Olin nuori pappi, kun minulle tarjottiin ostettavaksi upea seimiasetelma. Saisin sen hyvin edullisesti, sillä siitä puuttui yksi pieni osa, jonka merkitystä kauppias vähätteli. Ajattelin, että yhden lampaan puuttuminen ei haittaisi mitään, onhan sitä rekvisiittaa tuossa muutenkin tarpeeksi. Diiliä ei kuitenkaan syntynyt, kun kuulin, että seimi olisi tyhjä, Jeesus-lapsi oli kadonnut, hukkunut pienuuttaan jonnekin. Olin ehdoton: Jeesus tai ei mitään! Ei joulua ilman Jeesusta. Ilman synttärisankaria vuoden pimeimpänä ajankohtana juhliminen olisi pelkkää pakanallista bakkanaalia.
Mennään ajassa neljä vuosikymmentä eteenpäin. Tässä päivänä muutamana kuljin Tapiolassa kauppakeskus Ainoan käytäville laajentuneitten Stockan jouluvalomyyntikojujen ohitse ja kiinnitin huomioni siihen, miten kojujen muoto toi mieleen tallin. Oitis kuvittelin yhteen niistä seimen Jeesus-lapsineen ja muine asiaankuuluvine ihmisineen ja eläimineen.
Totta kai minun piti mennä esittelemään ideaani parille kassakoneen takana piileskelevälle myyjälle. Kysyin, olisiko mahdollista lähempänä joulua muuttaa yksi noista kojuista seimeksi, kun tuossa vieressä olevassa jouluikkunassakaan ei ole mitään Jeesukseen viittaavaa. Sain vastauksen, että somistajalla on omat suunnitelmansa jo useammaksikin jouluksi eteenpäin. Ja ikään kuin varmemmaksi vakuudeksi kaiuttimista alkoi samaan aikaan kuulua R.E.M-yhtyeen biisi Losing my Religion. Minä siihen hiljaa mielessäni, että aha, näin ovat siis päreet.
Nuorena pappina tein kaikkeni saadakseni jonkinlaisen niskalenkin kaupallisesta joulusta. Yritin saarnata sitä kumoon. Ohjeekseni otin Paavalin neuvon nuorelle Timoteukselle: ”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet, ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta: julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan, nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät” (2. Tim. 4:1-5).
Nyt eläkkeellä ollessani olen jälkiviisaasti joutunut tunnustamaan, että ristiretkeni kaupallisen joulun kumoamiseksi meni pieleen. Tuulimyllyjä vastaan taistelin, vaikka lähtökohtaisesti minulla oli käytössäni aikamoisen hyviä aseita… siis työkaluja.
Yksi vaikuttavimmista työkaluista oli muuan raflaava piirrostaulu. Kari Suomalainen oli antanut silloiselle Vanhankirkon seurakunnalle luvan ottaa taiteilijan tunnetuimmasta pilapiirroksesta jättisuurennoksen. Kuva oli kooltaan mitoitettu niin, että kun se ennen joulua laitettiin silloisen Ruoholahden kappelin näyteikkunaan, isokokoinen ikkuna peittyi kokonaan. Piirros näkyi tosi hyvin ikkunan kohdalla pysähtyviin busseihin Ruoholahdenkadun ja Lapinrinteen risteyksessä. Jalankulkijat saattoivat jäädä ikkunan ääreen huuli pyöreänä ihmettelemään näkemäänsä.
Kuten lukija jo saattaa arvatakin, kuva esitti Helsingin Aleksin joulukadulla miltei Stockan kuuluisan kellon alla seinän vierustalla kerjäläisen tavoin kättään anovasti ojentelevaa nöyrää Jeesusta. Kuva tunnetaan nimellä Kuokkavieras omissa juhlissaan. Tämän kuvan raahautin useina jouluina Vanhaan kirkkoon koululaisten hämmästeltäväksi.
