Heti otsikko herättää tukun kysymyksiä. Miksipä tuota pohtimaan, asiahan tiedetään. Mutta tiedetäänkö – riittävästi? Mitä pienen pieni ihminen voi saada selville rajattoman maailmankaikkeuden synnystä 13,8 miljardia vuotta sitten – kaikkeudesta, jonka halkaisijakin on jo noin 90 miljardia valovuotta. Sitä paitsi olisihan nyt jo telluksellamme oikeita megaluokan ongelmia ratkottavana.
Lukuisat ihmiset ovat sen varassa, mitä tiede kertoo maailmankaikkeuden synnystä. Sekään ei ole kiveen hakattua tietoa. Monet uskovat taas yksiselitteisesti, että alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maailmankaikkeuden tarkkaa syntymäaikaa ei tiedetä. Arviot vaihtelevat 10:stä 20 miljardiin vuoteen. Alkuräjähdys tapahtui, tai sen arvellaan tapahtuneen, noin 13,8 miljardia vuotta sitten ja päättyi noin 100 000 vuotta myöhemmin.
Teoria alkuräjähdyksestä syntyi 1960-luvulla. Se on nyt johtava teoria. Albert Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria tukee sitä. Räjähdyksen alkaessa oli siis jotain olemassa.
Ison kirjan mukaan Jumala loi maailmankaikkeuden, sen elonkehän ja luonnonlait. Väite ei ole tieteellinen teoria – ei edes hypoteesi (oletus) tieteessä. Se perustuu uskoon. Se ei etsi todisteita, ei järjen päätelmiä eikä enemmistöjä taakseen. Jumala kaiken luojana on uskon asia.
Totuuden etsinnässä ihmisten luulot ja asenteet ovat ns. väliin tulevia muuttujia. Totuuden etsijä ei kuitenkaan kumarra mielipiteille. Olevaisen selittämistä voi ohjata myös ihmisen jumalakuva. Tuo kuva voi vaihdella laidasta laitaan – uskoon perustuvia käsityksiä kaikki!
Suomessa jumalakuvan rinnalla voi hallita yleisestikin toteamus: ”Uskomisella on kaupunkikuplassa surkea maine (Johanna Malinen, HS, 20.1.). Maailmanlaajuisesti uskontojen merkitys on kuitenkin kasvussa – etenkin globaalissa etelässä” (Reetta Räty, HS, 21.1.).
Ihmismielen loputon uteliaisuus
Ihminen etsii itselleen oudoille ilmiöille selityksiä, järjestystä olevaisen sekamelskaan ja yrittää koota eheää näkemystä tiedon sirpaleista. Suuria asioita saa, on hyvä ja jopa pitää ajatella.
Lukuisat ihmiset tyytyvät tai hyväksyvätkin tieteen valtakäsityksen maailman synnystä. Monet epäilevät, kaipaavat lisätietoa ja parempaa ymmärrystä asiaan. Selittämättä jää paljon.
Mitä vastaisit, jos kysytään: 1) loiko Jumala maan ja taivaan, 2) onko tieteen tieto maailmankaikkeuden synnystä luotettava ja 3) ovatko nämä totuudet toisilleen vastakkaisia? Varmoja tietoperustaisia vastauksia kysymyksiin lienee vähän tai ei lainkaan.
Yhden asian selvittyä toinen odottaa. Alkuräjähdysteoria ei kerro, mitä oli olemassa ennen räjähdystä. Luonnonlait toteuttavat kaikkeuden tarkoituksenmukaisuuden.
Maailmankaikkeuden synnyn eräitä selityksiä
En pyri enkä edes kykene kuvaamaan sellaista, jossa olisi tieteen ajantasainen ymmärrys maapallon synnystä. Seuraavat tiedon sirpaleet antavat karkean käsityksen äärettömän laajasta ja monimutkaisesta ilmiöstä – tieteen kannalta.
Elollisen ja elottoman luonnon ilmiöt tapahtuvat luonnonlakien mukaan. Luonnonlaeilla on sisäinen logiikkansa – ehkä tarkoituskin. Sattuma synnyttää taas kaaoksen.
Maapallon varhaisimmat vaiheet ovat tutkijoille yhä osin arvoitus. Sen historiasta on saatu tietoa fossiili- ja kivitutkimusten avulla. Maan saatua alkunsa se on ollut jatkuvassa muutoksessa. Näihin asioihin on saatu vastauksia eri tieteenalojen avulla. (ks. Yle.fi/artikkeli, Raili Löyttyniemi, 2013.)
