Hiljattain näillä palstoilla keskusteltiin kastetoimituksen merkityksestä lapselle. Voiko Jumala antaa tämän rituaalin puuttuessa lapselle suojelustaan ja hyväksyntää omiensa piiriin? Tämä kirjoitus (jota en enää löytänyt) oli minulle hyvin tärkeä.
Kun nuorimmaisin lapsenlapsistamme, pieni tyttö syntyi, odotimme kaunista ja herkistävää kastetilaisuutta hänen kodissaan. Yllätykseksemme ja pettymykseksemme kuulimme puhuttavan vain nimiäisistä. Vanhemmat eivät kuulu kirkkoon. Mitäpä siihen oli sanomista. Näin toimii suuri osa nuorista vanhemmista täällä pääkaupunkiseudulla.
Vietettiin kauniit juhlat ja hartauttakin koettiin nimen antamisen äärellä, oltiinhan saattamassa alkuun uutta elämää. Keskeisin kuitenkin puuttui: kaste, ja asia jäi painamaan mieltäni. Ajattelin jääkö lapselta puuttumaan Jumalan suojelu, jota hän tarvitsisi koko elämänsä ajan? Toisaalta mietin, voisiko Jumala hyljätä viattoman lapsen vain tämän kasterituaalin puuttumisen takia? Vaikea uskoa sitäkään! En tiennyt…! Myöhemmin vein viestiä tutulle papille omassa seurakunnassani, ja pyysin voisiko hän yhteisen esirukouksen yhteydessä pyytää siunausta lapselle, joka sai nimen ilman kirkon kastetta. Lapsen nimi luettiinkin nimilitaniassa, mutta minusta ei tuntunut, että sen olisi joku kuullut tai että se olisi mennyt perille…
Hiljattain puuhailimme tämän lapsen ja hänen perheensä kanssa yhteisellä kesämökillämme. Juuri kävelemään oppineena, alle kaksi vuotiaana, hän oli talkooporukassa kaikkien ilo.
Koska olen kuoroihminen, päätin sunnuntaina mennä paikkakunnan kirkossa järjestettävään yhdenkerran kuoroon. Kehotin miestänikin tulemaan, vähintään kahville tapaamaan tuttuja. Ota tyttö mukaan, niin saavat vanhemmat vähän huilata! Arvelin kyllä, ettei se taitaisi onnistua, koska paikka lapselle täysin outo: vanhanajan holvikirkko. Lasta voisi hyvinkin pelottaa, varsinkin kun äiti tai isä eivät ole mukana.
Kuorolehteriltä näen kuitenkin mieheni tulevan kirkkoon lapsi sylissään. Tyttö istuu penkkiin papan viereen myssy päässään ja katselee vakavana ja ihmeissään ympärilleen. Alkaa ehtoollisen vietto. Näen mieheni kävelevän kirkon pitkää käytävää kohti alttaria käsi kädessä pienen kanssa. Sydämeni sykähtää, suostuuko lapsi kävelemään perille vai kääntyykö ympäri? Kuinka lopulta käy? Näen heidän polvistuvan vierekkäin kaiteen ääreen. Pieni pää näkyy juuri ja juuri alttarikaiteen yläpuolella. He odottavat vuoroaan, lapsi ei pyristele pakoon. Papin käsi on hänen päänsä päällä. Hän saa siunauksen omalla nimellään. Hän katsoo ylöspäin, pappia silmiin. Luottavaisesti. Ihmettelee varmaan, mitä tässä on meneillään, mutta ei pelkää.
Kurkkuani pakahduttaa. Voiko näin tapahtua! Minusta tuntuu, että Taivaan Isä teki tässä oman valintansa, suoritti siunaamisen ja järjesti tilanteen keneltäkään lupaa kysymättä. Mieheni, lapsen pappa toimi välikätenä, johdatti hänet ohjattuun paikkaan. Lapsi kutsuttiin alttarille saamaan siunauksen. Mielestäni tämä on kuin uusi kaste. Olen onnellinen hänen puolestaan! Ja kiitän pappaa, joka toteutti teon suunnittelematta, vaistonsa varassa.
