Terveisiä kirkosta. Ja mistä pappi puhui? Palaan siihen ihan kohta, mutta ensin vihje niille, jotka haluavat osallistua samaan, tämän päivän jumalanpalvelukseen:
evl.fi/verkkokirkko/jumalanpalvelukset/turun tuomiokirkko
tai:
www.virtuaalikirkko.fi/turun tuomiokirkko.
Jumalanpalvelukset tulevat joko reaaliajassa tai jälkeenpäin monesta muustakin kirkosta, Kuopiosta, Oulusta jne. Ja niitä säilytetään siellä pitkään, kuukausikaupalla tai jopa vuosikaupalla. Juuri nyt kannettavani ilmoittaa, että virtuaalikirkkojen välittämisessä on jokin häiriö – siksi terveiseni ovat nyt muistinvaraisia.
Mistä pappi puhui? Turun tuomiokirkossa tapahtui tänään papin ja kolmen diakonin virkaan asettaminen. Sen kanssa hyvin sopi yhteen kirkkopyhän aihe, Jeesuksen kaste. Hyvä oli sekin, että pappi ja diakonit juhlallisesi vihittiin virkoihinsa yhdessä. Diakonin viran historiallinen, uustestamentillinen peruste on mielestäni papin virkaa vahvempi, mutta molemmat ovat kirkon ja seurakuntien vanhoja ja perustavia virkoja. Siksi tuntui hyvältä yhteinen juhla. Kirkkokäsikirjassa on nykyään oma järjestyksensä myös muille kuin vakituisen viran haltijoille. Siksi Turussa on ruvettu tällä vuosituhannella kirkossa juhlallisesti viettämään myös ”tavallisen työntekijän” tehtävään asettamista. Niihin osallistuu myös seurakuntien vapaaehtoisia työntekijöitä.
Ja nyt lopulta se saarna! Mitä muistan?
Arkkipiispa Tapio Luoma saarnasi väkevästi kasteesta runsaslukuisalle seurakunnalle. Hän ei moittinut ketään, kuten vanhempia, jotka eivät tuo lapsiaan kasteelle. Ei mitään tuomiota, vaan kasteen merkityksen voimakas korostus. Kuinka se on uskon perustus, Jumala-suhteen perustus, ja kirkon jäsenyyden perustus. Arkkipiispa todisti Matteuksen evankeliumin kolmannen luvun sanojen kohdistuvan jokaiseen kastettuun, jokaiseen meistä:
Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt. Tämä on minun rakas tyttäreni, johon olen mieltynyt. Pyhän kasteen hetkellä Jumala sanoo sen meille jokaiselle. Se on tiemme alku ja jos tieltä eksymme, saamme siihen palata.
”Kaste kutsuu taisteluihin
rakkauden rintamaan,
Herran kanssa kärsimäänkin,
kunnes viha voitetaan.”
Kirkon perimmäinen tehtävä on siunauksen, ei tuomion välittäminen. Että me matkallamme tiellä välillä kinastelemme ja riitelemme on väistämätöntä; se kuuluu ihmisluontoon. Mutta kaste pysyy ja kestää, lopulta kaikki on Jumalan kädessä.
Jos Vapahtaja olisi tullut kotiimme, kun meillä oli pienet lapset, niin olisinhan varmasti pyytänyt, että Hän ottaisi heidät syliinsä ja antaisi siunauksensa. Siunaus merkitsisi lapsille silloin koko elinikäistä Vapahtajan läsnäoloa heidän elämässään.
Tästä samasta siunauksesta kasteessa mielestäni on kyse. Jumala on sanassaan läsnä ja on antanut kastekäskyn. Miksi jättäisin omat lapseni tuon siunauksen ulkopuolelle. Sellaista en voi mitenkään käsittää.
Surullista kastekeskustelussa on se että kasteesta voidaan tehdä pelastusteko. Olen joskus kuullut miten pappi lohdutti erästä syntejään katuvaa naista kasteella ja siihen luottamisella. Pappi ei tarjonnut sitä uskoa ja sovitusta, jonka Jumala lahjoittaa pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Vaan hän vetosi naisen uskoon kasteen pelastavasta voimasta. Siinä nainen jäi oman uskonsa varaan, eikä päässyt osalliseksi Jumalan antamasta uskosta ja avusta.