Kuokkavieraan myöhempi kohtalo? Minulla ei ole siitä harmaintakaan hajua, kun pari kymmentä vuotta sitten jouduimme luopumaan mainitusta Ruoholahdenkadun kappelista. Taas on Jeesus päässyt katoamaan silmistäni, vaan ei onneksi mielestäni. Olisin kovin kiitollinen, jos esimerkiksi tätä kautta saisin tietää, mihin jättihittikuvamme mahtoi aikoinaan joutua. Ja, voi pojat, jos tuon taulun voisi vielä saada takaisinkin! Se olisi mieluisa muisto v. 1956 syntyneestä , mutta v. 1999 kuolleesta ja kuopatusta itsenäisestä Vanhankirkon seurakunnasta. Jeesus-taulun myötä elpyisi myös moni joulumuisto ihana…
Tätä nykyä en enää seuraa ns. kirkkovuotta niin tiiviisti kuin virassa ollessa oli tehtävä. Jos ei olisi aikoinaan seurannut, niin töissä ei olisi ajan tasalla pysynyt millään, sillä jumalanpalvelusrytmissä sekoaminen olisi sangen kohtalokasta. No, ajattele nyt, että olisit vaikkapa valmistanut saarnan aivan väärästä aiheesta ja tekstistä!
Perskohtaisesti olen päättänyt jättää jouluaaton 24.12. joulupukille ja tontuille, ratiritiralla-lauluille sun muille leikeille ihan sovinnolla. Turha potkia tutkainta vastaan. Sen sijaan minun ikioma seuraava jouluni on 6. tammikuuta 2019 eli loppiaisena. Seimelle saavutaan silloinkin, mutta ilman joulustressiä ja hössötystä. Seimen ääreen polvistuneet paimenet tosin on korvattu syöttökaukalon luona rähmälleen heittäytyneillä tietäjillä ja näitten arvokkailla lahjoilla, jotka mahdollistivat taloudellisesti Jeesuksen perheen lapsensurmanmiekan pakoilun kahdeksi vuodeksi Egyptissä.
Jos joulukirkoissa olikin takavuosina sellainen tuntu, että kirkkovieraat tulivat hakemaan sitä oman lapsuutensa aikaista fiilistä, niin eihän siinä mitään, mutta sellaisella toivomuksella unohtuu usein, että ei Jeesus jäänyt sinne seimeen makoilemaan, vaan hänellä oli tehtävä, joka 33 vuotta myöhemmin johti hänet ristille. Vaan yllätys, yllätys: Ei Jeesus jäänyt myöskään ristille. Sillä hänen missionsa ei ollut vain kuolla vaan voittaa kuolema. Näin pääsiäinen ja joulu liittyvät toisiinsa: Ei pääsiäistä ilman joulua.
Tuhannen taalan kysymys: Missä Jeesus on nyt, miten kaukana sinusta eli lähellä sinua?
Eiköhän ko vierottaminen alkanut jo silloin kun pakanallisesta talvipäivän seisauksesta eli VALON juhlasta tehtiin kristillinen ja irroitettiin Jeesus-narraatio historiastaan.
Seppo: Loppiainen on kristikunnassa vanhempi juhla kuin joulu. Siksi minä ajattelin ruveta suosimaan tätä alkuperäistä juhlaa.
Se loppianekin oli alkuperältään astrologis-pakanallinen ja viittasi Orionin vyön kolmen tähden (kolmen kuninkaan/tietäjän) suoraan joka about 6 tammikuuuta osoitti taivan tuolloin kirkaimpaan Valoon eli Siriukseen. ’Tietäjät’ ’kumarisvat’ tätä horisontista syntynyttä Siriusta. Historiallisen Jeesuksen symntymä liene tapahtunut joskus meidän syys/lokakuussamme:
http://www.shamagika.com/blog/three-kings-day-el-dia-de-reves-jan-6th
Kiitos Hannu tästä suloisen katkerasta muistelusta… Tuo kuva puhuu edelleen.
Itselleni on käynyt joulun suhteen siten, että itken aina tahtomattani Jouluevankeliumin kuultuani. Kinkun ja Joulun suhdetta olen aina ihmetellyt, vaikka kinkkua herkkuna pidänkin.
