Hiljattain näillä palstoilla keskusteltiin kastetoimituksen merkityksestä lapselle. Voiko Jumala antaa tämän rituaalin puuttuessa lapselle suojelustaan ja hyväksyntää omiensa piiriin? Tämä kirjoitus (jota en enää löytänyt) oli minulle hyvin tärkeä.
Kun nuorimmaisin lapsenlapsistamme, pieni tyttö syntyi, odotimme kaunista ja herkistävää kastetilaisuutta hänen kodissaan. Yllätykseksemme ja pettymykseksemme kuulimme puhuttavan vain nimiäisistä. Vanhemmat eivät kuulu kirkkoon. Mitäpä siihen oli sanomista. Näin toimii suuri osa nuorista vanhemmista täällä pääkaupunkiseudulla.
Vietettiin kauniit juhlat ja hartauttakin koettiin nimen antamisen äärellä, oltiinhan saattamassa alkuun uutta elämää. Keskeisin kuitenkin puuttui: kaste, ja asia jäi painamaan mieltäni. Ajattelin jääkö lapselta puuttumaan Jumalan suojelu, jota hän tarvitsisi koko elämänsä ajan? Toisaalta mietin, voisiko Jumala hyljätä viattoman lapsen vain tämän kasterituaalin puuttumisen takia? Vaikea uskoa sitäkään! En tiennyt…! Myöhemmin vein viestiä tutulle papille omassa seurakunnassani, ja pyysin voisiko hän yhteisen esirukouksen yhteydessä pyytää siunausta lapselle, joka sai nimen ilman kirkon kastetta. Lapsen nimi luettiinkin nimilitaniassa, mutta minusta ei tuntunut, että sen olisi joku kuullut tai että se olisi mennyt perille…
Hiljattain puuhailimme tämän lapsen ja hänen perheensä kanssa yhteisellä kesämökillämme. Juuri kävelemään oppineena, alle kaksi vuotiaana, hän oli talkooporukassa kaikkien ilo.
Koska olen kuoroihminen, päätin sunnuntaina mennä paikkakunnan kirkossa järjestettävään yhdenkerran kuoroon. Kehotin miestänikin tulemaan, vähintään kahville tapaamaan tuttuja. Ota tyttö mukaan, niin saavat vanhemmat vähän huilata! Arvelin kyllä, ettei se taitaisi onnistua, koska paikka lapselle täysin outo: vanhanajan holvikirkko. Lasta voisi hyvinkin pelottaa, varsinkin kun äiti tai isä eivät ole mukana.
Kuorolehteriltä näen kuitenkin mieheni tulevan kirkkoon lapsi sylissään. Tyttö istuu penkkiin papan viereen myssy päässään ja katselee vakavana ja ihmeissään ympärilleen. Alkaa ehtoollisen vietto. Näen mieheni kävelevän kirkon pitkää käytävää kohti alttaria käsi kädessä pienen kanssa. Sydämeni sykähtää, suostuuko lapsi kävelemään perille vai kääntyykö ympäri? Kuinka lopulta käy? Näen heidän polvistuvan vierekkäin kaiteen ääreen. Pieni pää näkyy juuri ja juuri alttarikaiteen yläpuolella. He odottavat vuoroaan, lapsi ei pyristele pakoon. Papin käsi on hänen päänsä päällä. Hän saa siunauksen omalla nimellään. Hän katsoo ylöspäin, pappia silmiin. Luottavaisesti. Ihmettelee varmaan, mitä tässä on meneillään, mutta ei pelkää.
Kurkkuani pakahduttaa. Voiko näin tapahtua! Minusta tuntuu, että Taivaan Isä teki tässä oman valintansa, suoritti siunaamisen ja järjesti tilanteen keneltäkään lupaa kysymättä. Mieheni, lapsen pappa toimi välikätenä, johdatti hänet ohjattuun paikkaan. Lapsi kutsuttiin alttarille saamaan siunauksen. Mielestäni tämä on kuin uusi kaste. Olen onnellinen hänen puolestaan! Ja kiitän pappaa, joka toteutti teon suunnittelematta, vaistonsa varassa.
Tilaisuuden jälkeen kerron siunauksen toimittaneelle naispapille liikutukseni lapsen puolesta. Pappi kuuntelee, nyökkää, mutta ei ymmärrä viestiäni, ei näe tilanteessa samaa kuin minä. Hänelle kyseessä varmaan oli vain yksi alttarilla tapahtuva siunaus, yksi satojen joukossa.
Ajattelen päivän tekstiä, jota pappi oli ollut hetki sitten lukemassa. Siinä virkamiehellä oli hätä lapsestaan ja Jeesus sanoi: Mene kotiisi, lapsesi on terve. Jeesus paransi lapsen. Minullakin oli huoli lapsesta, mutta siunaus alttarilla antoi lohdutuksen. Toimitus oli normaali ja tavanomainen. Minulle sen merkitys muuttui. Ajattelen, että Jumalan viesti ja tarkoitus liikkuu ulottuvuudessa, jota ei voi nähdä. Sen voi tuntea vain se, jolle se on tarkoitettu. Hyvä näin. Kukaan ihminen ei pääse väliin, ei rikkomaan pyhyyttä. En mieti kirkkolakia enkä oikeaa oppia. Jumala itse on tehnyt tehtävänsä mummon ja papan välityksellä: kuronut umpeen aukkoa sakramenttien välillä.
Risto Kauppinen kaste ei ole ”tunnustautuminen” vaan sillä on todella tärkeä merkitys uudestisyntymässä.
