Hiljattain näillä palstoilla keskusteltiin kastetoimituksen merkityksestä lapselle. Voiko Jumala antaa tämän rituaalin puuttuessa lapselle suojelustaan ja hyväksyntää omiensa piiriin? Tämä kirjoitus (jota en enää löytänyt) oli minulle hyvin tärkeä.
Kun nuorimmaisin lapsenlapsistamme, pieni tyttö syntyi, odotimme kaunista ja herkistävää kastetilaisuutta hänen kodissaan. Yllätykseksemme ja pettymykseksemme kuulimme puhuttavan vain nimiäisistä. Vanhemmat eivät kuulu kirkkoon. Mitäpä siihen oli sanomista. Näin toimii suuri osa nuorista vanhemmista täällä pääkaupunkiseudulla.
Vietettiin kauniit juhlat ja hartauttakin koettiin nimen antamisen äärellä, oltiinhan saattamassa alkuun uutta elämää. Keskeisin kuitenkin puuttui: kaste, ja asia jäi painamaan mieltäni. Ajattelin jääkö lapselta puuttumaan Jumalan suojelu, jota hän tarvitsisi koko elämänsä ajan? Toisaalta mietin, voisiko Jumala hyljätä viattoman lapsen vain tämän kasterituaalin puuttumisen takia? Vaikea uskoa sitäkään! En tiennyt…! Myöhemmin vein viestiä tutulle papille omassa seurakunnassani, ja pyysin voisiko hän yhteisen esirukouksen yhteydessä pyytää siunausta lapselle, joka sai nimen ilman kirkon kastetta. Lapsen nimi luettiinkin nimilitaniassa, mutta minusta ei tuntunut, että sen olisi joku kuullut tai että se olisi mennyt perille…
Hiljattain puuhailimme tämän lapsen ja hänen perheensä kanssa yhteisellä kesämökillämme. Juuri kävelemään oppineena, alle kaksi vuotiaana, hän oli talkooporukassa kaikkien ilo.
Koska olen kuoroihminen, päätin sunnuntaina mennä paikkakunnan kirkossa järjestettävään yhdenkerran kuoroon. Kehotin miestänikin tulemaan, vähintään kahville tapaamaan tuttuja. Ota tyttö mukaan, niin saavat vanhemmat vähän huilata! Arvelin kyllä, ettei se taitaisi onnistua, koska paikka lapselle täysin outo: vanhanajan holvikirkko. Lasta voisi hyvinkin pelottaa, varsinkin kun äiti tai isä eivät ole mukana.
Kuorolehteriltä näen kuitenkin mieheni tulevan kirkkoon lapsi sylissään. Tyttö istuu penkkiin papan viereen myssy päässään ja katselee vakavana ja ihmeissään ympärilleen. Alkaa ehtoollisen vietto. Näen mieheni kävelevän kirkon pitkää käytävää kohti alttaria käsi kädessä pienen kanssa. Sydämeni sykähtää, suostuuko lapsi kävelemään perille vai kääntyykö ympäri? Kuinka lopulta käy? Näen heidän polvistuvan vierekkäin kaiteen ääreen. Pieni pää näkyy juuri ja juuri alttarikaiteen yläpuolella. He odottavat vuoroaan, lapsi ei pyristele pakoon. Papin käsi on hänen päänsä päällä. Hän saa siunauksen omalla nimellään. Hän katsoo ylöspäin, pappia silmiin. Luottavaisesti. Ihmettelee varmaan, mitä tässä on meneillään, mutta ei pelkää.
Kurkkuani pakahduttaa. Voiko näin tapahtua! Minusta tuntuu, että Taivaan Isä teki tässä oman valintansa, suoritti siunaamisen ja järjesti tilanteen keneltäkään lupaa kysymättä. Mieheni, lapsen pappa toimi välikätenä, johdatti hänet ohjattuun paikkaan. Lapsi kutsuttiin alttarille saamaan siunauksen. Mielestäni tämä on kuin uusi kaste. Olen onnellinen hänen puolestaan! Ja kiitän pappaa, joka toteutti teon suunnittelematta, vaistonsa varassa.
Tilaisuuden jälkeen kerron siunauksen toimittaneelle naispapille liikutukseni lapsen puolesta. Pappi kuuntelee, nyökkää, mutta ei ymmärrä viestiäni, ei näe tilanteessa samaa kuin minä. Hänelle kyseessä varmaan oli vain yksi alttarilla tapahtuva siunaus, yksi satojen joukossa.
Ajattelen päivän tekstiä, jota pappi oli ollut hetki sitten lukemassa. Siinä virkamiehellä oli hätä lapsestaan ja Jeesus sanoi: Mene kotiisi, lapsesi on terve. Jeesus paransi lapsen. Minullakin oli huoli lapsesta, mutta siunaus alttarilla antoi lohdutuksen. Toimitus oli normaali ja tavanomainen. Minulle sen merkitys muuttui. Ajattelen, että Jumalan viesti ja tarkoitus liikkuu ulottuvuudessa, jota ei voi nähdä. Sen voi tuntea vain se, jolle se on tarkoitettu. Hyvä näin. Kukaan ihminen ei pääse väliin, ei rikkomaan pyhyyttä. En mieti kirkkolakia enkä oikeaa oppia. Jumala itse on tehnyt tehtävänsä mummon ja papan välityksellä: kuronut umpeen aukkoa sakramenttien välillä.
