Katuiko Jumala vedenpaisumusta pitäen sitä virheenä?

Anssi Saarela kommentoi Sodoma-blogissa Jumalan katsoneen vedenpaisumuksen olleen virhe (1. Moos. 8:21). Anssi Saarela: ”Onhan se toki suurta armoa, jos kokonaisia kaupunkeja säästetään 10 ihmisen vuoksi, mutta vielä suurempaa armoa olisi säästää kaupunkeja 1 ihmisen vuoksi, tai olla tuhoamatta niitä ollenkaan. Juuri jälkimmäisen kaltaiseen ratkaisuun Jumala päätyy vedenpaisumuskertomuksessa. Hän huomaa pahojen ihmisten surmaamisen olleen virhe. Edellä mainittu jae (1. Ms. 8:21) on mielestäni Raamatun ihmeellisimpiä.“

Tässä jakeessa ei kerrota Jumalan katuneen vedenpaisumusta tai pitäneensä sitä virheenä. Kyseisessä kohdassa sanotaan nimittäin vuoden 1992 käännöksen mukaan näin: ”Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, sanoi hän mielessään: ”minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” Ja vuoden 1933 käännöksen mukaan: ”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: ”En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin nyt olen tehnyt.”

 Totean vain, että Anssi Saarela inhimillistää Jumalan ja tulkitsee jakeessa olevan sellaista mitä siinä ei ole. Kuitenkin hän blogin kommenteissa syyttää siitä muita (Raamatun kirjaimellisesti ottavia). Olisi siis ymmärrettävä ettei hän itsekään tulkitse ikään kuin jossain ”tyhjiössä”, vaan on ennakkokäsityksiensä vanki

Raamatussa sanotaan Jumalan kyllä katuneen. Esim. 1.Moos. 6:5-9 ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ’Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni’. Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

”Luther selittää Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä 1. Moos. 8:21 jaetta näin (kirjoitin tähän vain osia selityksestä):

”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun”. (8-21)

Tässä ilmaistaan se, että Jumala hyväksyi Nooan uhrin, jonka hän oli virallisena pappina toimittanut isien esikuvan mukaan…Tässä käytetty sana ei ilmaise varsinaisesti ”suloista” tuoksua vaan varsinaisesti ”levon” tuoksua. Se johtuu sanasta ’noah’, jota Mooses käyttää edellä sanoessaan, että arkki asettui Araratin vuorille. On siis kysymyksessä ’levon tuoksu’, koska Jumala silloin sai levon vihastaan, luopui vihasta ja leppyi ollen siis täysin tyytyväinen.

[….]

Tähän liittyen voidaan sanoa, että Jumala oli pannut pahakseen jumalattomuuden kamalan löyhkän ja siitä kärsittyään tavallaan virkistyi nähdessään tämän yhden ainoan papin vyöttäytyvän uhria toimittamaan antaakseen jonkinlaisen näytteen kiitollisuudesta ja osoittaakseen julkisesti, ettei hän ole jumalaton vaan hänellä on Jumalansa, jota hän kunnioittaa; tämähän on uhrin varsinainen tarkoitusperä. Jne.

 Samoin kuin Herra tähän saakka oli ollut hyvillään, kun sai hävittää ihmissuvun, samoin hän nyt iloitsee siitä, että hän jälleen saa sitä enentää. Meidän tähtemme Mooses ottaa suuhunsa siis tällaisen sanonnan, että omaksuisimme armon ja oppisimme Jumalan iloitsevan siitä, että saa tehdä meille hyvää.

 ”Ja Herra sanoi sydämessänsä: (”8:21)

Mooses tahtoo osoittaa, ettei ole vain ohimenevästi ja pinnallisesti lausunut tätä vaan koko olemuksensa pohjasta. Heprean sanat näet ilmaisevat ”Jumalan puhuneen sydämellensä”.

 ”Minä en koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden. (8:21)

 Jumala puhuu siihen tapaan kuin häntä kaduttaisi maan rankaiseminen ihmisen tähden, samoin kuin edellä luomisen tähden ja hän panee pahakseen sen, että hän on noin raivonnut ihmistä vastaan.

 Tätä ei ole nyt kumminkaan käsitettävä siten, että Jumalassa voisi tapahtua tahdon muutos. Tämä kaikki tarkoittaa meidän lohdutustamme. Siitä syystä hän näet syyttää ja moittii itseään, että hän rohkaisisi vähäistä laumaansa varmasti päättelemään, että Jumala tahtoo tästä perin olla suopea.

 Tätä lohdutusta ihmiset kyllä tarvitsevat, kun heidän sydämensä olivat säikähtäneet Jumalan vihasta nähdessään sen hurjasti riehuvan. Mutta koska usko joutuu pakostakin horjumaan ihmisen katsellessa tämän valtavan vihan riehumista, Jumalan on tavallaan pakko sovittaa käyttäytymisensä ja sanansa sillä tavoin, että ihmiset sydämessään odottavan häneltä sulaa armoa ja laupeutta. Siitä syystä hän nyt puhuu heille, tulee paikalle kun he uhraavat, ilmaisee ilonsa sen johdosta, moittii tekemäänsä päätöstä ja lupaa, ettei enää koskaan tee mitään tällaista. Sanalla sanottuna: nyt hän alkaa olla toisenlainen kuin hän tähän asti oli ollut. Ei niin, että Jumala miksikään muuttuisi vaan hän tahtoo, että ihmiset muuttuvat, kun he ovat jo melkein menehtyneet noihin vihan syövereihin niitä ajatellessaankin.

[…]

Vielä on pantava merkille se, että hän sanoo: ”En koskaan enää kiroa maata”. Hän puhuu maan täydellisestä tuhoutumisesta, ei osittaisesta, siitä että hän tuhoaa maita, kaupunkeja ja valtakuntiakin.

Tätä tapaa hän näet käyttää toisten pelottamiseen, niin kuin Maria sanoo: ”Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta” (Luuk. 1:52)

[…]

Sillä ihmisen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. (8:21)

 Tässä meillä on erinomaisen tärkeä kohta perisynnistä. Ne, jotka perisyntiä kaventavat, kulkevat eksyksissä niin kuin sokeat auringon paisteessa eivätkä näe sitä, mitä he joka päivä tekevät ja kokevat. Luo katseesi jo kehtoomme: huomaat, kuinka monin tavoin synti käy ilmi jo elämän alkuvaiheessa. Mikä määrä vitsoja tarvitaan siihen, että meidän jotenkin saadaan järjestykseen ja pidetään siinä?

 Tätä ikäkautta seuraa nuoruus. Sen aikana todetaan ankarampi kapinanhenki, jota on vaikea saada kesyyntymään, raivokas himo ja himokkuus. Jos solmit avioliiton, on seurauksena kyllästyminen omaan vaimoon ja himo toisille kuuluviin. Jos sinulle uskotaan yhteiskunnallista hallintoa, siellä vasta paheet rehottavat: kilpailu, kunnianhimo, ahneus, viha, halveksunta jne.

[…]

En minä enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin olen tehnyt (8:21)

 Mooses puhuu selvin sanoin kaikkea kohdanneesta tuhosta, mikä oli tapahtunut vedenpaisumuksessa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala myös tulee luopumaan osittaisesta tuhoamisesta ja ummistaa silmänsä kaikkien synneiltä. Poikkeuksen tästä tekee vain viimeinen päivä, jolloin ei ainoastaan kaikki, mikä elää, vaan myös koko luomakunta tuhotaan tulella.

 ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2. Piet 3:3-7