Todellinen uudestisyntyminen alkaa evankeliumin kuulemisesta ja sen kautta tulevasta parannuksesta eli ihminen tunnustaa syntinsä, siis tämä tarkoittaa eron Jumalasta tunnustamista, näin saadaan ennen tehdyt synnit anteeksi, kaste taasen on vanhan ihmisen hautaamista ja sieltä nousee uusi luomus, vasta kun saadaan Pyhä Henki on uudestisyntyminen täydellinen. Siis todellinen uudestisyntyminen antaa ensinnäkin synnit anteeksi ja sen jälkeen avaa korvat kuulemaan Jeesuksen äänen ja saa voiman seurata Häntä.
Pietari sanoo tämän selkeästi helluntai saarnassaan:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Ap.t.2)
Kun otetaan Pietarin sanat:
20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, (1.Piet.3)
Siis jotkut väittävät kasteen pelastavan taivaaseen, mutta eihän Nooakaan pelastunut taivaaseen vaan siitä turmelluksesta joka maailmassa vallitsi.
Siis mistä kaste pelastaa, ei taivaaseen vaan vanhan ihmisen synnin orjuudesta, sanoohan Pietari sen selkeästi:
2. Piet. 1:4
joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
Onko sinun mielestäsi uskoontullut kasteella käymätön siis henkilö tilassa, jossa vanhaa ihmistä ei ole haudattu eikä häntä ole pelastettu synnin orjuudesta. Eikö hän ole vielä noussut uutena luomuksena? Eikö esimerkiksi Kalevi Lehtinen ollut uusi luomus. Anteeksi, että kyselen, mutta haluan ymmärtää mitä ajattelet. Oletan, että tarkoitat kasteella nimenomaan uskovien kastetta, joka otetaan uskoontulon jälkeen. Ainakin oletan, ettet pidä imeväiskastetta efektiivisenä.
Itse näen, että kyllä raamatullisella kasteella kastamattomat ovat samalla tavalla haudattuja ja uuteen elämään nousseita, jos ovat Jeesukseen uskovia. Eivät kuitenkaan imeväiskasteen vaan sydämen uskonsa ja suun tunnustuksensa kautta. Näin on koska tunnustus on minun nähdäkseni selkeästi alkuperäisen kasteen vaikuttava osa. Ja näin ollen suun tunnustuksenkin kautta vanha ihminen tulee haudatuksi ja uskova tulee pukeutuneeksi Kristukseen. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?
Voi verrata Room. 10:10: sydämen usko + suun tunnustus = pelastus
Ja Mark. 16:16: usko + kaste = pelastus.
Joko on kaksi ihan erilaista pelastuksen tietä tai Raamattu on ristiriitainen tai sitten kaste vastaa tunnustusta.
Eikö, Ari, Jeesuksen tunnustamista edellytetä pelastumiseen (esim. Matt. 10:32-33). Eikä suoraan sanota, että uskon rinnalla se pelastaa (Room. 10:9-10). Voiko joku olla edes vanhurskas, jos kieltää Jeesuksen. Voisin antaa vähintään pari tekstiä, jotka osoittavat, ettei voi.
Pidän kiinni väitteestäni, että raamatullisessa alkuseurakunnan kasteessa pelastukseen vaikuttavaa oli juuri siinä tapahtunut tunnustautuminen Jeesukseen.
Samalla tavalla otan todesta muutkin lupaukset pelastumisesta ja syntien anteeksisaamisesta.
Ajatukset, että kaste ei pelasta lainkaan koskaan missään ja että vauva tarvisee pelastusta kasteessa ovat myöhäsyntyisiä. Jossain vaiheessa vain menetettiin ymmärrys kasteen alkuperäisestä merkityksestä.
Korjaa vain, Ari, jos näet minun menevän pieleen.
Blogiini saamani kommentit olivat, kuten arvasinkin, eri oppisuuntien välistä kiistelyä oikeassa olemisesta. Se ei ratkaise ongelmaa pienen lapsen isovanhemman kannalta.
On siis elettävä oman sisäisen äänensä kanssa. Suljettava korvansa oppineiden väittelyltä. Kuunneltava sitä, mitä arvelee kuulleensa Ylempää. Uskottava yhteyteen.
Arvelen, että tilanne on sama myös kiistelijöillä: itse kullakin meistä on sisäinen ääni, joka uskoo olevansa oikeassa. Omaksumansa oppisuunnan mukaan.
Ei kai siitä voi ketään tuomita. Se osoittaa vain sen, että olemme ihmisiä. Ei meillä ole totuuden avaimia. Olisikohan niin tarkoituskin olla? Jos jollakin on oikea oppi ja oikea tieto, hän ottaa vallan itselleen. Mihin Jumalaa sitten enää tarvitaan?
Eija, varmasti tämä oli arvattavissa kuten sanoit.
Itse ajattelen niin, että oikeaan oppiin kuuluu rakkaus ja toisten näkemysten ymmärtäminen.
Eija, meillä on lähetyskäsky. Sinä voit ja sinun tuleekin kertoa lapsenlapsellesi Jeesuksesta. Se on ensimmäinen asia. Hänen kastamattomuudestaan sinun ei tarvitse huolehtia yhtään. Ei niin tipan tippaa. Ei Jeesuskaan sitä katsele. Ei todellakaan. Se pieni on juuri tuollaisenaan hänen rakkautensa kohde. Muista myös häntä rukouksin. Minäkin huokasin jo rukouksen hänen puolestaan ja teidän muiden puolesta.
