Maailmanpolitiikan ilmapuntari on näyttänyt pitkään epävakaata ilmaa ja ennakoinut myrskyä. Se toteutui Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Pari päivää sitten presidentti Trump julisti taloussodan ja sai vientiteollisuuden näkymät sumeiksi. Suomessa se merkitsee lisähaastetta, semminkin kun talouden kasvua on odotettu jo 15 vuotta.
Britannian pääministeri Keir Starmer totesi, että ”vanhoja totuuksia ei voi enää pitää itsestäänselvyytenä. Maailma sellaisena kuin sen tunsimme on mennyttä.” (HS 7.4.)
Suomen hallitus on sopeuttanut taloutta jo 9 mrd leikkauksilla ja seuraavalla hallituksella on edessään ainakin saman suuruisten säästöjen tarve. Sotilaallinen turvallisuus vaatii yhä enemmän panostusta ja merkitsee jostain muualta lisää leikkaamista. Näkymät ovat karut.
_ _ _
Hesarissa (7.4.) makrotaloustieteen professori Niku Määttänen totesi poliitikkojen ajattelun olevan ”epärealistisella pohjalla jos vain tarjotaan lisää palveluita, eikä samalla puhuta veronkorotuksista.” Määttänen puhuu ”hyvinvointivaltiota rapauttavasta vastarinnasta, jos tiettyihin etuihin ei pystytä poliittisista syistä koskemaan”. Hän sanoo kavahtavansa poliitikkoja, jotka eivät tuo esiin priorisoinnin välttämättömyyttä.
Samoin kirjoitti Seppo Kääriäinen Maaseudun tulevaisuuden kolumnissaan (7.4.): ”Kireä turvallisuuspoliittinen tilanne, talouden vaikea näkymä ja merkittävät menolisäyspaineet pakottavat miettimään Suomen selviytymisedellytyksiä. Nämä tekijät kytkeytyvät toisiinsa, haluttiin tai ei. Se on vaan niin, että ilman talouden virkoamista ollaan lähes tekemättömän paikan edessä. Suomi alkaa olla niillä viivoilla, että puolueiden olisi viisasta rakentaa 2030-luvulle kantava turvallisuus- ja talouspoliittinen yhteisymmärryslinjaus.” 1990-luvun laman kokenut valtiomies ja entinen puolustusministeri tietää, mistä kirjoittaa.
_ _ _
On helpompi jatkaa vanhaan malliin, kuin siirtyä uuteen. Viimeisten 60 vuoden aikana on totuttu siihen, että yhteiskunta on lisääntyvästi ottanut vastuuta hyvinvoinnistamme. Aina uusien tarpeiden ilmaannuttua on ollut helpointa antaa se yhteiskunnan hoidettavaksi entisten tehtävien lisäksi. Näin on toki saatu paljon hyvää aikaan ja tuettua eniten apua tarvitsevia sekä lisättyä oikeudenmukaisuutta.
Tähän mekanismiin on sopeuduttu niin, että yhteiskunnan palveluita ja tukia saavien osuus väestöstä on kaiken aikaa lisääntynyt ja todettu esimerkiksi, että ”näin tärkeään asiaan on jostain löydyttävä rahat”, tai ”Jos ei nyt löydy näin tärkeään asiaan rahaa, tulee sen hoitaminen myöhemmin paljon kalliimmaksi.”
_ _ _
Menneestä maailmasta on löydettävä tie nykyiseen todellisuuteen, jossa tunnistetaan eniten apua tarvitsevat ja saadaan priorisointien jälkeen säilytettyä hyvinvointivaltion ydin, johon vanhenevan väestön Suomella on varaa.
Mistä löytyvät uudet avun, turvan ja hyvinvoinnin lähteet, kun aiempia hyvinvointiyhteiskunnan tukia on jouduttu karsimaan? On selvää, että ihmisen itsensä ja hänen lähiyhteisönsä vastuu omasta hyvinvoinnista tulee kasvamaan.
Millä eväillä eteenpäin?
- Perheiden merkitys kasvaa hyvinvoinnin tuottamisessa ylisukupolvisesti. Siksi perheellistymistä on tuettava.
- Korkeakoulutettujen osuus Suomessa on saatava nousemaan muiden Pohjoismaiden tasolle. Työ lähtee peruskoulujen työrauhan ja oppimisen palauttamisesta entiselle korkealle tasolle.
- Oppilaitoksissa on kannustettava innovaatioita ja yritysten perustamista.
- Liikunnan lisääminen kouluissa ja yhteistyö urheiluseurojen kanssa tuottaa fyysisen ja psyykkisen kunnon paranemista sekä ylipainon vähenemistä.
- Huumeiden ja muiden päihteiden käyttö on saatava laskuun. Käytön salliminen lisää ongelmia.
Uskonnollinen vakaumus on monille tärkeä perusta elämälle. Siksi on toivon merkki, että yhä useammat nuoret ovat löytäneet uskon elämäänsä. Henkinen kriisinkestävyys merkitsee toivon ja positiivisen rohkeuden säilymistä murroksen aikoina. Se auttaa kestämään ja toimimaan kaikkein vaikeimmissakin oloissa yhteiseksi parhaaksi. Monet nuoret ovat vaarassa menettää merkityksellisyyden elämästään ja kärsivät siksi mielenterveyden ongelmista. Voisiko merkityksellisyys nousta siitä, että jokaista tarvitaan rakentamaan yhteistä tulevaisuutta?
