Tapahtui viime viikon tiistaina Alpeilla: Lentoperämies ohjasi matkustajakoneen tahallaan päin vuorta. Ohjaamon ulkopuolelle houkuteltu lentokapteeni teki kaikkensa päästäkseen takaisin sisään. Turhaan. Viimeisenä ns. mustan laatikon äänitteeltä kuului vain kauhunhuutoja.
Kyseessä ei ollut terroriteko eikä konevika. Koneen ohjaamossa yksin ollut lentoperämies kärsi mielenterveysongelmista, jotka näkyivät mm. ongelmina ihmissuhteissa. Hänet oli turmapäivänä määrätty sairauslomalle. Lentämistä pakkomielteisesti ihannoiva kontrollifriikki oli aikoinaan ollut hyllytettynä jo lentäjäkoulutusaikoinaan. Jos mies jollakin käsittämättömällä tavalla olikin onnistunut pimittämään terveystietonsa työnantajaltaan, niin alkanut näön heikkeneminen olisi joka tapauksessa tehnyt lopun miehen urasta lentäjänä. Se olisi ollut hänelle katastrofi, suoranainen maailmanloppu.
Entiselle tyttöystävälleen mies oli sanonut aikovansa vielä joskus tehdä jotakin sellaista, mistä hänet tullaan muistamaan. Ja hän toteutti aikeensa. Tosin hänen nimeään ei nyt ihailla vaan sitä kirotaan. Veihän hän julmalla tempauksellaan ennenaikaiseen kuolemaan 149 muutakin ihmistä.
* * * * * * *
150 ihmisestä vain yksi tiesi, että tuosta tiistaipäivästä tulisi hänen kuolinpäivänsä. Muille se tuli täytenä yllätyksenä. Lentokapteeni yritti murtautua ohjaamoon turvaoven läpi. Hän mahtoi matkustamon puolella olla ainoa, joka pystyi toimimaan. Mahdollisesti muut lamautuivat pelosta, kaikki eivät todennäköisesti kyenneet edes huutamaan. Luulen kuitenkin, että he kaikki tajusivat, että tämä elämä on nyt tässä. Kuinka moni mahtoi rukoilla hädässään: ”Herra, armahda! Ota meidät vastaan!” Uskon, että Jumalan nimen huutajia oli tuossa tilanteessa enemmän kuin hänen nimensä kiroajia…
* * * * * * *
Oletko, lukijani, koskaan pysähtynyt miettimään, että kerran sinunkin aikasi loppuu? Meidän kaikkien on kerran lähdettävä, ei tänne kukaan jää. Oletko jo varautunut ajatukseen? Kaikille meille on mitattu tietty elinaika. Meille on annettu määräaika, jota emme voi ylittää. Alittaminen on kuitenkin mahdollista.
* * * * * * *
Ahdistus on äärellisen tiedostamista. Teologi Paul Tillichin mukaan ihminen on aina, tietäen tai tietämättään, ahdistunut siksi, että hänen on kuoltava. Ei-oleminen on joka hetki läsnä hänen olemassaolossaan. Olemassaolon epävarmuus uhkaa häntä joka puolelta. Kärsimys, onnettomuudet, sairaus, yhteyden katkeaminen luontoon ja ihmisiin, yksinäisyys, turvattomuus, heikkous ja erehtyminen ovat aina lähellä. Lopulta kuoleman pelko muuttuu kuoleman todellisuudeksi.
* * * * * * *
Kuolemansa edellä Jeesus oli hyvin ahdistunut: ”Suuressa tuskassaan Jeesus rukoili yhä kiihkeämmin, niin että hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin” (Lk. 22:44).
Kuolemansa hetkellä Jeesus huusi ristillä kovalla äänellä: ” Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni” (Lk. 23:36).
Annetaan Tillichin jatkaa: ”Kaikki tämä ihmisen on kestettävä ja hän jaksaa vain jumalallisen voiman avulla, joka on voittanut ei-olemisen ikuisiksi ajoiksi”. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna: Kristus voitti kuoleman omalla kuolemallaan. Pitkääperjantaita seuraa aina pääsiäinen, jolloin meille julistetaan: ”Jeesus elää. Ja mekin saamme elää hänen voittonsa ansiosta. Kuolema on kristityille vain portti toiseen todellisuuteen, ovi, josta käydään Ylösnousseen luokse”.
