Törmäsin pari vuotta sitten siihen, että Suomessa yhä vähemmän puhutaan kristillisestä maailmankuvasta. Sana on kuitenkin yleisessä käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä USA:n evankelikaalissa kirkoissa. Miksi näin?
Jokaisella ihmisellä on maailmankuva. Se on uskomuksiemme summa todellisuudesta. Maailmankuva kertoo mm. sen, mistä tulemme, minne menemme, mikä on ihminen ja mikä on meille elämässä tavoiteltavaa ja arvokasta.
Kristillinen maailmankuva sisältää mm. opetuksen luomisesta, lankeemuksesta, lunastuksesta, ja uudesta elämästä Kristuksessa. Myös opetuksen kerran tulevasta Kristuksen valtakunnasta, joka on ikuinen valtakunta. Miksi siksi uskomme määrittelyä kristillisen maailmankuvan kautta vältellään?
Tutkimukset viittaavat siihen. että vain noin 5% kirkkojen jäsenistä Suomessa näkevät Kristuksen ja Raamatun ainutlaatuisuuden, ts. heillä on perinteinen kristillinen maailmankuva. Kasvava määrä kirkon jäseniä ja työntekijöitä edustaakin siksi mielestäni sekulaaria kristillisyyttä, jossa ne kohdat, jotka tuntuvat Raamatussa olevan ristiriidassa vallitsevan humanistisen ihmiskuvan kanssa, voidaan ohittaa. Käytän “sekulaari kristitty” -ilmaisua siinä mielessä, että yksilö näkee olevansa kristitty, mutta pitää itseään samalla riittävänä auktoriteettina päättämään, mitkä Raamatun kohdat ovat vanhentuneita ja mitkä todesta otettavia. Siksi heille ei myöskään perinteinen kristillinen maailmankuva ole se, johon he haluavat identifioitua.
Tässä mielessä arkkipiispa Luomakin, kertoessaan viime kuussa avautuneensa avioliiton laveammalle määrittelylle, näyttäytyy minulle sekulaarina kristittynä, jolle hänen oma ymmärryksensä rakkaudesta on riittävä Raamatun tulkintaprinsiippi.
Ilmaisu sekulaari juutalainen kuvaa juutalaista, joka on sitä kulttuurisesti, mutta ei harjoita uskontoa. Sekulaari muslimi taas on luopunut Islamin alkuperäisestä poliittisesta ulottuvuudesta. Siksi sekulaari kristillisyys olisi minusta selkeyttävä ilmaisu niille, joille kristinusko on tarvittaessa, yhteiskunnan mukana muuttuva uskomusjärjestelmä, mutta jotka esim. hylkäävät ajatuksen kaikkien ihmisten syntisyydestä ja Kristuksen sovitustyön välttämättömyydestä. Itse taas liittyisin perinteiseen kristinuskoon, joka ei muutu.
Tämä kirjoitukseni raapaisi vain hieman pintaa. Näyttää siltä, että Suomen kirkon johdossa ei ole ketään, joka haluaisi ääneen puhua tästä kirkon sisällä olevasta hengellisestä jännitteestä. Jännittestä, joka jakaa piispakunnan, papiston ja työntekijät. Ja jonka laajuutta tavallinen seurakuntalainen ei edes ymmärrä. Moni minulle sekulaariksi kristityksi näyttäytyvä teologi identifioi itsensä käytännössä “progressiivisen kristillisyyden edustajaksi”, joka yhdistää liberaaliteologian ja new-age ajattelun vaikutteita. USA:ssa on julkaistu tutkimus (One Faith no Longer, Yancey & Quosigk, ), joka pohtii ns.progressiivisen ja perinteisen kristillisyyden suhdetta ja toteaa, että on perusteita pitää niitä jopa eri uskontoina.
Samalla kun teologien parissa on kasvava haluttomuus identifioitua perinteisen kristillisen maailmankuvan edustajaksi, on minusta juuri ruohonjuuritasolla monilla kristityillä kaipaus olla osa joukkoa, jolla on selkeä raamatullinen maailmankuva. Mitä tehdä? Vai onko edes aihetta toimia? Entä miten sinä näet todellisuuden?
