Törmäsin pari vuotta sitten siihen, että Suomessa yhä vähemmän puhutaan kristillisestä maailmankuvasta. Sana on kuitenkin yleisessä käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä USA:n evankelikaalissa kirkoissa. Miksi näin?
Jokaisella ihmisellä on maailmankuva. Se on uskomuksiemme summa todellisuudesta. Maailmankuva kertoo mm. sen, mistä tulemme, minne menemme, mikä on ihminen ja mikä on meille elämässä tavoiteltavaa ja arvokasta.
Kristillinen maailmankuva sisältää mm. opetuksen luomisesta, lankeemuksesta, lunastuksesta, ja uudesta elämästä Kristuksessa. Myös opetuksen kerran tulevasta Kristuksen valtakunnasta, joka on ikuinen valtakunta. Miksi siksi uskomme määrittelyä kristillisen maailmankuvan kautta vältellään?
Tutkimukset viittaavat siihen. että vain noin 5% kirkkojen jäsenistä Suomessa näkevät Kristuksen ja Raamatun ainutlaatuisuuden, ts. heillä on perinteinen kristillinen maailmankuva. Kasvava määrä kirkon jäseniä ja työntekijöitä edustaakin siksi mielestäni sekulaaria kristillisyyttä, jossa ne kohdat, jotka tuntuvat Raamatussa olevan ristiriidassa vallitsevan humanistisen ihmiskuvan kanssa, voidaan ohittaa. Käytän “sekulaari kristitty” -ilmaisua siinä mielessä, että yksilö näkee olevansa kristitty, mutta pitää itseään samalla riittävänä auktoriteettina päättämään, mitkä Raamatun kohdat ovat vanhentuneita ja mitkä todesta otettavia. Siksi heille ei myöskään perinteinen kristillinen maailmankuva ole se, johon he haluavat identifioitua.
Tässä mielessä arkkipiispa Luomakin, kertoessaan viime kuussa avautuneensa avioliiton laveammalle määrittelylle, näyttäytyy minulle sekulaarina kristittynä, jolle hänen oma ymmärryksensä rakkaudesta on riittävä Raamatun tulkintaprinsiippi.
Ilmaisu sekulaari juutalainen kuvaa juutalaista, joka on sitä kulttuurisesti, mutta ei harjoita uskontoa. Sekulaari muslimi taas on luopunut Islamin alkuperäisestä poliittisesta ulottuvuudesta. Siksi sekulaari kristillisyys olisi minusta selkeyttävä ilmaisu niille, joille kristinusko on tarvittaessa, yhteiskunnan mukana muuttuva uskomusjärjestelmä, mutta jotka esim. hylkäävät ajatuksen kaikkien ihmisten syntisyydestä ja Kristuksen sovitustyön välttämättömyydestä. Itse taas liittyisin perinteiseen kristinuskoon, joka ei muutu.
Tämä kirjoitukseni raapaisi vain hieman pintaa. Näyttää siltä, että Suomen kirkon johdossa ei ole ketään, joka haluaisi ääneen puhua tästä kirkon sisällä olevasta hengellisestä jännitteestä. Jännittestä, joka jakaa piispakunnan, papiston ja työntekijät. Ja jonka laajuutta tavallinen seurakuntalainen ei edes ymmärrä. Moni minulle sekulaariksi kristityksi näyttäytyvä teologi identifioi itsensä käytännössä “progressiivisen kristillisyyden edustajaksi”, joka yhdistää liberaaliteologian ja new-age ajattelun vaikutteita. USA:ssa on julkaistu tutkimus (One Faith no Longer, Yancey & Quosigk, ), joka pohtii ns.progressiivisen ja perinteisen kristillisyyden suhdetta ja toteaa, että on perusteita pitää niitä jopa eri uskontoina.
Samalla kun teologien parissa on kasvava haluttomuus identifioitua perinteisen kristillisen maailmankuvan edustajaksi, on minusta juuri ruohonjuuritasolla monilla kristityillä kaipaus olla osa joukkoa, jolla on selkeä raamatullinen maailmankuva. Mitä tehdä? Vai onko edes aihetta toimia? Entä miten sinä näet todellisuuden?
Antero hyvä,
kysehän ”kristillisessä maailmankuvassa” ei ole siitä, mitkä Raamatun ”nippeliasiat” tulkitaan milläkin tavalla. Meillä kaikilla on niihin varmasti hiukan poikkeavia ajatuksia ja suhtautumistapoja. EIkä kyse ole siitä, onko esim. luominen tapahtunut 6 x 24h kuluessa +/-0,000001 % toleranssilla suhteessa nykyiseen atomikellopohjaiseen ajanhallintaamme.