* * * * * * *
Jos Jumala suo ja minä elän, lupaan jatkaa blogien kirjoittamista. Jos taas Jumala ei suo tai minä en elä, niin ei sekään mikään huono vaihtoehto ole. Kaikella kun on aikansa ja paikkansa tämän auringon alla.
Tuo on vaikea asia: miten Jeesus voi olla sekä tuomari että vetoamisen kohde viimeisellä tuomiolla? Voisin ehkä vastata tuossa tilanteessa että ”etkös muista, että kärsit sen rangaistuksen jo mun puolestani siellä Golgatan kummulla?”
Kaipaisin kommentteja itse blogin aiheesta. Ajatuksia kuolemasta. Ajatuksia äkkikuolemasta tai hitaasti kärsien kuolemisesta. Viisaiden ihmisten ajatuksia, ei saivarteluja. Jään odottamaan. Palaan asiaan luettuani kirkossa psalmin 22 illalla.
Niin minäkin, May. Sitä vartenhan tuon tekstin rustasinkin.
Kirkkokäsikirjan rukouksessa pyydettiin aiemmin, että Jumala säästäisi meidät pahasta äkillisestä kuolemasta. Äkkikuolemaa pidettiin pahana siksi, että ihmiselle ei jäänyt aikaa valmistautua. Toisaalta menneinä aikoina matkustamisen turvallisuutta ei pidetty lainkaan niin itsestään selvänä asiana kuin nykyään.
Omalta osaltani olen pyrkinyt elvyttämään valmistautumisen merkitystä etenkin nyt, kun näköni on ratkaisevasti heikentynyt. Mahdollisuuteni menehtyä liikenteessä ovat siis tuntuvasti lisääntyneet. Jätän menemiseni ja tulemiseni Isän käsiin.
Kuolema kouraisee syvältä, sen sai taas tuntea, kun eräs lasten ystävä (23v.) kuoli auto-onnettomuudessa 1.4. Yksin oli autoa ajanut, syytä ei tiedetä, kuolema oli tullut välittömästi…
Ikinä ei kuolemaan totu, varsinkaan, kun nuori otetaan yllättäen pois onnettomuuden kautta. Ainoa lohtu on, että hän pääsi varmasti parempaan paikkaan, näin uskon vakaasti ja myös uskallan muita lohduttaa.
Kukaan ei meistä varmasti tiedä, mikä meitä odottaa, kun viimeinen henkäys on vedetty, mutta jotenkin olen alkanut pitämään varmana, Jeesuksen puheita iankaikkisesta elämästä. Ehkä me synnymme tänne, vain nähdäksemme ja oppiaksemme miten paljon pahaa synti saa maailmassa aikaan.
Ylösnousemuksen toivo Elää vahvana Kristuksessa, Kiitos Jeesus.
”Ehkä me synnymme tänne, vain nähdäksemme ja oppiaksemme miten paljon pahaa synti saa maailmassa aikaan. ”
Ja mihin me sitä tietoa sitten tarvitsemme? Eikö meitä Isän kotona puhdistetakaan kaikesta siitä vajavaisuudesta, jonka orjia täällä olemme?
Juuri näin Elias. Jäi tuohon lisäämättä, että tämän elämän tarkoitus on nähdäkseni löytää Jumalan Kristus. Syntini sovitus ja Jumalan anteeksianto Kristuksessa.
Näen ihmisen elämän tarkoituksen laajasti, en vain tässä lihassa elettävänä, aikaan ja syntiin sidottuna olevana, vaan ihmisen elämä on kätkettynä Kristukseen, jonka olemus on iankaikkinen. Tulemme tänne kerran jostain, ja lähdemme täältä pois kerran. Mistä tässä kaikessa on lopulta kysymys?
.
Ajattelen, että joku tietoisuus synnistä ehkä seuraa mukana, kun meistä aika jättää ja ilman Kristusta, emme edes ymmärtäisi Armon merkitystä, pahuuden olemusta ja Jumalan Rakkautta.
Synnitön tila on meille mahdotonta käsittää, koska lihan teot ovat niin ilmeisiä, mutta me voimme uskoa ”täysin puhtaan ja kirkkaan” olemukseen, nyt uskossa, mutta kerran, me saamme sen myös nähdä. Näin saamme uskoa.
Jeesus sanoi: ”Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.” Joh.15:3 Tuo on ihmeellinen Sana.
””Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! ” Joh1.
Katsomalla me muutumme.
”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki. 2.Kor.3