Siinäpä kysymystä. Samalla tuli esille suuresti valitettava seikka, että ketkä sitä pohjaa itse nakertavat, eikä syy ole suinkaan vain liberaali on media tms, vaan juuri itse kansankirkko tai sen sanasta irtautuneet papit ja piispat. Vastineeksi on myös maassamme sanan tunnustukseen pitäytyä herätysliikkeitä ja yhteisöjä. Jos autuuden asia on kallis, silloin ei jää vaihtoehtoja kuin etsiytyä sellaiseen seurakuntaan, missä autuudesta opetetaan.
Ei ole ”sekulaareja” juutalaisia. Juutalainen on juutalainen, vaikka ei harjoittaisi uskontoaan. Juutalaisuus perustuu liittoon, jota ei ihminen riko.
Itselläni on tieteellinen ”maailmankuva” (mitä sillä sitten tarkoitetaankin). Toisten synnit, kuten eivät omatkaan, kiinnosta. Kristinuskossa on syvempi merkitys.
Charlotta,
”Kristinuskossa on syvempi merkitys.”
Kristinuskon, po. Jeesuksen seuraamisen, merkitys on pelastautuminen ikuiselta tuholta. Siis Jeesusta, Raamattua seuraten olemme tiellä taivaaseen. Synti erottaa Jeesuksesta, eli ero Jumalasta on synti, josta erosta viestii synnin hedelmät, vt.1.Kor.6:9,10 ja monet kohdat Ilmestyskirjassa.
Ilman Kirjoituksia ei ole mitään, ei ole Jeesusta.
Luther kysyi aikoinaan, miten minä löytäisin armollisen Jumalan? Nyt vaikuttaa siltä, että ekoteologia ja tasa-arvo ovat uskon ytimessä.
Kovin on kapea käsitys maailmankuvaksi kun maailma (maailmankaikkeus, kosmos. universum)on paljon paljon laajempi kuin ihminen maapallolla kummallisessa suhteessaan uskomaansa Jumalaa. Mitä sanoo kristillinen maailmankuva esim. miljardien galaksien ja biljoonien tähtien tarkoituksesta?
Koska uskovilta saa harvoin vastausta kysymykseesi, olen kehitellyt sellaisen uskovien puolesta. Miljardit galaksit ja biljoonat tähdet voitaisiin selittää sillä, että niitä tarvittiin elämän rakennuspalikoiden syntymiseen.
Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi maailmankaikkeus on paljon suurempi kuin elämään tarvittavien rakennuspalikoiden valmistamiseen tarvittava maailmankaikkeus. Eikä se tietenkään selitä sitä, miksi Raamatun luomiskertomuksessa on järjestyksenkin osalta perustavaa laatua olevia virheitä. Kasvillisuus kun luotiin ennen sellaista valonlähdettä, joka olisi voinut ylläpitää kasvillisuutta.
Antero, en oikeasti käsitä miksi kehittelet vastaukdia uskovien puolesta. Oikeasti, miksi?
Onhan tuotakin tullut joskus mietittyä. Ja ehkä siihen ei ole puhtaasti käytännöllisesti perusteltavaa syytä.
Ylijäänyttä materiaalia, toisia mahdollisia suunnitelmia, kierrätettävää materiaa uuden taivaan ja maan luomusta varten, tähtiä vain koska ne näyttävät maasta katsoen kauniimmilta…?
Uuteen maailmaan tarvitaan vaemaan kuitenkin paljon tilaa, kun adukkaita tulee olemaan paljon. Ja kaikkien koskaan eläneiden ihmisten pitää sinne sopia, jotta kaikki ”kaikille tilaa riittää” -puheet eivät olisi tyhjiä.
Oikeasti, paremmalta tuntuisi jos todetaan että uskovilla ei ole tähän vastausta, tai ainakaan yhtä ja samaa.
Ja sitten päättelette siitä että uskonto on humpuukia ja jätätte uskovat rauhaan.
Sari: ”Antero, en oikeasti käsitä miksi kehittelet vastaukdia uskovien puolesta. Oikeasti, miksi?”