Ismo: Voit olla aivan varma siitä, että possutkin tuota yhteyttä ihmettelevät ihan sikana. Joulun kun pitäisi olla syntymän eikä kuoleman juhla…
Ruttopuiston rovastilta taas rattoisaa luettavaa. Ja Kari Suomalaisen huippuoivaltava piirros on kovastikin muistelun väärti. Ehkä ajankohtaisuus on vuosien mittaan edelleen vain kasvanut?
Esitit tuhannen taalan edestä Jeesuksen nykyisyydestä. Näin Filippiläiskirje kuvailee tiivistetystihänen menneisyyttään:
”Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti”(Fil2:7,8)
Ja seurauksena sitten Jeesuksen nykyisyys: ”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman”(jae9).
Jeesuksen nykyistä asemaa kuvataan hyvin myös Ilmestyksessä : ”kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra”(Ilm19:16).
Kun näen Jeesuksen tähän aikaan vuodesta Jeesuksen taas avuttomana vauvana seimessä tai riutumassa Golgatan keskimmäisellä, tulee mieleeni kysymys: Kannattaisiko Jeesus kuvata hiukan useammin mahtavana kuninkaana, joka tulee pelastamaan maailman?
Rauli: En maksa tuhatta taalaa, kun en kysynyt sitä, mihin vastasit. ? Kyse ei ollut opillisesta asiasta vaan halusin lukijoitten mittaavan omaa etäisyyttään Kristukseen eli miten kaukana heistä itsestään he kokevat Jeesuksen olevan tässä ja nyt. Kyseeseen voisi tulla vaikkapa jonkinlaisen sosiaalisen etäisyyden / läheisyyden mittaaminen sinun ja Kristuksen välillä.
No voi harmin paikka, ettei taaloja tullut. Mutta ei tullut sitten tänään veronpalautuksiakaan. Koetan kestää ja ilman rahankiiltoa kulkea kyssäriäsi kohti.
Jäin miettimään tuota käyttämääsi termiä ”opillinen kannanotto”. Sehän viittaa Raamattuun, kun taas mutu-vastauksissa korostuu vahva subjektiivisuus. Kun joku kertoo nähneensä Kristuksen, asiaan voidaan tarttua vain opillisesti. Kenenkään omakohtaista kokemusta kun ei sellaisenaan voi mitätöidä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että Joulussa ja sen tapakulttuurissa ei ole juuriltaan mitään sellaista, joka lähentäisi meitä Kristukseen. Vapahtajamme synttäreiden vietossa astian maun täydentää tosiseikka, jonka Seppo otti jo esille: väärä päivä ja juhlinnan puhtaasti pakanallinen alku. (Pyydän anteeksi suorasukaisuuttani, mutta kuten sinäkin tiedät, noinhan se menee. Joku tietenkin voi mutu-kokea asian toisinkin)
Se Kristuksen läheisyys omassa elämässäni tulee sen perusteella, mitä Raamatussa hänestä kerrotaan: voin saada synnit anteeksi Hänen uhriinsa turvautuen. Mutta kyllä minä taidan nyt sinne opilliselle puolelle singahtaa, kun ajattelen Jeesuksen sosiaalista läheisyyttä tässä ja nyt.
Jeesus poistui taivaaseen ja on nykyään meidän silmiemme tavoittamattomissa. Vaikka lupasikin olla siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään. Ymmärryksen silmät kun ovat asia erikseen, You See.
Kristukselle on maan päällä seuraajia, joita hän ohjaa. Aina kun näen Raamatun, oli kieli tai käännös mikä tahansa, se viestittää minulle Jeesuksen ennustuksen toteutumisesta: ”Mutta sitä ennen on evankeliumi julistettava kaikille kansoille”(Mark13:10) Lausunto ei voi olla tavalliselta puusepältä kahden vuosituhannen takaa.
