Lause on minulle ollut, yksi vaikeimmin käsitettäviä Raamatun kohtia. Miksi Jesajan piti julistaa jotain mitä kuulijat ei käsitä. Puuttumatta ollenkaan siihen miten Jesajan ennustus koski Vapahtajamme elämää. Mietinkin miten se koskee meitä.
Äsken silmäilin tunnustuskirjoja ja silmiini osui tieto, jonka mukaan Lutherille oli tärkeää ulkoaopitun ymmärtäminen. Keskiajalla tyypillistä oli vain ulkoaopitun osaaminen. Siksi Luther kyseli: mitä se on, mitä se tarkoittaa ja mitä hyödyttää. Opitun henkinen ymmärtäminen oli Lutherille kaikki kaikessa.
Kysymysten vastaukset oli ennen opeteltava kirkossamme myös ulkoa. Ikään kuin se olisi sama , kuin asian käsittäminen. Näin on jo aikoja sitten palattu keskiaikaiseen ja ennen Lutheria vallitsevaan käytäntöön. Välineestä jonka piti olla apu asioiden käsittämisessä onkin tullut itsetarkoitus. Onhan rippikoululaisen osattava nytkin ulkoa tietyt keskeiset osat. Häneltä ei kuitenkaan ollenkaan edellytetä niiden merkityksen käsittämistä.
Jesajan opetus on näköjään ajankohtainen tänäänkin. Opetamme uskon aivan keskeisiä asioita. Silti kuulijat eivät käsitä lainkaan mistä ja miten merkityksellisestä asiasta on kyse.
Juhlimme pian Lutheria ja hänen työtään. Samaan aikaan mitätöimme hänen työnsä keskeistä osaa.
Martti Pentti toit esille tuon ”tuhlaajapoika” vertauksen, siis kun vielä otetaan huomioon mitä ennen sitä on Jeesus puhunut niin kyse on syntisen parannuksen teosta, eli nuorempi poika teki parannuksen vanhempi ei.
Mitä tämä tarkoittaa nykyaikana, ensinnäkin ne jotka luottavat lapsikasteen armoon eivät nöyrry parannukseen, vieläpä ne jotka ovat maailmassa mesoneet ja huutavat avuksi Jumalaa ja saavat avun ohjataan TAKAISIN luottamaan lapsikasteen armoon eli todellinen parannus jää tekemättä.
Siis kysymys onkin onko evankeliumin mukaan maan päällä yhtään vanhurskasta jonka ei tarvitsisi tehdä parannusta päästäkseen Jumalan valtakuntaan?
Tuhlaajapoika oli kuitenkin isänsä poika koko ajan ja sellaisena hänet otettiin vastaan.
Martti Pentti, siis nuorempi oli ”kuollut”, mitä tämä tarkoittaa eikö juuri sitä että hänen tekonsa olivat sen aiheuttaneet ja näin hänen nöyrryttyä hän ”heräsi eloon” (vertaus uudestisyntymästä?)
Vanhempi poika ei nöyrtynyt vaan uskoi koko ajan eläneensä oikein eli ei tiennyt olevansa ”kuollut” synteihinsä, siis mikä oli hänen syntinsä, armottomuus. Hän kuvitteli elävänsä oikein lain mukaan ja ”vaati” myös toisia tekemään näin ja tuomitsi toiset ”rikkojat”.
Martti Pentti, mitä on lapsenmielisyys, onko se sitä että kun lapsi näkee isän lyövän äitiä niin toteaa ettei isä rakasta äitiä, siis lapsi ymmärtää että kun lyö niin ei voi rakastaa.
Viisas ja ymmärtäväinen on taasen omien kokemusten ja oppien kautta ”ymmärtänyt” asian toisin eli kyllä isä voi silti rakastaa vaikka lyö äitiä.
Siis kumpi on oikeassa kun puhutaan Jumalan rakkaudesta?
Toivon, ettet kuvaile omaa lapsuuttasi. Jos kuvailet, otan osaa.
Vähän sivuraiteille menee… Usko on lujaa luottamusta siihen mikä ei näy. Tässä ei voi kuin ihmetellä. Arilla tuntuu olevan vahvasti se käsitys, että hyvin käy, kunhan vain noudattaa ja tottelee Jumalan tahtoa, eli täyttää lakia. Sinänsä on se onkin oikein, eikä siinä mitään. Meille taas jotka emme ole pystyneet lakia täyttämään, Jumala on osoittanut Armonsa, eikä lue meille enää meidän rikkomuksiamme vaan on katsonut itse sovitusuhrin, joka puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Jeesus itse sanoi: Te olette jo puhtaat sen sanan tähden jonka olen teille puhunut. (Joh. 15:3 ) Paavali puhuu uskonvanhurskaudesta, joka lahjoitetaan lupauksen mukaan eikä lain noudattamisen kautta.
Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.
Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.
Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä -niinkuin kirjoitettu on: ”Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut” -sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikäänkuin ne olisivat.
Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut; mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.
Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. Room.4:13-25
Meidän pelastuksemme ei siis perustu, siihen miten hyvin tai huonosti me noudatamme isän tahtoa, vaan meidät pelastetaan Armosta Jeesuksen Kristuksen Uskon kautta, vaeltaaksemme tässä Armossa ja siinä kasvaen, kunnes kerran miestä riisutaan tämän maailman muoto ja saamme ylösnousemuksen, jota odotamme toivossa pelastetuina, luottaen Jumalan Sanaan.
Vielä Paavali jatkaa lupauksen voimasta ja kutsujan tahdosta:
Sillä lupauksen sana oli tämä: ”Minä palaan tulevana vuonna tähän aikaan, ja silloin Saaralla on oleva poika”.
Eikä ainoastaan hänelle näin käynyt, vaan samoin kävi Rebekallekin, joka oli tullut raskaaksi yhdestä, meidän isästämme Iisakista;
ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin-että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden-
sanottiin hänelle: ”Vanhempi on palveleva nuorempaa”,
niinkuin kirjoitettu on: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin”.
Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!
Sillä Moosekselle hän sanoo: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan”.
Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
Sillä Raamattu sanoo faraolle: ”Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä”.
Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.