Mielenkiintoinen näkökulma, Martti Pentti. Mutta voidaan arvioida pitkän linjan kehitystä.
Reformaation aikaan, kun alettiin Lutherin johdolla kyseenalaistamaan katolisen kirkon traditiota, niin osa meni pidemmälle kuin Luther ja totesi, että ei imeväiskastettakaan löydy Raamatusta. Jotkut Lutherin läheisistäkin miehistä päätyivät siihen. Tämä anabaptisteiksi nimetty alussa hyvin pieni joukko yritettiin sitten kitkeä pois maan päältä niin kuin hyvin tiedät. Huonolla menestyksellä, koska sellaiset kristilliset suunnat, jotka perustuvat siihen, että seurakuntaan liitytään vapaaehtoisesti otetun kasteen kautta, ovat tätä nykyä protestanttisuuden pääuoma. Lapsikasteen hyljänneitä helluntailaisia ja baptisteja on yhteensä noin puoli miljardia. Se on paljon verrattuna vaikkapa 70-80 miljoonaan luterilaiseen. Erityisesti kun huomioi, että näistä kredobaptisteista jokainen on ollut ainakin sen verran aktiivinen, että on itse antanut kastattaa itsensä. Heillä on siis ainakin jonkin verran ollut seurakuntayhteyttä ja usein enemmänkin. Toisaalta max 80 miljoonasta luterilaisesta ehkä 10 prosenttia lienee aktiivisia seurakunnassaan. Siitä voi laskea paljonko. Ainakin Suomessa näin on todettu. Ehkei välttämättä päde muualla.
Ei tietenkään se, että niin suuri joukko ei kastata lapsiaan tarkoita, että he olisivat välttämättä oikeassa, mutta se kumoaa kuitenkin väitettäsi, että uskovien seurakunnan malli ei olisi elävä ja elinkelpoinen. Käsittääkseni helluntaikarismaattisuus kasvaa yhä vahvasti. Jäsenkato taitaa vaivata ja uhata ennemmin esimerkiksi Suomen luterilaista kirkkoa. Helsingissä ei kasteta viimeisimmän tilaston mukaan kuin 42 prosenttia vauvoista. Suunta on kuulemma sama esimerkiksi Tampereella. Pohjoisemmassa on kyllä isompia lukuja. Englannissa anglikaaniseen kirkkoon kastetaan enää 12 prosenttia lapsista, kun luku vajaa sata vuotta sitten oli 70. Suunta on sama monessa maassa.
Eli en pidä väitettäsi kokemuksen perusteella vakuuttavana. Enkä hyväksy vihjaustasi, etteikö vapaan suunnan seurakunnissa tuettaisi heikkoa uskoa ja annettaisi epäröivillekin toivoa. Mistähän keksit, ettei niin olisi?
Jos englannista katsoo Suomen Ev.lut. kirkkoon kuuluvien jäsenmäärään, niin Englantilaisten mielestä luku on suuri. Lapsikastajien joukko on kuitenkin paljon suurempi verrattuna niihin kirkkokuntiin jotka eivät lapsikastetta hyväksy.
Tällä hetkellä tilanne on niin kuin sanot. Mutta kuten edellä todettu, niin ad populum -argumentti ei ole pätevä olivat luvut miten päin tahansa. Minua kiinnostaa Raamattu-argumentti. En tiedä, miten hyvin olet tekstejäni lukenut, vai hyppäsitkö lennosta mukaan. Joka tapauksessa Raamattu ratkaisee.
’Tosiuskovien’ kirkko lienee – onneksi – totta vain kuvitelmana ja ihanteena. Oikeaoppisuuttaankin korostavat seurakunnat lienevät käytännössä jokseenkin sekalaisia. Sitä se lähimmäisenrakkaus tekee.
Risto Kauppinen kirjoittaa: ” Olen varma, että jos patristiseen aikaan olisi nähty millaiseen rappioon imeväiskasteen harjoittaminen lopulta johtaa kirkon, niin jo silloin olisi ollut useampia kuin Tertullianus, jotka halusivat jarruttaa vauvojen kastamista.”
Kirkkohistorian näkökulmasta asia ei ole näin yksinkertainen. Lapsikaste ei ole oikea syy kirkon rappioon tai luopumukseen. Tertualllnus ei estänyt lapsikastetta ja lapsi kasteen vastustajaa hänestä ei voida tehdä. Joten tämä tieto ei pidä paikkaansa.
Tertullianus De Baptismo 18
”But they whose office it is, know that baptism is not rashly to be administered. Give to every one who begs you
—
The Lord does indeed say, ”Forbid them not to come unto me”. Let them come, then, while they are growing up; let them come while they are learning, while they are learning whither to come; let them become Christians when they have become able to know Christ. Why does the innocent period of life hasten to the remission of sins? More caution will be exercised in worldly matters: so that one who is not trusted with earthly substance is trusted with divine! Let them know how to ask for salvation, that you may seem (at least) to have given to him that asks. For no less cause must the unwedded also be deferred— in whom the ground of temptation is prepared, alike in such as never were wedded by means of their maturity, and in the widowed by means of their freedom— until they either marry, or else be more fully strengthened for continence. If any understand the weighty import of baptism, they will fear its reception more than its delay: sound faith is secure of salvation.”