Voin nähdä Jeesuksen ohjaavan tuota julistustyötä taivaasta käsin. Se ei pääty siihen, että meille on säilynyt Raamattu kaikista historian kiemuroista huolimatta. Jeesus velvoitti seuraajansa myös opetustyöhön, jotta Raamattua ymmärrettäisiin. Ja tässä hän korosti seuraajiensa sosiaalista koheesiota ja kytkentää taivaalliseen Johtajaan: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”(Mat25:40)
Näin joulun aikaan kerätään varoja niille, jotka eivät löydä lompakostaan milloinkaan ylimääräistä tuhatta taalaa. Erinomaista toimintaa sellaisenaan, ja kristillisyyden ytimessä. Usein Jeesuksen sanat ”vähäisimmistä veljistä” esitetään kontaktipintana Vapahtajaamme ja sitten myös lompakollemme johtavana väylänä.
Vaikka kuinka opilliselta taas kalskahtaa: Voiko olla niin, että Jeesuksen jotkut veljet asuvat siltojen alla? Miltä asia näyttää esimerkiksi Ruttopuiston suunnasta?
Kääk, Rauli, voisimmeko me enää vastakkaisemmista lähtökohdista tarkastella joulua kuin tässä? Puhumme (lue: kirjoitamme) aivan toistemme ohi. Minäpä hieman tarkennan omia lähtökohtiani.
Jouluna me saatamme antaa tunteillemme enemmän sijaa kuin muulloin vuoden aikana. Emme kohtaa Hyvää Sanomaa, Ilouutista, vain ja ainoastaan järkikultamme avulla vaan ennen muuta tunnetasolla. Katselemme, kuuntelemme, haistamme, maistamme, käsin kosketamme. Ihmettelemme ja ihastelemme meille syntynyttä Vapahtajaa, joka saa sen puuttuvan majatalon asemesta sijan sydämessämme, jonne teemme hänelle tilaa.
Luterilaisen perinteen mukaisesti olen oppinut kohtaamaan Kristuksen Sanassa (Raamattu) ja sakramenteissa (kaste ja ehtoollinen, kaste ainutkertainen, ehtoollinen toistuva tapahtuma). Kohtaan hänet messussa luetussa ja lauletussa, rukoillussa ja saarnatussa Sanassa. Ehtoollisessa emme vain muistele Kristusta vaan kohtaamme hänet alttarin sakramentissa, leivässä ja viinissä.
Kysyi: ”Kannattaisiko Jeesus kuvata hiukan useammin mahtavana kuninkaana, joka tulee pelastamaan maailman?” Katolista kirkkoa on kutsuttu joulun kirkoksi (Neitsyt Marian takia), ortodoksista pääsiäisen kirkoksi ja sitten on sanottu, että luterilaisille jäi pitkäperjantai. No, vakavasti ajatellen luterilaisuudenkin päämaali on pääsiäisessä, jolloin Kristus nousi kuolleista ja avasi omilleen taivaan portit.
Painopisteen muuttaminen on aivan paikallaan. Esimerkiksi tuomiosunnuntaita on kirkkovuodessa ruvettu kutsumaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi.
Lähtökohtamme ovat todellakin erilaiset. Minä olen tottunut tällaiseen asetelmaan K24-keskusteluissani ja toki sinäkin jossakin määrin kohtaat meitä toisinajattelijoita täällä Ruttopuiston rappusilla. Sinun kanssasi on ihan kiva olla jopa täysin eri mieltä.
Lähestyt joulua tunnepuolta painottaen, kuten värikkäät viittauksesi aistihavaintoihin osoittavat. Minullakin on joulupöydästä ja sen maittavasta tarjonnasta omakohtaisia muistoja. Ja kyllä sitä tunnepuolta oli kosolti mukana, sitä en voi kiistää.
Nyt ajatteluani ohjaa se, miten uskon Vapahtajani taivaasta käsin arvioivan maailmanlaajuisia synttäreitään. Olen jokseenkin varma siitä, että Kari Suomalaisen kuokkavierashahmo on vain kalpea aavistus siitä negatiivisesta tunteesta, joka taivaassa on vallalla tätä meidän jouluruuhkaa kun seuraavat. En tarkoita nyt joulun paluuta juurilleen remua täynnä olevaksi saturnaliaksi, kaupallisuuskaan ei ole minulle se pahin juttu.