Maapallo ja muut aurinkokunnan planeetat syntyivät, kun avaruudessa leijunut jättimäinen pöly- ja kaasupilvi alkoi tiivistyä. Syytä siihen ei tiedetä. Yksi vaihtoehto on lähellä tapahtuneen supernovaräjähdyksen (= räjähdys tähden luhistuessa) paineaalto. Pölypilven tiivistyessä sen hiukkaset alkoivat kasaantua yhteen vetovoiman ansiosta. Ne muodostivat ensin pieniä jyväsiä ja sitten isompia kivenlohkareita. Lohkareet törmäilivät satunnaisesti toisiinsa muodostaen isompia kappaleita eli asteroideja. Maapallo oli aluksi sulaa kivi- ja metalliainesta. Se jäähtyi hiljalleen taivaankappaleeksi, jolla nyt elämme. (ks. Jyri Näränen, HS tiede, 2015.)
Auringon syntyessä ylijääneen materiaalin pienet taivaankappaleet vetivät puoleensa hiukkasia ympäröivästä avaruudesta ja alkoivat muodostaa planeettoja. Maasta tuli kiviplaneetta. Kauempana auringosta syntyi kaasuplaneettoja. Aluksi planeettamme oli viileä, löyhä ja sedimenttikivilajia muistuttava massamöykky. (ks. Mikko Turunen, Geologia.fi, Wikipedia.)
Maan ja taivaan synnystä kristinuskon mukaan
Monille ihmisille Raamattu on satukirja. Toisille ihmisille se on Jumalan sanaa ja uskon perusta. Jännite syntyy silloin, kun Jumalan sanan totuutta ja tieteen totuutta pidetään ristiriitaisina.
Tiede on hampaaton hengellisissä (Jumalan Hengen) asioissa ja Raamatun lukuisten ihmeiden selittämisessä. Tieteellä on kyllä keinoja varmentaa ja kiistää Raamatun historiallisia faktoja. Uskolla ei taas voi – olemuksensa mukaisesti – selittää luonnonilmiöiden prosesseja. Toisaalta Jumalan sormen osuutta esim. alkuräjähdyksen käynnistäjänä ei voi kieltääkään.
Raamatussa luomiskertomus kuvataan yleisesti. Pitäisikö kuvauksen olla tarkempi? Jos kyllä, miksi? Sitäkin kysellään, kuinka kirjaimellisesti tuo kertomus tulisi käsittää.
Kristinuskon ”suuressa kertomuksessa” olennaisia asioita ovat mm. maan, taivaan ja ihmisen luominen sekä pelastushistoria syntiinlankeemuksen jälkeen. Kertomuksen sisäinen johdonmukaisuus vakuuttaa – siis noin 1600 vuoden aikana kirjoitetuissa Raamatun kirjoissa.
Mitä Raamattu sitten kertoo kaiken olevaisen rakentajasta (ks. Hepr. 3:4)? Jumala on kaikkien luotujen Jumala (Jer. 32:27), on kaikkivaltias (Ilm. 21:22) ja ikuinen (Room. 1:20). Hän loi sanallaan taivaat ja suunsa henkäyksellä tähtien joukot (Ps. 33:6). Ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, oli Jumala (Ps. 90:2). Kaikki on saanut alkunsa Jumalasta (1. Kor. 11:12).
Luomisen työ ei ole pysähtynyt. Sitä tarkoittavat mm. sanat: ”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut” (Ps. 139: 13).
Tieteen ja kristinuskon todellisuudet
Tieteellinen tutkimus kohdistuu siihen, mitä on olemassa, miten olevaisen osat ovat syntyneet, ovat toisiinsa yhteydessä ja toimivat. Tieto on kumulatiivista (kasautuvaa), usein aistein ja mittauksin havaittavaa sekä itseään korjaavaa. Tutkimus lisää ilmiöiden ennustettavuutta.
Tieteessä asioiden keskinäiset suhteet kuvataan mm. lainalaisuuksina ja teorioina täsmällisin käsittein ja matemaattisin lausekkein. Tutkimusprosessi voi alkaa oletuksilla. Uskomuksia voidaan tutkia, mutta ne eivät kelpaa totuuden takeiksi.
Tutkimuksen kohde on toisille Jumalan luoma maailma ja toisille maailma, joka on syntynyt omalakisesti vailla korkeampaa voimaa. Lähtökohtaoletus voi vaikuttaa tuloksiin.
Tieteelle ei kelpaa väite, että Luoja loi luonnonlait. Se ei toki kiistä eikä myönnä Jumalan olemassaoloa – ei liioin luomisen jatkumista. Se epäilee ja ihmettelee – ja niinhän asian tieteessä tulee ollakin.
Päätelmiä
Uskon totuudet ovat yliluonnollisia – ajatus niiden totuuksien tieteellisestä tutkimisesta on siis absurdi (mieletön). Kristinuskon olemushan on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä (Hepr. 11:1).