”Olen joskus kuullut miten pappi lohdutti erästä syntejään katuvaa naista kasteella ja siihen luottamisella. Pappi ei tarjonnut sitä uskoa ja sovitusta, jonka Jumala lahjoittaa pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.” Minusta pappi puhui juuri siitä nojautuen vaikkapa Roomalaiskirjeen 6. luvun alkuun: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.”
Miksi ei vain sanota: Usko syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja v eressä. Jeesus antoi siihen luvan ja vallan.
Jospa pappi olisikin liittänyt kasteen Kristuksen sovitustyöhön ja julistanut myös synninpäästön hänelle.
Hiukan ihmettelen, että olit kuulemassa tällaista henkilökohtaista rippiä.
Mikä on suurempaa kuin olla Jumalan lapsi? Muuta ei Raamatusta löydy.
Olihan se outo tilanne. Itse olin silloin vielä melko kokematon näissä asioissa. Joten en osannut asiaa edes korjata. Ei oikeastaan ole ihme ettei pappikaan osannut paremmin tilannetta hoitaa. Sillä kyseessä taisi olla jonkinlainen koulutustilanteen tapainen. Kesken kaiken nainen avautui kipeässä asiassaan, siinä meidän kaikkien kuullen.
Toivottavasti hän sai selvittää kipeät asiansa myöhemmin sopivammassa tilanteessa ja kaikessa rauhassa!
Minäkin olen kuullut tuollaisesta, että sairaalapappi on kehottanut murtunutta ja synnintuntoon tullutta kuolevaa potilasta luottamaan vauvana saamaansa kasteeseen. Ja heti perään kehotti lääkäriä rauhoittamaan (tainnuttamaan? nukuttamaan?) hänet lääkkeillä. Vieressä seurannut potilaan uskova sisar oli aivan järkyttynyt hänen toiminnastaan.
Tuo toiminta perustuu luterilaiseen kastekäsitykseen. Helluntailaisessa perinteessä kasteen ei yleensä (huom!) sanota missään kontekstissa pelastavan, ei vauvaa eikä aikuista. Luterilainen perinne taas tuomitsee sellaisen ajattelun. Seurakuntamme ”tuomitsevat kasteenuusijat, jotka — väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta” (Augsburg IX).
Itse olen tullut siihen tulokseen, että sellaisessa käytössä, kun kaste oli alussa, se todella pelasti.
Kun joku esim. kuuli Pietarin helluntaisaarnan ja meni kasteelle, niin mitä siinä tapahtui? Ainakin muutama asia. Hän tunnusti Jeesuksen, osoitti kuuliaisuutta Hänelle ja hän liittyi Jeesuksen seuraajiin tullen itsekin sellaiseksi. Kaikki nämä liitetään UT:ssa pelastukseen.
1. Tunnustus. Jeesus lupaa tunnustaa Isänsä edessä sen, joka tunnustaa Hänet ihmisten edessä. Paavalikin sanoo sydämen uskon tuovan vanhurskauden ja suun tunnustuksen pelastavan. Jeesuksen asettama kasteessa tunnustaminen pätee vielä paremmin. Jeesus tunnusti Isänsä edessä kasteelle menneen.
2. Kuuliaisuus. Sekin liittyy pelastumiseen: ”joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä” ja ”ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?”. Jeesuskin sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Jos joku olisi uskonut Pietarin saarnan menemättä kasteelle, ei pelkkä usko olisi mitään auttanut (Vrt. Jaak. 2:14).
3. Jeesuksen seuraaminen. Kasteessa liityttiin Jeesuksen seuraajien joukkoon. Jotkut baptistiteologit kutsuvat kastetta sitoutumisen sakramentiksi. Meiltä odotetaan sitoutumista, uskollisuutta, seuraamista… ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.”
Sellainen ajatus, että vauva pelastuisi kasteessa perisynnin tuomasta syyllisyydestä ilmaantui vasta Kyprianuksen ja erityisesti Augustinuksen toimesta. Kirkko oli alkanut kastaa lapsia enenevästi noin vuodesta 200 alkaen ja se tuotti teologisen ongelman. Koska kaste on syntien anteeksisaamiseksi, niin ruvettiin miettimään, että mitä syntiä vauvoilla on. Origenes kyseli tällaista. Siihen syntyi lopulta vastaukseksi oppi perisynnistä ja Augustinus selkeästi sanoi, että kastamattomana kuollut vauva joutuu kadotukseen.