Luin erään juutalaisen kirjoittaman, jouluun liittyvän tekstin netistä joitakin vuosia sitten. Se kuvaa hyvin omaa lähestymistapaani tuohon tunteita täynnä olevaan juhlaan.
Kirjoittaja totesi, ettei kukaan kunnon juutalainen ikimaailmassa voisi viettää A Hitlerin syntymäpäivää. Mutta entä, jos joskus vastaisuudessa tuo päivä puettaisiin vähän toisiin vaatteisiin: ”Tämä päivä on kyllä ollut Hitlerin syntymäpäivä, mutta nyt sitä vietetään ihan muun tapahtuman muistoksi”.
Kirjoittaja oli sitä mieltä, ettei juutalainen voisi koskaan nauttia tuon päivän tunnelmasta, olipa juhla kuinka upea uudelta olemukseltaan tahansa. Ja juuri tämä sama alkuperävamma vaivaa minua, kun yritän Kristusta ja joulua sovittaa toisiinsa.
Wikipedia kertoo joulusta: ”Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla sekä Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhla.”
Raamattu kertoo Jeesuksen seuraamisen reunaehdoista: ”Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?”(2Ko6:15)
Oletko koskaan pohtinut sitä, kuinka varhaiskristityt pärjäsivät kolmisensataa vuotta ilman Vapahtajansa syntymäpäiväjuhlintaa?
Bravo rovasti Hannu. Hieno blogi, mikä sisältää ajankohtaista asiaa muisteloineen. Mutta mikä tärkeintä blogi kertoo myös evankeliumin niin kuin se on. Jeesus elää!
Rauli: ”Kirjoittaja oli sitä mieltä, ettei juutalainen voisi koskaan nauttia tuon päivän tunnelmasta, olipa juhla kuinka upea uudelta olemukseltaan tahansa. Ja juuri tämä sama alkuperävamma vaivaa minua, kun yritän Kristusta ja joulua sovittaa toisiinsa.”
Samaan aikaan voit kuitenkin käyttää kravattia, vaikka sen juuret ovat sotaisat ja logiikkaasi seuraten epäkristilliset. Samaan aikaan voit käyttää vihkisormusta, vaikka sen taustat ovat pakanalliset. Samaan aikaan voit levittää monin tavoin väärää profetiaa vuodesta 1914, vaikka Raamattu nimenomaan varoittaa vääristä profetioista. Samaan aikaan sinua ei yhtään haittaa, että Raamattunne on käännetty demonien avulla (tapaus Greber). Eikä sekään mieltäsi turhaan kaiverra, että yhteisösi on kainaloita myöten verivelkainen päsmäröityään lääketieteellisten hoitojen saralla kieltämällä osan niistä jäseniltään vaikka henki menisi, ja moniltahan se on mennyt ja menee edelleen, ja sallimalla ne myöhemmin (esimerkiksi rokotukset ja elinsiirrot).
Että miten olisi, Rauli, jos Jehovan todistajat kunnioittaisivat muiden käsityksiä omasta uskostaan ja siihen liittyvistä juhlista ilman että yrittäisivät nostaa oman käsityksensä muiden yläpuolelle? Koska aina kun Jehovan todistaja osoittaa sormella toista uskovaa, häntä osoittavat takaisin omat, naapurin ja seuraavankin naapurin sormet. Jehovan todistajalla ei ole ensimmäistäkään pelimerkkiä esittää muista minkäänlaista kritiikkiä ennen kuin omaa pesää on edes yritetty siivota sen lukemattomista epäkohdista, joista ei uskalleta edes puhua ja joista keskustelu on jopa kiellettyä.
Joulu on siitä hieno juhla, että jokainen voi tehdä siitä omanlaisensa ja kaikki tavat on oikein. Siihen liittyy niin paljon sekalaista historiaa ja perinteitä, että kukaan ei voi omia sitä omiin tarkoituksiinsa.
Joulu on kaikkien ja ei kenenkään.
Otsikossa viitataan Jeesuksen ja joulun toisiinsa kytkemiseen. Asia on tunneherkkä, ja pahoitteluni jos bloggaaja tai joku muu kokee lähestymiseni aiheeseen loukkaavana.