Koska pyrin ajattelemaan asioita myös heidän maailmankatsomuksesta käsin.
Älä yritä!
En usko sanaakaan eikä tuossa ole mitään järkeä. En enää edes teeskentele uskovani.
Ystävämme Kimmo W taisi joskys antaa hyvän ohjeen. Että keskustelupalstan idea on että kerroraan, perustellaan ja argumentoidaan oma näkemys asiasta, johon toisella kannalla oleva vastaa omilla argumenteillaan. Täällä ei minusta kyllä kaiken muun sotkun, ohipuhumisen ja väärinymmärtysten lisäksi kaivata mitään tarkoituksellista toisten puolesta ajattelua.
Nyt menee puoleltasi sen verran asiattomaksi ja kapeakatseiseksi, että pyydän pitämään taukoa minulle vastaamisesta.
Anteeksi vain kärkevä ilmaisu, mutta nyt olet turhan herkkänahkainen. Tämä on todella hankala ilmiö, etenkin kun ko käytös on jatkuvaa.
Ja sellainen ennemminkin tässä on asiatonta. Toisten puolesta ajatteleminen ja vastaaminen.
Mutta joo, pahoittelen purkausta. Lopetan tällä erää tähän. Junassa muutenkin hankala kirjoittaa.
Ajattelen nyt vain omasta puolestani. Kaiketi seuraavakin voidaan katsoa kuuluvan kristilliseen maailmankuvaan. Jumala on läsnä samalla tavalla kokonaisena, niin taivaassa kuin maan päällä, sekä pienimmässä kuin suurimmassa. Näin ei ole olemassa mitään määrättyä paikallista aluetta, joka olemiseltaan olisi ylempänä toista. Koko paikallinen avaruus on Jumalalle yhdenmuotoista ja samanarvoista, eikä Jumala ole sidottu mihinkään paikkaan. (Tosin Jumala on sitonut itsensä meidän takiamme sanaan ja sakramentteihin, joissa Hän on kokonansa läsnä)
Avaruus koko äärettömyydessään on Jumalan universaalinen paikka ja maa hänen jalkojensa astinlauta (Apt:7) Ei ole niin ääretöntä, ettekö Jumala olisi äärettömämpi, eikä niin pientä, etteikö Jumala olisi pienempi. Sen verran totean Anterolle, että Kirjoitusten mukaan toisena päivänä maa viheriö ja heti seuraavana aamuna paistoi aurinko. Siitä on muuten evidenssiä, että maa viheriö myös yön jälkeen.
Tuossa pitää uskoa 24 tuntisiin luomispäiviin ja silloin ollaan taas aivan eri sfäärin ongelmissa.
Niin, kuka on ongelmissa? Jumala vai?
Avaruus koko äärettömyydessään on Jumalan universaalinen paikka ja maa hänen jalkojensa astinlauta (Apt:7)
Eikös Jumalan opin mukaan pitäisi olla luomansa maailmankaikkeuden ulkopuolella. Muutenhan kyse olisi panenteismista?
Panteismin mukaan kaikkeus on sama kuin jumala ja lisäksi jumala on persoonaton. Kun Gensis toteaa Jumalan luoneen taivaan ja maan, niin kysymys on eri asiasta. Mitä sitten voidaan päätellä vaikka seuraavan lauseen logiikasta (Jer23:24): ”Enkö minä täytä taivasta ja maata?” Tähän liittyen viitataan mm. Psalmiin139:8 ”Jos minä taivaaseen nousisin; niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.” Eikö tästä voida päätellä, että Jumala on kaikkialla, eikä hän ole sidottu tiettyyn paikkaan. Hän voi siten olla yhtäaikaa läsnä ajan ulkopuolella taivaassa ja ajassa, äärettömässä avaruudessa ollen sitä äärettömämpi ja maanpäällä, joka on ”hänen jalkojensa astinlauta.”
Niin Kosti, oppi siitä että Jumala olisi luomansa maailman ulkopuolella on siis väärä ja pan-enteistinen olisi enemmän Raamatun kuvauksen mukainen.