UT:ssa ei ole ainuttakaan tapausta vauvojen kastamisista. On monta hyvää perustelua sille, että ns. ”perhekunnissa” (kreikaksi oikos) ei ollut vauvoja. En mene siihen tässä. Jos vauvat olisivat muka kadotettuja ilman kastetta, niin kyllä Jeesus olisi selkeästi opettanut, että heidät pitää kastaa ja Apostolien teoissa olisi selkeitä kuvauksia, että vauvat kastettiin. Nythän näkee, että ne kastettiin, jotka ottivat Sanan vastaan (2:41), tai ”miehet ja naiset” (Samariassa) tai ne, jotka kuulivat ja uskoivat (18:8, Korintossa).
Blogisti Palmu kehotti eräässä vastauksessaan, että pitäisi ”etsiä erojen asemasta sitä, mikä meitä yhdistää”. Jotenkin tuntuu kuitenkin 2000-luvun Suomessa meidän pitäisi pystyä ratkaisemaan tällaisia meitä erottaviakin kysymyksiä. Eivät nämä niin hirveän vaikeita kuitenkaan voi olla. Vai mitä mieltä te olette? Minä tykkään, että täytyy ainakin yrittää, pikkuhiljaa, askel kerrallaan.
”Minäkin olen kuullut tuollaisesta, että sairaalapappi on kehottanut murtunutta ja synnintuntoon tullutta kuolevaa potilasta luottamaan vauvana saamaansa kasteeseen. Ja heti perään kehotti lääkäriä rauhoittamaan hänet lääkkeillä. Vieressä seurannut potilaan uskova sisar oli aivan järkyttynyt hänen toiminnastaan.” En tietenkään tunne tilannetta. Pidän kuitenkin todennäköisenä, että sairaalapapin ja lääkärin toiminta on ollut oikeaa. Mikä mahtoi ’potilaan uskovan sisaren’ osuus olla kuolevan synnintunnon tällaisessa heräämisessä?
Hän oli lukenut koomassa olleelle veljelleen somen kautta tulleita tervehtymis- ym viestejä, kun tämä oli herännyt ja alkanut itkemään. Uskonsisar on tasapainoinen akateemisesti koulutettu kasvatuksen ammattilainen. On turha epäillä kyseessä olleen psyykkisen manipuloinnin tms. Ymmärsin hänen kokeneen vahvasti, että veli olisi tarvinnut sielunhoidollista keskustelua, kenties rukousta tai vaikka synninpäästöä, eikä sitä, mitä tarjottiin.
Risto, Jeesus käskee kastamaan kaikki kansat. Kansaan kuuluu myös lapset. Missään kohtaa Raamatussa Jeesus ei kiellä kastaa lapsia. Mitään ikärajoja ei Raamatusta kasteelle ole.
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(Matt. 28:18-20 FB38)
Käytät näköjään tuota vanhempaa ja väärää käännöstä, jossa sanotaan, että opetuslapsia tulisi tehdä KASTAMALLA ja OPETTAMALLA kaikki kansat. Uudemmassa käännöksessähän tehtiin asiantuntevaa korjausta tuohon vanhaan, vaikka siihen pantiinkin harhaanjohtavasti kaksoispiste.
Laitan hieman copypastea…
Tekstin imperatiivi μαθητευσατε voidaan kääntää ”tehkää opetuslapsiksi” tai kankeasti ”opetuslapseuttakaa”. Sen käänsivät muun muassa Erasmus Rotterdamilainen ja Luther opettamiseksi, jolle on tiettyjä perusteita.
βαπτιζοντες (kreikan kastaa-verbistä) ja διδασκοντες (opettaa) ovat aktiivin partisiipin preesensejä. Niiden kääntäminen on se kysymyksenalainen asia, jolla on hämätty.
Vastaavia imperatiivin ja yhden tai kahden aktiivin partisiipin preesensin yhdistelmiä on Raamatussa useita.