Eija Honkala, ymmärrän erittäin hyvin pohdintasi. Et ole ainoa joka on joutunut vastaavaan tilanteeseen. Toivotan voimia rukoukseen ja siihen, että voitte välittää lapsillenne ja lastenlapsillenne Jumalan armoa ja rakkautta niillä keinoilla mitä teillä on. Jumala on meitä kaikkia suurempi.Asiassahan on monta eri puolta.
Kastekysymys tulee henkilökohtaisesti lähelle myös itseäni. Se, että minut kastettiin vasta melkein puoli vuotiaana oli suurelta osalta sen ansiota että eräs helsinkiläinen kirkkoherra hoiti virkansa velvollisuudet ja otti yhteyttä kotiin, kun kastevarausta ei kuulunut. Äitini kun oli luullut , että minut oli sattuneesta syystä hätäkastettu. Tulin paljon myöhemmin uskoon kastekriisin tuloksena kun jouduin pohjia myöten selvittämään onko lapsikaste oikea vai väärä tai peräti pelastumiselle välttämätön.
Kauppiselle ja Pesoselle totean, että me uskomme Raamatun pohjalta ihan aikuisen oikeesti että Jumala uudestisynnyttää meidät kasteessa, nimenomaan ja varmimmin lapsikasteessa. Kysymys ei ole siitä, että kaste on jokin pelastumisen lisäedellytys vaan siitä, että meitä ihmisiä rakastava Jumala on juuri rakkaudessaan antanut meille kasteen ja sanan käytettäväksemme, jotta me saisimme osaksemme tämän rakkauden. Jos ja kun ne eivät meille jostain syystä kelpaa tai ne korvataan jollakin muulla ollaan turvattomilla väylillä. Esimerkiksi siunaamisen ja kasteen välillä on se tärkeä ero että siunaus on kaunis kristillinen tapa kun taas kaste ja siihen liittyvä sananjulistus ovat Jumalan nimenomaisesti käskemiä kohtaamispaikkoja (meidän omaksi parhaaksemme). Jumalahan kohtaa meidät niiden välityksellä mitä varmimmin. Tietenkin vastuu pienistä lapsista myös hengellisissä asioissa on aina ensisijaisesti vanhempien. Tässä vallitsee jännite johon on suostuminen . Meidän asiamme ei ole leikkiä Jumalaa eikä tuomita ketään kastamattomia ja kuitenkin meidän tulee opettaa ja toimia Jumalan antaman sanan mukaan.
Marko Sjöblom, kirjoitit: ”Jumala uudestisynnyttää meidät kasteessa, nimenomaan ja varmimmin lapsikasteessa.”
Vaikka sanot, ettet halua leikkiä Jumalaa ja tuomita kastamattomia, niin tarkkaan ottaen tuolla väitteelläsi ja ajatusmallillasi kuitenkin osoittaisit kastamattomina kuolleille vauvoille kadotusta. Jeesushan sanoi ”jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” Sen mukaan asia olisi selvä. Niin Augustinus aikoinaan opettikin.
Kasteessa uudestisynnyttiin alussa, kun kaste oli ihmisen ensimmäinen responssi Jumalan kutsuun evankeliumin kautta. Se oli todella ensimmäinen tunnustautuminen Jeesukseen ja Jeesus lupauksensa mukaan tunnusti tämän henkilön Isänsä edessä ja hän uudestisyntyi Jumalan lapseksi.
Raamattu on tosin moniulotteinen. Paavali ymmärsi kasteen olemuksen ja tiesi suun tunnustuksenkin riittävän. Itse uudestisynnyin rukousalttarilla helluntaiseurakunnassa, kun Jumala otti syntisen luterilaisen nuoren miehen kiinni. Elämä muuttui, kun julkisesti kävelin eteen ja ilmaisin haluavani pelastua. Minusta tuli tunnustava kristitty. Jos minut olisi Raamatun ajan tapaan kastettu saman tien, niin voisin sanoa uudestisyntyneeni kasteessa. Mutta suun tunnustus ja synninpäästö ajoivat saman asian. Raamatullisesti ja käytännössä. Vauvakasteessa minä en siis uudestisyntynyt.
Eijalta viisas kommentti. Muutenkin kommentit ovat olleet harvinaisen hyviä ja asian tuntevia. Näkemykset menevät ristiin, juuri kuten Tarja omassa kommentissaan huomio. Teologit kautta koko maailman ovat tämän asian ympärillä pohtineet ja pyrkineet varmasti löytämään varmasti oikeaa tulkintaa. Itse olen päätynyt siihen käsitykseen, että uudelleen kastamista ei tarvita. Yksi kaste riittää.
Kun lapsia kastetaan, niin sen perusteet löytyvät synnin Raamatullisesta käsittämisestä. Kyse on myös liitosta Jumalan puolelta, kuten Juutalaisille annettiin ympärileikkaus ikuiseksi liitoksi, samoin meille pakanoille kaste Kristukseen. (Tämä on vain yksi näkökulma)
Kun Paavali sanoo:”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” Niin hän antaa selkeästi ymmärtää, että synti on jotain paljon syvempää, kuin tässä elämässä tehdyt synnin teot. Raamattu on selkeä, kun se tuo esiin käsitteen: ”Synnin palkka on kuolema” Raamatun teologia on myös selkeä: Ihmnen syntyy kadotettujen tilaan, ennen kuin on tehnyt mitään hyvää taikka pahaa. Ihminen on myös karkoitettu Partiisista, jossa syntiä ei voi olla. Ylösnousemus uskon mukaan, ihminen Pelastetaan, Kristuksen tähden. Kaste on kuin vakuutus Jumalan puolelta, että Hänen lupauksensa pitää. Me voimme olla turvallisella mielellä, koska Jumala on luvannut Pelastaa meidät Kristuksessa, johon meidät on kastettu. Kaste on tuon liiton vala. (Tälle löytyy teologiset perusteet.)