”Pan-enteismi on näkökanta, jonka mukaan Jumala on kaikessa. Kaikki ei itsessään ole osa Jumalaa, joka puolestaan on transsendentti suhteessa maailmaan. Jumala on luonut maailman, mutta maailma ei ole substantiaalisesti Jumala. Vaikka kaikki eli maailma onkin äärellinen, Jumala on ääretön ja näin ollen on läsnä myös maailmassa. Tämä näkökanta on mm. ortodoksien opetuksessa.”
Itse kannatan panen-teistista näkemystä jossa jumaluus on kaikessa olevassa ja myös sen ulkopuolella.
Muistan elävästi miten Yleisen teologian opinnoissa esiteettiin kristillisen maailmankuvan naurettavuus ja koko Raamatun sisällön epäluotettavuus. Nämä opetukset ovat tarrautuneet monen sitä opiskelleen peruskäsityksiin Raamatusta ja sen maailmankuvasta. Joten en ihmettele, ettei Kirkossamme juuri kristillisestä maailmankuvasta puhuta .
Seppo, ehkä Jumalan olemisen tavassa maailmankaikkeudessa on myös aihetta pohtimiseen. Se, että Jumala olisi sidottu tiettyyn paikkaan perustuu aristoteliseen taivaskäistykseen, tähtien takana olevaan ”coelum empyreumiin” (olevaisuuden korkeinpaan osaan), niin tällöin hän ei samanaikaisesti voisi olla läsnä maan päällä. Kuitenkin kun Raamattu puhuu Jumalan oikeasta kädestä, niin sen ei katsota olevan missään erillisessä paikassa, vaan se kuvaa Jumalan kaikkivaltiutta, joka voi olla samalla kertaa ei-missään ja kuitenkin kaikkialla.
Antero. Sinulta on jäänyt huomaamatta kaksi hyvin keskeistä Raamatun luomisteksteihin liittyvää näkökohtaa. Ensiksikin se, että luomiskertomuksessa ei nykyään vallalla olevan konservatiivisenkaan tulkinnan mukaan ole kysymys kronologisesti etenevästä tieteellisestä esityksestä vaan materiaali on alun alkaenkin järjestetty teologisten tarkoitusperien mukaan ja kansanomaisen arkikokemuksen tarjoaman materiaalin varaan.
Toiseksi luomiskertomuksen ja muiden luomistekstien tarkoitus ei ole ollut tarjota kaikenkattavaa kuvausta koko universumista galakseineen, mustine aukkoineen jne. On erttäin luontevaa, että niissä keskitytään juuri ”meidän maailmaamme”. Myös meidän tuntemamme fundamentalismi/kreationismi on jo kristillisen uskon 2000-vuotisen historian valossa lähinnä reaktiota alle 200 viime vuoden (luonnon)tieteellisiin kysymyksenasetteluihin.
Ei kannata leimata meitä kristinuskovaisia typerämmiksi kuin mitä olemme.
”Toisten puolesta ajattelu” on mahdotonta, mutta hedelmällistä. ”Uskovillakin” on monenlaisia ajatteluita. Toinen toistaan, no, etten sanoisi hullumpia. Raamatun kirjaimellinen uskominen on eräs laji sitä. Raamatun luomiskertomus on ihmisen kuvitelma siitä, mitä kenties tapahtui, eihän sitä kukaan tiedä. Kuten ei sitäkään, miten kaikki loppuu.
Hannu Vuorinen osuu hyvin ilmeiseen blogissaan, jota kuvaa hyvin nykyinen sekularisaatio. Samalla voisi myös peräänkuuluttaa Kristillistä ihmiskuvaa.
Onko ihminen kuten Raamattu kuvaa? Vai olemmeko vain pölyä jota sattuma ohjaa?
Opettaako Kirkko enää Raamatullista ihmiskuvaa?
Onneksi Jumala pitää huolen omista lapsistaan.
Hannu Vuorinen oi oikeilla jäljillä: kristillinen maailman- ja ihmiskuva on evlut kirkossamme aika paljolti paitsiossa: siihen ei vedota – vedotaan enemmänkin ns. tieteelliseen tietoon; kuitenkaan suhtautumatta tieteeseen siten, että valitun tiedekäsityksen taustalla on käsitys (tai oletus) tietynlaisesta maailmasta; siis uskonvarainen maailmankatsomus. Ääripäänä on ”vakaumuksellinen tiedeuskovaisuus”, mutta toki on paljon ”sekulaareja” tieteeseen luottaviakin.