Matteuksen lähetyskäskyn kanssa identtinen imperatiivin ja kahden akt. part. preesensin yhdistelmä löytyy Luuk. 10:7: ”olkaa (imperatiivi) siinä talossa ja syökää (akt. part. prees.) ja juokaa (akt. part. prees.), mitä heillä on tarjota…” Käännös ”syömällä ja juomalla” saisi aikaan järjettömän lauseen. Modaalinen käännös ”syöden ja juoden” sen sijaan olisi luonteva.
Samanlainen yhdistelmä on myös Apt. 20:31: ”Valvokaa (imp.) sentähden ja muistakaa (akt. part. prees.) että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin” (KR 1933/1938). Kyseinen muistaminen ei ajatuksellisesti sovi valvomisen metodiksi tai välineeksi. ”Valvokaa muistamalla” ei toimi. ”Valvokaa muistaen” kelpaa. Näistä muodoista on käytetty nimitystä säestävä partisiippi.
Esimerkkejä löytyisi paljon . Muun muassa Luuk. 16:8: ”vyöttäydy (part.) ja palvele (imp.) minua”, ei siis: ”vyöttäytymällä palvele minua”, mikä olisi samaan tapaan tehty käännös kuin 1938 Matteuksen
lähetyskäsky.
Jo tämän suppeankin kieliopillisen analyysin pohjalta ei ole perusteltua väittää, että opetuslapsia olisi Matteuksen lähetyskäskyn mukaan tarkoitus tehdä ensin kastamalla ihmiset ja sitten opettamalla heitä. Sellainen käännös on sopimaton, kun tehdään vertailua vastaaviin kielioppimuotoihin Uudessa testamentissa.
Yhdistämällä kaikki lähetyskäskyt nähdään, että ensin julistetaan evankeliumia (Mark. 16:15). Paavalikin totesi, että hänet oli lähetetty julistamaan evankeliumia, eikä kastamaan (1. Kor. 1:13). Sana synnyttää joissakuissa uskon. Heistä tulee Jeesuksen oppilaita eli opetuslapsia: tapahtuu ”opetuslapseuttaminen” eli opetuslapsiksi tekeminen. Heidät kastetaan ja heitä opetetaan pitämään kaikki, mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää.
Kielioppianalyysin lisäksi voi todeta, että loogisestikin kehotus, että ensin olisi tarkoitus kastaa ihmiset ja sitten opettaa heitä, olisi ollut outo siinä kontekstissa, jossa Jeesus lähetyskäskyn antoi. Miten pieni Jeesuksen seuraajien joukko olisi voinut tehdä opetuslapsia niin, että he olisivat ensin kastaneet ihmiset ja vasta sen jälkeen olisivat opettaneet heitä? Se olisi ollut mahdotonta. Evankeliumin julistus tuli ensin.
Kun väität, että Jeesus olisi käskenyt kastaa lapsetkin, niin mietipä, miksi ei ole mitään todisteita, että sellaista olisi tehty apostolisena aikana? Raamatussa ei ole todisteita eikä kehotusta sellaiseen. Ensimmäiset tapaukset tunnetaan vasta läheltä vuotta 200 Pohjois-Afrikassa.
Jeesus käski opetuslapseuttamaan kaikkia kansoja eli tekemään heistä itselleen oppilaista. Se tapahtui evankeliumia julistamalla. ”Ja julistettuaan evankeliumia siinä kaupungissa ja tehtyään monta opetuslapsiksi he palasivat Lystraan ja Ikonioniin ja Antiokiaan.”
Kuka toimii hengellisenä opettaja lapselle, isä, siis lapsi oppii mitä isä opettaa, eikö vain?
Kasvaessaan sitten lapsi alkaa ottamaan jostain muualtakin vaikutteita vai voiko joku sanoa että on ollut lapsuudesta asti kuuliainen isälleen? Tämä kuuliaisuus tai oikeastaan sen puute on tärkeää tunnustaa, siis luonnostaan ihmislapsi ei kykene ottamaan isältään kaikkea vaan joku puuttuu että ei edes selkeimmät elämän hyvät neuvot mene ”perille” vaan lapsi tekee toisin, MIKSI?