Tilaisuuden jälkeen kerron siunauksen toimittaneelle naispapille liikutukseni lapsen puolesta. Pappi kuuntelee, nyökkää, mutta ei ymmärrä viestiäni, ei näe tilanteessa samaa kuin minä. Hänelle kyseessä varmaan oli vain yksi alttarilla tapahtuva siunaus, yksi satojen joukossa.
Ajattelen päivän tekstiä, jota pappi oli ollut hetki sitten lukemassa. Siinä virkamiehellä oli hätä lapsestaan ja Jeesus sanoi: Mene kotiisi, lapsesi on terve. Jeesus paransi lapsen. Minullakin oli huoli lapsesta, mutta siunaus alttarilla antoi lohdutuksen. Toimitus oli normaali ja tavanomainen. Minulle sen merkitys muuttui. Ajattelen, että Jumalan viesti ja tarkoitus liikkuu ulottuvuudessa, jota ei voi nähdä. Sen voi tuntea vain se, jolle se on tarkoitettu. Hyvä näin. Kukaan ihminen ei pääse väliin, ei rikkomaan pyhyyttä. En mieti kirkkolakia enkä oikeaa oppia. Jumala itse on tehnyt tehtävänsä mummon ja papan välityksellä: kuronut umpeen aukkoa sakramenttien välillä.
Nyt vaan tulee mieleen täällä keskustelut joissa toistetaan että kaste on täysin jumalan teko, siis ei yhtään ihmisen.
Nyt sitten onkin tapaus jossa ei vauvaa kastetakkaan, miksi?
Voisiko joku ”jumalan teko” teoreetikko avata hiukan miksi vauvaa ei kasteta?
Siis annan ajattelemisen aihetta miksi luterilaisten jumala ei rakastakkaan kaikkia (eihän kaikkia vauvoja kasteta), siis mukaan lukien myös tois uskoiset ja ns.”uskottomat”.
Vielä vastausta haluaisin niiltä jotka teorisoivat selkeästi että ”kaste pelastaa”- oppia, pelastuuko ilman kastetta kukaan?
Puhe luterilaisten jumalasta tekee pahan erotuksen, johon ihmisellä ei ole oikeutta!
Kaste on lupauksen liitto Jumalan puolelta. Kaste ilman uskoa on merkitystä vailla, ja usko taas annetaan lahjaksi Kristuksen kautta. Eli Kristus on se, joka pelastaa ihmisen. Kristukseen kastaminen on uudesti syntymistä Jumalan valtakuntaan.
”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” Sanoi Jeesus. Tuo on toteamus, sillä Jumalan valtakuntaan ei voi mennä kukaan väkisin. Jos joku syntyy vedestä ja Hengestä, se on aina Jumalan teko.
Voiko joku varmasti sanoa, että vauvan kasteessa ei ole paikalla Jumalan Henki? Jumalahan on läsnä juuri Sanansa kautta. Kristukseen kastaminen on myös Kristukseen liittämistä, Hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Täytyyhän kastettuja myös Raamatun sanoin opettaa mitä ja miksi Kristillinen Kirkko on maailmassa. Kirkko on syntiä ja vääryyttä vastaan, mutta ennenkaikkea Kirkko opettaa tuntemaan Jumalan, Hänen persoonansa Kristuksessa, Hänen armonsa ja laupeutensa syntistä ihmistä kohtaan.
Jeesus lähetettiin Pelastukseksi Jumalan tahdon mukaan. Ja Jumalan tahto on, että uskoisimme Hänen Poikansa Evankeliumin. Yksi Herra, yksi kaste, yksi usko.
Mitään uudelleenkastetta ei tarvita, jos ja kun ihminen uskoo Evankeliuimin.
Kaste on uuden syntymän alku. Onko kaste annettu aikuiselle, joka uskoo, vai vauvalle joka uskoo oppiessaan tuntemaan Herran. Kumpikin on hyvä asia, mutta pääasia on, että ihminen oppii tuntemaan Herran, joka on Persoona.
Kristus meissä kirkkauden toivo. (Kol.1:27)
Ismo Malinen, kirjoitit: ”Kaste on lupauksen liitto Jumalan puolelta”; ”Kaste on uuden syntymän alku.”
Selitän omaa näkemystäni kasteesta. Kirjoitin Lauri Lahtiselle toisaalla ja osa samasta tekstistä sopii tähänkin.