Jos ajattelemme, että ihminen rakastaa tätä elämää, jossa kuolema hallitsee, niin voimme ajatella, että ihminen rakastaa kuolemaa. Jos taas ihminen kuolee tälle elämälle ja syntyy näin uudelleen, Kristuksen Evankeiluimin kautta, niin hän on siirtynyt kuolemasta elämään. Kristuksessa eläminen ei ole ensisijassa hyvän ja virheistä vapaan elämän suorittamista, vaan Jumalan siunaukseen ja lupaukseen luottamista olosuhteista huolimatta.
Jumala vanhurskauttaa jumalattoman armosta Kristuksen tähden, uskon kautta Jeesukseen. Se ei ole ihmisen valinta vaan Jumalan, joka antaa uskon.
Armovalinta on Jumalan teko, jossa ihmisellä ei ole mitään osuutta. Jumalan Sana on siemen joka kylvetään maailmaan ja saa aikaan uskoa, siellä missä sanaa julistetaan. Sana tekee sen työnsä, jonka tähden se on Lähetetty.
Paavali sanookin: ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” Room.8:33
Lopuksi lainaus Paavalilta, jossa ylösnousemus nähdään Kristinuskon päämääränä, eikä niinkään hyvä ja synnitön (vääryydestä vapaa) elämä, kuten niin usein ajatellaan Kristinuskosta. Raamatusta löytyy ajatus, että Jumala pelastaa ihmisen itsensä tähden. Sota ei ole lihallinen vaan Hengellinen.
”Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 1:Kor:15:12-24
On hyvä pohtia ajatusta: Ihminen ei kuolisi ilman syntiä, sillä kuolema on tullut synnin kautta maailmaan. Synti oli jo ennen lakia, mutta laki lisättiin, että synti kävisi ihmiselle ilmeiseksi. Jos ihminen pitää tätä kuoleman tilaa elämänä, niin ihminen on vielä pimeydessä. Elämä on Kristuksessa.
Jos ihminen pitää pimeyttä valona, niin kuinka suuri onkaan pimeys. Kristus tuli, että meillä olisi Hänessä elämä ja valkeus.
Ismo, kirjoitit: ”Kun lapsia kastetaan, niin sen perusteet löytyvät synnin Raamatullisesta käsittämisestä. Kyse on myös liitosta Jumalan puolelta. ”
Eli ”yksi näkökulma” on, että minun lapseni olivat liiton ulkopuolella noin 15-17 vuotiaksi, jolloin he vasta menivät kasteelle?Mitä se mielestäsi heille merkitsi? Heille oli kerrottu Jeesuksesta aivan pienistä saaakka ja he olivat uskoneet. Opetimme heille yhteyttä Jumalaan rukouksessa. Ja koko ajan he ovat olleet seurakunnan yhteydessä. Välillä ehkä vähemmän mutta kuitenkin. Heidän kaltaisiaan olivat monet itäisen kirkon kirkkoisät, jotka kristittyihin perheisiin syntyneinäkin kastettiin vasta varttuneina. En löydä Raamatusta lapsikasteen liittoa, mutta jos sellainen olisi, niin mitä sen ulkopuolella olemisesta seuraisi ja seuraa?
” synti on jotain paljon syvempää, kuin tässä elämässä tehdyt synnin teot. Raamattu on selkeä, kun se tuo esiin käsitteen: “Synnin palkka on kuolema”
Siis viittaat perisyntiin. Jos minun lapseni olisivat sattuneet kuolemaa ennen kastettaan, niin olisivatko he joutuneet kadotukseen kastamattomuutensa tähden? Tämä nyt sattuu olemaan se ydinkysymys, jota paljon kierretään, mutta tekee mieli kysyä. Silloin olisi loogista ja oikein kastaa vauvoja, jos he ilman sitä olisivat kadotettuja.
Minulla on kuienkin hyvin armollinen Jumala-kuva. En mitenkään voi hyväksyä esimerkiksi Augsburgin tunnustuksen sanoja. Ne eivät ole Raamatusta, vaan ne ovat lähinnä Herrojen Kyprianus ja Augustinus tuotosta. Luther ja kirjoittaja Melanchton kopioivat heidän oppiaan.
”perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.”
”Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon.
Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka … väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta.”
Niin. Minä väitän, että kastamattomina kuolleet vauvat pelastuvat ilman kastetta ja totean Paavalin sanoin: ”siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus”.
Kasteen oikeanlaista toimittamista ei ole Raamatussa määritelty. Uudestikastajat ovat omasta päästään kehittäneet kaikki väitteensä.
Uudesti kastajilla on myös aivan erilainen käsitys siitä, mitä on elää kristittynä. Samoin eri käsitys armosta ja evankeliumin vapaudesta. He eivät myönnä ihmisen täyttä kelvottomuutta ja syntisyyttä. Heidän kasteesta kuulee puhuttavan usein kuuliaisuuden tekona. Ikään kuin syntinen ihminen kykenisi sellaiseen ja sen avulla saisi Jumalan hyväksynnän. Uudestikastaminen merkitsee ainoastaan heidän seurakuntansa hyväksymisen saamista. Sen hyväksynnän jälkeen heistä tulee seurakuntansa täysivaltaisia tukijoita. Surullista on kun kirkossa opetetaan niin vähän kasteen merkityksestä. Niinpä vapaat suunnat kalastavat poukkaa kirkosta, kun puhuvat heidät pyörryksiin.