Jos nyt alkajaisiksi ajattelisimme vaikka ”virallisten” uskontunnustusten mukaista käsitystä – jossa noita tunnustuksia ei ajatella vain (muinaisena tai postmodernina) runoutena. Kuka on ”oikea” kristitty, on sinänsä kysymys, joka on ihmisen ja Jumalan välinen asia (vaikka siihen toki yhteisöllisyyttä kuuluu ja liittyy).
Moni ns. kristityksi itsensä nimittämä voi olla vakaumukseltaan ateisti, joten jos asiasta aletaan debatoimaan, on termit ensin määriteltävä, muuten joudumme klassiseen ”hyvää päivää – kirvesvartta tai aita/aidanseiväs -problematiikkaan sekoamaan.
Joskus tulee ssellainenkin olo, että ajatus ”kristillisestä maailmankuvasta” halutaan vesittää juuri sillä, että aletaan ”saivartelemaan” nippeleistä, kun asia voitaisiin jollakin tarkkuudella käsitellä suuremmilla linjoilla. Niinhä tieteessäkin tehdää: määrittellään käsitteet ja sen pohjalta argumentoidaan. Sitten voidaan erikseen tutkailla ns. rajatapauksia. Ajatus on, että ns. klassinen kristinusko on sitä, joka on kuvattu uskontunnustuksissa. Toki ajatus klassisesta kristinuskostakin usein halutaan torpata väittämällä, että ”alussa oli moninaisuus”. Mutta olkoon moninaisuus tai ei, olkoon klassisen kristinuskon olemus se, joka määretellään uskontunnukstuksilla. Jostain kiinnitetystä on lähdettävä (joka tietysti postmodernismissa on mitä on). Jos ihan kaikki on vaion tulkintaa, joudumme tulkitsermaan myös toistemme sanomisia, ja jokainen ne tuilkitsee omalla erilaisella tavallaan. Otapa siitä sitten selvää…..
Parempi on puhua kulttuurikristillisyydestä. Kulttuurin tähden aikuiset kirkkoon kuuluu ja nuoret rippikoulun käy. Sen tähden käydään joulukirkossa ja kastetaan lapset. Kaikki tämä ja paljon muuta tehdään vain siksi, että näin on yleisenä tapana toimia. Mitään Jeesuksen sisäistä tuntemusta, eli uskoa ei tähän tarvita, eikä edes osata kaivata. Heiltä puuttuu tärkein, mutta he eivät ole siitä ollenkaan tietoisia. Eikä se heitä millään tavalla huolestuta. Jopa ovat valmiita vastustamaan jyrkästi sellaista puhetta, että pelkkä kristilliseen kuttuuriin hartaasti osallistuminen ei riitä mihinkään ja on vain ihmisten luontaista uskonnollisuutta.
Lienee selvää, että Raamatun alkulukujen tekstejä luetaan ”myyttisenä historiankerrontana” hyväksyttynä tulkintamallina. En ota siihen sinänsä kantaa muutenkuin siten, että Mooses nyt jostain syystä käyttää luomisen yhteydessä sanoja ehtoo, aamu ja päivä. Miksi Jumala haluaa käyttää näitä mittoja luomistyössään pysyköön hänen asianaan. Puhuuko Jumala sitten tässä sanojen varsinaisessa merkityksessä, vai kuvaannollisesti. Raamatun mukaan maapallolla on kuitenkin alkunsa ja sitä ennen valitsee pimeys, ennenkuin Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus.” Jos tätä olisi joku voinut katsoa pimeydestä käsin avaruuden tyhjyydessä, olisi hän nähnyt valon leimahtavan ja maapallon muuttuvan näkymättömästä näkyväksi, sillä valo on ollut todellinen ja aineellinen ja siten myös historiallinen ajan alkaessa. Miten valkeus/valo sitten sai alkunsa. Raamatun mukaan, kun sana oli lausuttu sai valkeus syntynsä pimeydestä. Mitä Isä Jumala sisällään lausui tapahtui se heti ulkona, joka näkyi avaruudessa maan saadessa alkunsa.
Raamatun alkulukujen merkitys ei avaa meille tieteellisesti sitä, miten maailama on syntynyt. Vaikka avaisikin, niin siitä olisi hyvin vähän hyötyä. Sen sijaan jos katsellemme samoja jakeita hengellisin silmin ja etsimme sieltä hengellisiä eväitä, niin sieltä löytyy loputtoman paljon rikkautta.
