Ei ketään kielletä katumasta syntejänsä, sillä kuinka voisimme me parantaa itsemme, jos emme katuisi syntejämme? Mutta kristityt eivät saa kuitenkaan syntiensä tähden joutua epätoivoon ja ryöstää Herralta Kristukselta Hänen kunniaansa, se on, heittäytyä surumielisyyteen, vaan hänen tulee lujasti uskoa ja luottaa Jeesuksen Kristuksen armoon ja ansioon.
Luther kirjoittaa 51:sen psalmin selityksessä: ”Kun olet langennut, ja synti kipeästi koskee sydäntäsi, silloin on aika luottaa Jumalan armoon eikä pelätä; sillä koko meidän elämämme riippuu Jumalan armosta ja laupeudesta.”
Samoin kirjoittaa hän: ”Älköön syntinen syntiensä tähden liiaksi pelätkö Jumalaa, vaan luottakoon hän turvallisesti Hänen armoonsa, sillä Hän on sovitettu meidän kanssamme Poikansa kuoleman kautta.”
Samaten kirjoittaa Luther: ”Kristityn tulee armonopista saada sellainen mieli ja rohkeus, että hän uskaltaa sanoa: jos olenkin itsessäni syntinen, en ole kuitenkaan rakkaassa Herrassani Jeesuksessa Kristuksessa mikään syntinen, sillä Jumala antoi Hänet minulle vanhurskaudeksi.” (Ks. 2. Kor. 5:21, Jeremia 23:6, 33:15, 16: ”Herra on meidän vanhurskautemme”, sulku allekirjoittaneen lisäys.)
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 435-436, SLEY, 1925.