Kyllä kasteen oikea toimittaminen Raamatusta löytyy ja helposti. Sen kun vain lukee mitä siellä on eikä lisää omiaan.
Hankipa vaikka George Beasley-Murrayn Baptism in the New Testament. Ja luulisin, että kirkkohistorian puolelta sinua voisi valaista Everett Fergusonin Baptism in the Early Church. Kaverit ovat tohtoreita elleivät peräti professoreita.
Oletan itse tuntevani hyvin kirjavan luterilaisen opetuksen kasteen merkityksestä. Varmaan tunnen sen paremmin kuin moni kirkossa saarnaava pappi. Lutherin opin kehitykseen olen perehtynyt. Kymmeniä imeväiskastetta puolustavia kirjoja olen lukenut ainakin kolmella kielellä ja pari teologista tutkintoakin olen suorittanut eri oppilaitoksista. Toisen HY:stä, jossa kyllä sai perehtyä luterilaisiin näkemyksiin. Ja eivät ne argumentit oikein kestä arviointia. Sain sen vaikutelman, että siellä oli melko monia muitakin, jotka epäilivät niitä vahvasti.
Sanon senkin, että vaikka te luterilaiset valtion kanssa liittoutuneina liititte aikoinaan lain kautta kaikki suomalaiset lapsikasteella kirkkoon, niin ette te kuitenkaan omista Suomea tai meitä. Meillä on aivan täysi vapaus ja meillä on velvollisuuskin olla Herrallamme uskollisia ja opettaa Raamattua ja sen kasteoppia. Jos joku tekee sitten sen johtopäätöksen, ettei halua kuulua kirkkoon, eikö hänellä ole täysi vapaus lähteä? Minun puolestani uskovien kasteen löytäneet voisivat pysyä kirkossakin, mutta monet ovat kokeneet olonsa siellä aika ahtaaksi. Jotkut on jopa heitetty ulos. Siihen ehkä toivoisin muutosta. Koska sinä olet sitä mieltä, että asia on raamatullisesta vaikea, niin voisitkö omalta puoleltasi hyväksyä, että jos joku ei hyväksy vaikkapa Augsburgin tunnustuksen perisynti- ja kasteartikloja, niin hän voisi opettaa ja toimia sen mukaan. Mitä sanot?
Risto Kauppinen kirjoitti: kyllä kasteen oikea toimittaminen Raamatusta löytyy ja helposti. Risto voisitko selventää mitä tällä tarkoitat.
Sami Paajanen, täysi selonteko perusteineen vaatisi tilaa, mutta tiivistäen voi sanoa, että lähetyskäskyjä yhdessä katsoen ensimmäinen asia on julistaa evankeliumia tai opetuslapseuttaa kansaa eli tehdä heistä Jeesuksen oppilaita – mikä sekin tapahtuu Sanalla. Kaste (tai Johanneksen evenkeliumin lähetyskäskyssä synninpäästö) seuraa sitä.
Täytyy huomata ehkä tässä yhteydessä, että 1933/38 Raamatun käännös opetuslapseksi tekemisestä ”kastamalla ja opettamalla” ei ole oikea. Se korjattiinkin 1992 käännökseen. Kyseisellä käännöksellä on perusteltu käytäntöä, että ENSIN kastetaan vauvat ja SITTEN heitä opetetaan ja että näin olisi tarkoituskin tehdä opetuslapsia. Mutta UT:ssa on monia identtisiä imperatiivin ja aktiivin partisiipin preesensin yhdistelmiä, joissa kyseinen instrumentaalinen käännös mahdoton. Esim. Luuk. 10:7 ”olkaa siinä talossa ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota…” kuuluisi vastaavalla käännöksellä : ”olkaa siinä talossa syömällä ja juomalla, mitä heillä tarjolla”. Vastaavia esimerkkejä löytyy. Tämäkin on todella lyhyt selvitys…
Opetuslapseksi tekeminen ja kaste ovat eri asioita, mikä näkyy esim. Joh. 4:1:stä: ”Jeesus teki opetuslapseksi ja kastoi useampia kuin Johannes”. Siitäkään jakeesta ei voi löytää luterilaista ajatusta kasteesta opetuslapseuttamisen välineenä.
Samoin kaikki UT:n kertomukset näyttävät, että niitä kastettiin, jotka ottivat sanan vastaan (Apt. 2:41). Samarian kaupungissa evankeliumin uskoneet ”ottivat kasteen, sekä miehet että naiset”. Vauvoja ei mainita. Tällaistakin löytyy: ”synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa (oikos) uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin”.
Oli siis usko ennen kastetta. Perhekuntakasteita on käytetty perusteluna sille, että vauvat on kastettu, eli opetus ja usko voivat tulla kasteen jälkeenkin. Mutta kustakin tapauksesta näkyy, että kastetuilla oli tietoista toimintaa (he uskoivat, olivat tulleet Herraan uskoviksi, iloitsivat ym). Toisaalta perhekunnaksi käännetty sana oikos ei vaikuta sisältävän lapsia: esimerkiksi 1. Tim. 3:12: ”hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään” (= oikos). Muitakin esimerkkejä on.
Tässä mennään tietysti syvälle siihen, miten pelastus saadaan. Se ajatus, että perisynti pitää saada anteeksi kasteessa ja että siksi kastamattomina kuolleet vauvat joutuisivat kadotukseen, ei ole Raamatusta eikä varhaisimmasta kristillisyydestä. Tässä tulee samalla selitystä Ismo Maliselle, joka toisaalla kirjoittaa syntikäsityksestä.