Lähden siitä, että Jeesus on Jumalan Poika kuten tiedämme. Hänet ristiinnaulittiin kuitenkin jumalanpilkkaajana, koska häntä ei tunnistettu eikä tunnustettu. Meillä ihmisillä on nyt oma valintamme: asetummeko niiden joukkoon, jotka Jeesuksen surmasivat eli niiden joukkoon, jotka eivät häntä Herraksi tunnusta vaan haluavat pysyä tässä nurjassa sukupolvessa (tai ”maailmassa”) vai niiden joukkoon, jotka tunnustavat hänet Herraksi sekä suulla että teoilla. Tämän jälkimmäisen vaihtoehdon valitsevat saavat pelastuksen. Meillä on siis valinta. Pietarikin saarnasi: “Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta”. Jumala on antanut meille evankeliumin ja antaa uskon, mutta ihmisellä valta valita, vastaako hänen kutsuunsa. Jumala ei pakota. Ihmisellä on valinta, tunnustaako Jeesus vai kieltääkö.
Jumalan valtakunta, joka on sisällisesti meissä (tai paremmin: meidän keskellämme), etenee sitä mukaa, kun yhä useammat ottavat Jeesuksen Herrakseen ja hänet tunnustavat. Jumalan valtakuntahan on sellainen, jossa Hän hallitsee. Ja sen valtakunnan kansalaisuus on vapaaehtoista. Kaste oli alussa se initiaatio, jossa evankeliumin uskonut ihminen tunnustautui Jeesukseen. Hän tunnusti samalla teolla itsensä syntiseksi ja pelastusta tarvitsevaksi ja saikin armon. Hänestä tuli Jumalan valtakunnan kansalainen.
Sellainen ajatus, että vauva saa kasteessa anteeksi perisynnin syyllisyyden ja pelastuu siten kadotuksesta, on myöhäsyntyinen kuten koko imeväiskastekin ja se on valitettava erehdys. Sehän on vähän kuin magiaa. EI imeväiskaste kadota ketään, mutta ei se mitään hyödytäkään. Pelastusnäkökulmasta ei ollut mitään hyötyä yhdellekään, että hänet kastettiin yhtenä koko Suomen vauvoista lakisääteisesti menneinä vuosisatoina. Vauva ei ole kadotettu syntymänsä perusteella. Se ratkaisee, miten hän suhtautuu Jeesukseen, kun hänestä kuulee. Uskooko häneen ja tunnustaako vaiko kieltääkö hänet joko kasteella tai edes suulla. Haluaako ottaa Hänet herrakseen.
Tekee mieli puuttua tuohon ”lupauksen liittoon”. Teksti 1. Piet. 3:21 sanoo 1992 käännöksessä, että Jumala on tehnyt kanssamme ”hyvän omantunnon liiton”. Vanha käännös puhuu hyvän omantunnon pyytämisestä, jolle on perusteet, koska eperooteema tulee verbistä, joka tarkoittaa pyytämistä. Alkutekstissä Jumala on tekemisen kohde: eis theon. Kuitenkin 1992 käännöksessä hänestä tehdään subjekti. Eräs HY:n professori kirjoitti suoraan, että käännökseen vaikuttivat teologiset syyt: ihmisen osuutta ei luterilaisuudessa saa painottaa! Siltä pohjalta muutettiin jakeen sisältö täysin. Olen kuullut osin, miten käännöskomiteassa asiaa perusteltiin, mutta se ei vain päde. Näin lyhyesti. Joka tapauksessa hyvän omantunnon pyytäminen sopii muihun Raamatun kasteen kuvauksiin. Kun Pietaria kuulleet saivat piston sydämiinsä eli huonon omantunnon, niin kasteelle meno toimi synnin ja syyllisyyden tunnustuksena ja sitä kautta he saivat anteeksi ja hyvän omantunnon.
Ehkä pääset tästä vähän kärryille näkemyksestäni?
Koska kaste Raamatun mukaan pelastaa ja välittää anteeksiantamusta, niin mitä sinä ajattelet kastamattomina kuolleiden vauvojen kohtalosta? Käsi sydämelle.