Erään uskontokunnan taas tähänkin kopioitu syyteluettelo on kovin otsikon vierestä. Toki sillä on oma tarkoituksensa sotkea varsinaista keskustelua ja luoda negatiivisia mielikuvia.
En ryhdy tässä yhteydessä perustelemaan vihkisormukseni käyttöä. Tai keskustelemaan vuosiluvuista tai… Silloin ajautuisimme rutosti sivuun Ruttopuiston rovastin tehtävänannosta.
Rauli: ”Erään uskontokunnan taas tähänkin kopioitu syyteluettelo on kovin otsikon vierestä. Toki sillä on oma tarkoituksensa sotkea varsinaista keskustelua ja luoda negatiivisia mielikuvia.”
Sen oma tarkoituksensa on antaa perspektiiviä esitettyyn mielikuvaan siitä että erilaisten ilmiöiden tausta, historia tai se mitä Raamatussa lukee, tai mitä Jeesus sanoo tai ei sano, olisi Jehovan todistajille tärkeää. Todellisuudessa jokaisen todistajan suhtautuminen eri asioihin määrätään Jehovan todistajien hallintoelimen toimesta, oli hallintoelimen näkemys raamatullinen tai ei, tai oli se mahdollisesti jopa täysin Raamatun vastainen, kuten nyt vaikkapa pakollinen usko oppiin vuoden 1914 raamatullisesta profeetallisuudesta.
Rauli: ”En ryhdy tässä yhteydessä perustelemaan vihkisormukseni käyttöä. Tai keskustelemaan vuosiluvuista tai… Silloin ajautuisimme rutosti sivuun Ruttopuiston rovastin tehtävänannosta.”
Tämä onkin oiva pakotie, jota voi käyttää loputtomiin. Täällä kun harva aihe tai blogaus kuuluu suoraan todistajien oppimaailmaan, niin koskaan ei tarvitse kommentoida omia – ainoaksi oikeaksi totuudeksi tulkitsemiaan – näkemyksiä millään tavalla. Ja jos sattuukin ilmestymään uutisia tai blogeja, jotka tällaisia käsittelevät, niihin ei tarvitse osallistua. Oikein kätevää kieltämättä.
No se Jeesuksen syntymäpäivä sitten. Tai syntymäpäivät ylipäätään. Nehän on Jehovan todistajilta kummatkin kiellettyä juhlan aihetta. Siitä huolimatta, että kummankaan viettämistä ei kielletä Raamatussa puolellakaan sanalla.
Miksi Jeesuksen syntymäjuhlan viettäminen on raamatullisesti katsoen ehdottomasti kiellettyä? Jos sitä alettaisiin viettämään jonain muuna ajankohtana kuin jouluna, olisiko se ok? Ja jos ei, miksi ei?
Marjaana ja Rauli: Ja taivas varjele, mitä siellä kaukalossa nyt oikein tapahtuukaan? EVL:n puolustajapelaaja näemmä runttasi JWOrgin hyökkääjän pahannäköisesti päin seinää niin että jälkimmäiseltä lentää kypärä päästä, irtoaa pari hammasta suusta ja mailakin vielä katkeaa.
EVL joutuu suihkuun ja JW joutuu loukkaantumisen takia jättämään kaukalon. Blogikaukalossa pelin on oltava ennen muuta puhdasta (englanniksi Fairy Play). Nyt puhallan teidän pelinne poikki.
Totta on myös Joulupukin tuovan monille lapsille ja heidän vanhemmilleen enemmän iloa kuin mikään kuulematta jäänyt kirkkomme puhe tahi saarna.
Näin Juolunpukki tuo ja antaa parhaimmillaan uskoa ja toivoa kovinkin haasteellisiin elämäntilanteisiin kodeissa tämän päivän Suomessa. Näitten Joulupukkien työtä minä siunaan ja toivon Heille voimia ja rohkeutta jatkaa ja jaksaa työssään. Ilman näitä Ihmisiä olisimme vieläkin kurjemmassa tilanteessa.