Uskon todellisuus ei kaipaa tuekseen havaintoja tai uskon käsityksiä korjaavaa viisautta. Asia voi ”mystifioitua” monille entistä enemmän, jos kerrotaan, että Jeesus antaa uskon (ks. Ap.t. 3:16) tai että usko (Kristus) on sama, eilen tänään ja ikuisesti (ks. Hepr. 13:8).
Tietämisen mahdollisuudet maailmankaikkeudesta ja sen synnystä pysyvät rajallisina. En näe ristiriitaa maailman syntyä koskien, olivatpa tiedot tieteeseen tai kristinuskoon perustuvia.
Esko Korkeakoski
Kirjoittaja on kasvatustieteen tohtori ja dosentti Valkeakoskelta
Hyvä, juuri näin kuten kirjoittaja lopussa toteaa: ”Tietämisen mahdollisuudet maailmankaikkeudesta ja sen synnystä pysyvät rajallisina. En näe ristiriitaa maailman syntyä koskien, olivatpa tiedot tieteeseen tai kristinuskoon perustuvia.”
Raamattu käyttää kuvia ja kertoo hengellisen näkökulman. Tiede pyrkii selvittämään ja kertomaan, miten maailmankaikkeus on syntynyt ja toimii. Usko ja tiede ovat toistensa kumppaneita. Sellainen hengellisyys, joka perustaa tietonsa maailmasta vain Raamattuun ja pitää sitä kaikissa asioissa erehtymättömänä, on lopulta melko heikkoa uskoa ja hengellisyyttä.
Luomisesta puhuttaessa voidaan myös ajatella, että Jumalan puhumat sanat eivät ole lainkaan ”kieliopillisia” sanoja, vaan samalla olevia asioita. Me voimme puhua ainoastaan kieliopillisesti, kun Jumalan ”kielioppi” on erilainen koskien sanaa olemalla asia semanttisen suhteen puuttuessa, miten se filosofiassa käsitetään. Sanat eivät ole vain sanoja, vaan olemattomat alkavat olemisensa. Nämä luomisen ”kieliopin” sanat eivät signifioi kohteita (res) minkään meidän mielessämme olevan käsitteen välityksellä. Koska tapa, jolla sanat signifioivat kohteita on ineffabilis et incomprehensibilis (sanoinkuvaamaton ja käsittämätön) tässä ei päde rationaalinen logiikka, joka on tieteen työkalu.
Tieteen teoriat ovat jatkuvan muutoksen ja kehityksen alaisia. Sen sijaan pelastava usko pysyy aina samana ja samanlaisena.
1700-luvun tunnettu valistusfilosofi ennusti, ettei 1800-luvun lopulla enää kukaan lue Raamattua. Tänään tiedämme, että Raamattu on maailman eniten levinnyt kirja.
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, s. 8, SLEY, 1982.
Luomisen sana ”Ja Jumala sanoi” viittaa Kristukseen jo ennen aikojen alkua ”ollen sama, eilen tänään ja ikuisesti. (Heb13:8)” Sana tuli Sanojasta, joten Sanan Lausuja on eri kuin lausuttu Sana. Jumalalla on oma sisätrinitaarinen elämänsä. Isä synnyttää Pojan, kaltaisensa itsestään Pyhässä Hengessä ja Pyhä Henki lähtee heistä kummastakin. Pyhä Kolminaisuus tekee yhdessä lunastuspäätöksen ja Isä, Poika ja Pyhä Henki käyvät tästä keskustelua niin sanotusti Jumalan sisällä. Ja neitsyt Maria tuli raskaaksi ja synnytti Pojan, esikoisensa…. Syllogistiikan sääntöjen
mukaan pitäisi olla mahdollista: Premissi 1: Tämä Jumala on Isä: Premissi 2: Tämä (sama) Jumala on Poika
Johtopäätös: Näin ollen Isä on Poika. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tuloksena on teologisesti hereettinen johtopäätös.
”Näkyvän ja näkymättömän Luoja…” avaa tieteelle mahdottoman ajatuksen, koska tiede ei voi mitata näkymätöntä. Tiede pyrkii kuitenkin löytämään kaiken tarkoituksen näkyvästä. Onkin todettava, että tiede on jatkuvaan muutokseen perustuva uskomusjärjestelmä. Tieteelle on tosin annettava tunnustusta, kun se on alkanut pitämään mahdollisena, että on olemassa nykyisen käsityskyvyn ulkopuolisia ulottuvuuksia. Hengellinen todellisuus on myös Jumalan Valtakunnan todellisuutta, jossa on iankaikkisuus läsnä. Tiede ei voi sitä käsittää, koska se ei tunnusta Jumalaa.