Tuohon ensimmäiseen kysymykseen meillä maahanmuuttajat jo hyvinkin vastaavat. Voimakkaat perhesiteet ovat melkein kaikissa meille muista maista muuttavissa jo ”tehdasasetuksena”.
Toiseen kysymykseen Suomen kansa vastasi edellisissä eduskuntavaaleissa. Eli ”ei” kaikelle koulutukseen panostamiselle.
Kohta kolme on pulmallinen. Jos edes suomalaistaustaiset eivät osaa lukea tai kirjoittaa, niin miten kannustaa mihinkään innovointiin (suurin osa nuorista ei edes tiedä, mitä innovointi tarkoittaa).
Kohta neljä herättää kysymyksiä. Koulujen opetussuunnitelmat ovat aika tiukkoja. Jos lisätään liikuntaa, mitä otetaan pois? Urheiluseurojen kautta harrastaminen on monille perheille taloudellisesti mahdotonta. Sopii vain tutkia seurojen jäsenmaksuja.
Kohdasta viisi sanoisin vain, että kannattaa ensin tutkia huumeiden käytön syitä ja ryhtyä purkamaan ongelmia sieltä päästä.
Liikunta ei rasita lapsia ja nuoria, päinvastoin. Liikuntatunteja voisi olla joka päivä ja ne voi huoletta lisätä tuntimääriin.
Jari: Ohessa yksi satunnaisesti valitun kaupungin perusopetuksen tuntijako: https://peda.net/pori/perusopetus/opetus/ok22/liitteet/l4pkpt/perusopetuksen-tuntijako-1.8.2024-alkaen . Oletan, että kunnat eivät kauheasti poikkea toisistaan.
En ole sinänsä liikunnan lisäämistä vastaan, mutta jos liikuntatunteja lisättäisiin, niin ne olisivat pois esim. musiikista tai kuvataiteista. Sekään ei ole mielestäni hyvä skenaario.
Tuntimäärien lisääminen olisi minustakin ihan o.k., mutta kun nyt seuraan sukulaisten lapsiperhearkea, niin en usko, että vanhemmat huutaisivat hurraata.
Taide- ja taitoaineiden kategoriassa liikunta on kuitenkin selkeästi ylitse muiden.
Eiköhän se isoin ongelma ole ns. hyötyliikunnan puute yhdistyneenä sokeri- ja rasvapitoisen hötön syöntiin sekä kännykällä pelaamiseen.
Toista se oli silloin ennen, kun Maija söi aina aamiaiseksi kaurapuuroa ja hiihti kouluun kesät talvet. Niinkuin Saukki ja pikkuoravat tiesivät kertoa.
Liikunnan lisäämisestä tavalla tai toisella ollaan varmaan kaikki yhtä mieltä.
Te toiset keskustelijat ette ole ollenkaan tarttuneen Pekan muihin haasteisiin / kysymyksiin.
Lista on oikein hyvä. Mutta mitenkäs saataisiin ne korkeasti koulutetut ja liberaalit naiset vaikkapa menemään naimisiin huonommin koulutettujen ja Andrew Tatea fanittavien miesten kanssa? Ja perheet pysymään kasassa sekä ottamaan vastaan 3-4 lasta tai enemmänkin?
Marko: Niinpä. Ihan tutkimustietoonkin perustuen nuorten miesten ja naisten maailmankatsomukset eivät nyt kohtaa, pikemminkin eroavat toisistaan yhä enemmän (https://yle.fi/a/74-20073201 ). Tutkimuksen mukaan ” nuoret suomalaismiehet kannattavat eniten arvokonservatiivisia perussuomalaisia ja nuoret naiset arvoliberaaleja vihreitä.”
Eipä tästä yhtälöstä helposti monilapsisia, monta vuotta kestäviä liittoja synny.
Olisiko Pekalla joitakin ajatuksia tämä ongelman tiimoilta?
Muutama näkökohta
(1) Usein sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista puhuttaessa ei hahmoteta mihin ne elinkaaren aikana ajoittuvat.
Kustannukset ovat suurelta osin kahden viimeisen elinvuoden aikana. Kunnasta riippuen 50 000-70 000 EUR ( https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2018/1965-kuolemaa-edeltava-sosiaali-ja-terveydenhuollon-palvelujen-kaytto-ja ). Kyse on siis varsin usein enemmänkin saattohoidosta kuin terveyttä palauttavasta hoidosta. Mitä johtopäätöksiä tätä pitäisi vetää. En osaa sanoa. Ehkä armomurhia kannattavat tuntevat nämä tilastot ja ovat huomanneet oivan säästökohteen.
(2) Vaikka siis terveydenhuollosta kohkataan, on syytä huomata, että ikääntyminen maksaa 37 Mrd ja terveydenhuolto 20 Mrd vuodessa ( https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/150807/TR_02_2025_kuviot.pdf?sequence=3&isAllowed=y ). Kun siis mietitään kuluja ikääntyminen on keskeinen asia.
Pekka
Kiitos hyvistä haasteistasi blogissasi!