Minulle yksi mahtava löytö oli äskettäin tuo kohta, jossa Jumala näki, että se oli hyvä.
Tajusin, että on paljon asioita joissa itse en näe niin, mutta Jumala näkee siinäkin hyvän.
Niin Pekka, yritin vain kuvata sitä mitä merkitsee se, kun Jumala jotakin sanoo. Silloin myös jotakin tapahtuu. Mitä aineeseen tulee se on tehty tyhjästä, ja niin valkeuskaan ei ole tehty valkeudesta, vaan valkeus sai syntynsä pimeydestä ja sekä maan, että taivaan Jumala teki tyhjästä.
Lisään vielä edelliseen sen, että samaan tapaan luotiin kaikki muutkin. Pimeydestä kutsuttiin olemaan ne kaikki mitä ei ollut olemassa, jotka saivat olemisensa sanan kautta. Tiede sitten tukii sitä, mikä on syntynyt ei-mistään.
”Tulkoon valkeus!” käy hyvin alkuräjähdyksen kuvauksesta.
Totta kyllä, tuo ”tulkoon valkeus” käy tietenkin ”alkuräjähdyksen”kuvauksesta, paitsi ettei mikään räjähtänyt. Kun Jumala sanoi: Tulkoon valkeus, niin valkeus ei tullut sanan aineesta, eikä lausujan luonnosta, vaan pimeydestä. Toisin sanoen tyhjästä ja Jumalan käskystä. Tyhjästä tuli aineellinen valo, joka on leimahtanut valaisten maan avaruudesta katsottuna, vaikka valkeus ei ollutkaan vielä aurinko. Mutta kuten Jumala itse sanoo valkeus oli hyvä, joka erotti päivän yöstä. Valkeus tuli valaisten maan ja maan historia alkoi. Tätä vastaan voidaan tietenkin argumentoida se on selvää. Itse perustan argumenttini nimenomaan siihen, että ainetta ei voi tulla muualta kuin ei-mistään, kun ennen Jumalan luomistekoa ei ollut muuta kuin pimeää.
Sen verran vielä lisään, että mikäli katsotaan tuota luomiskertomusta kronologisesti taivaan ja maan osalta niin maa aloitti olemisensa pimeydestä ensin ja valkeus valaisi
tyhjää ja autiota maata. Sen jälkeen pimeydestä tuli esiin taivaanvahvuus samalla tavalla kuin valkeuskin. Jumalan kutsuessa taivasta vahvuudeksi ymmärrän sen tarkoittavan sitä, että avaruuden ääretön/äärellinen rakenne on tuo vahvuus, joka pitää kaiken kasassa ja kaikki joka näkyy on tehty pimeydestä. Sekin, jota ei voida avaruuden äätettömyydestä ihmissilmin nähdä, mutta joka on kuitenkin ajassa.
Alkuräjähdys on tietysti huono sana, kun se tuo mieleen räjähdysaineen. Parempaakaan ei ole löydetty. Sanalla kuvataan pistettä, josta aika, energia, aine ja koko maailmankaikkeus lähtivät leviämään. Ajatus on mahdoton käsittää. Tiede kuitenkin yrittää mahdottomia pyrkiessään selvittämään tätäkin.
Tieteen ongelma liittyy tuohon pisteeseen. Se täyttyy olettaa mutta kysymys jää avoimeksi, kun tiede ei kykene selittämään sitä, mistä tuo piste sai alkunsa. Näinollen looginen ongelma kaiken syyhyn jää ratkaisematta. Luominen ei myöskään voinut alkaa sanan pisteestä, joka olisi ollut jo ainetta, jolloin valkeuskin olisi syntynyt valkeudesta. Tällöin ainut looginen mahdollisuus on, että aine on syntynyt ei-mistään. Toisin sanoen kaikki on syntynyt pimeydestä. Mikäli ajatellaan blogin aihetta, niin mielestäni tämä on kristillisen maailmankuvan alku.
Tässä tulee jälleen näkyviin ongelma, joka on syntynyt vasta kirjapainotaidon myötä: vastakkain on kaksi ääripäätä. Yhdet puolustavat näennäisesti pilkuntarkkaa tulkintaa ja toiset naureskelevat sille, koska Raamattu ei vastaakaan modernin tieteen maailmankuvaa.
Minusta Hannun ehdotus sekulaareista kristityistä on hyvä. Muun muassa siksi, että nyky-Suomessa ei oikein voida puhua kulttuurikristityistä. Käsitteillä on myös eroa.
