste itsessään sisältää tämän eperōtēma, ἐπερώτημα -sanan ilmaiseman asian eli tuo sen mukanaan.
Niinpä eperōtēma, ἐπερώτημα -sanaa käyttävä ilmaus tarkoittaa hyvän omantunnon antavaa aidon liittosuhteen syntymistä Jumalan kanssa.
4
Kun keskustellaan kohdan suomennoksista, niin mielipiteeni on, että
Vuoden 1938 käännös on täyden 10 käännös
ja vuoden 1992 käännös on 10+ käännös.
Muutama omakohtainen kokemus tähän väliin. Lapsen usko on nimittäin juuri se, mistä on kysymys. Kun lapsen kanssa rukoillaan jo syli-ikäisenä ja kun lapsi oppii puhumaan, niin hän jo yhdessä rukoilee ja kiittää, Jumalaa isän tai äidin kanssa. Usko siis on, kuten sanotaan uskosta uskoon. Kun seurakunta kastaa lapsen, niin se uskoo yhteisen uskon mukaan ja näin levittää Jumalan suloista Sanaa Kristuksen pelastavasta Armosta.
Kun isä tai äiti, tai vaikka kummi opettaa lasta uskon mukaan (Eli itse uskoo sen mistä puhuu lapselle, niin lapsi ottaa sanat vastaan lapsenomaisella uskolla, eli uskoo ne uskon sanat, jotka on puhuttu.)
Itse oli hyvin pieni alle kouluikäinen ja olin saanut hengen vaarallisen infektion, jolloin oksensin ja ulostin verta yli 40 asteen kuumeessa ja makasin kovissa tuskissa olohuoneemme lattialla. Äitini tuli ja rukoili vieressäni ääneen ja tunsin kuinka kuume lähti minusta, sairaalaan päästyäni (ambulanssi oli tilattu jo aikaisemmin) lääkärit tutkivat minua ja epäilivät jopa punatautia, mutta eivät lopulta saaneet selville mistä oli kysymys. Muutaman seuranta päivän jälkeen pääsin terveenä pois.
Uskon rukous voi paljon, kun se on uskosta. On turha epäillä, etteikö juuri lapsi olisi oikean uskon esikuva. Ei lapsi epäile isää tai äitiä, joka rukoilee korkeinta avukseen, vaan lapsi oppii vanhempien uskon kautta mitä usko on. Usko on luja luottamus siihen mikä ei näy ja ojentautumista sen mukaan. Miksi me epäilemme sitä, etteikö Jumala voisi antaa uskoa pienelle vastasyntyneelle?
Sanotaanhan aikuisille vastasyntyneille: ”Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, jos ”olette maistaneet, että Herra on hyvä”.
Eihän näin sanota niille, jotka ovat jo päässeet täyteen ymmärrykseen ja aikuisuuteen uskossa, vaan niille, jotka ovat juuri kastetut.
Eikö siis vastasyntynyt lapsikin, voisi saada opetusta ja kehotusta samanlailla?
Kyseinen kaste ongelma ei siis ole uskovan aikuisen kastamisessa, sitähän kirkko tekee lähetyskentillä jatkuvasti, vaan kasteen mitätöimisessä, se on, se ongelma mikä hiertää. Jos vaaditaan uudelleenkaste, tai ns.uskovien kaste, niin ei olla ymmärtty kasteen perimmäistä olemusta vielä alkuunkaan.
Yksi kaste, yksi usko, järki ei tuo näihin mitään lisää. Uusitestamentti tuntee jopa kasteen kuolleiten puolesta, joka kuvaa kasteen perus asennetta mielestäni hyvin, vaikka se ei muuten liity Kristilliseen kasteeseen mitenkään.
Sanoudun irti siitä joukosta, joka ”epäilee sitä, etteikö Jumala VOISI antaa uskoa pienelle vastasyntyneelle?”
Mutta olen kyllä varsin epäileväinen sen suhteen, onko Kaikkivaltias siten toiminut. Mikään Raamatussa kun ei viittaa ilman Jumalan Sanaan perehtymistä syntyvään uskoon. Ei ainakaan kristilliseksi kutsuttuun.
Mielestäni on varsin paikallaan meille annettu kehotus: ”Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia,” (1.Ko14:20) Eikö sinustakin, Ismo?
Ismon kommentti jatkaa hyvin asian käsittelyä.
Otan tähän yhden kohdan jota jatkan eteenpäin: Korintton seurakunnan erityisen käytännön kastautua kuolleitten puolesta.
1. Kor. 15:29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?
Otan tähän historiallisen taustan. En siis puhu erään uskonsuunnan nykykäytännöstä.