Kirkko kyllä puhuu ja kertoo, mutta aina puheesta ei synny apetta pöytään, saati sitten evästä kasvaville lapsille.
Pekka: Tottahan Myran piispaa Nikolaostakin, tuota hyväntekijää ja joulupukin esikuvaa, sopii joulun seutuun muistaa. Ja antaa tilaa hengellisille joululauluille ynnä seimikuvaelmalle. Piispa Huovisella oli joulunajan puheissa hyvä idea: Hän otti kerrallaan käsiteltäväksi vain yhden sanan jouluevankeliumista.
Nyt haluaisin kääntää keskustelua tämän kysymyksen suuntaan: MIKSI NIIN MONET IHMISET TAHTOVAT VIETTÄÄ JOULUA ILMAN JEESUS-LASTA? Olisiko synttärisankarin muistaminen jotenkin kiusallista, noloa, turhauttavaa, lapsellista, typerää, pakkopullaa vai mitä? Pelottaako vauvan kohtaaminen? Eikö Jeesukselle voisi antaa vielä yhtä mahdollisuutta?
Hannu: ”Nyt haluaisin kääntää keskustelua tämän kysymyksen suuntaan: MIKSI NIIN MONET IHMISET TAHTOVAT VIETTÄÄ JOULUA ILMAN JEESUS-LASTA?”
Kysymyksen voi esittää myös toisinpäin: miksi joulu koetaan joissain piireissä niin vahvasti Jeesuksen syntymäjuhlaksi, kun se Jeesus on vain yksi päälleliimattu joulun teema lukemattomien muiden joulutraditioiden joukossa?
Miksi joulun siis ylipäätään pitäisi olla Jeesusvetoinen juhla, kun se ei sitä alunperin ole ollut? Eikö se voisi olla kaikille sitä mitä kukin haluaa, ilman että ihmiset pahoittavat mielensä siitä, että muut eivät liitä jouluun juuri niitä teemoja kuin minä haluan?
Hannu: ”Olisiko synttärisankarin muistaminen jotenkin kiusallista, noloa, turhauttavaa, lapsellista, typerää, pakkopullaa vai mitä?”
Tässä olisi ehkä aiheellista taas miettiä asiaa kokonaisvaltaisemmin. Jos Jeesus ei merkitse ihmiselle mitään, miksi sitä pitäisi korostaa tietyn juhlan yhteydessä, joka ei edes ole alunperin ollut Jeesuksen syntymäjuhla? Eikö se olisi yksilöltä tekopyhää ja siksi täysin turhaa?
Marjaana: En tunne sinua ollenkaan, joten en tiedä, millaisista lähtökohdista kysymyksenasettelusi nousevat. Minä taas luterilaisen kirkon pappina ja tällä K24-alustalla vuosikymmenen bloganneena puhun tietysti KRISTILLISESTÄ joulunvietosta.
On totta, että emme tiedä Jeesuksen syntymän tarkkaa ajankohtaa, mutta en puhuisi mistään päälleliimaamisista joulun suhteen. Kristilliset kirkot seuraavat ns. kirkkovuotta, kalenteria, jonka mukaan käydään läpi koko pelastushistoria. 52 sunnuntaita, kullakin oma tärkeä sanomansa kirkkokansalle.
Kristuksen syntymän juhla on sijoitettu raamatullisin perustein vuoden pimeimpään ajankohtaan 25.12. siksi, että valolla on kristillisyydessä tärkeä sija: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden, ennustetaan jo Vanhassa testamentissa. Jeesus itse sanoo tulleeksi valoksi maailmaan. Joka häntä seuraa ei vaella pimeydessä.
Millä perusteella pakanoilla olisi jonkinlainen yksinoikeus ko. ajanjaksoon vuodenkierrossa? Kun Jeesus tuli tänne maan päälle, moni muukin asia muuttui, sai uuden merkityksen, selityksen ja näkökulman. Tärkein niistä kuitenkin on se, että Jeesus kertoi, millainen Jumala on ja mitä hän meiltä odottaa ja mitä meille antaa.