Ismo Malinen et vastannut kysymyksiini eli miksi ei kaikkia kasteta jos luterilaisten jumala rakastaa kaikkia ja kaste on täysin jumalanne teko?
Huom. puhun luterilaisten jumalasta pienellä koska se on tunnustuskirjat.
Luterilaisten, katolilaisten, ortodoksien, helluntailaisten, siis kaikkien kristittyjen ja lisäksi vielä musliminen ja juutalaistenkin Jumala on Jumala isolla Jiillä. Tämän Jumalan nimen kirjoittavat pienellä vain ne, joilla on tarve herjata Jumalaa.
Kaste ei ole pelkkä rituaali, vaan se on armonväline, jolla Jeesuksen käskyn mukaisesti luonnollisen syntymän kokenut ihminen otetaan Jumalan lapseksi ja Kristuksen opetuslapseuteen.
Minun on hyvin helppo ymmärtää sinua, Yrjö Sahama. Monet ovat laillasi eläneet luterilaisuuden ympäröiminä koko ehkä pitkänkin ikänsä. (Oletan, että olet elänyt niin.) Olette kuulleet Raamattua selitettävän vain luterilaiselta kannalta, jossa olennaista on juuri tuo armonvälineoppi. Ja olette kuulleet opetettavan, että esimerkiksi anabaptistit ja me helluntailaiset olemme hurmahenkiä, uudestikastajia ja lahkolaisia. Te olette oikea oikea kirkko. Teillä on valo ja totuus. Teidän oppianne ovat tukeneet lukemattomat teologian tohtorit ja professoritkin, kun taas meidän puolellamme on vain maallikkoja. Useimpiin teistä varmaan pätee, että jos olette kuulleet helluntailaisesta tai baptistisesta teologiasta, niin se on tarkoituksella esitetty teille hyvin epäedullisesti, nostaen esiin sellaista variaatiota, joka on huonosti perusteltua, on ehkä vääristeltykin jotain tai vähintään kärjistetty kyseenalaisesti. Törmään paljon sellaiseen. Ja toisaalta on totta, että esimerkiksi suomalainen helluntaiteologia on ollutkin huonosti argumentoitua. Pastorit ovat jopa sanoneet, että he haluavat keskittyä sielujen voittamiseen eikä teologiaan ja siitä kiistelyyn. Esimerkiksi turhan usein kielletään kasteen ja pelastuksen suhde. Mielipiteitä on erilaisia, mutta liian usein olen kuullut suppeasti, että ”ei kaste pelasta”. Sen suhteen olen halunnut itse yrittää vaikuttaa liikkeessämme.
Kaste nimittäin todella pelasti ja liitti Jeesuksen yhteyteen sen alkuperäisessä raamatullisessa käytössä. Se oli silloin evankeliumin ja uskoneen ensimmäinen ja välitön vastaus Jumalan kutsuun. Hän tunnustautui Jeesukseen ja Jeesus tunnusti hänet. Sen hän lupaa Sanassaan. Jos oikein ymmärrän, niin meidänkin liikkeessämme ollaan kehittymässä teologisen argumentoinnin suhteen. Jotkut meistä ovat jopa päässeet jatko-opiskelemaan teologisin tiedekuntiin ja väitelleetkin, vaikkei se minulta ole vielä onnistunut. Mutta sen verran olen yliopistolla päässyt huomaamaan, ettei siellä kovinkaan moni asioihin perehtynyt teologi yritä enää puolustaa lapsikastetta. Monet ovat tosin pappejakin ja heidän pitää pappislupuksensa puolesta esittää luterilaista kantaa. Mutta kuulin väitteen, että esimerkiksi USA:ssa kukaan itsensä vakavasti ottava teologi ei kehtaa enää vauvakastetta puolustaa.
Kirkon piirissä tietysti on kovat paineet asian suhteen. Lapsikasteen teologisen onttouden myöntäminen saattaisi johtaa kirkon taloudellisiin vaikeuksiin, kun ei enää saataisi tulevaisuuden veronmaksajia. Kirkon johtavassa asemassa oleville on siis perustelua huolta itsensä, muiden pappien ja muiden työntekijöiden toimeentulosta. Näin siis asia on inhimillisesti ajatellen hyvin vaikea. Hengellisesti ajatellen ei tietenkään pitäisi miettiä , että ” ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?'” vaan tulee etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaa ja luottaa, että kaikki muu annetaan. Mutta sellainen vaatii uskoa. Ja jokainen pappi, joka miettii heikkihilvojen tekemistä, ymmärtää voivansa joutua kollegoittensa – sanoisinko – vihastumisen kohteeksi.