Varhaisimmat kirkkoisät nimittivät vauvoja viattomiksi (voin antaa nimiä). Moni teologi näkee, että pääsyy perisyntiopin kehittymiselle oli se, että piti saada selitys sille, miksi kirkko kastaa vauvoja. Alussa niin ei tehty. Siinä vaiheessa, kun vauvakaste oli jo ilmaantunut, kyseli esim. Origenes, että koska kaste on syntien anteeksisaamiseksi, niin mitä syntiä heillä on. Hän ei opettanut vielä perisyntiä, mutta Kyprianus kehitti sen opin selkeäksi. (Toki ajatus oli jo vähän varhaisempi.) Augustinus sitten loi käsityksen, että vauva tarvitsee kasteen pelastuakseen perisynnin muuten tuomalta kadotukselta. Eli kirkkohistorioitsijat ovat todenneet, että perisyntioppi todella kehittyi teologiseksi perustaksi sille, että kirkko kastaa vauvoja. Se tapa tosin ei ollut alkuperäinen niin kuin Origenes luuli. Monet varhaiset kristityt kirjoittajat toteavatkin sen eksplisiittisesti. Ja varhaisimpien kristillisten kirjoitusten kasteohjeet ovat sellaisia, että niitä ei mitenkään voi soveltaa vauvoihin (Didakhe, Hermaan paimen…). Vauvoja ei mainitakaan kasteen yhteydessä. Jostain syystä vain (harhaoppiseksi tuomitun) Origeneen näkemystä tuodaan esiin perinteisissä kirkoissa. Tertullianuksen imeväiskasteen vastustus vuosilta 200-206) tosin saatetaan myöntää. Joka tapauksessa tätä kautta kehittyi oppi, että vauvat pitää kastaa, etteivät he joutuisi kadotukseen kuollessaan kastamattomina. Ensin syntyi tapa ja sitten sille kehitettiin selitys. Ja sitten onkin selitetty, että alunperinkin kaste olisi asetettu perisynnin anteeksiantamiseksi ja myös vauvoille. On siis tehty kehäpäätelmä.
Tässä ketjussa olen muuten tuonut esille, että kasteen soteriologinen eli pelastukseen liittyvä vaikuttavuus tuli alkuseurakunnan käytännössä ennen kaikkea sen tunnustusluonteesta. Tämähän on aika lailla tavallinen näkemys vapaissa suunnissa. Usein todetaan, että kaste oli alussa kuin alttarikutsuun vastaaminen nykyajan herätyskristillisyydessä. Nimenomaan tunnustuksen spesiaalimerkitys näiden yhteydessä on kyllä ollut huonommin artikuloitua, mutta eteenpäin menoa vapaiden kristittyjen opissa tapahtuu kuitenkin koko ajan.
Joka tapauksessa, jos näkee, että kasteen pelastava tekijä ei ollut se, että Jumala olisi luvannut antaa perisynnin anteeksi jokaisella vauvalle, joka kastetaan, vaan että alussa alussa kaste oli tunnustautuminen Jeesukseen (johon tietysti sisältyi oman syntisyyden ja syyllisyyden tunnustus) niin silloin ymmärtää, että vauvan kastaminen on turhaa. Aivan yhtä turhaa kuin se, että heidät esim. ympärileikattaisiin. Sen tavan ottamista kristinuskoonhan Paavali vastusti kiivaasti. Ja minun näkemykseni mukaan hän olisi vastustanut imeväiskastettakin ja ajatusta, että se pelastaisi vauvan. Molemmat voi ymmärtää lain teoiksi, vaikka imeväiskaste onkin kristillistetty versio vanhan liiton lain teoista.
Täällä jotkut haluavat puolustaa perisynnin anteeksisaamista vauvakasteessa. Se todella antaisi kaivattua perustetta kyseiselle riitille, mutta Sana ei sellaista ajatusta tue. Ja toisaalta siitä nousee kysymys, mitä tapahtuisi kastamattomina kuolleille vauvoille. Siihen ei kukaan halua sanoa oikein mitään. Väistämätön loginen vastaus olisi Augustinuksen näkemys, että he joutuisivat kadotukseen. Eikö niin?
Tyydyttikö tämä selvennys. Tiedän kyllä, että tämä on hyvin suppeaa.
Pekka et taida muistaa keskustelustamme kun todistin uskoontulostani eli kerrataampa hiukan.
Huusin hädässäni Jumalalta voimia ja Hän vastasi näyttämällä minun syntini eli kuinka olin itse elänyt Hänen tahtoaan vastaan enkä ollut kuullut yhtään Jeesuksen ääntä (vaikka olin kastettu, pyhäkoulua käynyt, riparilla konfirmoitu, ehtoollista nauttinut luterilainen). Siis jouduin tunnustamaan syntini.
Etsin seurakunnan, mutta ennen kuin löysin Jumala opetti Raamatun Sanan kautta asioita joiden kautta opin luottamaan Sanan voimaan.
Sitten kun löysin seurakunnan, täydellisesti luterilaisen, niin eihän siellä kukaan opettanut ”uudelleen kastamista” enkä siis minäkään kuullut opetusta uskovien kasteesta.
Sitten kerran kun kuin Pietarin sanat helluntai saarnasta ”ottakaa kaste” niin vain nämä saivat aikaan sydämen halun mennä kasteelle ja menin, siis etsin seurakunnan joka kastaa ilman että siihen liityttäisiin koska en aikonut erota luterilaisesta seurakunnasta.
Kysynkin olenko itse keksinyt kasteelle menon?