Makkabealaissotien aikana eräitä juutalaisia oli kuollut ilman että he olisivat sotatilanteen takia ehtineet toimittamaan säännölliseen jumalanpalveluselämään kuuluvaa uhria. Jotta nämä kuolleet eivät Jumalan tuomiolla olisi joutuneet kärsimään tästä laiminlyönnistä, niin suoritettiin uhritoimitus näiden kaatuneitten puolesta. Usko pyhän uhritoimituksen vaikuttavuuteen siis oli niin vahva ja luja että kun se toimitettiin niin se pystyi puhdistamaan jopa sellaisen joka oli kuollut ennen toimitushetkeä. Tämä kuvaa miten sakramentin voimaan uskominen oli todellista vanhassa juutalaisuudessa.
Tämän saman esikuvan mukaisesti Korintton seurakunnassa ihmiset olivat huolissaan pakanoina kuolleista omaisistaan. Koska pakana ei ole saanut kastetta niin tämä siis oli kuollut tuomion alaisuudessa. Rakkaudesta pakanana kuolleita sukulaisiaan kohtaan nämä seurakunnan jäsenet toimittivat kasteen noiden kuolleitten omaistensa puolesta. Usko kasteen pelastavaan voimaan oli niin suuri että se toimitettuna tekona oli voimallinen siirtämään saatanan vallasta Jumalan valtaan ja tuomion alta pelastuneitten ylösnousemukseen eli siis tekemään pakanasta kristityn jopa siinä tapauksessa että kastettava ihminen itse oli jo ehtinyt kuolemaan pakanana.
Mielenkiintoista on huomata että Paavali ei vastustanut tätä tapaa. Hän ei myöskään puhunut tuossa esiintyvää luottamusta kasteen voimaa vastaan, vaan päinvastoin.
Paavali käytti tuota lujaa uskoa kasteen voimaan todistuksena ylösnousemuksen todellisuudesta. Kreikkalaisessa filosofiassa nimittäin oli vanhastaan usko sielun kuolemattomuuteen, mutta usko ruumiin ylösnousemukseen oli täysin vieras.
Paavali halusi todistaa ruumiin ylösnousemuksen puolesta.
P e r u s t e l u n a
tälle ruumiin ylösnousemuksen todellisuuteen uskovaan käsityskantaan Paavali käytti korinttolaisten lujaa uskoa siihen että
k a s t e
v a i k u t t a a
k o n k r e e t t i s e s t i
p e l a s t u k s e n
tehtynä tekona jopa silloin kun se toimitetaan kuolleitten puolesta Paavali käyttää Korinttossa esiintyvää tapaa.
Kun katsomme Paavalin tekstiä oman aikahistoriansa valossa niin se todistaa siitä että apostolien ajan kirkolla oli valtavan suuri usko ja luottamus kasteen rajattomasta pelastusvoimasta. Kasteen voima voittaa jopa kuoleman ja siirtää kadotuksen alaisen pelastettujen joukkoon. Kasteen rinnalla kuoleman valta on niin pieni että se on kuin pieni multakokkare, jonka ohikulkija sivumennen potkaisee pois kulkemaltaan polulta. Tässä tulee esille usko kasteen tulevaisuuteen tähtävään ja toivoa täynnä olevaan sanomaan. Kaste pelastaa.
Historiallisena seikkana todettakoon, että korinttolaisten tapa jäi paikalliseksi ja jo muutaman vuosisadan jälkeen se oli kokonaan jäänyt pois.
Samoin kuin apostoli Paavali aikoinaan käyttää kasteen reaalista ja konkreettista pelastusvaikutusta perusteluna uskolle konkreettiseen ruumiin ylösnousemukseen vähää myöhemmin kirkkoisä Ireneus käytti Kristuksen reaalista läsnäoloa ehtoollisaineissa perusteluna reaalisen ruumiin ylösnousemuksen puolesta.
Alkukirkossa siis Kristuksen reaalinen läsnäolo sakramenteissa ja näiden sakramenttien reaalinen ja todellinen voimavaikutus oli niin vahva ja itsestään selvä, että sen varaan voitiin rakentaa teologinen todistus siitä että meidän tulevaisuutemme avautuu koko ruumiin ylösnousemuksessa eikä vain sielun ikuisuudessa. Koko ihminen siis kokonaisena ihmisenä herätetään kuolleista.
”Kaikki kastetiin vanhimmista isovanhemmista pienimpiin vastasyntyneihin.”