Kirkkomme edustajat eivät kovinkaan usein perustele käsityksiään kristinuskon perusteista lähtien vaan yhteiskuntamme sekularisoituneilla käsityksillä, joita kenties nimitetään ”tieteelliseksi tosiasiaksi”. Kristinuskosta on tullut (uus)moralistista. Tai sitten keskitytään ”äärikirjaimellis-äärikonservatistisiin” ajatuksiin, mikä ei toki koske kirkon ”silmäätekeviä”. Kristinuskosta on hävinnyt ”synti, vanhurskaus ja tuomio”, ”luominen, lankeemus ja lunastus”. Keskustelu on ikäänkuin tiede vastaa (klassinen) kristinusko, jolla viittaan lähinnä uskontunnustuksiin sitoutumiseen. Kristinuskon klassisen sisällön on korvannut eettisyys – kuka sen perusteet sitten saakin määritellä ja perustella ”tieteellä”. (Lähteekä tiede eettisyydestä vai eettisyys tieteestä?)
Mielipiteitä on monia, ja toki saakin olla. Kristinusko ajatellaan nykyään ensisijaisesti yhteisöllisyyden kautta, hiukan kuin ”etnisyytenä”; juutalaisuushan on usein ajateltu ja ymmärretty etnisyytenä tai ”perintönä siirtyneenä” – se ei siis aina ole ajateltavissa varsinaisena uskonnollisuutena sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki uskonto on ilmiönä vaikeasti määriteltävä asia. Onhan jopa kommunismissa uskonnollisia piirteitä ollut, ja äärimmilleen vietdyssä uskossa tieteeseen. Tieteenfilosofiassahan tunnetaan useita tapoja suhtautua tieteen ja todellisuuden suhteeseen, mitä harvoin tuodaan julki. Ehkä pelätään, että se jotenkin heikentäisi tieteen (yhteiskunnallista) vaikutusvaltaa tai sen oletettua yhtenäisyyttä.
Maailma on moninaisempi kuin moninaisuuden nimissä annetaan ymmärtää.
Mikä on Kristillisen maailma syvempi tarkoitus ? Onko se ikuinen sunnuntain lepo, kun työs raskaan ies raukeaa, huolet ja kivut katoaa, syyllisyys, häpeä ja helvetin pelko sulavat kuin voi auringonpaisteessa ja jäljelle jää vain suloinen vajoaminen ikuiseen uneen. Valkoinen puku ja nilkkasukat, ruumistemppeli ja hiekkainen risti. Peittona nurmen nukka ja muutama punainen kukka.
Kysymys on pohjimmiltaan siitä, kuka ja millainen Jumala on. Jos siihen osataan antaa Raamatun mukainen vastaus, niin silloin maailmankuva selkeytyy Raamatun mukaiseksi.
Jo pelkkää tähtitaivasta katsellessa pitäisi jokaisen tajuta, että Jumala on paljon suurempi, kuin kykenemme koskaan tajuamaan. Siksi Hän on ilmoittanut itsensä vain Jeesuksessa. Jeesukseen tutustumalla evankeliumien kautta saamme hyvän kuvan siitä kuka ja millainen Jumala on.
Tämä kuva kirkkaana ja selkeänä voimme katsella taivasta ja kaikkiea luomakuntaa todeten siinä Jumalan valtavan suuri valta ja voima.
Hannu Vuorinen: ”Käytän “sekulaari kristitty” -ilmaisua siinä mielessä, että yksilö näkee olevansa kristitty, mutta pitää itseään samalla riittävänä auktoriteettina päättämään, mitkä Raamatun kohdat ovat vanhentuneita ja mitkä todesta otettavia.”
Sellaista kristittyä ei ole olemassakaan, joka ei tulkitsisi Raamattua eli pitäisi itseään riittävänä auktoriteettina päättämään, mitkä Raamatun kohdat ovat vanhentuneita ja mitkä todesta otettavia.