Risto Kauppinen tuot esille Paavalin sanoja ”suun tunnustuksesta”, onko niissä iankaikkisen elämän sanat?
Minulle vain ja ainoastaan Jeesuksen Sanat ovat iankaikkisen elämän Sanoja, siis kun Jeesus selkeästi Sanoo ettei kaikki pääse taivaaseen jotka sanovat ”Herra Herra” niin se on juuri Totuus eli vaikka kuinka suulla tunnustaa niin se ei todellakaan riitä.
Jeesus itse on Totuus ja Sana.
Aivan, Ari. Sanot ihan oikein. Mutta kyllä Paavalikin opetti oikein. Viittasin jo aiemmin toisessa ketjussa siihen, mitä hän kirjoittaa joistakuista Tiit. 1:16: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät.” Ei suun tunnustus todellakaan auta, jos todistaa elämällään muuta. Jeesuksen tulee olla Herramme myös siinä, että teemme, mitä hän sanoo. Aina se jää vajavaikseksi toki – ymmärryksemme on vajavainen – mutta tulee ojentautua sen mukaan, mitä ymmärtää.
Mutta toisaalta
”Minulla on kuienkin hyvin armollinen Jumala-kuva. En mitenkään voi hyväksyä esimerkiksi Augsburgin tunnustuksen sanoja. Ne eivät ole Raamatusta, vaan ne ovat lähinnä Herrojen Kyprianus ja Augustinus tuotosta. Luther ja kirjoittaja Melanchton kopioivat heidän oppiaan.” (R.K 21:52 komentista)
On selvää, että käsityksemme ovat ristiriidassa juuri syntiä koskevan opetuksen osalta. Juuri perisynti (Syntiinlankeemuksen vaikutus ihmiskunnassa) on syy, joka tuo kuoleman ihmisen osaksi ja vaikuttaa ihmisessä, sen, että vastasyntynyt voi kuolla ensimmäisen henkäyksensä jälkeen.
Kuolema on synnin seurausta. Paratiissa johon ihminen Luotiin, ei ollut kuolemaa. Syntiin lankeemuksen jälkeen ihminen karkoitettiin Paratiisista.
Kuolemalla kuoleminen tuli ihmisen osaksi juuri Aadamin ja Eevan lankeemuksen tähden. Me kuolemme, koska olemme tuosta synnistä osallisia.
Raamattu on riittävän selvä, tämän asian ymmärtämiseen, jos on uskoa, mutta sen uskominen on toinen juttu. Mielestäni myös synti täytyy uskoa sanan mukaan, silloin myös Armo saa sen merkityksen, joka Raamatusta nousee. Synnin teot me voimme kokea maailmassa, mutta synnin alku syy, täytyy uskoa Sana mukaan, niinkuin Luominenkin. Maailma on olemassa Luojan vaikutuksesta, eikä mitään ole syntynyt itsestään. Jumalan Henki liikkui vetten päällä ja sai elämän aikaan.
On mielestäni kyseenalaista tehdä Jumalasta armollinen vain oman armo käsityksen mukaan. Sama koskee Jumalan hyvyyttä, Jumal ei toimi ihmisten mielen mukaan, vaan oman tahtonsa mukaan.
Emmekö usko Jumalan tietävän mitä Hän tekee? Eikö Hän ole elämän ja kuoleman Herra? Mihin uskoa tarvitaan, jos me tiedämme kaiken paremmin kuin Jumala? Eikö ihminen ole Pelastettu Kristuksessa juuri ylösnousemukseen? Eli iankaikkiseen Elämään, takaisin alkutilaan elämään ilman syntiä?
Kristillinen Kirkko on kastanut ihmisiä, perhekunnittain uskon mukaan toimien ja juuri seurakunta toimii Kristuksen ruumiina maanpäällä, kastamalla ja opettamalla ihmisille Kristusta. Seurakunta uskoo Jumalan Pojan, ja kastamalla kastaa ihmisiä pois kuoleman vallasta, synnyttämällä Jumalalle Lapsia, Hengen mukaan.
Niinkuin ihminen saa lihan mukaan syntyä miehistä ja naisesta, niin saa ihminen syntyä Kristuksen ja seurakunnan kautta uudesti ylhäältä. (Yllä ja morsian)
Niinkuin ei lapselta kysytä tahtoa syntymiseen lihasta, niin on myös Hengellisen syntymän laita. Juuri sen tähden Jumala Lähetti maailmaan Poikansa, että ihminen saa Hänen kauttaan uuden syntymän, Elämän, Hengen mukaan. Syntymä ei ole ihmisen vallassa, vaan Jumalan ja juuri siksi Raamatussa puhutaan uudelleensyntymästä, että ymmärtäisimme, että se ei ole ihmisen vallassa.
Koska uskomme, siksi kastamme. Niinkuin ei ole elämä ja kuolema ihmisen vallassa, niin ei ole myöskään Rakkaus, joka on Jumalasta. Jumala on ensin Rakastanut meitä, sillä Rakkautta ei ole meissä itsessämme. (Joh.5:42) Usko on myös Jumalasta tullut maailmaan Poikansa kautta, joka on ollut ennen maailman perustamista.
Kaikki kasteet Kristukseen on hyväksyttävä mielestäni uskon mukaan.
Miksi seurakunnan suorittama kaste pitäisi hylätä sen tähden, että me järkeilemme, ettei pieni vauva voi ymmärtää mitään? Emmekö halveksi silloin Jumalan Voimaa? Eikö Jumala voi toimia näkymättömän Voimansa kautta juuri kasteessa?