Vastasyntyneitten kasteesta ei ole mitään näyttöä. Koska kasteet olivat upotuskasteita niin tuskin vastasyntyneitä kastettiin.
Seppo
1) Olen jo edellä kertonut miten lasten kastaminen oli käytäntönä jo ennen Kristuksen aikaa juutalaisten toimittamissa pakanoitten kasteessa juutalaisuuteen kääntymisen yhteydessä. Perheet kastettiin kokonaisina perheinä. Kirkon kastekäytäntö liittyi tähän tapaperinteeseen. En siis puutu enää tähän enempää.
2) Väitteesi kasteen tavasta on yksipuolinen
2.1. Kaikkein vanhin kristillistä kastetta kuvaava piirros kuvaa kuinka kastaja kädellään valaa vettä kastettavan päälle.
2.2. Vanha juutalainen veden siunauksen ajatus liittyy Pyhän maan sijainnista Syyrian autiomaan rajoilla. Kuivuus oli yleinen vaiva, kuten halla kotomaassamme. Tuossa tilanteessa sateen pisaroitten tippuminen taivaasta oli elämän voiman tulo koko luonnon virkistämiseksi. Näin myös kasteen elämää luovan voiman kuvaamiseksi kastekäytäntö oli nimenomaan pisaroitten vihmominen kastettavan päälle. Näin Hes. 36:25-27 puhuttu kaste viittaa pisaroitten priiskottamiseen kastettavan ylle.
2.3. Katolinen kirkko on jossakin vaiheessa ottanut kastekäytännökseen upostuskasteen. Pienellä vauvalla se ei aiheuta mitään ongelmia. Vauvauinnista tunnettu sukellusrefleksi toimii automaattisesti monta kuukautta synnytyksen jälkeen. Upotuskaste ei kuitenkaan ole pakollinen vaan myös muulla tavoin kastettu on yhtä pätevä kasteen toimittamiseen. Upottaminen vain on yleisin tapa ja sen ajatuksena on että Aadamin perintö upotetaan ja uudsi Aadam eli Kristus saa alkaa elää kastetussa.
2.4. Hubmeierin kirjoista on peräisin kaikki nykyajan baptistiset käsitykset ja niiden teoreettiset perustelut, tiedostettiin sitä tai ei niin tämä on aatehistorian todellisuutta. Kun Hubmeier suoritti maailmanhistorian ensimmäisen anabaptistisen joukkokasteen pääsiäisenä 1525 niin hän käytti kastemaljanaan maitohinkkiä. ”Ämpäriin ei huku”, lauloi muuan iskemätähti.
Myöhemmin baptistit omaksuivat katoliselta kirkolta käytännön että kastettava upotettiin umpsukkeluksiin mutta toisin kuin katolisilla he tekivät siitä periaatteessa ainoan oikean kastetavan. Menivät siis pidemmälle kuin oppimestarinsa.
2.5. Jotkut väittävät että kreikan kastetta tarkoittava sana muka sanana tarkoittaisi upotuskastetta. Tämä on kovin yksipuolinen väittämä. Lukemattomista käytöistä valitaan vain yksi. Toki jossain värjäämisen yhteydessä värjättävä kangas todellakin pannaan kokonaan väriveteen, tässäkin sama sana esiintyy vanhassa kreikassa. Mutta toisaalla sana esiintyy yleisesti veden kanssa kosketuksiin saattamista. Verrattakoon vastaavan ruotsinkielisen sanan ”bada” käyttöä esim saunomista tarkoittavassa ilmauksessa ”bada i bastu” niin toki joku voi talvisin pulahtaa esim avannossa, mutta tuo avannossa käyminen ei suinkaan ole saunomisen pääajatus vaan siihen mukaan liittyvä toimenpide.
Suomen kielessä esim aamukaste -sana puhuu kasteesta pisaroiden tasolla.
Näillä kotimaisten kieltemme viittauksilla pyrin havainnollistamaan miten tuo kreikan kastamista tarkoittavan sanan käyttö on huomattavasti monipuolisempi kuin mitä muutamat mukama asioita tuntevat väittävät. Pelkkä kastaa -sana ei kuvaa kastetapaa vaan ainoastaan sitä että veden käyttö kasteessa on välttämätöntä. Niinpä esimerkiksi helluntailaisuudessa usein käytetty ajatus vedestä irrallaan olevasta ”henkikasteesta” on konkreettisesti ja periaatteellisesti täydellisessä ristiriidassa kreikankielisen kaste -sanan kanssa. Kaste -sana nimittäin välttämättä edellyttää veden mukana oloa – edes pisaran verran jollei enempää ole saatavana.