Eikö tuo ole selvästi lapsikasteen jarruttamista? Hän vielä korostaa lopussa, että raitis usko on pelastuksen tae. Hänellä ei siis ollut mitään siitä myöhäisemmästä ajatuksesta, että vauva pitää kastaa, ettei hän kuollessaan joutuisi perisynnin syyllisyyden takia kadotukseen.
Väitteeni, että jos kirkon tuleva rappio on olisi nähty, niin useampi olisi vastustanut imeväiskastetta, on tietysti minun omani, eikä sitä voi todistaa. Kuitenkin viitaten Paavalin sanoihin vanhan hapatuksen pois perkaamisesta, uskallan väittää, että koko kansan liittäminen kirkkoon imeväiskasteessa luonnollisesti edisti katolisuuden hengellistä rappiota. Paavalihan varoittaa, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan. Mikään kirkko tai uskon suunta ei tietenkään ole immuuni sellaiselle, mutta erityisen herkästi moraalista ja teologista rappiota syntyy, kun kirkkoon otetaan kaikki, eivät vain Raamatun auktoriteettia kunnioittavat uskovat. Ehkä luullaan voitavan voittaa kansa Kristukselle, mutta tuppaakin käymään niin, että maailma tapoinenen ja arvoineen vain tulee kirkkoon.
Lopulta on kuitenkin ajateltava myös niitä menneitä sukupolvia, jotka ovat rakentaneet Kristikuntaa, Julistaneet Evankeliuimia, lohduttaneet ja opettaneet Jeesuksen oppia läpi historian.
Jos lapsikaste ei ole ollut oikea ja toimiva, näiden jo kuolleiden ihmisten taholla, niin silti heidän uskonsa on ollut oikeaa, sillä heidän Hengen hedelmänsä ovat edelleen nähtävillä. Onkin vakavasti kysyttävä, voikodaanko näiden ihmisten usko asettaa kyseenalaiseksi vain sen tähden, että heidät on kastettu vauvana?
Jos ei voida, niin kasteen ajankohdalla ei ole mitään merkitystä. Näin olen tämän asian ymmärtänyt.
Voiko siis ihminen tehdä tyhjäksi kasteen, jonka Jumalan on tehnyt? (Seurakunta on Kristuksen ruumis maan päällä ja toimittaa kasteen kummassakin tapauksessa. (käytännössä), eli kasteen suorittaa Jumala Henkensä ja Sanansa kautta.
Jos vauvana kastettu uskoo Jumalaan Jeesuksen Evankeiuminen kautta, niin asiahan on iankaikkisuuden kannalta kunnossa, sillä Jumala on se, joka vanhurskauttaa ihmisen, eikä ihmisen oma operoiminen tuo asian mitään lisää.
Usko on siis kaiken merkityksen vahvistaja, ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen. On siis merkityksetöntä, kastaako uskovat lapsensa vauvana, vai vasta myöhemmällä iällä, järki ei tuo tähän asiaan mitään lisää. Kumpikin kaste on toimiva.
Ymmärrys on tietoisuutta Jumalan todellisuudesta ja sen voi ihmiselle antaa Yksin Jumala Henkensä kautta. Jumala on Todistanut itsensä Kristuksessa ja Kristuksessa oleminen on Jeesuksen persoonan tuntemista ja Hänen Rakkautensa, sovituksensa ja anteeksiantonsa varassa elämistä, ei siis omassa varassa ja töissä elämistä.
Tervehdys, Ismo. Toivottavasti luit vajavaisen vastaukseni Lauri Lahtisen Ryövärin armo -blogikirjoituksessa. Vastasin aika myöhään, koska en huomannut viestiäsi. Kirjoitit siellä, että me helluntailaiset emme tunnustaisi vauvana kastettuja luterilaisia kristityiksi, minkä tietysti kumosin. Me kyllä tunnustamme Jeesukseen uskovat ja hänet tunnustavat luterilaiset kristityiksi, mutta emme tietenkään automaattisesti pidä kaikkia vauvana kastettuja kristittyinä, joka termi tarkoitti Raamatussa opetuslasta. Opetuslapseksihan ei tulla imeväiskasteessa. Ehkä luet perusteluni, jos et jo ole lukenut.
Kyllä me tiedämme Jumalan olevan armollinen ja ymmärrämme, että esimerkiksi teologinen ymmärrys tai sen puuttuminen ei vaikuta siihen, onko joku Herran oma tai siihen, voiko Herra käyttää häntä väkevästikin.
Samoja teemoja kirjoitit ylläkin. Ja aamennan monelle asialle. Luonnollisestikaan kenenkään edellämme käyneen kristityn uskoa tai heidän palvelutyötään ei voi kyseenlaistaa sillä perusteella, että heillä on ollut takanaan vain lapsikaste, jonka merkityksettömyydestä vauvan tai kenenkään muunkaan pelastukselle olen täällä kirjoittanut. Siunattuja Jumalan miehiä ja naisia on ollut kautta koko kirkkohistorian. Kiitos heistä. Monilla heistä on voinut olla paljon arvokkaampi panos Jumalan valtakunnan työssä kuin parhaimmillakaan meistä hellareista.