Raamattua lukiessa tämä on hyvinkin mahdollista ja jopa selviö. Emmekö usko Jumalaan, kaiken näkyväisen ja näkymättömän Luojaan? Eikö Jumala todellakaan voi toimia kasteessa, Henkensä kautta? Eikö kasteessa lausutut Sanat olekaan Jumalan Hengen kautta maailmaan vuotaneet? Eikö, Vesi, Veri ja Henki pidä yhtä?
Lopuksi laitan Lutherin kommentin, juuri kyseiseen keskusteluun sopivana:
Sallikaat lasten tulla minun tyköni, ja älkäät kieltäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.Mark. 10:14.
”Sinä sanot: ”lasten ymmärrys ei ole vielä herännyt, ja sentähden he eivät taida uskoa.” Sano minulle, onko se kristillistä, että me oman mielemme jälkeen päättelemme Jumalan työstä; ja ajattele, jospa sinä ymmärrykselläsi jo olet joutunut uskosta pois, mutta lapset ymmärtämättömyydessänsä sitä vastoin olisivat uskoon tulleet? Rakkaani, mitä ymmärryksesi sinua auttaa niissä asioissa, jotka uskoon ja Jumalan sanaan koskevat? Se sotii päinvastoin uskoa ja sanaa vastaan, ja estää monenkin niihin pääsemästä. Ei, ensin täytyy järjen viisauden tulla sokeaksi, niin että ihminen järjellänsä kuolee ja tulee tyhmäksi, vieläpä niin ymmärtämättömäksi ja taitamattomaksi kuin pienoinen lapsi, jos hän muutoin tahtoo uskoon tulla ja Jumalan armon käsittää, niinkuin Kristus sanoo Matt. 18:3. Mitä ymmärrystä oli niillä lapsilla, jotka Kristus otti syliinsä? Minkä tähden kutsui hän ne tykönsä ja siunasi heitä? Mistä ne olivat saaneet sen uskon, joka teki heidät taivaan valtakunnan lapsiksi? – Aivan sentähden, ettei heidän ymmärryksensä vielä ole heille esteeksi, niin etteivät he suuruudessansa taida ahtaan portin kautta kulkea.” M Luther
Risto Kauppinen esitti aikaisemmin ( 18.09.2017 16:07) ajatuksia kristillisestä kasteesta. Kiitos vastauksesta. Kaikeen en pyri vastaamaan, mutta muutamia ajatuksia. Joachim Jeremias on käynyt kirjassaan ( lapsikaste kirkon alkuaikoina) perheen määritelmää läpi juutalisuudessa ja varhaiskirkossa, jossa hän osoittaa, että perheeseen kuuluvat myös lapset.
Alukirkon ja varhaisteologien keskuudessa esiintyi kaikenlaista ( Esim Tertullianus) . Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että, lasten kastaminen oli kirkossa ikivanha perinne. Hippolytoksen kirkkojärjstyksessä joka kuvastaa varhaisempia kristillisiä traditioita (mm. kasteen kaavan) asia on kiistaton.
Jos saa käsiiisi kirjan kasten kirkon alkuaikoina ( A. Laato) joka on syntynyt Valleri Luodon ja Klaus Korhosen kasteteologian inspiroimana, se kannattaa lukea.
Lapset kasteaan koska he syntyvät Aadamin jälkeläisinä, heidät halutaan synnyttää/palauttaa Jumalan valtakuntaan ja kasten on siihen väline koska se antaa synnit anteeksi ( Apt 2:38) jokainen joka on Kristukseen kastettu on yhdistynyt häneen ( Gl 3:27).
Jos kaste ei välitä syntien anteeksi antamista, on suurin osa kristikunnasta opettanut vuosisatoja väärin alusta asti ja opettaa edelleen.
Sami Paajanen. Sivuutinpa näköjään mainitsemasi Hippolytoksen kirkkojärjestyksen. Se on kyllä tuttu. Olen lukenut, että sen ajoitus on haastava. Se saattaa olla syntynyt 200-luvun alkupuolella Roomassa. Sitä ei kyllä pidetä varmana. Muistitietoni jostain lukemastani kirjasta sanoo, että sitä olisi toimitettu ja muokattu pidemmän ajan kuluessa niin, että tekstipätkien ajoitus on vaikeaa. Everett Ferguson kirjoittaa siitä paljon kasteen historiikissaan. Kukaan ei väitä, että kyseinen kirkkojärjestys ei ole apostoliselta ajalta.
Olinpa huolimaton… Yllä olevan viestin piti olla alempana olevan jatke. No, ehkä huomasit, Sami Paajanen, sen itsekin.
Risto Kauppinen kirjoittaa; ” Ja toisaalta siitä nousee kysymys, mitä tapahtuisi kastamattomina kuolleille vauvoille. Siihen ei kukaan halua sanoa oikein mitään. Väistämätön loginen vastaus olisi Augustinuksen näkemys, että he joutuisivat kadotukseen. Eikö niin?”
Tuohon kysymykseen on helppo vastata. Perisynti on itsessään kadottava synti. Samalla tavalla aikuinen joka ei usko vaikka olisi kastettu menee kastettuna kadotukseen. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, siihen viittaa ( 1 Piet 3,4). Sama asia koskee myös pakanoita jotka eivät ole ikinä kuuleet tai ehtineet kuulla Jeesuksesta. Voi olla, että moni muslimi kuulee ensimmäisen kerran Jeesuksesta kuoleman rajan toisella puolella. Kirkko on painottanut vaikeissa kysymyksissä Jumalan oikeudenukaisuutta.