Naisen ja miehen tasa-arvo. Esim. osallistuminen kodin ulkopuoliseen työelämään, oikeus virkoihin, samanpalkkaisuus, mahdollisuus edetä, muitakin kuin perinteisiä naisten ammatteja.
Äänioikeus ja vaalikelpoisuus.
Oikeus erota avioliitosta.
Eronneiden vihkiminen.
Oikeus avioliittoon ja kirkolliseen vihkimiseen.
Monet eettiset asiat kuten suhtautuminen esiaviollisiin suhteisiin, ehkäisyyn, eutanasiaan, maahanmuuttoon, erilaisuuteen…
Luettelo ei ole läheskään kattava.
Mihin tällä viitataan?
Tietysti rakkaan kirkkomme tapaan suhtautua asioihin.
Ensin torjutaan jyrkästi.
Vähä vähältä käytännöt lievenevät, vaikka johto jyrisee.
Lopulta muka aloitetaan keskustelu aiheesta, jonka muu yhteiskunta on keskustellut valmiiksi kauan sitten. Kaikki muut paitsi nyt aloittaneet tietävät, että olennaiset argumentit puolesta ja vastaan on esitetty jo moneen kertaan.
Päätöksiä ei saada aikaan, koska halutaan varjella kirkon muuttumattomuutta ja kuviteltua yhteyttä. Viimeistään kirkolliskokouksessa vähemmistö jyrää enemmistön, koska määräenemmistön saanti on vaikeaa.
Lopulta tehdään päätös, jonka suuri enemmistö näki järkeväksi 10-15 vuotta aiemmin. Jälkijättöinen päätös on sinänsä oikea, mutta sitä ennen on tullut paljon vahinkoa odotellessa ja turhaan kiistellessä.
Osuva kuvaus.
Monia konkreettisia esimerkkejä tulee mieleen. Esimerkiksi piispojen kannanotto Ajankohtainen asia vuodelta 1966. Se nojasi 40- ja 50-luvuilta peräisin olleisiin psykiatrisiin oppeiihin, jotka uusin tuolloinen tutkimus oli jo kyseenalaistanut. Kahdeksantoista vuotta myöhemmin piispat ottivat perhe- ja seksuaalieettisessä kannanotossaan Kasvamaan yhdessä (1984) etäisyyttä aikaisemmin kirjoittamaansa, mutta osin kuitenkin kumarsivat vanhaan takertuneille, jotta säilyi muodolllinen yksimielisyys. Uusin tutkimus kuitenkin jo huiteli edellä.
Entä tällainen ajatusrakennelma:
Marja-Siskon kuvaama toiminta on ollut kirkolle järkevintä tai ainakin helppoa aina viime vuosiin asti. Vain parikymmentä vuotta sitten kirkko oli monopoliasemassa. Käytännössä kaikki kansalaiset liitettiin automaattisesti jäseniksi, joten muhkea tulovirta oli taattu.
Mutta maailma alkoikin muuttua, paljon nopeammin kuin kävi vaikkapa naispappeuskysymyksen kanssa. Yhtäkkiä kirkosta eroaminen vaatikin vain pari hiiren klikkausta.
Kirkon johdossa ei varmasti ole tyhmiä tai ymmärtämättömiä ihmisiä. Tilanteen muuttuminen ja sen vaikutukset jäsenmäärään tajuttiin siis nopeasti. Tuntuisi loogiselta, että strategioita ryhdyttiin laatimaan jo kauan sitten.
Lienee selvää, että suurin osa kirkon jäsenistä on uskonnollisesti välinpitämättömiä. Samoin lienee selvää, että suurin osa heistä ajattelee kuten suurin osa kansasta. Toisaalta kirkon aktiiveista ja päättäjistä huomattavan suuri osa on ns. vanhoillisesti ajattelevia. Edellinen joukko vastaa suurimmalta osin verorahoituksesta, jälkimmäinen dominoi päätöksenteossa.
Mitä kirkon johto/hallinto voi tehdä? Rahoituspohjan kestävyyden takia on syytä miellyttää enemmistöä. ”Perinteisesti” ajattelevat taas on pakko huomioida hallinnon sujuvuuden ja jatkuvuuden takia. On siis kumarrettava kahteen suuntaan (historia osoittaa, että kirkolta se kyllä sujuu).
Mitä kirkolla on nyt? Enemmistö pappeja ja muuta henkilökuntaa, jotka kansan enemmistön tavoin hyväksyvät seuraavan väistämättömän uudistuksen. Mukavasti löytyy myös muutama piispa, jotka saarnaavat edelleen tulta ja tulikiveä homoliittojen päälle. Ja kas, onpa muutama joviaali piispa, arkkipiispa mukaan lukien, jotka näkevät ja sanovat kirkon kehittyvän homoliittojen hyväksynnän suuntaan.
Onkos tämä nyt yhtään kummempaa kuin johtajilta muutenkin odottaisi tuossa tilanteessa?
Kauan se on jo kestänytkin, mutta voi romahtaa kuin neuvostoliitto.
Suomessa on vallassa tasa-arvo eli naisten ja miesten välinen kommunismi. Miehet ovat tasa-arvosta samalla lailla ylpeitä kuin neuvostoihminen kommunismista. Miesten kannalta äärettömän huono järjestelmä, mutta sen kanssa on pakko elää.
Jumalan työssä tasa-arvo ei ole mitenkään hyvä juttu. Suomalaiset vastaavatkin nykyisin maailman parhaimmilla etuuksilla maailman vähäisimmistä lapsista. Mutta samalla naiset koittavat olla esimerkiksi asemastaan niille jotka vastaavat maailman huonoimmilla etuuksilla maailman enimmistä lapsista.
Tulevaisuudessa onkin suotavaa, että naisten erinomaisuus riippuu enemmän omasta työstä. Että he perustavat yrityksiä ja laskuttavat asiakkaita. (ei valtiota ja kuntia)