Kirjoitat muun muassa: ”Jos vauvana kastettu uskoo Jumalaan Jeesuksen Evankeiuminen kautta, niin asiahan on iankaikkisuuden kannalta kunnossa.” Asia ei ole noin yksinkertainen. Asiat voivat ollakin kunnossa hänen itsensä kannalta, mutta pitäähän huomioida muutkin kuin oma itse. Vauvakasteen käyttö on itsessään hämäävää. Mieti minkälaisen viestin vauvan kastaminen antaa. Kaste on Raamatun pelastukseksi ja syntien anteeksiantamiseksi. Eli kastamalla vauva annetaan viesti, että kastettu henkilö on pelastunut ja saanut anteeksi syntinsä. Ja sen minä todella kiellän. Sellainen hämää. Olin itsekin hämätty aikoinaan. Olin vain uskonnollinen tai parhaimmillaan kahdella tiellä mutkittelija. Ajattelin, että uskovat ovat liian tiukkapipoisia ja saatoin ajatella niin osaltaan juuri sen tähden, että kuuluin täysivaltaisena jäsenenä kirkkoon. Mikä oli huono asia. Elämäni ei ollut Jeesuksen seuraamista. Jos minut olisi johdatettu jonkinlaiselle ratkaisun paikalle nuorena, olisin kenties säästynyt paljolta pahalta. Mutta luterilaisuuden kaapuun pukentuneena oli helppo väistää ne tilanteet, joissa minua yritettiin voittaa Jeesukselle. No, viime kädessä olen itse vastuussa kaikesta. Sen toki ymmärrän, mutta silti ei tulee antaa kristityn nimeä systemaattisesti vauvakasteen kautta, koska se ei tee kristityksi.
Toiseksi vauvan kastaminen Tunnustuskirjateologioineen antaa Herrastamme pelkistetyimmillään sellaisen kuvan, että hän olisi heittämässä vauvan kadotukseen, jos hänen omaisensa eivät kastata häntä papilla. Millaisen kuva kristillisyydestä ihmiset saavat näin? Hyvin oudon ja varmasti hyvin epäuskottavan. Kuka sellaista voisi vakavasti ottaa? On helppo ymmärtää, että sellaiselle uskonnolle nauretaan ainakin takanapäin, jos ei julkisesti kehdata. Toisaalta, jos kirkossa opetetaan, että kastamattomina kuolleiden vauvojen suhteen luotetaan armolliseen Jumalaan, niin silloin taas ollaan ristiriitaisia. Sanotaan yhtäältä, että kaste tarvitaan pelastukseksi, mutta toisaalta sanotaan, että kyllä vauvat muutenkin pelastuvat. Mistä sellainen on kotoisin?
Ei siis ole merkityksetöntä, harjoitetaanko vauvakasteita vai ei. Ei pidä ajatella asiaa vain kyseisen henkilön kannalta vaan paljon laajemmin. Pitää miettiä, mikä viesti sillä annetaan ulkopuolisille.
Samoin silläkin on merkitystä kirkolle, jos sen täysivaltaiseen jäsenyyteen on päätynyt paljon ihmisiä, joilla ei ole uskoa eivätkä he kunnioita Raamatun auktoriteettia. He saattavat haluta viedä kirkkoa omista intresseistään pois Jumalan tahdosta, kun he saavat vaikuttaa kirkon päättävissäkin elimissä.
Pitää katsoa laajasti.
Kiitos Risto asiallisista viesteistä. Luin tuon kommentin Laurin Blogista ja monessa asiassa olen samaa mieltä. Ja sen voin myös nähdä yhteiskunnassa, etteivät kaikki vauvana kastetut tunnusta Kristusta. Tekeekö vain se kasteen tyhjäksi ja pelkäksi vedeksi, ettei kansa usko?
Ajattelen kastetta Juutalaisten tapaan liittää kansaa Jumalan tekemään liittoon ympärileikkauksen kautta. Mutta kuten ei ympärileikkaus ollut hyödyksi Israelilaisille erämäässa, kun käärmeet purivat kansaa ja heitä kuoli, vaan ainoasta ne, jotka katsoivat ”ylösnostettuun” pelastuivat kuolemalta. (tunnet varmasti tapauksen Vanhasta testamentista)
Olen kanssasi samaa mieltä, että asioita voidaan nähdä myös kuten kirjoitit, mutta kuten olen myös yrittänyt tuoda esiin, että kasteen ajankohdalla ei sellaisenaan ole merkitystä, kunhan usko Kristukseen syntyy Sanan ja opetuksen kautta, uskosta uskoon, kuten Paavali kirjoittaa.
Käsitteenä Kaste taas on Kristitylle merkityksellinen varsinkin silloin, jos ymmärrämme sen Jumalan tekona, johon voimme uskossa tarttua, kuten Jumalan lohduttaviin lupauksiin, kasteen ja tunnustamisen merkityksen näen kuten sinäkin olet kirjoittanut.
Kaste on myös ruumiimme siunauksen merkki, kuten Juutalaisilla on ympärileikkaus. Jumala on tehnyt jotain konkreettisesti meidän Pelastuksemme asiassa, Hän on liittänyt meidät Pyhän kasteen kautta Kristukseen ja sitä kautta olemme Hänen omiaan.