Vetosit, Yrjö Sahama, jossain toisessa ketjussa, että perinteiset kristilliset ovat aina kastaneet lapsia. Ensinnäkään alussa vauvoja ei kastettu. Toisaalta tällainen ad populum eli suosituimmuuteen perustuva argumentointi on sangen huono hengellisissä kysymyksissä. Jos katsoo Vanhaan testamenttiin, niin Jumalan kansassa oli aina vain pieni jäännös, joka pysyi uskollisena Jumalalle. Muut taas esimerkiksi tappoivat profeettoja. Jeesuksen rinnalle ei jäänyt juuri kukaan, opetuslapsetkin pakenivat. Enemmistö oli väärässä. Paavalikin totesi: ”kaikki jättivät minut”. Anabaptistit oli todella pieni vähemmistö reformaation aikaan ja heidän yritettiin pyyhkiä pois maan päältä piinapenkeissä painostaen, hukuttaen, polttaen, karkottaen… Oliko enemmistö oikeassa? Vai oliko anabaptisteilla sittenkin Herran sana? Herran sanahan aina menestyy; nyt heistä on noussut puolen miljardin helluntailaisen, baptistin ym joukko, joka on päättänyt hyljätä vauvakasteen, koska eivät todellakaan usko vauvan tarvitsevan pelastusta kasteessa.
Ymmärrän, että tällaisen lukeminen voi olla joillekuille hyvin vaikeaa. Ehkä joku tuntee koko elämäntyönsä murenevan, jos omaksuu tällaista. Mutta sellaista ei kannata ajatella, vaan katsoa eteenpäin. Menneiden miettiminen ei hyödytä mitään. Kannattaa ennemmin antaa Herran luoda uutta ja viedä uusiin siunauksiin.
Miksi tuon lukeminen pitäisi olla vaikeaa? Aikuiskasteen kaikki Raamatulliset perustelut ovat ihan yhtä surkeita, kuin lapsikasteenkin. Raamattu ei suoraan anna tuhon asiaan mitään ratkaisua. Kaikki aikuiskasteen väittämät perustuu keksittyihin syihin. Raamattu sanoo selkeästi, että on pitäydyttävä siinä mitä on kirjoitettu. Kaste asiassa ei ole lupa tehdä johtopäätöksiä puoleen eikä toiseen. Se mitä ei selkeästi sanota, ei voi velvoittaa ketään.
Pekka ihan itsekkö nuo väitteesi keksit, siis kun kerran Johannes kastaja kastoi vain ne jotka tunnustivat syntinsä ja Jeesus myös, eivät he kastaneet yhtään vauvaa tai lasta, niin kuinka olisi perusteltua nyt sitten kastaa vauvoja?
Pyydän anteeksi blogistilta kun sotken hänen blogiaan, ei yhtään hyödytä ”keskustella” kasteesta kun se ei ole pelastus kysymys, ei Jeesus käskenyt kastamaan vaan julistamaan parannusta syntien anteeksi saamiseksi Hänen nimessään.
Olen, Ari, samaa mieltä, että kaste ei ole pelastuksen ehto. Pelastus luvataan myös sydämen uskolla ja suun tunnustuksellakin ja synninpäästössä luvataan syntien anteeksisaaminen ja muuta vastaavaa löytyy. Mutta kun kerran kasteen on väitetty olevan pelastukselle välttämätön jopa niin, että vauvakin olisi muka kuollessaan kadotettu ilman sitä, niin eikö silloin ole ihan hyvä tutkia, että mikä on kasteen ja pelastuksen suhde. Pelastiko se alussa tunnustautumisena Jeesukseen? Vai riittääkö pelkkä usko? Jos joku olisi uskonut Pietarin saarnan, mutta kävellyt tiehensä, niin olisiko usko riittänyt pelastukseen? Ja tällaista muuta on hyvä kysellä. Lienet ehkä kuitenkin sitä mieltä, että asioista olisi saatava kristikunnassa selko?