”Yhdet puolustavat näennäisesti pilkuntarkkaa tulkintaa ja toiset naureskelevat sille.” Eikö näennäiselle sovikin naureskella? Sanatarkan tulkinnan kritiikki ei ole Raamatun kritisoimista. Päinvastoin. Kysymys on siitä, että halutaan nähdä metsä puilta ja nauttia sen kauneudesta.
En kyllä oikein tiedä, onko se pilkuntarkkaa tulkintaa, mikäli asia ymärretään siten, että Jumala kykenee tekemään ainetta pimeästä.
”Niin kuin on kirjoitettu: »Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.» Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan.” Room. 4:17
Kosti kirjoitti: ”Tällöin ainut looginen mahdollisuus on, että aine on syntynyt ei-mistään. Toisin sanoen kaikki on syntynyt pimeydestä.”
Kosti, todella hyvin kirjoitit! Sillä Jumala luo tyhjästä ja kutsuu olemattomat olemaan. ”Ja Jumala sanoi; ’Tulkoon valkeus’. Ja valkeus tuli”. 1. Moos. 1:3.
”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa”. 2. Kor. 4:6
Kun lukee 2. Kor. 4:4 Paavali puhuu siinä Kristuksen kirkkauden evankeliumista ja Jumalan kuvasta eli Kristuksesta. Joten tuo ”se” , joka loistaa sydämiimme tarkoittaa Kristuksen kirkkauden evankeliumia, joka on siis se valo. Toisilta se on peitossa, toisille se loistaa. Täten siis Kristus oli jo silloin ja evankeliumi oli jo silloin. Kristustahan ei luotu, vaan uskomme että hän on syntynyt jo aikojen alussa Jumalasta. Kristuksen kirkkauden evankeliumi oli jo alussa ja se tulee olemaan myös lopussa ja iankaikkisuudessa.
Riitta, nämä ovat tietenkin omia pohdintojani. Kun Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli”, niin mielestäni syvin asia tässä on se, että sitä ennen pimeys oli syvyyden päällä. Mutta kun Jumala lausui: Tulkoon valkeus, nimenomaan aineellinen valo sai syntynsä, joka syntyi ei-mistään, siis tyhjästä, ex-nihilo ja valkeus valaisi pimeyden. Tuo aineellisuus historiassa näkyvänä valona ja aineena on mielestäni juuri tuo ihme, joka sai syntynsä pimeydestä. Tiede on toisn hyvin pystynyt selvittämään avaruuden rakennetta. Pimeä aine pimeydestä sanalla syntynyt on varsin mielenkiintoinen ja haastava aihe. Tiede ei kuitenkaan pysty tunkeutumaan kaiken alkuun, koska järkemme ei käsitä, että kaikki mikä on syntynyt on syntynyt ei-mistään, ei sanan aineesta eikä myöskään sanan lausujan luonnosta. Sanan kautta kylläkin. Mikäli Jumala ei olisi mitään lausunut sisällään, ei valkeus olisi myöskään alkanut loistaa ulkona pimeydessä.
Monet tekevät päivittäin ristisanatehtäviä. Niissä kun on samalle asialle ainakin kaksi eri sanaa. Toisille paljon useampia. Sitten kun luetaan Raamattua ja siellä voi olla samme sanalle vaikka kahdeksan eri merkitystä. Ne vain sattuvan kuvaamaan tuon saman asian eri puolia. Joten näin asiasta syntyy monipuolisempi kuva, jossa kaikki kahdeksan vaihtoehtoa ovat oikeita. Kääntäjä on joutunut valitsemaan niistä vain yhden.
Kosti: ”Jumalan kutsuessa taivasta vahvuudeksi ymmärrän sen tarkoittavan sitä, että avaruuden ääretön/äärellinen rakenne on tuo vahvuus, joka pitää kaiken kasassa ja kaikki joka näkyy on tehty pimeydestä. ”
Minua on aina kiehtonut tuo ”pimeä aine”. Katsoin jotain ohjelmaa, jossa tuon pimeän aineen sanottiin olevan kuin verkko näkyvien osien siis taivaankappaleiden välillä. Tuo verkko, pimeä aines (tai aine) pitää siis koossa koko maailmankaikkeutta. Mielestäni tuon pimeän aineen on siis oltava energiaa, voimaa, ylläpitävää voimaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_aine
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_energia
”Planck-satelliitin mittausten perusteella pimeän energian osuus maailmankaikkeuden massaenergiasta on 68,3 %. Pimeän aineen osuus on 26,8 % ja tavallisen aineen 4,9 %.[3]”
Ja tämä blogikirjoitus on tosi hyvä! Kiitos!