Huolestuttavana pidän kastetta siinä merkityksessä, että ihminen siinä tekee jonkin asteisen lain teon saavuttaakseen Jumalan siunauksen, eli vastoin Kirkon opetusta kuulee paljon opetusta jossa kasteelle meneminen on ihmisen osa pelastuksessa tai muuta vastaavaa, ”valinta”, joka on tehtävä ynm. Tunnet varmasti tämänkin puolen ongelmasta. Kirkkohan sanoutuu tuosta käsityksestä kaste teologiassaan irti ja tuo liitty oleellisesti myös ”synti” käsitykseen, joka on Raamatun mukaan olemuksellista ja asuu meissä (on sisällä) kuten Paavali kirjoittaa. Synti tekona, on taas seurausta synnistä. Tulimme kuolleiksi Aadamissa (tapahtunut asia) ja eläviksi meidät tehdään Kristuksessa. Ihminen on kopio itsestään ja syntyy siis siihen tilaan, johon Aadam ihmisen saattoi. Vapaa tahto ihmisellä on vain syntiin nähden, koska ei ole yhden yhtä joka tekisi vain hyvää, ilman itsekkäitä motiiveja. Taistelu ei ole lihallinen vaan Hengellinen. Uskon taistelu on pysyä Kristuksessa. Jos puhtaaseen ämpärilliseen vettä pudottaa yhden pisaran likaa, niin koko ämpärillinen on saastunut. Sama koskee myös hapatetta, jos Jeesus puhuu, Jumalan valtakunta leviää samoin, tuo Siemen leviää kaikkialla peltoon ja antaa sadon. Näin on Jumala hyväksi nähnyt saarnata Sanansa rutosti ja sitten tulee loppu ja elonkorjuu alkaa.
Lopulta olen sitä mieltä, että koko maailman Kristikunta voittaisi, kun kaikki Kristityt yhdessä tunnustaisivat toistensa kasteen ja yhtyisivät yhteiseen tunnustukseen ja siunasivat toisiansa ja pitäisivät Pyhien tarpeet ominaan.
Lopultahan kaste on kaikille uskontokunnasta riippumatta, vain pelkkää vettä ilman uskoa. Yhteinen Rakkaus Kristukseen on merkityksellistä, ei kasteen ajankohta. Sydämen usko ja suun tunnustus on merkityksellistä ja kaste on toimiva kun nämä toteutuvat. Kristittyjen pitäisi unohtaa menneet ja katsoa tulevaisuuteen yhteisin silmin, sillä vaikeat ajat ovat edessä, kun saatana kiljuu ja hajottaa paikkoja. Suomen Luth. Kirkko on olemassa olonsa kovimman kriisin edessä, koska hajaannus on jo alkanut, eikä Kirkon edustukselliset johtajat osaa nähdä, että laitos ja tyhjät seinät jäävät, kun ihmiset etsivät hädissään Leipää.
”Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.
Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.
Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!” Luuk.15:14-17
Tässä, Ismo, huomaan, että tällaiset blogikommentoinnit ovat tilaltaan kovin suppeita tällaisten asioiden käsittelyyn. Otan esimerkin. Kirjoitit: ”Huolestuttavana pidän kastetta siinä merkityksessä, että ihminen siinä tekee jonkin asteisen lain teon…”
Tuo lain tekojen käsite on se, mihin haluan tarttua. Yritin kirjoittaa siitä hieman Teemu Kakkurille, mutta hän vetäytyi keskustelusta niin kuin pappien on tapana tehdä. Sinä ajattelet, että kasteelle meno olisi sellainen lain teko, joita Paavali vastusti. Minä väitän, että Paavalia oikein lukien näkee lapsikasteen olevan lain teko, erityisesti kun sen ajatellaan korvaavan ympärileikkauksen. Perustelen asian sinulle, vaikka tiedän että tilan puutteen vuoksi voin vain raapaista tätä aihetta.
En tiedä, tunnetko ns. uutta Paavali-tutkimusta, englanniksi New Perspective on Paul. Tunnetuimpia sitä kehittäneitä teologeja ovat James Dunn ja N. T. Wright. Ehket tunne. Jotkut väittävät, että Suomessa halutaan vaieta unohduksiin koko teema. Koetaan varmasti hyvin ikäväksi, että kirkkokunnan oppi-isän teologian tiettyjä perusteita kyseenalaistetaan. Maailmalla sitä kyllä on tutkittu paljon ja totta kai Suomenkin yliopistoteologit ja kirkon miehetkin sitä tuntevat, vaikkeivat siitä kirjoittele.