Taisin Ari myöntää aiemmin, että olen oikeassa. Vai oletko nyt löytänyt Raamatusta kohdan jossa kielletään lapsia kastamasta?
Ei kielletä kastamasta tykkejäkään. Lieneekö kristillistä kuitenkaan, että niitä ovat papit vihmoneet Venäjän ja Ukrainan rajan molemmin puolin? Eikä kielletä kastamasta eläviä kuolleiden puolestakaan. Mutta ei sitäkään pidetä raamatullisena toimintana. Eikä siitä mitään hyötyä ole sen kummemmin kuin vauvakasteestakaan. Raamatussa on selvää tekstiä. On ennen kaikkea kirjoitettu: julistakaa evankeliumia. Ja luvataan, että ne, jotka uskovat ja kastetaan, saavat pelastuksen. Kirjoituksissa on selvä malli: ”…ne, jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.”
Anabaptisteilla oli vastauksena tuohon ”ei ole kielletty kastamasta vauvoja” -argumenttiin ja vastaaviin, että jokainen istutus, joka ei ole Jumalan istuttama, on revittävä juurineen pois. He jo näkivät, ettei Raamatussa ollut yhtään esimerkkiä vauvojen kastamiseen. eikä kehotusta sellaiseen, eikä teologiaa, että vauvat pitäisi kastaa heidän pelastamisekseen kadotuksesta. Ei yli sen, mitä on kirjoitettu. He olivat myös nähneet millaiseen rappioon johtaa koko kansan liittäminen kirkkoon. Muun muassa Balthasar Hubmaier oli merkittävänä teologian professorina ja kirkon miehenä nähnyt sen aitiopaikalta. Uskomattomat pääsevät siellä vaikuttamaan ja kirkkoa kohtaa hengellinen rappio. Samahan toistuu muun muassa Suomessa.
En ymmärrä tätä lausettasi: ”Aikuiskasteen kaikki Raamatulliset perustelut ovat ihan yhtä surkeita, kuin lapsikasteenkin.” Raamatussahan on pelkästään sellaisia kasteita, jotka annetaan sellaiselle, joka on kuullut evankeliumin ja ottanut sen vastaan. Perustelut aikuiskasteelle ovat vastaansanomattomat. Mutta hyvä, että myönsit, että lapsikasteen perustelut ovat surkeat. Se on sentään oikea havainto.
Jutussa mainitulle lasten siunaamiselle taas on Jeesuksen esimerkki.
Pekka hyvä toi sun linja, siis mitä ei ole kielletty niin sen voi tehdä, ei väliä mitä Jeesus käskee tekemään?
Taas tämä keskustelu kasteesta. Luterilaiset lähtevät siitä, että kaste on Jumalan teko. Kasteessa Jumala on, tulee paikalle, tekee työtä ja jakaa armoaan. Se ei ole niin tärkeää, mitä me teemme tai miten paljon me ymmärrämme. Se on tärkeää, mitä Jumala tekee – että hän ottaa omakseen ja pelastaa. Juuri tämä on se ratkaiseva ero luterilaisen ja ns. vapaiden suuntien kastekäsityksen välillä.
Me opetamme – kuten Raamattukin – että kaste on ensisijaisesti Jumalan teko. Vapaissa suunnissa korostetaan, että kaste on ihmisen teko, ratkaisu ja tunnustauminen ja edellyttää ihmisen ymmärrystä ja kilvoitusta.
”Me opetamme – kuten Raamattukin – että kaste on ensisijaisesti Jumalan teko.”
Mikä Raamatun kohta?
Lisäänpä, Tarja Aarnio, että tässä blogissa kyseinen keskustelu lienee hyvin asiaankuuluvaa. Blogisti kirjoitti kastamattoman lapsenlapsensa saamasta siunauksesta ja sen merkityksestä. Ja kommenteissa eräs pappi kuvaili tilannetta raastavan surulliseksi. Minä yritin sitten rauhoitella, että ei kasteen puuttuminen ainakaan kadota ketään. Se on Augustinuksen ja kumppanien epäraamatullinen erehdys, joka on hyvä tiedostaa, koska sellaista oppia on esiintynyt luterilaistenkin piirissä.