Tässä yhteydessä oleellista on erityisesti Dunnin havainto, että Luther tulkitsi Paavalia eräässä kohdassa väärin. Hän käsitti lain tekojen käsitteen tarkoittavan käytännössä kaikkea, mitä ihminen tekee. Tai ainakin kaikkea inhimillistä hengellistä toimintaa. Paavali kuitenkin tarkoitti lain teoilla tarkkaan ottaen juutalaisuuden eli tooran sääntöjä ympärileikkauksesta, ruoka- ja sapattisäännöksistä ja vastaavista. Ne erottivat juutalaiset muista kansoista. Kun luterilaisuudessa on lopulta ajateltu väärin, että millään mitä ihminen tekee, ei voi olla mitään tekemistä hänen iankaikkisuutensa kannalta, niin siltä pohjalta on joissain kirkon piireissä torjuttu esim ratkaisukristillisyys ja uskonratkaisuun kehottaminen. Se ei ollut Paavalin tarkoitus. Samoin uskovien kaste on torjuttu, koska siinä ihminen on aktiivinen vastatessaan Jumalan kutsuun (mikä kyllä oli Raamatun tapa). Myös suun tunnustuksen merkitys ihmisen pelastumisessa on kielletty. Olen jopa kuullut väitettävän, että kyllä kieltäjäkin pelastuu, jos vain uskoo, koska pelastus on yksin uskosta, eikä teoilla ole merkitystä. No, sehän on Raamatun mukaan valhetta ja väärinymmärrystä, joka juontaa juurensa siihen, että Luther tosiaan ymmärsi tai laajensi lain tekojen käsitteen sellaiseksi, mitä Paavali ei tarkoittanut. Jeesuksen tunnustaminen on aivan oma kategoriansa. Se ei ole lain teko siinä mielessä, kuin mitä Paavali sillä käsitteellä tarkoitti vastustaessaan niitä juutalaiskristittyjä, jotka vaativat, että kristittyjen piti ruveta harrastamaan ympärileikkausta ja noudattamaan muitakin säännöksiä. Paavali korosti uskoa, pistis, joka tarkoittaa sekä uskoa, että uskollisuutta. Riittien suorittaminen ja säännösten noudattaminen ei itsessään ole kristinuskoa, vaikka se usein on sellaiseksi mennyt. Todettakoon, että Jeesuksen tunnustaminen ei ole sellainen hyvä tekokaan, joiden merkityksen Paavali torjui Ef. 2:9. Hyviä tekoja tekemällä ei voi pelastua. Jeesuksessa on pelastus, mutta hänessä olemiseen tarvitaan se, että tunnustetaan hänen herruutensa eikä kielletä sitä. Kaste oli ensimmäinen tunnustautuminen Jeesukseen hänen asettamallaan tavalla. Se siis pelasti sellaisena ja on todellakin väärinymmärrys, että kaste olisi muka siksi, että vauva saisi anteeksi perisynnin syyllisyyden ja välttäisi häntä kohtaavan kadotuksen kuollessaan.
Vauvakaste on vain kristillistetty versio ympärileikkauksen lain teosta. Kävi niin, että vaikka ns. juutalaistajat (eli juutalaiskristityt, jotka vaativat, että kristittyjen pitää noudattaa tooraa) eivät päässeet voitolle, niin heissä oleva lakihenki kuitenkin säilyi ja pääsi vallalle. Kasteesta, joka oli alussa ihmisen vastaus Jumalan kutsuun, tuli imeväiselle suoritettuna samanlainen lain teko kuin mitä ympärileikkaus oli ollut juutalaisille. Juutalaisuushan perustui syntyperään. Uuden liiton kristillisyys perustuu oikeassa muodossaan uskoon, joka ei koskaan ole perustunut syntyperään tai riittien kohteena olemiseen vaan tulee kuulemisesta. Ei ole kristittyjä kansoja vaan ”jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen”. Vain yksittäiset ihmiset ovat kristittyjä. On pelkkää lakihenkisyyttä kastaa koko kansan vauvat ja olettaa sellainen lain teko pelastaisi liittämällä heidän muka ”Jumalan kansaan”. Se ei ollut kasteen tarkoitus alussa. Uusi liitto on eri asia kuin vanha.
En tiedä, pääsetkö ajatuksesta kiinni. Kuten sanoin, tässä voi kirjoittaa vain suppeasti. Kirjat, joita uudesta Paavali-tutkimuksesta kirjoitetaan, ovat usein 900-sivuisia. Ja sekin oppisuunta on sekavaa. Kaikki eivät näe niin kuin minä, vaan kirjavuutta on. Tätä kaikkea tietysti pitäisi kirjoittaa suomen kielelläkin paljon syvällisemmin ja paljon suuremmilla foorumeilla kuin tämä keskustelusaitti. Ja onhan se ainakin minulla itselläni kaikenlaista suunnitelmissa. Toivon pääseväni tekemään väitöskirjaakin aiheeseen liittyen joskus. Ihmisillä on ehdottomasti oikeus tietää, miten nykyiset oppinäkemykset ovat syntyneet.
Joka tapauksessa en ymmärrä ajatusta, että voisi hyväksyä sen, että jatkossakin tulisi olemaan kaksi erilaista kasteteologiaa ja -käytäntöä. Aivan ehdottomasti pitäisi etsiä Raamatun malli ja noudattaa sitä. On periaatteessa kasteen halveksumista suhtautua siihen ajatuksella, että mitä väliä sillä on. ”Sehän vain sivuasia.” Emme voi Herramme käskyyn suhtautua niin, vaan tulee etsiä ja rukoillen hakea hänen tahtoaan. Ja etsivän on luvattu löytävän. Kehotan siis hartaasti rukoillen etsimään.
Lisäänpä vielä tämän.
Kirjoitit: ”Lopulta olen sitä mieltä, että koko maailman Kristikunta voittaisi, kun kaikki Kristityt yhdessä tunnustaisivat toistensa kasteen ja yhtyisivät yhteiseen tunnustukseen ja siunasivat toisiansa ja pitäisivät Pyhien tarpeet ominaan.”
En tiedä, mitä tarkoitat ”että koko maailman Kristikunta voittaisi”. Mitä pitää voittaa? Se on voitto, että Jumalan sana menestyy ja että ihmiset tunnustavat Jeesuksen Herrakseen.
On liian paljon erilaisia ajatuksia siitä, kuka on kristitty ja miten sellaiseksi tullaan. Minähän en hväksy ajatusta, että luterilaiset kastetut vauvat olisivat Jeesuksen huomassa ja armossa epäraamatullisen ja turhan imeväiskasteen seurauksena ja että meidän baptistisella kannalla olevien lapset eivät olisi. Ikään kuin luterilaisvauvat olisivat kristittyjä ja hellarivauvat eivät olisi. Ei se niin mene. Lapset tulee kasvattaa uskoon. Opetuslapset ovat kristittyjä.
Eli, Ismo, en aio tunnustaa vauvakastetta kristilliseksi ja raamatulliseksi kasteeksi, vaikka toki siunaankin teitä sisariani ja veljiäni, jotka uskotte Jeesukseen, muttette vielä ole ymmärtäneet raamatullista kastetta. Ja rukoilen, että tulette sen ymmärtämään.
Taisteletko Risto Jumalan puolella, vai häntä vastaan? Se sinun olisi hyvä selvittää ensin. Ennen kuin alat mitätöimään muiden uskoa. Vapahtaja rukoili puolestamme, että me olisimme yhtä. Miten tuo sinun taistelusi edesauttaa tätä?
Pekka. Minä en ole mitätöinyt kenenkään uskoa. Hyvin selkeästi olen kirjoittanut, että kasteasian ymmärtäminen ei ratkaise, onko joku Herran oma ym.
Toisaalta kyllä mitätöin esimerkiksi sitä Augsburgin tunnustuksen väitettä, että kastamattomina kuolleet vauvat joutuisivat kadotukseen. Ja mitätöin koko imeväiskasteen raamatullisuutta. Kyllä te luterilaisetkin mitätöitte esim. katolisten uskoa moniin heidän oikeina ja tärkeinä pitämiinsä asioihin. Koko luterilaisuus lähti siitä. Ei teidän alkunne varsinkaan ollut sitä, että halusitte olla yhtä katolisten kanssa. Ei tarvitse paljonkaan Lutheria lukea niin sen huomaa. Hän piti Jumalan sanaan tärkeämpänä kuin näennäistä yhteyttä.
Yhteyden lisäksi tulee etsiä totuutta. Ja pitää olla sellainen yhteys, että totuutta voidaankin yhdessä vilpittömin sydämin hakea. Kai te luterilaiset haluatte löytää Jumalan tahdon kasteasiassa? Kai te pidätte mahdollisena, että ette olekaan kaikkea ymmärtäneet? Teillähän on keskenännekin hyvin erilaisia näkemyksiä… Vai onko lapsikaste teille sellainen luovuttamaton asia, että ette sitä jätä vaikka ymmärtäisittekin sen olevan epäraamatullinen ja turha? Ei kai sentään? Kai Jumalan tahto on ensisijainen? Miten on sinun suhteesi, Pekka? Kuulin kauan sitten erään naishenkilön sanoneen, että vaikka hän joutuisi helvettiin, niin kastetta hän ei ota. Eikö asioiden tärkeysjärjestys ollut hänellä hiukan outo?
Ei, en todellakaan taistele Jumalaa vastaan. Tuon esiin juuri hänen Sanaansa ja haluan sitä oppia vielä paremmin. Opettakaa minua, jos luulette, etten tiedä asioita. Vastatkaa kysymyksiini. Suren, että teologinne tuppaavat lopettamaan keskustelun aina alkuunsa ja lähtevät pois. Taistelen tällä kaikella ihmisten puolesta, koska Jumalan tahto ja sen tunteminen on meille lopulta parasta, vaikkei se ehkä aina äkkiseltään siltä tuntuisikaan.
Kaste kysymyksen ratkaiseminen tuntuu olevan Kristikunnassa vaikeaa ja sen perusteet ovat tällaisella blogilla mahdottomia selvittää kaikilta näkökulmiltaan.
Näinpä pitäydyn siinä minkä olen saanut ymmärtää ja kuljen eteenpäin. Olen varma, että asian merkitys syvimmillään on selkeä, me ihmiset vain takerrumme sanoihin ja omiin käsityksiimme, puolin ja toisin. Itse olen varma, mitä olen saanut ja sinä Risto samoin olet varma, mitä sinä olet saanut. Näin meidän täytyy jatkaa, kunnes asia kerran kirkastuu meille kaikille.
Risto. ensin väität ettet mitätöi uskoamme ja sitten alat mitätöimään oikein urakalla. Ei vaikuta reilulta.
Pekka Pesonen, tarkoitamme näköjään käsitteellä usko hieman eri asioita. Minä tarkoitin sillä jotain sellaista kuin esim. Paavalin sanoissa: ”jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja USKOT SYDÄMESSÄSI, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.” Tai Jeesuksen sanoja: ”Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun”. Jeesukseen kohdistuva usko on tärkeintä ja ratkaisevinta. Eikö niin? Minä en mitätöi tai kyseenalaista kenenkään täällä kirjoittavan suhteen sitä. Toinen asia on usko erilaisiin ja mitä moninaisimpiin opinkohtiin. Monien sellaisten suhteen olemme eri mieltä, mutta eihän pelastakaan luterilaisuus tai helluntailaisuus tai mikään mukaan -laisuus vaan Jeesus. Ikävä silti, jos et koe minun olevan reilu. Sanon kuitenkin rehellisesti asioista omat näkemykseni niin kuin jokainen täällä. Se lienee sallittua?
Kuulostaa Risto siltä että, oppi on tullut sinulle aika tärkeäksi. Kirkossakin sitä pidetään hyvin tärkeänä asiana. Harmi vain, että meilläkin opin mukainen elämä ei aina toteudu. On helppo myös käsittää, että sinun on vaikea päästä rakentavaan keskusteluun kenenkään kanssa. Mihin oikein pyrit? Oletko miettinyt sitä? Meinaan vain, että toisella tavalla toimien voisit saada aikaan aitoa keskustelua. Nyt lyttäät vastustajasi heti nurkkaan ja alat sanella miten asiat muka on. Ei tuolla tavalla keskustelua synny. Se kai ei ole tarkoituksesikaan.
Jaa. Minä taas en ole mitenkään tuntenut, etten olisi päässyt rakentavaan keskusteluun monienkin kanssa, vaikka emme olekaan kaikessa samaa mieltä. On ollut paljon ihan hyvää ajatuksen vaihtoa. En tietenkään ole alun alkuaankaan odottanut, että esim. joku pitkän linjan luterilainen muuttaisi saman tien mielipidettään näiden hyvin suppeiden kirjoittelujen vaikutuksesta. Mutta toisaalta tällainen keskustelu aina avartaa ja opettaa. Siinä selviää, miten toinen suhtautuu argumentteihisi. Löytääkö hän heikkoja kohtia? Mitä vasta-argumentteja hän esittää ja miten ne perustelee. Sellaisessa molemmat osapuolet voivat päästä eteenpäin jollain tavalla. Sinunkin suhtautumisesi näihin keskusteluihin tuo omaa näkökulmaansa, jonka tunteminen on hyvä asia. Sitä huomaa, että noinkin joku voi nämä asiat ottaa. Siinä on mielestäni ihan tarpeeksi tavoitetta, että keskustellen voi päästä ymmärtämään toisia ja itseä ja samalla joutuu kenties arvioimaan eri näkemysten monia detaljeja.
Olet varmaan oikeassa, että voisin viisaampikin keskustelija. Kiitos vain, että laitat minut miettimään sitä. Välillä olen aloittanut täällä heittäen pelkästään kysymyksiä, mutta sitten sitä vain tulee myös kerrottua omat vastauksensakin. Ja onhan se kai tärkeää, että antaa ajatuksensa toistenkin arvioitaviksi? Siinä näkee, kestävätkö ne kriittisen arvioinnin.
Opilla on oma tärkeä paikkansa. Pitäähän meidän tutkia, mitä Raamattu sanoo esimerkiksi pelastuksesta, joka täällä on aihepiiri. On Raamatussa muitakin asioita ja oppeja ja kehotuksia kuin tässä käsittelemämme, mutta nämäkin ovat tärkeitä. Olen opiskellut nimenomaan systemaattista teologiaa ja dogmatiikkaa, joten totta kai se näkyy kirjoituksissani. Minkäs pantteri pilkuillensa voi.
Risto Kauppiselle, laitasit Tertuallinuksen teksiä. Se ei ole parhaita mahdollisia lapsikasteen vastustamiseksi, jos Tertualinuksesta sellaisen haluat tehdä. Tosin Tertuallinus on ainut joka kyselee ja kriittisesti kasteesta näin ja hänkin edustaa vain osaa kirkkoa ns. läntistä siipeä ( siis ennen jakaantumista 1054).
Suomessa Luther tutkimus on maailman huippua. Lutherin lakikäsitys on paljon laajempi kuin mitä annat ymmärtää. Lain ja evankelimiumin suhteesta saa hyvän käsityksen lukemalla laki ja evankeliumikirjan jossa käydään väittelyä lain tarkoituksesta.
Tiesin, että väitteeni Lutherista olivat suppeita pelkistyksiä, mutta toisaalta mielestäni oikean suuntaisia. Olen lukenut esim. Galatalaiskirjeen selitystä (molempia versioita) juuri siinä mielessä, että arvioin sitä New Perspective on Paul -teologien väitteiden valossa. Ja löydän kyllä perää niille väitteille. Kiitos kehotuksesta lukea enemmän. Olen yrittänyt perehtyä Lutheriin. Hyllyssäni on paljon hänen kirjojaan ja lueskelen niitä myös. Suomalaista Luther-tutkimusta tunnen kyllä jonkin verran, vaikka se ei todellakaan ole vahvin alueeni. Viitannet mannermaalaisuuteen pohjautuvaan tutkimukseen. Se on vähän eri asia kuin New Perspective on Paul, vaikka niillä onkin yhtymäkohtia. Luthein unio cum Christo ja monien NPP-teologien kannattama partisipaatioteologia ovat lähellä toisiaan, mutta se olisi ihan oma juttunsa.
Minä taas en ole opiskellut teologiaa, muuta kuin avoimessa nuo yleisenteologian jutut. Joista en paljoa kostunut. Teologiseen joskus pyrin, mutta se tyssäsi , kun en päässyt sisään. Joten oma teologiani ei perustu kirjaviisauteen, vaan omaan kokemukseeni uskonelämän hoitamisesta.
Ehkäpä tämän tähden meidän ajatusmaailmamme ei oikein kohtaa.
Oma kokemus uskonelämän hoitamisesta vastaa kyllä merkittävää määrää opintopisteitä yliopistolla. Eikä sitä voi ollenkaan korvata luennoilla istumisella. Minäkin arvostan oman elämäni suhteen nuoruudessani käymiäni hikisten teetupien Raamattu-seminaareja, tuulisten kadunkulmakeskustelujen teologisia oppilaitoksia ja myös myöhempiä arkisen seurakuntapalveluksen jatko-opintoja.
Toivottavasti vielä kohtaamme jossain puolivälissä. Ehkä minun pitää tehdäkin hiukan eroa liikaan kirjaviisauteen. Herra tietää.